Ehtoo ja suviyö

Olin äsken kahvilla Voipaalassa pitkän pöydän päässä. Pöydän toiseen päähän, neljän metrin etäisyydelle aikoi tulla herrasmies oman kaffinsa kanssa, ja kysyi kohteliaasti: "Voinko...". Että sitten rakastan tätä suomalaista tilakäsitystä! Jos vieras tulee neljän metrin päähän, hän on jo melkein iholla. Välissä pitäisi mieluiten olla kohtuullisen kokoinen metsälö. Kun koronan aikaan kehotettiin olemaan metrin päässä toisesta, suomalaiset kauhistuivat: "Pitääkö tulla NOIN lähelle?". - No, aiheesta sukesi sitten hauska pieni keskustelu! Ja oli mukavaa.

*

Herrasmies pöydän päässä mainitsi anteeksipyydellen kuulleensa keskustelun, jonka kävin paikallisen koulutytön kanssa sanoista. Hän on "sattuneesta syystä" hiukan kiinnostunut eestinkielestä. Kun kysyin tytöltä miksi hän sanoisi vuorokauden aikaa joka on päivän ja yön välillä, hän sanoi 'ilta'. Sanaa 'ehtoo' hän ei sanoisi. Se on kuitenkin tällä sydänhämäläisellä alueella ollut alunperin vallalla.

Eestinkielen vastaava sana on 'õhtu', eli samaa juurta. 'Ehtoo' on länsisuomalainen sana, joka 1800-luvun lopppupuolella alkoi väistyä 'illan' tieltä, kun kirjakieltä pyrittiin "demokratisoimaan", ja ottamaan itämurteet mukaan. Hupaisaa on, että 'ehtoo' nykyään tajutaan yhtä aikaa sekä "rahvaanomaisena" että "ylätyylisenä" sanana.

*

Sama oli muuten 'suven' kohtalo. Se on läntinen sana, ja korvautui käytännössä itäisellä 'kesällä'. Ja samaa sanoo kielikorva suvesta nyt, se on sekä "rahvaanomainen" että "ylätyylinen" sana. Kyllähän 'kesäyö' on kaunis sana, mutta 'suviyössä' on sillanpääläistä hurmaa. Ja eestiksi sana on sama: 'suvi'.

Ja kas, sanojen levinneisyyskartat ovat melkein identtiset:

Tässä tulee mieleen, mitä Matti Klinge muinoin kirjoitti "muinaisuutemme merivalloista". Yhteydet olivat vahvat. Väinäjoki, eestin 'väin' (salmi), ja Väinämöinen eli Salmelainen. Ja Turun murre, joka niin muistuttaa eestiä taivutuksillaan.