 |
| Eden (Peter Wenzel 1829) |
Keskiaikaisessa runoelmassa Stabat Mater rukoillaan lopuksi: Quando corpus morietur, fac ut animam donetur paradisi gloria, eli että kun ruumis kuolee, tee niin että henki pääsee paratiisin kirkkauteen.
Paratiisi on monen melkein epätoivoinen unelma, kaiken koetun kurjuuden korvaaminen jollain hyvällä, kauniilla ja onnellisella. Sotien, nälänhätien, sairauksien, sorron sijalle uneksitaan maailmasta jossa kaikkien olisi hyvä tai ainakin parempi olla. Moni on tällaisia miettinyt, ja kehitellyt aiheesta parannusehdotuksia ja ideologioita. Ihannemaailmoista ja -yhteiskunnista on kirjoitettu suunnilleen niin kauan kuin kirjoitusta on ollut olemassa. Thomas More loi ajatukselle nimenkin vuonna 1515: Utopia.
Huomaan itsekin harrastaneeni tällaista monin tavoin. Olevan tilanteen korjaaminen tulee mieleen mitä merkillisimmin. Klassisessa kaupunkirakennuspelissä Sim City oli jossain vaiheessa haasteena monilla eri lailla viallisten kaupunkien korjaaminen, ja historiallisten onnettomuuksien korjaaminen tulee joskus unissakin mieleen. Valitettavasti molemmissa tapauksissa tarvitaan apua, kaupunkipelissä paljon "rahaa", ja historiassa melkein jumalallista väliintuloa utopistisen teknologian avulla.
Historia on osoittanut, että kaikki pienet ja suuret utopiat ovat surkeasti epäonnistuneet, niin pienet ihanneyhteisöt kuin vaikkapa kommunismin tapaiset valtiojärjestelmät. Havaitaan virhetoimintoja, mutta korjausliikkeet eivät onnistu, ja niin päädytään ensin järjestelmän ylläpitämiseen väkisin, ja sitten sen surkeaan luhistumiseen.
Paratiisissa on aina se käärme. H.G.Wellsin Aikamatkaaja joutuu paratiisimaiseen maailmaan, jossa kukkaiskansa eloi kirmailee onnellisena, mutta huomaa sitten että he ovatkin vain maanalaisten morlokkien karjaa.
Wikipedia kertoo paratiisi-sanan alkuhistoriasta näin:
Sana paratiisi on peräisin avestan kielen sanasta paridaeza[1] (pari, ympäri; daeza, muuri), joka tarkoittaa muurin ympäröimää puutarhaa. Persian kieleen sana omaksuttiin muodossa paridaida. Paratiisi-nimitystä käytettiin Persiassa ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuolella viinitarhoista, hedelmäpuutarhoista, metsistä, taimikoista ja talleista, joissa oli puita ja muuta kasvillisuutta, puroja ja riistaa kuninkaallisille metsästettäväksi. Persiasta sanan omaksuivat kreikkalaiset muodossa paradeisos ja myöhemmin roomalaiset muodossa paradisos. Hepreaan sana lainattiin muodossa pardes.
Paratiisille on siis ominaista sitä suojaava, muusta maailmasta erottava muuri. Paratiisimaisiksi koetuilla todellisilla ympäristöillä on myös havaittu olevan yhteisiä piirteitä kulttuureista riippumatta. Mainion Wikipedian artikkelin mukaan
Ympäristöpsykologisen habitaattiteorian mukaan ihmistä miellyttävät intuitiivisesti maisemat, jotka tarjoavat mahdollisuuksia, näköaloja ja suojapaikkoja. Tällaisen maiseman peruspiirteisiin kuuluvat etenkin vesi, vehreys, näkösuoja ja samalla hyvä näkyvyys, monimuotoisuus kuten kumpuileva maasto, kirkkaat värit, luonnontilaisuus sekä tuttuus. Sen sijaan esimerkiksi kuivuus, liiallinen avoimuus tai näkyvyyden puute vähentävät maiseman mieluisuutta. Tällaiset preferenssit ovat yhteisiä ihmisille kulttuurista riippumatta
Kaikissa paratiisikuvitelmissa on aina ollut kohtalokkaita vikoja. Sairauksien poistaminen johtaa automaattisesti ylikansoitukseen, minkä seurauksena lisääntyminen käy mahdottomaksi. Lapsuutta, aikuisuutta ja vanhuutta ei enää ole. Elämän helppous johtaa henkiseen ja älylliseen velttoutumiseen ja surkastumiseen. Wellsin eloit ovat esimerkki tästä. Kun ristiriitoja ja jännitteitä ei ole, ja kaikki on automaattisesti annettua, ihminen ei enää pyri mihinkään. Kun kuvittelija korjaa yhden virheen, syntyy kymmenen uutta tilalle.
Vanha sanonta "Kun se parasta on ollut, on se työtä ja vaivaa ollut" voi lopultakin pitää paikkansa, vaikka se ironiseksi arvatenkin on ajateltu. Ilman työtä ja vaivaa ei synny mitään ihanaa. Ilman epäonnistumisen kokemuksia on vaikea iloita onnistumisista. Ilman surun kokemusta jää ilon kokeminen vaivaiseksi.
Ehkä lopultakin on niin, että paratiisimaisia ympäristöjä on laikuittain kaikkialla (esimerkiksi maaseutunäkymä omasta ikkunastani), ja että paratiisin valoa ei voi kuvitella ilman sen varjoja. Ehkäpä tämä meidän suurin piirtein rauhaisa elämämme täällä eurooppalaisen sivistyksen mailla sittenkin on lähinnä sitä realistisesti kuviteltavissa olevaa paratiisia.
Jotain pientä voi aina ajatella korjaavansa, mutta kokemus näyttäisi osoittavan että sekin on tehtävä hyvin hyvin varovasti. Ettei sitten synny jotain uutta ja vaikeammin korjattavaa.
