Lupaus: Snowdenia ei tapeta eikä kiduteta!

Yhdysvaltain oikeusministeri on luvannut, ettei Snowdenia odota kidutus eikä kuiolemantuomio, jos hänet luovutetaan amerikkalaisille. Snowden paljasti maanmiehilleen ja maailmalle, että USA vakoilee massiivisesti nettiä, ja muunmuassa myös EU:ta. Monelle tämä ei ollut edes uutinen.

Jos Norjan oikeusministeri olisi luvannut, ettei hirmumurhaaja Breivikiä aiota tappaa eikä kiduttaa, lausuntoa olisi pidetty pöyristyttävänä, huolimatta siitä mitä murhamies oli tehnyt. Ehkä Venäjällä ja USA:ssa olisi hiukan hymähdetty, ja pidetty lausuntoa osoituksena Euroopan heikkoudesta?

Monet eurooppalaiset todella pelkäävät hiukan venäläisiä ja amerikkalaisia. Minusta tämä ei kuitenkaan ole heikkous, vaan osoitus Euroopan syvästi omaksutusta sivistyksestä. Olen ylpeä kotimantereestani Euroopasta.

Tie on elävä olento jonka auto tappoi

Corot: Tie lähellä Volterraa

Tiet ovat syntyneet metsästäjien ja joskus myös isojen eläinten tallomina polkuina. Ne kulkivat kylästä kylään, haarautuivat joskus kohti yksinäistaloja ja etäniittyjä ja -peltoja. Tiet kasvoivat kuin sienirihmasto. Ne joutuivat valitsemaan reittinsä maaston mukaan, kiertämään järvet, lammet ja jyrkät kalliot. Ne joutuivat varomaan upottavia soita, ja etsimään niiden kapeimmat kohdat. Kuivat kankaat ja matalammat harjut olivat mainioita kulkureittejä, eikä tie niin helposti kasvanut siellä umpeenkaan. Korkeampien harjujen alarinteet olivat samoin mainioita etenemispaikkoja. Näin poluista ja ratsasteistä tuli eräänlaisia maaston röntgenkuvia.

Holmberg: Tie Hämeessä

Kun kylät kasvoivat puro- ja jokilaaksoihin peltojen ja niittyjen raivaamisen seurauksena, ja yhteiskunnan järjestäytyminen lisääntyi, teitä tarvittiin tuomareiden, sotilaiden, virkamiesten ja kauppiaitten kuljettavaksi. Alkoi syntyä maanteitä, toki kapeita kuin nykyiset kylätiet ja paljon huonompia, eräänä ensimmäisistä Hämeen Härkätie 800-luvulla tai jopa aikaisemmin. Tie synnytti varrelleen yhä uutta asutusta. Jokaisesta tienhaarasta, tienristeyksestä ja vesireitin ylityksestä syntyi asutusta. Lietsarit opastivat tiesuuntia, vesien ylityksiin tarvittiin ruuhikuljetusta, siellä täällä oli oltava majataloja yöpymis- ja ruokailumahdollisuuksineen, sekä myöhemmin myös hevosenvaihtoa varten. 

Polut kehittyivät kärryteiksi, kärrytiet maanteiksi, ja sitä mukaa kun kulkureitti parani tai vilkastui, tie korjasi luontoaan, muotoaan ja joskus suuntaansakin. Tienvarsien puut, kivet, kalliot, mäet ja suot saivat nimen, samoin alavampien maiden peltotilkut, jotka vähitellen liittyivät toisiinsa.Tiet veivät metsien ja ylänkömaiden läpi puro- ja jokilaaksojen viljelyksille, kylästä kylään. Uuden kylän lähestymisen huomasi usein alamäestä; kylistä poistuttiin taas ylämäkiin. Vastamäki on eräs yleisimmistä kylänvierusmäkien nimistä.

Kun tänä päivänä kulkee ikivanhaa tieuraa myöten, kannattaa kaiken aikaa seurata sen muotoja, suuntia, kaarroksia, ja myös nimistöä riittävän tarkalta kartalta. Vanhan tien jokainen metri on tärkeä, jokainen kaarros mielenkiintoinen kuvaus maastosta ja sen ominaisuuksista.

Tiellä oli myös muita ominaisuuksia. Sitä myöten saattoi pihapiiriin tulla sekä toivottuja että pelättyjä vieraita. Kerjäläisiä, pahantekijöitä, virkamiehiä, sotilaita, mutta myös kauan poissa viipyneitä lemmittyjä tai perheenjäseniä. Käänteisesti saattoi monen talon nuori katsella kaihoten ohi kulkevaa tietä. Sitä myöten saattoi ehkä joskus vaeltaa ahtaasta pihapiiristä kohti suurta maailmaa.

*

Tänä päivänä useimmat pitävät tietä pelkästään välttämättömänä pahana paikkojen A ja B välillä. Mitä lyhyempi se on, mitä suorempi ja leveämpi, sitä nopeammin pääsee ohi mitäänsanomattomista maisemista. Nykyaikainen autoja varten tehty tie on kuin väkivaltainen haava, joka halkaisee kallioita ja harjuja, pengertää itsensä vesistöjen yli, halkoo soita ja metsiä, on leveä, suora ja vaarallinen. Loistoautoillaan nykyihmiset kiitävät A:sta B:hen luurit korvilla, sivuilleen vilkuilematta. Joskus he näkevät tienvieren pelloilla merkillisiä valkoisia paaleja, "traktorinmunia", joita sitten pääsevät paheksumaan valtakunnallisten lehtien pääkirjoituksia myöten.

Mutta nykyinen valtatie on kuollut tie. Se ei synnytä vierelleen uutta elämää, vaan tuhoaa sitä. Tämän vuoksi valitsen aina kun mahdollista vanhemman, vaikka kuinka paljon pitemmän ja kiemuraisemman tien. Kiire on sairaus, joka vie kiirehtijän suoraan "piä eillä helvettiin", kuten Arvo Turtiaisen mummo olisi sanonut.

Tyttö joka odotti portilla

Tein muutama vuosi sitten laulusarjan suomenruotsalaisten runoilijoiden teksteihin. Heitä olivat Maja Rydman (taidekauppias ja mesenaatti Gösta Stenmanin tytär), Jacob Tegengren ja Arvid Mörne. Ensimmäisen ainoaksi jäänyt kokoelma Honungsnästet (1942) on aika järkyttävä teos mielen levottomuudesta. Molemmat miehet olivat luonnonkuvaajia, mutta Tegengrenin runojen joukossa on pari arvoituksellista tragiikkaa enteilevää tekstiä, jotka yhä vaivaavat minua. Tein niistä eräänlaisen yhdistelmän, säilyttäen umpiromanttiset kielikuvat aika lailla sellaisinaan, mutta tehden niistä tavallaan tarinan. Siinä tyttö seisoo läpi yön portin luona lemmittyään odotellen, mutta tämä ei tule. Tegengren vihjaa, ettei tuota lemmittyä oikeastaan ole edes olemassa. Kaukaiselle sukulaistytölle kävi aikanaan hiukan samalla tavalla, ja hänen mielensä järkkyi. Senkin vuoksi asetelma minua niin vaivaa. - Suokaa anteeksi, mutta minun oli kirjoitettava tämä ulos itsestäni...

Ennen auringonnousua

On ihmeellisen hiljainen yö, ei tunnu tuulen henkäystäkään maan yllä.

Vain haavanlehdet kuiskailevat hiljaa ja kyselevät toisiltaan

jostain jota eivät oikein ymmärrä:

Miksi idässä palava tähti ei vieläkään himmene,

miksi portin luona odottaa tyttö kastepisaroita ripsillään?

"Miksi et jo tule? Katso, ilta on seesteinen ja puhdas,

ruoho on pehmeää, pehmeät ovat tytönrintani, pehmeät ovat käteni,

lämpimät käteni, jotka haluaisivat hyväillä, jotka haluaisivat

vavisten ja arasti tavoitella sinun kättäsi."

Hän on seissyt siinä jo silloin, kun illan sumu kietoi vaippaansa lehdot,

kun meren selällä virinnyt tuulahdus nukahti huoaten rannan kaislikkoon.

Hän on seissyt siinä sydän väristen kuin haapojen rauhattomat lehdet.

"Rakas, vain sinun vuoksesi synnyin, vain sinun vuoksesi olen olemassa.

Rakas, kuin lintu haluaisin nyt laulaa ja leikkiä kanssasi! Miksi viivyt?

Tunnit vierivät, sydän pamppailee, on jo myöhä. Miksi vielä viivyt?"

Yhä hiljaisempi on ilma, lehdot pidättävät hengitystään, haapojen kohina

vaimenee. Idän yksinäinen tähti himmenee, taivas ja meri alkavat hohtaa

vaaleanpunaisina, ne sulautuvat toisiinsa kuin syleillen.

Ja tyttö hiipii portilta pois, kastetta ripsissään.

(Jacob Tegengrenin runojen mukaan Kari Rydman)

Viina, läski ja tupakka

Keskustelu 1:

— Taidanpa ottaa yhden sokeripullan vielä.
— Et varmana ota! Etkö tiedä kuinka epäterveellistä ylipaino on? Ei tuommoista läskimoosesta viittisi oikein katellakaan!
— Otanpa sitten yhden leppoisan piipullisen.
— Kauheaa, et varmana ota! Haluatko tappaa meidät kaikki keuhkosyöpään? Murhamies! Tupakanpoltto on iljettävää!
— No jos avattais sitten vielä yksi viinipullo?
— Nyt puhuit asiaa! Maistellaan tässä sivistyneesti viiniä ja puhellaan leppoisasti!

Keskustelu 2:

— Perhanan perhana kun talo paloi!
— No niin, tietysti poltit tupakkaa sängyssä tai heitit tulitikun olkiin! Oma vika!
— Ei kun otin vahingossa yhden liikaa ja tulin pikkuisen huppeliin. Sitten vain pälkähti päähän sytyttää talo.
— Ai, no sitten... Sellaista sattuu, vahinko ei tule kello kaulassa. Piankos nyt uuden rakennat!








Otsikoita 

YLIPAINOINEN AJOI SUOJATIELLÄ LAPSEN YLI JA HEITTI PERHEEN JOULUYÖNÄ PAKKASEEN

NIKOTINISTI AJOI SUOJATIELLÄ LAPSEN YLI JA HEITTI PERHEEN JOULUYÖNÄ PAKKASEEN

HUMALAINEN AJOI SUOJATIELLÄ LAPSEN YLI JA HEITTI PERHEEN JOULUYÖNÄ PAKKASEEN. — "Tuli vain otettua yksi pieni liikaa!"


Lähde: Islamilainen mamu solvaa suomalaisia. Ja aiheesta, totta vieköön!

Lintumaa Kalvolan ylängöllä

Tältä näyttää se Kalvolan-Tammelan ylänköalue, jota viime aikoina olen nelipyörämenetelmällä samoillut. Jotta sen olemus selvemmin näkyisi, kopioin samalta alueelta satelliittinäkymän. Metsää, kymmeniä pieniä järviä, harjuja, kallioita ja valtavasti suomaastoa. Jokien kovertamat viljelyyn otetut laaksot erottuvat siitä säteisinä vaaleampina alueina:

Yläkartan numerot merkitsevät seuraavia paikkoja: 1) Sääksmäen kirkko, 2) Lintumaa, 3) Pirttikoski, 4) Kotkajärvi, 5) Kanajärvi, 6) Riisikkala, 7) Visavuori, 8) Teuro ja 9) Kalvola/Iittala. Alue jatkuu vielä Tammelasta eteläänkin, mm. Torronsuon kansallispuisto on sillä suunnalla. Yleistäen voisi sanoa, että alue sijaitsee keskellä valtavaa muinaismaanteiden kolmiota: Härkätie Turusta Hämeenlinnaan, Hiidentie Hämeenlinnasta Akaan kautta pohjoiseen, sekä Akaasta ja Urjalasta Turkuun vievä tie. Nykyajankin pääväylät vastaavat noita teitä.

Aikaisemmin näytin, miten Kanajärven lähistöllä on alueen korkein vedenjakaja. Nyt siirrymme vähän alemmas korkeuskäyrillä, Tarpianjoen vesistön latva-alueilla sijaitsevaan ja nimeltään houkuttelevaan Lintumaan kylään. Nimi kuulostaa söpöstelevän modernilta, aivan kuten Helsingin esikaupunki Kannelmäki, jonka nimi vedettiin hatusta sen jälkeen kun Vanhainen (tilannimi Gamlas) alkoi tuntua epäedistykselliseltä. 

Mutta Lintumaa ei olekaan moderni, vaan peräti keskiaikainen kylännimi. Vuonna 1506 siinä oli jo hämmästyttävät neljä taloa. Kolme niistä on olemassa vieläkin, Uotila, Sukki ja Pusa, ja viimeksi mainittu oli aikoinaan peräti rustholli, loput sen augmenttitiloja. On esitetty ajatus, että nimen "lintu" taustalla olisikin ruotsin sana 'Lind', koska alueella kasvaa runsaasti lehmuksia, ja nimestä *Lindmark olisi sitten vääntynyt "Linduma", kuten nimi muinoin kartoissa kirjoitettiin. Tätä vastaan puhuu kyllä se, että uudistilalliset tuskin nimesivät kyläänsä ruotsiksi, mutta hyvinkin esimerkiksi elinkeinon mukaan. Matala Lintumaanjärvi on edelleenkin runsas lintujärvi, joka muuttoaikoina suorastaan kuhisee siivekkäitä.

Vaikka Lintumaan naapurissa Ahlajärvellä joskus sijaitsi myös rustholli ja jopa Sääksmäen kihlakunnan voudin toimipiste, tiet olivat 1700-luvun lopun karttojen perusteella vain ratsupolkujen tasolla. Lintumaasta vei polku Riisikkalaan, ja sitä myöten Urjalaan ja Akaaseen. Polku vei myös etelään Perhoon, ja jatkoi sieltä Annulan kautta samalle Turun maantielle eli Akaan - Urjalan väliselle tielle. Vielä 1900-luvun alussa nämä tiet olivat juuri ja juuri kärryillä kuljettavia, ja minulla on se käsitys, että nykyinen tiestö on syntynyt vasta sotien jälkeen.

Kalvolan suuntaan Lintumaasta ja Ahlajärveltä kulkivat polut suunnilleen nykyisen tien mukaisina kohti Taljalaa. Ohtista ei mainita, eikä X:llä merkittyä tietä Pirttikosken tai Kuurilan suuntaan ollut; se on ilmeisesti vasta viime sotien jälkeistä perua. 

Tässä vielä kartta havaitsemistani yhtäläisyyksistä ja eroista Lintumaalta länteen vievistä kulku-urista 1700-luvun lopulla ja nyt. Kallio- ja kangasmaastossa tällaiset vanhat urat saattavat vielä olla näkyvissäkin, sillä niitä on saatettu käyttää myöhemminkin. Pellot ovat sekä hävittäneet vanhoja uria, että synnyttäneet uusia. Ehkäpä nykyisten sorateiden reunamilta voisi vielä löytää menneisyyttä.

Silmäni olivat havaitsevinaan useampiakin hevoshakoja tien varrella. Ehkäpä Lintumaalla vanhojen ratsutilaperinteiden mukaan hevoskasvatus vieläkin on voimissaan. Ja ainakin siellä on (ollut) ravihevostalli nimeltä Birdland... Tässä on kuva Kallijärven ja Lintumaanjärven välisestä uomasta kohti kaakkoa. Itse Kallijärvestä voisi saada hyvän kuvan kiipeämällä sen länsirannalla kohoavalle Ilvesvuorelle - mutta se jää ehkä parempijalkaisten tehtäväksi.

Palveluista Lintumaalla mainittakoon sen verran, että niitä on viety pois samaa vauhtia kuin aarniometsistä puita. Koulukin rakennettiin Ahlajärvelle 20-luvun alussa, mutta sitten lapset siirrettiin Ohtisen koululle, ja kun tämäkin lakkautettiin, jäi lähimmäksi kouluksi Taljala Äimäjärven luoteispäässä. Lieneekö se enää sielläkään. Jäljellä ovat sentään järvet, soitten rippeet, sekä laajat metsästysmaat. Ja perinteisen huonot, kelirikosta ja tukinajosta kärsivät soratiet...

Fiksumpaa liittyä kirkkoon kuin erota siitä

Median vainukoirat onnistuivat jälleen kehittelemään Päivi Räsäsestä skuupin. Ei siinä tarvittu kuin muutama yhteydestään irrotettu lause, ja hyppysellinen tahallista väärinymmärtämistä. Sadat raadonsyöjät saapuivat salamana paikalle kaluamaan viimeisiä mehuja jäänteistä, ja some valjastettiin mukaan ihan noin spontaanilla fiilispohjalla. Suurella osalla mediaa ja toimittajia on kirkonvastainen agenda, ja se sai mitä haki. Kissankokoisin lööppikirjaimin juhlittiin taas kirkosta eroamisia.

Irtopisteitä haistelevat poliitikot osallistuivat peijaisiin, joista tuli harvinaisen vastenmielinen tekopyhyyden karnevaali.

Sen sijaan että oikeinajatteluaan sopulilaumana melskaten julistava väki typeryyksissään eroaa kirkosta, sillä olisi toinen ja paljon järkevämpi vaihtoehto. Se voisi valtavina laumoina liittyä kirkkoon, ja estää tällä tavoin sen luisuminen kaikkein oikeaoppisimman, jäykkämielisimmän ja ahtaimman väen hallintaan. Näin heillä, eri asteisilla 'liberaaleilla', olisi mahdollisuus tukea vapaamielisempää osaa kirkon työntekijöistä, ja vaikuttaa myös kirkon julkisuuskuvaan. 

Median myrkynkylvö saattaa vähitellen tuhota erään tärkeimmistä inhimillisyyden perustekijöistä. Kirkko on Suomessa suurimmalta osaltaan hyvä ja arvokas instituutio, joka sietää (ja jonka on myös pakko sietää) toisistaan eroavia näkemyksiä. Päivi Räsänen ei edusta kirkkoa, eikä kirkkoa voi myöskään vaatia vastuuseen hänen näkemyksistään. Mutta saattaisi olla hyödyllistä oman ajattelun kannalta myös kiihkottomasti tutkia ja mietiskellä Räsäsen puheita. Ehkäpä niissä on jotain varteenotettavaakin. Ja väitän myös, että on.

Maitokuurin ensimmäisen päivän tanka

Onko tämä siis

tullut tuon takapäästä?

Meijeristähän

saa ihan toisenlaista

maitoa, kylmempääkin...

Kuva: Die Gartenlaube 1883 (suurenee klikkaamalla).

1700- ja 1800-luvuilla herrasväki kävi terveyskylpylöissä juomassa terveysvettä. Naisille määrättiin joskus maitokuuri - terveellisessä maalaisympäristössä tietenkin. Herrasväellä oli usein suuria vaikeuksia sopeutua säädylle vieraisiin elämäntapoihin...