Nuoruusaikojen hassuimpia huvituksia

Pysytäänpä vielä tuossa lapsenomaisessa huumorintajussa. Minua naurattaa yhä melkoinen määrä juttuja jotka naurattivat silloin muinoin, ehkä siinä 70 vuotta sitten.

Tom Tuoli
Tom Dooleylle tai Dulalle (1845-68) kävi vähän huonosti, mutta eipä se suomalainen väännösversiokaan ihan kivuton ollut: "Hirtetty on Tom Tuoli, venyy mut katkee ei...". Tämän laulun teki tunnetuksi Kingston Trio 50-luvun puolivälin jälkeen, joten olen ollut aikuinen tämän Tuoli-version kuullessani. Mutta minulla on epämääräinen mielikuva että tuo väännös olisi lähtenyt liikkeelle jostain radiohupailusta. Tietääkö joku?
Muuten, mihin tuo mainio sana "hupailu" on kadonnut? Se jonka viimeisiä mestareita oli Aune Ala-Tuuhonen. Tein minäkin hänelle erinäisiä hupijuttuja, ja minun lisäkseni myös muuan Urho Ylä-Kaljunen tiettävästi arvosti häntä. Aunella oli iso nauhakakku jota hän kutsui "Kari Rydmanin muistonauhaksi"... Nyt minulla sattuu olemaan Aunen muistonauha... Hupaisaa ikuisuutta, Aune!

Telex Tekomunat Teidänkin Tenaville!
Sodan jälkeen vei Suomen muoviaikaan Telex-niminen firma, joka valmisti huonosta muovista helposti särkyviä ja epämääräisen näköisiä leluja ja krääsää. Koululaisten parissa mainoslause "Telex Teidänkin Tenaville" muuttui nopeasti mm. otsikon kaltaiseen muotoon. Jotkut lisäsivät siihen vaikkapa "... ja varttuneemmille Warre". Olisipa hauska tietää tuon Telexin historiasta jotain. Ainakin nimi sittemmin alkoi tarkoittaa aivan muuta. Olivatko Telexin Tekomunat halvempia kuin muut lelut? Halpoina niitä kyllä pidettiin sanan toisessa merkityksessä.

Katkeaa, muttei liimatusta kohdasta
Lukko-liimaa mainostettiin hauskalla kuvalla. Siinä oli paksu liimattu kohta, ja elefantti astui hirren päälle. Hirsi todella murtui, mutta ei siitä liimatusta kohdasta. Olisipa hauska löytää tuokin mainos taas. - Kerronpa tarinan, johon tuo mainoslause loistavasti sopii. Pikkupoikana olin yöretkellä kahden muun täysihoitolan pojan kanssa. Rakensimme läheiseen kallioniemeen kuusenhavuista majan, koottiin kallionkoloon nuotio, ja ongittiin pari ahventa jotka käristettiin siinä nuotiossa. Aamulla lähdettiin tyytyväisinä kohti täysihoitolaa. Yhdelle pojista tuli kumminkin kakkahätä, ja hän kyykistyi kalliolle. Me kaksi muuta näimme hänet kauniina siluettina  kirkasta kesätaivasta vasten. Seurasimme toimitusta, kunnes tapahtui pienenpieni muutos tuotoksessa. Me katsoimme toisiamme ja totesimme yhteen ääneen: "Katkeaa, mutta ei liimatusta kohdasta!". (Tämä on virstanpylväs vanhan bloggerin uralla: ensimmäisen kerran vajosin kakkajuttujen tasolle).

Silvo Sokan raketti
Nuorimies Silvo Sokka karkasi koroaan, ja keksi hämäykseksi tarinan rakettilennostaan. Niin kummallista kuin olikin, aiheesta kehkeytyi melkoinen mediasirkus, ja monet pitivät tarinaa aluksi jopa totena. Avaruusalus Silverstaria etsittiin innokkaasti Suonteen järvestä. Me helsinkiläispojat emme olleet yhtä herkkäuskoisia, mutta kun Helsingin Sanomatkin oli julkaissut kuvan raketista, me pojat panimme paremmaksi. Piirroslehtiöiden sivut täyttyivät toinen toistaan mielikuvituksellisemmista kaikenlaisin lisälaittein varustetuista avaruusaluksista. Aiheesta syntyi jopa innovatiivista kilpailua. Tuskin noita piirustuksia on jäänyt talteen, mutta olisi kuitenkin kiintoisaa analysoida miten poikien mielikuvitus laukkasi noina esiavaruudellisina aikoina.

Käsiol, Tassulette ja Pesetti Saipporelli
Jo mainittu Telex edusti siyä sodanjälkeisen ajan muotisuuntausta, että liikenimen arvoa voitiin nostaa lisäämällä siihen X-kirjaimen, tai ainakin naamioimalla se ulkomaalaiseksi. Se temppu on tepsinyt aina Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjät-näytelmän ajoista asti. Muistelen että sodan jälkeen yritettiin myydä Käsiol-nimistä ihovoidetta. Vai oliko se Tassulette? Onko tietoa näistä ih,eaineista? Ja saippuahiutaleista joiden nimi oli Pesetti Saipporelli, italialaisittain äännettynä?

Väärin kuultu kansallislaulu

Minun lapsen tasolle jäänyttä huumorintajuani kutittaa yhä muuan kymmenen vuoden takainen YouTube-parodia. Siinä kuunnellaan erään valtion kansallishymniä ruotsalaisin korvin, ja kuvitetaan vielä hauskasti mitä "ruotsinkielinen" teksti tuntuu surrealistisesti sanovan. Näin se "ruotsinkielinen" teksti menee:

Säg åt Swerki skelögd, de' är så det ska vara.
Säg till han ett Heidi är lik parabol.
Hans far slår jämt sossar - det var en av båda;
en helgrimmad måsskit, sa Elsies major.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i lag.

Säg "strålfisk" till alla, han sa: "Testa på det!"
Regering. En viking. Hans fot sa: "saliv!"
Han kramas, ja jävlar, och fånga Nairobi.
Han trodde han valde, men han skramla in.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i lag.

Han levde med Swerki, de leka poliser.
En geting, en bondtjej: en man tjej ska bli.
I Rasta-mors mage finns salt á la cheesecake.
En bror med sin granne ska hälsa en bil.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i mål!

Sattuisiko joku lukijoista arvaamaan minkä maan laulusta on kysymys? Liitän linkin tuohon videoon jonkun päivän kuluttua.

Vanhoja kuvia höyrylaivoista: Södern ja Ariadne

Isoisäni Walter Rydman oli innokas purjehtija, mistä seurasi että hänen valtavassa negatiivijäämistössään on kosolti myös saaristo- ja merikuvia. Hän ja hänen perheensä matkaili myös laivoilla, niin järvireiteillä kuin merelläkin. Seuraavat kuvat ovat näiltä retkiltä. En osaa sanoa ovatko ne purjeveneestä vai laivasta kuvattuja; en ole lukenut kuvauksia Walterin purjehdusretkistä hänen nuoruutensa ajoilta, mutta minun aikanani saatettiin kuitenkin ulottaa retkiä ainakin Söderskärin majakan tienoille Porvoon ulkosaaristossa. Länteenkin Walter on toki voinut purjehtia ainakin Hangon tienoille asti.

Ensimmäisen kuvan paikkaa en osaa tunnistaa (osaisiko joku lukijoista?), mutta laiva on kuitenkin s/s Södern, tuolloin rekisteröitynä Loviisaan. Kuvan on ottanut joku Walterin perheestä.

Sivustolla http://www.turkusteamers.com/rannikkoliikenne/sodern/laiva.html kerrotaan Södernistä perustiedot. Laiva rakennettiin Rosenlewilla Porissa vuonna 1887. Alkuvuosikymmeninä se liikennöi Turun ja Porin, sittemmin myös Vaasan väliä. Talviteloillepantaessa 1906 se ehti osittain upotakin Turun Chrichtonin laiturissa, mutta kunnostettiin jälleen, eihän laiva ollut kahtakymmentäkään vuotta vanha. Vunna 1914 Sädern alkoi liikennöidä Turun - Heösongin - Viipurin linjalla. Venäläiset pakko-otattivat laivan vuonna 1915, ja se saatiin takaisin kaksi vuotta myöhemmin surkeassa kunnossa.

Vuodesta 1918 Södern jatkoi Turun ja Viipurin väliä matkaamista, mutta siirtyi sitten loviisalaiselle varustamolle, joka pudotti Turun linjalta pois. Yllä oleva kuva on kuvattu luullakseni 20-luvun loppupuolella. Linja lakkautettiin 1932, kun Helsingistä pääsi junalla paljon nopeammin Viipuriin. Ja vihdoin vuonna 1936 laiva romutettiin Helsingissä 49 vuoden ikäisenä.

Tällä sivulla on mainio kuva Södernistä, otettu viimeistään 1917, sillä se kulkee vielä keisarikunnan lipun alla.

Seuraavat kaksi kuvaa on otettu aikansa ehkäpä kuuluisimmasta matkustajalaivasta. FÅA:n Ariadne vei matkailijoita ulkomaille, aina Tukholmaan asti. Ensimmäisen kuvausvuotta en tiedä, 20-luvulta kuitenkin:

Mutta tästä kuvasta on jäänyt dokumentti kuva-albumiin. Sen on ottanut 13-vuotias tuleva isäni vuonna 1920.

Sivulla http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/ariadne/laiva.html on tietoja ja kuvia Ariadnesta. Se rakennettiin FÅA:n tilauksesta Göteborgissa 1914. Samana kesänä se jo liikennöi Helsingin, Tallinnan ja Stettinin väliä - Stettinhän kuului tuolloin vielä Saksaan. Mutta jo elokuussa venäläiset kaappasivat sen sairaalalaivaksi Helsinkiin, olighan laivassa vuodepaikkoja peräti 265 maykustajalle. Saksalaisten vapautettua Helsingin Ariadne palasi takaisin Höyrylaiva-osakeyhtiölle.

Toukokuussa 1919 laiva oli korjattu, ja se alkoi liikennöidä Helsingin ja Tukholman, Helsingin ja Hullin ja Helsingin ja Stettinin linjoilla. Pariisin olympialaisten menestyksekäs suomalaisjoukko saapui Helsinkiin tietysti Ariadnella 18.7.1924. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista - toistaiseksi en ole löytänyt Walterin perheen kuvista tällaista, vaikka oletettavasti joku perheestä oli paikan päälläkin.

Sodan sytyttyä arvokas laiva vietiin turvaan ensin Uuteenkaupunkiin ja sitten Tukholmaan. Saksalaiset vuokrasivat Ariadnen, ja siitä tuli jälleen sairaalalaiva. Suomalaislapsia se kuljetti Ruotsiin turvaan, ja lopuksi se toimi suomalaisena sairaalalaivana. Sitten tulivatkin taas venäläiset, jotka halusivat Ariadnen "sotakorvauksena". Kas kummaa, luovutusmatkalla se ajoikin Enskerin matalikolla karille. Laiva pelastui siis, ja vietiin Hietalahden telakalle, jossa sille tehtiinkin valtavat uudistustyöt. Sitä pidennettiin yli kuudella metrillä, sitä jäävahvistettiin, ja savupiippukin lyheni reippaasti. 1949 Ariadne aloitti 18 vuoden pituisen kautensa Helsingin ja Kööpenhaminan välillä. Sitten matkat lyhenivät, -67 matkattiin Helsingistä Tallinnaan, seuraavana vuonna Turusta Tukholmaan, mutta sitten alkoikin jo isojen autolauttojan aika. Vimmatuista pyynnöistä huolimatta Ariadnesta ei tullut museolaivaa, vaan se romutettiin Helsingissä 1969 55 vuoden ikäisenä.

Rippeitä Ariadnen sisustuksesta säilytetään Merimuseon tiloissa Kotkassa. (Edit: Ariadnen ravintolasalin "kapteenin pöytä" on yksityisessä omistuksessa Sääksmäen Huittulassa; tiedon antoi Ari Sirén).

Katoava kotitalo ja sen idylli

Niinkuin minä asun ruumiissani, ruumiini (ja minä) asuu talossa. Ei ihme, että klassinen unienselitys tulkitsee talon ruumiin symboliksi. Ruumis vanhenee ja kuluu siinä missä talokin, ja se kuolee lopulta siinä missä talokin kuolee, poltetaan tai puretaan.
Asuin perheeni kanssa vuodesta -78 vanhassa, aika huonokuntoisessa omakotitalossa Töyräänkadulla Valkeakoskella peräti 20 vuotta. Se oli rakennettu vuonna -50 aika heppoisista aineksista. Betonivalukin oli melko surkeaa niin kellarin pohjassa kuin välikatossakin. Entisen suon, Surmakorven pohjavesi oli aivan lähellä kellarin lattiassa olevia reikiä. Joitakin korjauksia taloon yritettiin tehdä, mutta perheen hajottua oli suoranainen helpotus muuttaa nykyaikaiseen rivitaloon Sääksmäen kirkolla. Tänä vuonna tulee muuten samat 20 vuotta täyteen yksinäisenä maalaisukkona.
Mutta tuo vanha huono talo lumoavan kauniissa teatteripuistoon liittyvässä miljöössä pulpahtelee yllättävän tiiviisti esiin unissa. Jopa pari kertaa kuussa saatan olla siellä, milloin tuskailemassa että talossa on vielä jäöjellä paljon kirjojani ja muita tavaroita, milloin takaisin muuttaneena puoliraunioituneeseen vanhaan kotiini. Viime yönä olin taas paluumuuttajana vähien tavaroiden kanssa sen yläkerrassa, alakertaan oli muuttamassa vanhan naapuriperheen jälkeläinen. Rahat olivat vähissä, ja asumisenkin piti olla hyvin väliaikaista. Alakertaan tulikin aivan ventovierasta porukkaa, ja tunnelma oli ankea kuten melkein aina näissä unissa.
Entinen taloni ja ainakin neljä naapuritaloa ovat olleet jo vuosia tyhjillään. Ikkunat on särjetty ja kasvillisuus valtaamassa itse rakenteitakin. Alue on nyt ympäröity lippusiimoilla, ja lopullinen tuho alkanee aivan kohta, alkukeväästä. Paikalle nousee kerrostaloja. Idylli katoaa lopullisesti.
Tässä kuvia viime heinäkuulta.

Tässä oli kerran katukäytävä, jota talvisin kolasin kiroillen auran heittämästä lumesta.

Tässä seisoi aikoinaan kuplafolkkarini runsaassa tilassa.

Yläkerrankin ikkunat on särjetty, ja joku puu on löytänyt niistä mainion kasvupaikankin.

Pihalle johtaa enää lasin peittämä polku.

Vanha mattoteline on vääntynyt, ja leikkimökki kadonnut.

Puut ovat vallanneet pihan, puut joita en pikkurisuina enää ehtinyt poistaa.

Tämän puun, siperianvaahteran muistaakseni, olin itse istuttanut, vähän väärään paikkaan kylläkin.

Orapihlaja-aita on jo tukkinut naapuritalonkin sisäänkäynnin.