Orion

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin vähän turhautuneena tällaisen runon. Sääksmäen kirkko oli juuri restauroitu, ja se valaistiin arvonsa mukaisesti komeilla valoilla. Rivitaloalue jossa asun oli myös ansiokkaasti valaistu. Muutaman kerran olen tullut kotiin sähkökatkon aikana, ja tajunnut miten erilainen todellisuus paljastuu, kun auton valot sammuvat, ja hamuilen asuntooni käsikopelolla. Mutta kun silmä tottuu pimeään, näkyy myös se "oikeampi" todellisuus, joka herättää muistoja jostain menneisyydestä.


Talvi 2001
(kun kirkonmäen uudet valot syttyivät)

Voipaala loistaa kuin jalokivilipas
Rapolan lumisella rinteellä.

Valonheittäjäin syleilyssä
järeä kivikirkko
juhlii puolta vuosituhattaan.

Ihmisen hengen uljas laulu
kaikuu Sääksmäen sydämessä, juuri täällä,
näin kerrotaan.

Kirkkaitten valojen peitossa, takana,
se paljon suurempi ihme lienee vieläkin
- muttei näy.

Miten monesti meninkään ennen
meren rantaan
Kaivopuiston kallioille
marraskuun pimeinä iltoina
katsomaan joko Orion nousee
ja ilmoittaa talven tulleen...

Ja aina se nousi, Orion,
Viaporin takana, tietysti se nousi,
ensin kaksi ylintä,
jättiläistähti Betelgeuze
ja se pienempi
soturitar Bellatrix.

Ja Orion nousi nousemistaan,
nousivat näkyviin vyön kolme tähteä
— ja lopulta näkyi koko valtava rusetti,
alimpina Saiph ja Rigel.

Ja aina kun Orion nousi, tuntui
vatsan pohjassa niinkuin koko maailma
olisi järissyt, kuului kumeampi kumina
kuin silloin lapsena, kun pommikonelaivueet
lähestyivät Helsinkiä vuonna 1944.

Luuytimessä asti, vatsanpohjassa asti
tuntui Orionin noustessa
kaikkeuden mahtava kumu.

Sammukaa Sääksmäen valot!
Väistykää väsyneinä roikkuvat pilvet!
Antakaa tähtien näkyä meille!