Kyllä on kummallista

1. Ulkomaalaisten vokaalitajuttomuus

En ikinä lakkaa ihmettelemästä sitä välinpitämättömyyttä, jolla eräät kielet suhtautuvat vokaaleihinsa. Kyllähän ne periaatteessa tiedetään, luetellaanhan ne kieliopissakin - mutta siihen se sitten jääkin. Otetaan malliksi englanti. Eivät rassukat oikein tunnu tietävän miten vokaalejansa ääntäisivät. Katsotaanpa luetteloa:

Kirjoitetaan A, lausutaan EI. Kirjoitetaan E, lausutaan II. Kirjoitetaan I, lausutaan AI... Voiko sen humalaisempaa ja sekavampaa kuvitella? Osaavatko edes muodostaa vokaaleja suullaan? Englantilaisesta Wikistä olen nähnyt ääntämisen tarkennekirjoitusta, joten ainakin joku osaa kirjaimet. Mutta missä opetettaisiin sitten, että A on A, eikä EI tai jotain muuta?

Englantilaisilla ei näy olevan mitään järjellistä perustetta oikeinkirjoitukselleen. Sen osoitti jo G.B.Shaw (tai joku häneen sekoitettu) kuuluisalla ilmaisullaan GHOTI. Sehän äännetään "fiš" ja kirjoitettaisiin 'fish' (outoa, tuo sanahan äännetäänkin ihan niinkuin kirjoitetaan!).  GHOTIssa se GH tulee sanasta "enough" joka äännetään 'inaf', eli siis mikään ei päde tuossa sanassa. E on I, OU on A, ja GH on F. GHOTIn "i" tulee sanasta "women" (!?) ja "ti" tulee vaikkapa sanasta "notion". Miten tuo kansa yleensä pystyy pitämään päänsä selvänä?

Eivät asiat ole sen paremmin ranskalaisillakaan. Kun he yrittävät kirjoittaa vettä merkitsevän sanan, he töhräisevät paperille ensimmäiset vokaalit jotka tulevat mieleen, E ja A, ja otettaisko vielä U: "eau". Ja kun he ovat tämän saaneet vaivalla aikaan, he onnellisina lukevat että 'oo'...

Tulee vielä mieleen, miten kompuutterien tultua Suomen kouluihin äidinkielen symboliksi tuli AI. Sen vuoksi että englannissa ei ole äätä. Jaa että ei ole? Mitenkäs äännetään bad, bat, had, hat? Ja niinpä kiltit syrjäseutulaiset kai yhä opettavat lapsille Aidinkielta.

2. Nyhtö

Jo muinaisegyptiläinen Nefernefernefer tiesi miten nyhtää tri Sinuhelta tämän omaisuuden. Tänäpänä ravitsemusvalveutuneita onnettomia asiakkaita nyhdetään ruoilla joiden nimissä ei edes kaihdeta tätä sanaa. On nyhtöpossua ja jopa nyhtökauraa.

Voin hyvin kuvitella miten kunnolla pehmennyttä sianlihaa nyhdetään soiro soirolta pieninä palasina. Mutta kuvitelkaa pitelevänne kauranjyvää sormienne välissä, ja alkavanne sitten nyhdellä sitä. Ei onnistu, sanon minä.

Pelkäänkin, ettei se nyhtäminen tähän lopu. Kohta meillä on nyhtömaitoa ja nyhtökivennäisvettä. Ja väki ostaa. Nyhtää sitä nyhtöä sisuksiinsa, ja kun poiston aika tulee, nyhtäen sekin kai sitten käy.

3. Naiset

N-sanan käyttäminen on riskialtista. Jos sen sanoo mies, kysymyksessä saattaa olla ns. vihapuhe. Minkään muun arveluttavan sanan kohdalla ei ns. vaihtoehtoisten faktojen esiintymistiheys ole niin suuri kuin n-sanan. Kiinnostavaa onkin, että käsitteen "vaihtoehtoinen fakta" on keksinyt presidentti Trumpin kaunis naispuolinen avustaja ja kampanjapäällikkö.

Nyt minun rohkeuteni pettää pahan kerran, ja valitsen vaihtoehdoista turvallisimman. Lopetan tähän.

Taru Terhenvaarasta

Jossakin Koillis-Savossa, järvialueen takana oli muinoin yksinäinen talo, jota muutama sukupolvi oli jo ehtinyt pitää ja viljellä. Paikalla oli joskus nimikin, Kurenmäki tai Kurkila, ja Kurjeksi nimittivät muutamat sukupolvet itseään, kunnes suku sammui tai sulautui toisiin, isompiin sukuihin.

Talon ympärillä oli peltotilkkuja loivissa rinteissä, mutta suuri osa ravinnosta haettiin metsästä. Isät opastivat poikiaan ansapoluilla, ja joskus harvoin saatiin kaadetuksi hirvikin. Tämän kertomuksen tapahtuma-aikaan nuori isäntä oli jo hankkinut vaimon, ja saanut tämän kanssa pojan. Mutta vanha isäntä hallitsi taloaan yhä emäntänsä kanssa.

Nuori isäntä oli mieleltään levoton. Hänellä oli usein sellainen tunne, että jossain muualla, kaukana erämaissa olisi jotain hänelle kuuluvaa, jotain jota ilman hän olisi pahasti vajavainen. Erityisesti alapellolle lähdettäessä silmiin osui kaukainen vuori jota kutsuttiin nimellä Terhenvaara.

Nimensä vuori oli saanut siitä, että sen usein, varsinkin syksyisin, peitti hieno usva. Toisaalta monena aamuna auringon alkaessa nousta juuri Terhenvaara alkoi ensimmäisenä loistaa sen valossa. Auringossa kylpevä vaaranlaki oli kuin vaikeasti vastustettava kutsu.

Kevättyöt pelloilla oli jo tehty, kesä alkamassa ja yöt lyhenemässä. Pian kesäyöt olisivat jo niin valoisia, että metsässä näkisi kulkea. Lopulta nuori mies teki päätöksen. Auringon noustessa hän otti jousensa ja keihäänsä, pakkasi kontin täyteen evästä, ja lähti kohti Terhenvaaraa, joka kylpi auringossa kutsuvasti.

Mies eteni nopeasti pitkin ansapolkuja ja tuttuja metsiä. Välillä hän lepäsi hetken, ja kaivoi kontista purtavaa. Purojen kirkkaasta vedestä hän välillä joi, ja kipusi mäkien rinteitä, jotta näkisi Terhenvaaran ja pysyisi oikeassa suunnassa.

Hänen metsääntottuneet silmänsä näkivät kaiken aikaa merkkejä erämaan elämästä. Hirvet olivat jättäneet siellä täällä jälkiään puihin ja pensaikkoihin, ja kerran mies kohtasi jopa paikan jossa karhu oli joitakin päiviä sitten syönyt saalistaan. Kerran hän säikähti perin pohjin: jostakin kuului ihmisten ääniä. 

Nuori-isäntä eteni mäkeä pitkin varoen, ja erotti sen alla laaksossa ehkä kymmenen täysissä aseissa kohti itää etenevää miestä. Ryöstöretkelle menossa, hän ajatteli, ja odotti pitkän tovin ennenkuin jatkoi matkaansa. 

Aurinko oli jo laskemassa läntisellä taivaanrannalla, ja alkoi hämärtää, kun mies nousi viimeiselle mäenharjanteelle. Terhenvaaraan ei enää ollut pitkä matka. Mies kuuli ilmassa äänen, ja huomasi kurjen lentävän kohti vuorta. Se laskeutui jonnekin mäen alle, ja mies suuntasi sinne.

Tekikö alkava kesäyö tepposet, vai näkikö hän oikein? Harvenevan lehtimetsän varjoissa hän näet äkkiä oli näkevinään naisen. Tämä katsoi miehen suuntaan ja hävisi pensaiden taakse. Samassa pensaikon takaa lehahti ilmaan kurki.

Sitten mies huomasi matkansa kannalta harmillisen esteen. Terhenvaaran alla levisi laaja suo, jota mättäiden ja pikkusaarien välillä täplitti jopa avoimia vesiä. Varovasti mies alkoi etsiä ylityspaikkaa.

Samassa hän jälleen näki näkynsä: pienten puiden merkitsemällä saarelmalla oli taas tuo rantametsässä häivähtänyt nainen. Tämä oli sen verran lähellä, että mies huomasi hänen kauneutensa, jota minkäänaiset vaatteet eivät peittäneet.

Mies eteni yhä kasvavan kiihkon vallassa, varovasti askeleensa ottaen kohti naista. Tämä ei väistynyt. Kului vain hetki, ja molemmat vaipuivat ruohojen keskelle kiihkeästi syleillen.

Kun lemmenhetki oli ohi, mies ajatuksissaan, melkein vaistomaisesti levitti suuret siipensä - ja katso! Ne kantoivat!

_ _ _ _ _ _ _

Talossa huolestutti kovin, kun nuorta isäntää ei iltaan mennessä kuulunut metsästä takaisin. Häntä käytiin huhuilemassa, ja hänen jättämiään jälkiä yritettiin seurata. Mutta miestä ei löytynyt, ja vähitellen talon väki alkoi tottua ajatukseen, että metsä oli hänet vienyt.

Syksyn tullessa tapahtui sitten niin, että kaksi kurkea lensi muuttomatkallaan talon yli. Ilmassa ne tekivät ison kaarroksen, ja laskeutuivat alapellolle. Sellaista ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut.

Sama toistui seuraavana kesänä. Kaksi kurkea erkani muusta joukosta, ja laskeutui talon pellolle. Kun sama tapahtui vielä syksyllä ja seuraavana keväänä, talonväki alkoi ajatella että noilla kahdella kurjella oli jonkinlainen viesti heille.

Ensimmäisenä sen sanoi ääneen nuoren isännän pieni poika: isä on muuttunut kurjeksi, ja käy meitä tapaamassa. Minä olen kurjen poika, hän toisti usein.

Kurkien vierailu jatkui vielä joitakin vuosia, kunnes eräänä keväänä laskeutuvia kurkia oli vain yksi. Sen jälkeen niitä ei näkynyt.

Mutta talon pienestä pojasta tuli aikanaan raavas mies, talon isäntä. Aina kun hänen piti ilmoittaa nimensä, hän sanoi olevansa Kurki, Kurjen sukua. Ja niin tekivät myös hänen lapsensa, vuosikymmeniä. 

    

Victor Rydman täytti 60 vuotta ja sai sukuadressin 1910

Suvun loputtomista materiaalikasoista löytyy tällainen syntymäpäiväadressi, joka on ojennettu suurkauppias ja valtiopäivämies Victor Magnus Rydmanille hänen täyttäessään 8.1.1910 60 vuotta. Kartonkikansiin on sidottu taitettu tekstiarkki, ja punottu nauha kannattaa isoa pinoa nimikortteja. Teksti kuuluu näin:

På Din hedersdag vid fyllda 60 år vilja vi såsom uttryck för vår varmaste sympati frambära vår vördnadsfulla hälsning. En lång arbetsdag ligger bakom Dig, med seg uthållighet och energi har Du plikttroget utfört Ditt arbete. Utan klagan och med manligt mod mötte Du bekymrens och motgångens dagar. Och glömsk af Dig själf och egna sorger var Ditt varma hjärta städse öppet för andras nöd. Haf tack för hvad Du varit och är för oss alla, ett föredöme i godhet, anspråkslöshet, själfuppoffring.


Gud skydde Din lefnadsafton och göre den ljus och molnfri, det önska vi, Dina anförvandter och vänner.

Nimikorteissa on seuraavien henkilöiden omakätiset nimikirjoitukset:

Stanley Wancke, Bertel Taucher, Ester Taucher, Greta Taucher, Ina Rydman, Torsten Rydman, Gösta Rydman, Signe Rydman, Amanda Rydman, Edith Rydman, Vivi Rydman, Arvid Rydman, Felix Rydman, Knut Rydman, Max Rydman, Ilona Rydman, Moe Rydman, Nelly Rydman, Anna Rydman, Eero Hj. Rydman, Heikki Ritavuori, Katri Ritavuori, Jalmari Ritavuori, Anna-Kerttu Ritavuori, Selim Savonius, Eloise Savonius, Selim Savonius jr., Elsa Savonius, Edvin Savonius, Hilda Savonius, Sigurd Savonius, A. F. Savonius, Anna Savonius, Bertel Savonius, Katri Savonius, Elise Savonius, Aina Runstén, Mimmi Salovius, K. R. Salovius, Elmi Salovius, Oskar Wegelius, Elli Wegelius, Martti Vegelius, Marja Vegelius, Heikki Vegelius, Hanna Wegelius, Fredrik Wegelius, Elli Wegelius, Gunvor Wegelius, Karl Wegelius, Agnes Wegelius, Mathilda Taucher, P A Rönnbäck, Minne Rönnbäck, Agnes Rönnbäck, Elin von Pfaler, Oskar Ritola, Alli Ritola, Wille Raukko, Lauri Raukko, Ilma Raukko, Kaarina Raukko, A. Kesti, Sofie Lindström, Hilda Rikberg, Alma Rikberg, Axel Rikberg, Augusta Rikberg, Lovisa Johansson, I. Savonius, Enne Savonius, Aslak Savonius,  Anna Savonius, Maija-Liisa Savonius, Kai Savonius, Gunnar Lindström, Toini Lindström, Liisa Lindström,  Aline Rydman, Karl Rydman, Bina Rydman, Isa Charlotta Rydman, Ivar Rydman, Ida Rydman, Arno Rydman, Lydi Rydman, Sylvi Rydman, Tor Rydman, Leila Rydman, Karl August Rydman, Hjalmar Rydman, Vivi Rydman, Arno Rydman, Selim Rydman, Tyyne Rydman, Kerttu Rydman, Helmi Rydman, Hilda Rydman, Magnus Rydman, Alma Lind, Gunnar Rydman, Emmy Rydman, Birgit Rydman, Axel Rydman, Anna Rydman.

Enemmistö nimistä kuuluu sukuun joko suoraan tai avioliittojen kautta. Vain nimiä Rönnbäck, Ritola, Raukko ja Kesti en osaa yhdistää tähän joukkoon. Minulla ei ole käsillä Victorin firmojen henkilökuntaluetteloja, joten en tiedä kuuluisivatko nämä tuntemattomat työtoverien joukkoon. Yksi mahdollisuus olisi, että he kuuluisivat palveluskuntaan, jota suvussa pidettiin arvossa ja eräänlaisina perheenjäseninä.

Noin vajaa kolmannes joukosta oli äidinkieleltään ruotsinkielisiä, loput kaksi- tai suomenkielisiä. Uskoisin että ruotsintaito oli silti vanhaa perua kaikilla heillä hyvä. Runsas sata vuotta sitten sukuyhteys oli vielä tavattoman kiinteä, ja siihen kuuluivat myös "sukuunnaidut" ja heidän sukunsa. Tällaista on tänään jopa vaikea kuvitella. Eräs seikka herättää huomiota: 60 vuoden ikä oli sata vuotta sitten ehkä viimeinen täyskymmenvuotisjuhla jota mies saattoi odottaa. Tämän huomaa esimerkiksi ilmaisusta "Din lefnadsafton", "elämäsi ilta".

Sukunimistä vielä sen verran, että Ritavuori oli suomennos nimestä Rydman, Lindströmeistä tuli Sarva-nimisiä, ja jotkin Savoniukset alkoivat käyttää nimeä Savonjousi. Ammatiltaan tämä onnittelijoiden joukko edusti lähes kaikkia säätyläistön ammatteja maanomistajista valtiollisiin toimijoihin ja myös talouselämän eri vaikuttajiin.

Victor Rydman 60-vuotispäivillään. Kuva Walter Rydman 1910

Victor Rydmanin perhe noin vuonna 1906. Eturivissä toinen tytär Elsa ja hänen miehensä Alfred Lindström, sittemmin Sarva, Victor ja hänen vaimonsa Zaida os. Savonius. Takarivissä Karin Arvidsson ja hänen miehensä Walter Rydman, sekä Victorin vanhin tytär Maj, joka vielä oli naimaton. (Kuva Nyblin).