Taidanpa ruveta suomenruotsalaiseksi

Olen ajatellut vaihtaa äidinkieleni virallisiin papereihin ruotsiksi. Minäpä kerron miksi.

Poliittisesti korrekti nykysuomalainen välttää kaikin tavoin etnistä, rodullista tai uskonnollista syrjintää. Monesti tästä on jopa haittaakin. Poliittisesti korrekteista (teko)syistä on vaikea esimerkiksi lähteä tutkimaan, miksi tietyntyyppiset rikokset niin suuresti liittyvät eräitten etnisten väestönosien käyttäytymiseen. Media välttää viimeiseen asti tällaisten etnisten tai uskonnollisten viitekehysten paljastamista.

Erityinen suojelu on kohdistunut eteläisistä maista tänne tulleisiin islaminuskoisiin, alkuperäisväestöstä eroaviin rotuihin tai kulttuureihin kuuluviin ihmisiin, joiden uhristatusta pidetään korkeana. Uusin huomio on, että osittain näiden ehkä mukanaan tuomista, mutta myös kotoperäisistä vanhoista asenteista lähtevä julkinen antisemitismi eli juutalaisviha on ollut lisääntymässä.

Sinänsä on erinomaista, että niin vanhat tataarisukuiset muslimimme kuin omat juutalaisemmekin ovat niin täysin assimiloituneet suomalaiseen kulttuuriin. Olisikin suuri vahinko, jos nämäkin ryhmät nyt joutuisivat silmittömän ja tietämättömän vihan kohteiksi. Myös lappalaisemme ovat pitkään olleet yleisön suosiossa.

Mutta meillä on vähemmistö, jonka pilkkaaminen ja suoranainen vihaaminenkin on hyvin laajalle levinneen käsityksen mukaan tavattoman aiheellista, coolia ja sallittavaa. Se on vähemmistö, jonka piirteistä on mahdotonta löytää valtaväestöstä poikkeavia, tunnistettavia eroja - ei geeniperimältään eikä ulkonäöltään - samaa kansaa kuin enemmistökin: ruotsinkieliset suomalaiset.

Heidän niskoilleen lykätään monia suomenkielisiä katkeroittavia asioita. He ovat hienopieruja, upporikkaita, ylimielisiä nallewahlrooseja kaikki, mikseivät jo ole palanneet Ruotsiin jonne he kuuluvatkin, sinne pullakekkereiden ja prinsessojen luo? Heillä on iljettävän hienostelevia perinteitä, joita edustaa tämän jutun alkukuva, monia suunnattomasti ärsyttävä. He järjestävät kaikenmaailman viestikarnevaaleja koululaisille (joissa näyttää olevan raivostuttavan hauskaa), heillä on selvä yliedustus joissakin juoksu- tai hiihtolajeissa. Haastateltavina he saattavat ääntää vähän hassusti ja tehdä objektivirheitä, vaikka suurimman osan puheista ei mitään murtamista toki kuulekaan. Se johtuu kahdesta asiasta, heidän vähemmistöläisyydestään ja myös siitä kamalasta pakkosuomesta.

Ruotsinkielisillä suomalaisilla on kuohuttavia etuoikeuksia, joista mitattavin on varmasti luonteva mahdollisuus tulla Ruotsissa ja muualla Skandinaviassa toimeen omalla äidinkielellään. Mutta muutakin on mitattu. Kun vertailtiin pohjalaisia saman toimeentulotason naapurikyliä toisiinsa, huomattiin että ruotsinkieliset elävät hiukan pitempään, ja ovat hiukan terveempiä ja onnellisempia kuin suomenkieliset. Tätä on selitetty ruotsinkielisten sosiaalisten ja seurallisten perinteiden pohjalta. Liioitellusti ilmaisten: suomenkieliset kurkkivat pirttiensä perähuoneen klaseista, kiristelevät hampaitaan ja puristavat nyrkkiään: taas noilla hurreilla on niin vietävän hauskaa muka...

Hurriviha johtuu suurimmalta osaltaan kateudesta, kaunasta ja tietämättömyydestä. Tietämättömyydestä johtuvat toisaalta myös ruotsinkielisten suomalaisten kokemukset Ruotsissa. Heidän omituista puhetapaansa pidetään joskus vain suomalaisten huonon kielitaidon merkkinä... Ei puhettakaan siitä, että suomenruotsin murteille annettaisiin oman kielen tai edes mielenkiintoisen ja eriytyneen kielimuodon status. Se on minusta suuri vahinko.

No miksi minä sitten mietiskelen muuttumista ruotsinkieliseksi suomalaiseksi? Ruotsi on toki minun toinen äidinkieleni, liioittelematta. Mutta jos olisin virallisesti ruotsinkielinen, voisin ottaa kaikenlaiset tölväisyt vastaan henkilökohtaisemmin, ikäänkuin uhriutuneemmin. Sitten olisi paljon helpompaa katkaista välejä hurrinvihaajiin, pudistaa kirput turkista, niin sanoakseni, ja ennen kaikkea osoittaa, että suuri osa kovaäänisistä monikulttuurisuuden puolustajista onkin pelkkää valikoivasti valehtelevaa sakkia. Syynsä heilläkin varmasti on, mutta niitä ei auta lähteä paljain käsin penkomaan.

Lisäys: Väittely niinsanotusta "pakkoruotsista" ei sinänsä ole hurrivihaa. Mutta sen perusteluissa tuota vihaa sen sijaan esiintyy ylenmääräisesti. Jo etukäteen ilmoitan myös, etten anna blogini kommenttiosastoa taistelutantereeksi. Se on osa minun yksityistä olohuonettani.

Kaisa Mäkäräinen, suurenmoinen urheilija ja esikuva

Kuva: YLE / Tomi Hänninen

On sanottu, että suomalaiset eivät missään tapauksessa ole urheiluhullu, vaan menestyshullu kansa. Kansa, joka pönkittää huonoa itsetuntoaan urheilutähtiensä menestyksen avulla, mutta joka on valmis hylkäämään idolinsa pientenkin vastoinkäymisten sattuessa.

Tämä näyttää olevan totta, jos katsotaan mitä urheilutoimittajat kirjoittavat esimerkiksi Kaisa Mäkäräisestä. Tänään Iltalehti repäisi kokoaukeaman otsikon siitä, miten "epäonnistunutkin" kausi lihotti Mäkäräisen tiliä, kaikkien "runsaiden sponsoritulojen" lisäksi. Ja Ilta-Sanomat säesti arvelemalla että kyllä hän vielä vuoden verran jatkaa, kun rahaa näyttää niin helposti tulevan.

Kaisa Mäkäräinen on Suomen ainoa talvilajien kansainvälinen supertähti, vieläpä lajissa joka on äärimmäisen suosittu Keski- ja Itä-Euroopassa - ja nyt vähitellen myös Amerikan mantereella. Yhdessä Daria Domratshevan kanssa hän oli maailmancupissa kaukana muiden edellä, ja voitti kaksi osacupia tämän lisäksi. Nyt toimittajat muistavat päällimmäisenä, että hän ei ole saanut yhtään olympiamitalia, eikä onnistunut uusimaan maailmanmestaruuttaankaan, vaan sai "pelkän" pronssimitalin.

Mutta rahoja toimittajat jaksavat kyllä laskea. Näinpä kerran toimittajan jutun jossa vihjailtiin Mäkäräisen vievän naureskellen rahoja pankkiin - ikään kuin mitään niiden eteen tekemättä. Se, että jotkut autonkuljettajat saavat satakertaiset tulot, ei toimittajia ihmetytä ollenkaan. Testosteroni ja bensankatku hivelevät suloisesti heidän puberteettista miehuuttaan.

Kaiken lisäksi kirjoittajat irvailevat joskus Mäkäräisen haastattelulausunnoistakin, jotka minun mielestäni ovat esikuvallisen rauhallisia ja kilpasiskoja kunnioittavia. Aivan viisaasti Mäkäräinen ilmoitti eilen, että hän on iloinen siitä mitä on saanut, eikä murehdi sitä mitä ei saanut. Kaikissa julkisissa esiintymisissään hän on ollut mitä parhain ja innostavin esikuva muillekin kuin talvilajien harrastajille.

Jos Mäkäräinen olisi tyytynyt pelkkään suoraviivaiseen maastohiihtoon, eikä valinnut tätä monin verroin vaativampaa lajiaan, hän olisi saattanut olla maan parhaimmistoa siinäkin. Itse asiassahan hän viime ja toissa vuonna - jos muistan oikein - voittikin Suomen mestaruuden vapaan kympillä. Arvelen, että Mäkäräinen on Suomen nopeimpia ellei jopa nopein maastohiihtäjä vapaalla hiihtotavalla. Mitäpä jos hän "jälkilämmittelisi" vielä vuoden ilman pyssyä? Kun maastohiihdon sukupolvenvaihdos on tänä vuonna vähän yskiskellyt, Kaisa voisi olla hyväkin täydennys maajoukkueelle.

Off topic: Kun katselin viikonvaihteen sprintti. ja viestikisoja, kävi mielessä, että perinteinen hiihtotapa on vähitellen tulossa loppusuorallensa. Jos kisoissa menestyy vapaan suksilla ja sauvoilla työnnellen, ja pitkin ratoja vielä pitää olla luistelun valvojia, "pertsa" alkaa muistuttaa kävelykilpailuja, joissa askelluksen valvojat joskus jopa näyttelevät pääosaa. Ja siitä tulikin mieleen mitä Tahko aikoinaan murjaisi: "Kävelykilpailu - se on samaa kuin kilpailtaisiin siitä kuka kuiskaa kovempaa!"

Taivaan ja maan jumalat

Alussa oli tyhjyys tai rannaton merivirta, ajattelivat myös muinaiset egyptiläiset. Sitten ilmestyi luojajumala Tume tai Atum, joka ensi töikseen loi itsensä. Sitten erkanivat hänen ruumiistaan Šu, ilman jumala, ja Tefnut, tulen jumalatar, kaksoset. Näin olivat syntyneet myös sukupuolet. Atum ojensi kätensä heidän ympärilleen

ja loi heille kummallekin Ka'n, elämän hengen tai sielun. Ja Atum sanoi: "Tefnut on minun elävä tyttäreni, joka on yhdessä veljensä Šu'n kanssa. Poikani nimi on 'Elämä', tyttäreni 'Totuus'. Elämä makaa Totuuden kanssa."

Niin nämä makasivat, ja tuloksena syntyivät tytär Nut ja poika Geb. Nut on taivaan jumalatar, ja Geb maan jumala. Alla on Nut hieroglyfein ilmaistuna. Ensin on merkki joka tarkoittaa suoraan häntä. Sitten nimi on kirjoitettu Nw- ja t-merkein, ja alla on varmuuden vuoksi Nutin merkki erottamassa näiden merkkien luennasta väärät tulkinnat. Ja alinna on vielä lisätty hallitsijan merkki, jotta asia olisi vielä selvempi.

Nut kuvataan yleensä kaarena, taivaankupuna joka erottaa maan kaaoksesta tai alkumerestä, ja suojelee sitä. Kun hän nauroi, ihmiset kuulivat sen ukkosen jyrinänä. Kun hän itki, maan päälle satoi vettä. Nut synnytti myös tähdet, ja mikä tärkeintä, auringon eli Ra- eli Re-jumalan. Isästä kiistellään, joidenkin mielestä hän olisi Osiris.

Näin kerrotaan: "Majesteetti Re tulee esiin äitinsä takapuolesta. Näin hän syntyy maailmaan: hän avaa äitinsä reidet, rikkoo sikiökalvon ja ui ulos. Näin syntyy punainen aamurusko. Hänen hahmonsa kasvaa täyteen mittaansa ja hän nousee taivaalle".

Koska maailma selvästi on syklinen, kaikki toistuu uudestaan ja uudestaan, Re syntyy äidistään joka aamu, purjehtii taivaalla, ja katoaa illalla äitinsä suuhun. Yön mittaan hän vaeltaa äitinsä ruumiissa takaisin kohti synnytyskanavaa. Samoin kulkevat kulkuaan myös tähdet, edes ja takaisin. 

Kuoleman kultissa sarkofagin kansi edustaa Nutia, taivaankantta. Hänet kuvataan sen sisäpuolelle  joskus synnyttävänä tai nielevänä. Näin varmistuu se, että myös vainaja syntyy uudelleen tuonpuoleisessa.

Myöhemmin monet erilliset jumaluudet alkoivat yhdistyä toisiinsa, ja edustivat ikäänkuin saman asian eri ulottuvuuksia. Aurinkojumala Re sai ominaisuuksia vanhalta Horukselta, niinpä Ekhnaton Aurinkohymnissään mainitsee Re-Harakhte'n, jossa Horuksen ominaisuudet päivännousun ja -laskun symbolina yhtyvät. Ekhnaton nimenomaisesti esittää Aton-jumalalle "opettavaisia" lisänimiä, joista tämä on yksi.

Alla on täydellisempi kuva maailmasta. Siinä Nut, taivaankansi, kaareutuu maan ylle. Alhaalla ojentautuu maanjumala Geb. Taivaankansi-Nut'ia tukee hänen isänsä, ilmanjumala Šu, ja hänen kätensä osuvat symbolisesti ja asianmukaisesti naisruumiin elämää synnyttäviin ja sitä ylläpitäviin kohtiin. Šu'ta puolestaan tukevat oinaanmuotoiset jumaluudet, jotka symboloivat niin jumalten kuin ihmistenkin Ba-sielua. Ihmisten kohdalla egyptiläisillä oli muuten meillekin tuttu kuvitelma tästä sielusta, joka kuoleman hetkellä erkanee sen synnyttäneestä ruumiista. Se poistuu heillä nimittäin yleensä linnun hahmossa, sielulintuna kuten me usein asian ilmaisemme. - Jos hyvin vajavaisten hieroglyfitaitojeni perusteella uskaltaisin arvata, jumalattaren käden vieressä oikealla kerrotaan asioita taivaanjumalattaresta ja auringosta, ja Nut'in nimi näyttäisi olevan hänen alavatsansa kohdalla.

Huimaavan kiehtovaa on uppoutua tähän kauan sitten kadonneeseen maailmaan, joka silti, esimerkiksi kreikkalaisten välittämänä, yhä vaikuttaa jossain ajatustemme taustalla.

Suutiss-tiput, Muinaisegyptin ensimmäinen tyttöbändi

Äskettäin löytyi hautakammio, joka näyttää olevan kuuluisan muinaisegyptiläisen kurtisaanin Nefer-nefer-neferin kuolemaa varten tehty. Hänestähän egyptologi Mika Waltari on kertonut tutkielmassaan Sinuhe. 

Kammion seinillä on osittain aika roisejakin maalauksia, mutta joukossa on myös Egyptin muinaisesta musiikkielämästä sensaatiomaisesti kertova kuva maan ensimmäisestä tyttöbändistä. Käsitykseni mukaan hieroglyfit on luettava näin: Sū-tiss-tipu Hss-hau-baboon. Ensimmäiset kolme merkkiä kertovat ilmeisesti bändin varsinaisen nimen, ja loput on laskettava lisänimeksi. Se saattaa tulla Sūtisstipujen saamista arvosteluista, hss-hau-baboon, jonka voisi suomentaa esim. "Senkin käärmeet, koirankuonolaiset ja paviaanit". Tämä viittaisi suuresti siihen, että esimerkiksi faraoksi noussut kenraali Horemheb, jolla oli Waltarin mukaan sontaa varpaiden välissä, mutta ehkä enemmänkin myös päässä, olisi kironnut uudenaikaisen musiikin ja varsinkin Suutisstipujen bändin, ja että tämä lisänimi olisi liitetty alkuperäisen jatkeeksi myöhemmin. Saattaa toki olla niinkin, että bändi olisi piruuttaan itse lisännyt nuo varsin suorasukaiset tölväisyt.

Fresko kertoo myös siitä, kuinka samanlaista bändipalvonta oli tuolloin ja nyt. Ojennettuihin käsiin voisi helposti kuvitella tupakansytyttimet tai älypuhelimet. Kuvan yläreunassa on ilmeisesti kuvakertomus tanssibileistä bändin musiikin tahdissa.

Muinaisen Egyptin kulttuurihistoria on nyt saanut ainutlaatuisen lisän, kiitos selvittämäni tyttöbändin kuvan ja nimen!

Ekhnatonin Aurinkohymni

Tänään maaliskuun 16. päivänä alkaa muinaisen Egyptin vuodenaikojen kierron kesäjakso, jota jatkuu aina marraskuun puoliväliin asti. Sen vuoksi käänsin tähän farao Ekhnatonin kuuluisan Auringon eli Atonin ylistyksen, joka on ehkä syntynyt 1340-luvulla eKr., ja jota pidetään historian ensimmäisenä dokumenttina yksijumalaisesta ajattelusta. Tekstissä on paljon tuttua, eikä ihme. Onhan mahdollista että Mooses eli Egyptissä vain vähän Ekhnatonin lyhyeksi jääneen uudistusajan jälkeen, ja että uudet ajatukset tulivat hänen mukanaan Israeliin. - Linkit päälähteisiini ovat tekstin lopussa. Kuva yllä on minun.

FARAO EKHNATONIN AURINGONHYMNI

Ylistys sinulle Re-Harakhte, joka nouset itäisellä taivaanrannalla,
sinulle joka olet Aton, ikuinen ja kuolematon, elävä Aton, kaikkien juhlima!
Auringonkehä, taivas, maa, temppeli, kaikki taivaanrannasta taivaanrantaan
on Aton.

Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas (eläköön hän oikeamielisyydessä!), Ra’n poika
(eläköön hän oikeamielisyydessä!), molempien maiden ja kruunujen Herra 
EKH-EN-ATON, suuri on hän elämänsä ajan! Ja hänen rakas kuninkaallinen
puolisonsa, molempien maitten herratar NEFER-NEFERU-ATON NEFERTITI,
hän eläköön terveenä ja nuorena ikuisesti!

Hän sanoo:
Kaunis olet kun nouset taivaanrannalla, sinä elävä Aton, elämän antaja!
Kun ilmestyt itäiselle taivaanrannalle, täytät koko maan kauneudellasi.
Kaunis ja suuri ja loistava olet korkeudessasi! Säteesi täyttävät koko 
maanpiirin, jonka sinä olet luonut. Sinä olet Ra, joka annat kaiken kansan
rakkaan poikasi hallittavaksi. Vaikka olet korkealla, sinä kuvastut heidän kasvoillaan.

Kun laskeudut länteen, maan ylle laskeutuu pimeys kuin kuolema.
Kaikki nukkuvat peitteen suojassa, silmä ei toisen silmää näe.
Jos varas vie tavarat päitten alta, he eivät sitä huomaa.
Leijonat lähtevät luolistaan, maassa matelevat käyvät puremaan.
Tulisijat ovat sammuneet, maa vaikenee. Sen luoja lepää näkyväisen takana.

Aamulla nouset, Aton, ja teet päivän. Sinä karkoitat pimeyden.
Molemmat Maat juhlivat säteitäsi, kaikki heräävät ja nousevat jaloilleen.
Kaikki peseytyvät ja saavat puhtaat vaatteet. Kaikki kohottavat kätensä
sinua ylistääkseen. Kaikki ryhtyvät töihinsä. Kaikkinainen karja käy laitumelle,
pensaat ja kasvit kukoistavat, linnut lentävät pesistään, niiden höyhenpuku
ylistää sinun Kaa’tasi, Aton. Kaikki maassa kulkeva ja lentävä herää eloon
sinun loistossasi.

Venheet soutavat ylävirtaan, toiset takaisin. Kaikki tiet ovat kuljettavissa
kun sinä ne valaiset. Kalat joessa hyppelevät kasvojesi alla. 
Säteesi tunkeutuvat Suureen Vihreään Mereen.

Sinä luot sikiön vaimojen kohtuun, siemenen miehiin. Pojalle äitinsä kohdussa
annat elämän. Sinä rauhoitat hänen itkunsa, sinä hoidat häntä äitinsä sisällä.
Sinä annat kaikille luoduillesi hengen heidän elääkseen. Ja kun aika tulee
lähteä äidin ruumiista, syntymän aika, sinä avaat hänen suunsa ja täytät
hänen tarpeensa. Linnunpoika piipittää munassa - sinä annoit hänelle hengen.
Sinä vahvistit sitä, se rikkoo kuoren ja nousee jaloilleen piipittämään.

Kuinka monet ovatkaan sinun luomistyösi, meiltä salatut! Oi Ainoa Jumala,
kukaan ei ole kaltaisesi. Sinä loit maan tahtosi mukaan, kun olit yksin.
Sinä loit miehen ja naisen, karjan ja pedot, kaiken mikä on maan päällä,
kaiken jaloilla kulkevan, ja kaiken taivaalla lentävän, Syyrian ja Nuubian erämaat
ja Egyptin maan. Sinä asetit jokaisen ihmisen omalle paikalleen.
Sinä kasvatat jokaiselle hänen osansa ravinnosta, lasket hänen elinikänsä.
Kaikilla on oma kielensä ja luonteensa ja ihonsa väri, kussakin maassa erilainen.

Sinä loit maan alisessa virran, Niilin, ja annoit sen elättää kuolevaiset alamaisesi, 
sillä sinä loit heidät itseäsi varten, sinä kaikkien Herra, elättäjä.
Oi sinä päivän auringonkehrä, kaikkien maiden Herra, sinä majesteetti, Aton! 
Sinä loit taivaassa Niilin, jotta se virtaisi alas meille, jotta sen aallot löisivät vuorten kylkeen kuten Suuri Vihreä Meri, jotta se kastelisi kylien pellot.

Siunatut ovat sinun työsi, oi ikuisuuden Herra! Sinä olet taivaallinen Niili,
joka virtaa kaikkien maiden ihmisten ja eläinten iloksi. Maan alta tulee Niili Egyptiin. Sinun säteesi ravitsee kaiken maan, se elää sinun kunniaksesi.
Sinä loit vuodenajat, jotka vahvistavat työtäsi. Talven loit jotta luotusi lepäisivät, kesän jotta he sinusta nauttisivat. Sinä loit korkean taivaan,
jonne voit nousta katsomaan luomistyötäsi. Sinä Ainoa, Kohoava, Elävä Aton, 
sinä nouset, loistat, lasket, palaat takaisin. Sinusta on lähtöisin kaikki, kaupungit, kylät, pellot, tiet ja joet. Kaikkien silmät kohoavat puoleesi, sinä Keskipäivän Aton.

… Sinä olet sydämessäni. Ei kukaan tunne sinua niinkuin poikasi,
Nefer-kheperu-Ra wa-en-Ra. Sinä opetit voimallasi hänet ymmärtämään tekosi.
Kädelläsi loit maan ja ihmiset. Kun nouset, he elävät. Kun lasket, he kuolevat.
Sinä olet elämä ja elämän mitta. Kaikki katsovat kauneuttasi, auringonlaskuun asti. 
Silloin he jättävät työnsä, kunnes nouset jälleen.

Sinä loit maan, ja kasvatit sen kukoistamaan poikaasi varten, sinusta syntynyttä.
Hän on Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas (Eläköön hän oikeamielisyydessä!), 

kummankin maan herra, EKH-EN-ATON, suuri koko elinaikansa. Ja hänen suuri kuninkaallinen puolisonsa, rakastettunsa, molempien maiden herratar NEFER-NEFERU-ATON NEFERTITI, eläköön hän ikuisesti.

Aurinkohymnin loppu hieroglyfein, merkki merkiltä avattuna, sekä saksaksi käännettynä. Huomatkaa faraon ja hänen vaimonsa 'kartussit', kehät joiden sisällä ovat heidän nimiensä merkit.

Päälähteet:

Saksaksi hieroglyfein: 

Englanniksi. 

Kaunis ja luultavasti onneton prinsessa

Minä onneton esteetikko, kauneuden ja siinä sivussa myös naisten palvoja, jään usein koukkuun joihinkin kasvoihin. Kun marraskuussa kirjoitin juttuja farao Ekhnatonin aikaisesta suurkuvanveistäjästä Thutmosiista, hänen kauniit kuvansa faraon tyttäristä jäivät minua vaivaamaan. Varsinkin yllä oleva kuva Louvren kokoelmista oli minun mielestäni - 3500 vuoden iästä huolimatta -  aivan nykyaikaisen ja jopa kovin tutun näköinen. Yleisen käsityksen mukaan se esittää faraon vanhinta tytärtä Meritatonia, jonka elämänvaiheista on aika vähän tietoja, mutta sen enemmän arveluita ja tulkintoja. Saattaa olla että hänestä tuli vähäksi aikaa jopa Egyptin kuningatar.

Veistosten valokuvaaminen on ongelmallista. Pienen pienet valaistuserot saattavat olla ratkaisevia. Onneksi tuosta pikku muotokuvasta löytyy muitakin kuvia, jotka vain lisäävät sen antamaa kauneuden vaikutelmaa:

Nuoren naisen kasvot noudattavat muuten hyvin tarkkaan minulle tärkeää geometristä mallia, jossa tasasivuinen kolmio hallitsee silmiä, nenää ja suuta. Siinä syntyy aivan erityinen muodollinen harmonia, mielestäni. Mutta koska prinsessan kasvot ovat niin tuoreen näköiset, korvasin hänen aikoinaan muodikkaan oikealle puolelle sijoittuneen hiuslisäkkeensä(?) tavallisella nykyaikaisella puolilyhyellä otsatukalla. Ja katso: veistoksen 3500 vuoden aikana kärsimiä pikku vaurioitakaan ei tarvitse tasoitella, eikä mitään meikkiä lisäillä. Tässä meillä on sievä suomalainen nuori nainen, joka voi milloin tahansa kävellä tiellä vastaan! Sitäpä jäänkin sitten odottelemaan...

Puuhastelee kovalla temmolla

Tempo on italiaa ja tarkoittaa aikaa. Suomessa sana on yleisessä käytössä ja tarkoittaa varsinkin jonkun tekemisen nopeutta. Musiikissa tempo voi muuttua hitaammaksi tai nopeammaksi, ja niin se voi tehdä urheilussakin, esimerkiksi juostessa. Normaalikielessä sana taipuu tempo > tempon, tempolla, mutta urheilukielessä on vakiintunut toisenlainen taivutus. Juoksijat tai joukkuepelaajat tekevät suorituksiaan milloin milläkin temmolla. Paitsi että urheilutaivutus sotii kielitajua vastaan, se myös kertoo vähän outoja asioita urheilusuorituksista. Urheilukielenkäyttäjät luullakseni yhdistävät temmon tempomiseen. Kun siis tempo kiihtyy, tempominen lisääntyy. Mutta ymmärtääkseni tämä ei ole kovin hyödyllistä ainakaan jonkinlaista tekniikkaa vaativissa lajeissa. Tempoessa suoritus häiriintyy ja sekoaa. Kuten urheilukielenkäyttäjillekin on käynyt.

Mitä kielentajuun tulee, minua häiritsee myös tekemisen laatua kuvaavien verbijohdoksien jatkuva sekoittaminen. Ensimmäinen esimerkki on 

Puuhata - puuhailla - puuhastella.

Minun korvani mukaan 'puuhailla' tarkoittaa useampien asioiden tai tarkemmin määrittelemättömien useiden asioiden tekemistä kuin 'puuhata'. 'Puuhastelu' sen sijaan on näennäistä, epämääräistä ja tuloksiltaan sekavaa toimintaa. Sanaa käytetään mediakielessä nykyään 'puuhaamista' tarkoittavana, mikä kyllä syvästi loukkaa kaikkia kunniallisia puuhamiehiä ja -naisia. Perheenemäntä mieluiten puuhaa tai puuhailee keittiössä, mutta toivottavasti hän ei siellä puuhastele. Kuka ne hommat sitten jälkeen päin tekee tai siivoaa?

Piirtää - piirrellä - piirustella

on saman kaltainen eri merkityksiä määrittelevä sarja, samoin kuin

Maalata - maalailla / Säveltää - sävellellä / Kirjoittaa - kirjoitella.

Kaikissa näissä ensimmäinen muoto tarkoittaa selvästi päämäärätietoista, jopa ammatillista toimintaa. Jälkimmäinen on epämääräisempää tekemistä, harrastelijamaisempaa, epäammattimaista ja ajoittaista.

Monelta graafikolta, maalarilta, kirjailijalta tai säveltäjältä kysellään jatkuvasti, vieläkö hän piirtelee, maalailee, kirjoittelee tai säveltelee. Moisen alentuvan epäkohteliaisuuden jälkeen ainoa kunniallinen ja oikea vastaus on "Ei. Enkä muuten koskaan ole sellaista tehnytkään".

Mekon väri

Naapurimaan opposition minimointitoimenpiteitäkin kiihkeämpi puheenaihe somessa ja iltapäivälehtien verkkosivuilla on ylle kuvatun mekon väri. Tänään tapasin lounaspöydässä arvostamani henkilön, joka ilmoitti että mekko on kulta-valkoinen, ja että hänen perheessään vain yksi väittää sitä musta-siniseksi. Muuan päivystävä yliopistollinen mekonväridosentti ilmoitti myös näkevänsä mekon kulta-valkoisena, ja että taustan väri vaikuttaa suuresti värien kokemiseen.

Hyvä on. Tein kokeen ja värjäsin taustan eri tavoin. Tässä muutama tulos.

Tummemmilla taustoilla mekon yläosasta erottuu hiukan vaaleampi veneen muotoinen kuvio, joka minusta on lähinnä tummanruskea. Mutta muuten, Herran nimessä, mekko on yhä musta-sininen! Joka muuta väittää, edustaa sitä parahultaisen suhteellista totuudellisuutta jota naapurimaan mediasta parhaillaan opiskelemme. Ikivanha tsaarien aikainen itseironinen venäläiskasku menee jotenkin näin:

Kuljeksivat kauppamatkustajat Ivan ja Boris tapasivat sattumalta. Ivan kysyi: "Minnekkä olet matkalla kuomaseni?" Boris vastasi: "Kah, Pietariinhan minä". Boris mietti vähän aikaa, ja huudahti: "Valehtelet, roisto! Sinä OLET menossa Pietariin!".

Tänään se juttu menisi näin: "Minkäs värinen tuo mekko on?" "No, musta-sininen tietysti!" "Valehtelet senkin fasisti, mekkohan ON musta-sininen!"

Loistavan mainoskikan keksinyt vaatefirma tuo tietysti markkinoille myös kulta-valkoisen/vaaleansinisen mekon:

Kun kysymyksessä näyttäisi myös olevan eräänlainen versio "Keisarinnan uudet vaatteet" -syndroomasta, julistan nyt lukijakilpailun: "Minkä värinen mekko on tällä neidillä?"