Imettävä äiti on pyhä. Kaikkialla.

Mieleltään järkkyneessä maailmassamme on elämän perusasiatkin usein ymmärretty sairaasti. Eri puolilta kuuluu uutisia imettävien äitien karkottamisesta milloin mistäkin julkisesta paikasta. Tampereella pitävät äidit ensi pyhänä mielenosoituksen aiheesta. Tuen ja kannatan heitä kaikin tavoin.

Imettäminen on pyhä toimitus. Lastaan imettävä äiti on näkynä pyhä. Siihen pitää suhtautua kunnioittavalla hiljaisuudella ja suurella myötätunnolla, ja toimitukselle on annettava täydellinen rauha.

Pyhän Marian kuvat tässä blogissa ovat tehneet Leonardo da Vinci, Andrea Solario ja Hans Holbein nuorempi. 

Waldeckisches Quartettspiel - matkamuisto 1952

Vuosia sitten kerroin vaihto-oppilasajastani Waldeckissa, pienessä mutta historialtaan vahvassa saksalaisessa ruhtinaskunnassa. Tuolta ajalta on minulle jäänyt monia suveniireja, kuten "ihan oikean prinsessan" tekemä pipo, sekä tämä kotiseutuaiheinen kvartettipeli - sitä siis pelataan kuten Hullunkurisia perheitä. Paperi ja kotelo ovat pula-ajan huonoa laatua, ja sen vuoksi korteilla ei ole juurikaan pelattu. "Perheet" eli paikkakunnat ovat tässä kyliä ja pikkukaupunkeja, joista monista voi vielä löytää tietoja varsinkin saksankielisestä Wikistä. Tässä ensimmäiset neljä "perhettä"; vain ensimmäisestä on piirroskuva.

Ruhtinaskunnan asuinlinna on pääkaupunki Arolsenissa, joka nykyisin on saanut nimensä eteen matkailijoita houkuttelevan attribuutin Bad. Tässä neljä seuraavaa sarjaa. Korbach lienee tässä olevista kaupungeista suurin, 23000 asukkaallaan suunnilleen Valkeakosken kokoinen. Sen ja useimpien muidenkin dokumentoitu historia on yli tuhatvuotinen.

Saksassa on suoritettu isot kuntaliitokset jo kauan sitten, niin että monet entiset kylät ja pikkukaupungit ovat nykyään isompien kaupunkien osia. Yllä oleva vajaan 4000 asukkaan Mengeringhausen on Waldeckin muinaisten kreivien linnoineen nyt Bad Arolsenin kaupunginosa. Alakuvan Rhoden, 2000 asukkaan pittoreski kukkulakaupunki linnoineen taas kuuluu Diemelstadtin kaupunkiin:

Sachsenbergin historia periytyy aina saksien ja frankkien aikoihin 500-luvulle. Sakseilla oli tuolloin linna siellä, kun taas frankit olivat linnoittaneet lähistöllä sijaitsevan Frankenbergin. Sachsenberg kuuluu nyt Lichtenfelsin kaupunkiin. Waldeckin vanha linna sijaitsee Ederin rannoilla. Tässä on vielä näkymä Rhodenin kukkulakaupunkiin, kopioituna suoraan paikkakunnan omilta sivuilta:

Ja lopuksi vielä Waldeckin ruhtinaskunnan kartta vuoden 1900 tienoilta:

Tunnustus television katselusta

Jos arvokkaalta sivistyneeltä herralta kysytään tämän televisiotottumuksista, hän epäilemättä siteeraa mielellään ranskalaisen filosofin lauseita television tyhmistävästä vaikutuksesta, ja tunnustaa korkeintaan katsovansa tiedeohjelmia tai Wagnerin Ring-oopperoita. Myönnetään: kyllähän minäkin tietysti katsoin Ringin tarkkaan, mutta suurin osa tiedeohjelmista on melkoista höttöä. Teen nyt hävettävän tunnustuksen: katselen televisiosta oikein mielellään urheilua, etenkin jalkapalloa, yleisurheilua, maastohiihtoa ja suunnistusta. Tämän lisäksi seuraan kahta vanhaa, jo monesti lähetettyä kevyen luokan sarjaa. Niistä toinen on Ykkösen Sydämen asialla (Heartbeat).

Onhan se totta, että sarjan juonikuviot toistavat itseään. Aluksi kylään tulee joku vieras, joka osoittautuu milloin miksikin, yleensä roistoksi tai huijariksi. Komein poliisimiehistä seurustelee aina kylän naimattoman naislääkärin tai asianajajan kanssa, ja yleensä kaikki päättyy huonosti. Näin saadaan näyttelijöitä ulos, ja uusia tilalle. Mutta näyttelijäin työskentely on englantilaisen laadukasta sinänsä, ehkäpä alakuvan hölmöä ja kilttiä "Davidia" lukuunottamatta (oikealla); tämä kyllä vetelee sen verran pahasti yli, ettei häntä yleensä näytetä kovin pitkinä ottoina kerrallaan. 

Mutta sarjan tunnelma on niin leppoisa, että sitä katselee mielellään vailla sen isompaa kritiikkiä, ellei vielä satu olemaan nokkaunilla.

Toinen, vielä innokkaammin seuraamani sarja on Teeman Isä Matteon tutkimukset, aivan kuplankevyt ja usein farssimainen kertomus Umbrian Gubbion poliiseista ja innokkaasta katolisesta papista. Päähenkilöä esittävä, Terence Hillin nimen omaksunut näyttelijä on usein suorastaan raivostuttava itserakkaassa tyrkyttävyydessään, epäaitoine narsistisine hymyineen ja ilmeineen. Sitäpä ollaan välillä niin syvällistä pappia, niin syvällistä pappia, ja lohdutetaan kiinnijääviä enemmän tai vähemmän ontoin sitaatein...

Mutta sarjassa on kolme sovittavaa ja minulle tärkeää elementtiä. Yksi on tietysti vanhan italialaisen pikkukaupungin viehättävyys: miten pehmeän lämmin voikaan olla kokonaan karun kivinen kaupunkimiljöö! Toinen on italian kieli, joka sarjassa on sen verran yksinkertaista, että ymmärrän kutakuinkin kaiken ilman käännöstekstejäkin. Sarja voisi todella olla mainio osa italiankielen käytännön opintoja. Ja kolmas syy on se, että vaikka Don Matteo onkin sinänsä vähän ärsyttävä, sarjassa esitetään loppujen lopuksi varsin luontevasti ja liioittelematta italialaisten mutkatonta katolista perinnekäyttäytymistä. Sellaista voi vain kadehtia täällä hiipuvan luterilaisuuden ankeilla riitamailla...

Mäessä vai mäellä? Kielellistä hienosäätöä.

Auta miestä mäessä, älä mäen alla!
Auta miestä mäellä, älä mäen alla!

Missä mies on, kun häntä pitäisi auttaa? Jälkimmäisessä lauseessa hän on mäellä, luultavasti sen päällä, ja siellä häntä voisi auttaa esimerkiksi antamalla kiikarin. Ensimmäisessä lauseessa mies on jollakin kohtaa mäkeä, ja luultavimmin sen rinteessä. Siellä hänen omat, hevosen tai liikennelaitteen voimat eivät riitä, ja häntä on syytä käydä auttamaan.

Huomaatte eron. Mäellä kun ollaan, ollaan lähinnä sen päällä. Mäessä taas on epämääräisempi, ollaan jossakin mäen alueella, sen juurella, rinteessä tai päällä. Mäkihyppääjät ovat mäessä, sillä he liikkuvat sen rinteillä. Maisemamaalari on mäellä yleensä vain sen korkeimmalla huipulla, josta näköalat ovat parhaat. Mäeltä näkee seitsemän kirkon tornit, tai sen laella kasvaa puu, jonka oksalla ylimmällä istuva kerttunen näkee jonkinmoisen osan Hämeen sinisistä järvistä.

Samalla tavalla noustaan myös harjulle, jossa polku kulkee myös sen ylimpiä huippuja hyväillen. Voisimme kuvitella ammatti-ihmisen, esimerkiksi metsästäjän, puunkaatajan tai sienestäjän, joka työskentelee jossain harjun alueella tai tienoilla, menneen harjuun eli olevan harjussa. Tämä muoto on nykyään harvinainen, mutta sellaista esiintyy vanhemmassa kirjallisuudessa, kun kielitaju vielä oli alkuperäisempi ja luonnollisempi kuin nyt, yleiskielen ja sääntelyn jäykistäminä aikoina.

Vesi kantaa toisenlaisia mielikuvia. Jos ollaan Längelmävedessä, ollaan ilmeisesti tuon nimisen järven veteen ainakin osaksi uponneena. Mäessä tai harjussa olemisesta ei synny mielikuvaa että oltaisiin hiekkaan uponneina. Saari tai poiju voi sijaita Längelmävedessä, mutta näkötorni on mäellä.

Entäpä järven lahdet sitten? Järven selällä käy vielä tuuli, mutta lahdissa on jo tyyntä. Lahdella soljuu joutsenpari tai vene, lahdessa kasvaa lumpeita. Merkillistä, että sisäinen paikallissija onkin useimmissa tapauksissa yleisempi paikan ilmaisija. Tämä selittää, miksi vanhemmiten sanottiin Mäntyharjussa, Vesilahdessa tai Sääksmäessä. Oltiin ikäänkuin yleisesti harjun tai mäen tienoilla, ja sitä myöten myös siitä nimensä saaneella paikkakunnalla, jossain, lähempänä tai kauempana.

Jos olemme Mäntyharjulla, olemme mielikuvissamme sennimisen harjun päällä. Jos sanomme Sääksmäellä, olemme mielikuvissamme esimerkiksi Rapolan harjun päällä — siellähän se vanhojen tarinoiden sääksen pesäpuu sijaitsi, korkealla, lähellä lakea tai peräti laella.

Kellä on (kieli)korva, se kuulkoon! Ja kirjoittakoon tekstinsä tarkasti, ettei ymmärtämistä pääse sotkemaan mikään asiaan kuulumaton vieras mielikuva! Aleksis Kiven tai Juhani Ahon suomenkieli saattaa jostakusta tuntua vanhahtavalta, mutta heillä oli kumminkin jäljellä vielä alkuperäisen kielikorvan tuomaa tarkkuutta. Ja hohtoa, sanallista loistoa! Se on monilta ammattikirjoittajiltakin päässyt tyystin katoamaan.

Yleiskieli, kirjakieli, vallan käyttöä nekin

Yle Fem on jälleen lähettänyt hyvin tehdyn ohjelmasarjan ruotsin murteista. Tänään se päättyi rikssvenskan, yleiskielen historian esittelyyn. Ohjelmassa todettiin, että yleiskielen ja sen ääntämisen syntyyn ei välttämättä pyritty ymmärrettävyyden lisäämiseksi, vaan paljon raadollisemmista syistä. Kautta historiansa ihmiset ovat yrittäneet eri keinoin kohota ylöspäin hierarkiassa, ja samalla painaa muita alemmas. Kielen käyttö on yksi tehokkaimmista tavoista osoittaa kuulumista johonkin ylemmäksi koettuun ryhmään.
Ohjelmassa esitettiin useita herkullisia esimerkkejä ääntämisen muutoksista Ruotsin yleiskielessä, mutta olisikohan vielä havainnollisempaa tarkastella Englannin englantia, sitä kun televisio työntää tuutistaan varsin paljon? "Rahvaan" englantia näytetään yleisesti puhuttavan paljon kirjaimellisemmin kuin kaikkein hienointa Öxxxsföödin kiemurtelua. Jälkimmäisessä juuri mikään vokaali ei äänny sellaisenaan, vaan mitä ihmeellisimpinä diftongeina tai jopa triftongeina. Öxxxsföödin mongerrus on itse asiassa suorastaan farssimaisen koomista verrattuna englannin alkuperäiseen ja yhäkin olemassa olevaan yksinkertaisempaan muotoon. Englannin yhäkin vahva luokkayhteiskunta käyttää kielen ääntämistä yhtenä tehokkaimmista erottelun keinoista.
Jos meidän maamme arvohierarkioissa savolainen kielialue olisi länsimurteiden sijasta ollut ylimpänä, saattaisi olla niin että yläluokka veänteleisi nykyisin kieltään vielä hurjemmin kuin kukaan nykysavolainen osaisi edes kuvitella...
Suomen koululaitoksessa pyrittiin pitkään kitkemään kieltä vapaaksi kaikenlaisesta murteellisuudesta. Arvohierarkiat kuulsivat erityisen hyvin läpi opettajien asenteissa: "Älä puhu tuota murrettasi, se on niin  kauhean rumaa!"
Luojan kiitos nykyiset asenteet ovat pehmenneet niin paljon, että murteitakin taas siedetään - ja niillä jopa koketteeraillaan. Minusta se on hyvä aivan samalla tavoin kuin monet rinnakkaiset ilmaisutavat tai esimerkiksi paikannimien taivutuksen suuretkin erilaisuudet. Osittain tämä suvaitsevaisuus varmasti johtuu yhteiskuntamme homogeenisuudesta. Kovin suuria perinnöllisiä luokkaeroja ei meillä ole.
Sitten on tietysti virkakielen ongelma, mutta senkin koukeroisuuden ja eksklusiivisuuden kimppuun on jo hallinnollisestikin käyty. Siunausta sillekin työlle!

Miehitysjoukot Saksassa - vielä tänään!

Snowden-paljastusten yhteydessä on käynyt ilmi, että Saksa on sallinut USA:n ja Englannin tiedustelupalvelujen tehdä omien viranomaistensa kanssa töitä "ulkomaalaisten joukkojen suojaamiseksi". Nyt Saksa ilmoittaa purkaneensa tämän vakoilusopimuksen.

Venäjä veti Saksojen yhdistyessä kaikki joukkonsa pois. Mutta angloamerikkalaisia joukkoja Saksassa lienee noin 100 000 miestä, ja sen lisäksi USA:n ilmavoimien Euroopan-päämaja on Saksassa.

Vuonna 1986 karkasin syntymäpäiviä pakoon Italiaan, ystäväni hotelliin Rooman maaseudulla. Siellä sattui samaan aikaan olemaan Länsi-Saksan liittopäivien edustaja, jonka kanssa puhuin tuntikausia pelkästä saksanpuhumisen ilosta. Hän ihmetteli, miten me suomalaiset uskallamme asua Neuvostoliiton miehittämässä maassa. Hän ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin, että mikäli Suomessa on jokunen neuvostosotilas, he kaikki ovat jollakin postilla maansa suurlähetystössä. Suomessa on vain suomalainen armeija.

Sen sijaan kysyin tältä saksalaiselta, miten he itse uskaltavat asua miehitetyssä maassaan. Tuolloin venäläisiä oli Itä-Saksassa puolisen miljoonaa, ja lännessä länsijoukkoja lähes yhtä paljon. Myös Italia oli edelleen miehitetty: aivan lähellä oli amerikkalaisten lentotukikohta, muun muassa.

Saksalainen loukkaantui vähän, ja sanoi että se on aivan eri asia. Lännessä on länsijoukkoja sen vuoksi että idässä on venäläisiä. Entä nyt? Venäläiset lähtivät, jenkit ja britit jäivät.

Olisi se outoa, jos täällä Suomessa kuljeskelisi vieraan valtion sotajoukkoja, joilla kaiken lisäksi olisi monia erioikeuksia! Kyllähän se vähän hermostuttaisi. Mutta 2. maailmansota ei ole ohi, ennenkuin Saksa on kokonaan omalla pohjallaan.

Haltia — ei Kersti Juva tehnyt virhettä!

Professori Kersti Juva ottaa syyn niskoilleen, kun tuli Tolkienia suomentaessaan käyttäneeksi sanaa 'haltia' merkitsemässä myyttisiä olentoja. Kielenhuoltotalibanit ovat häntä siitä j:n puuttumisesta ojentaneet.

Juva pitäytyy kuitenkin vanhassa käytännössä, jonka minäkin opin kouluaikoinani 1940- ja 1950-luvuilla. Norssin yliopettaja tri V.A.Haila otti tämän esille sellaisissa tapauksissa, joissa oppilas oli kirjoittanut tekijänimen ilman j:tä, esimerkiksi 'autoilia' tai 'sotkia'. Hänen mukaansa — ja todellakin yleisen vakiintuneen tavan mukaan — sanat 'haltia' ja 'haltija' ovat eri sanoja, joilla myös on eri merkitys. Kielenhuoltaja viittaa nykynormistoon, ja tulkitsee samassa yhteydessä myyttisen olennon nimeämistä yksioikoisella tavalla.

Tuohon vakiintuneeseen tapaan viittaa myös Kersti Juva. Hän sanoi luulleensa sanoja erillisiksi. Puolustan Juvaa jyrkästi. Sitä paitsi sanan 'haltia' voi rinnastaa Juvan luomiin muihin uudissanoihin kuten 'örkki', josta myös on tullut yleisessä käytössä viihtyvä sana.

Suomessa on satoja paikannimiä, jotka ovat 'haltian' muotoisia. Apia, Ania, Haltia (Pälkäneellä), Sotkia, Kukkia... Vaikka niistä useimmat eivät lienekään tekijämuotoisia, joku saattaa olla sellainenkin, Kukkia esimerkiksi. Jopa Apiankoskesta on joskus arveltu samanmoista.

Meillä on myös murteellisesti taipuvia paikannimiä, kuten Rauttu > Rauttunselkä, pohjoisin Vanajan selistä. Joissakin kartoissa se on taivutettu oikeaoppisesti yhdellä t:llä, joissakin paikallisen käytännön mukaan. Sanotaan myös 'Sääksmäessä', 'Vesilahdessa', 'Tyrväässä', vaikka ulkoinen paikallissija alkaakin vallata alaa. Suomenkielen ihanuuksiin kuuluu juuri tällainen monimuotoisuus. Huittisissa ja Kaustisella ovat juuri sellaisia hauskuuksia, joista ei ikinä pitäisi vapaaehtoisesti luopua.

Samoin on 'haltian' ja 'haltijan' kanssa. Onhan suomessa muitakin täysin omintakeisia ilmaisuja kuten vaikkapa 'kvartetti' ja 'kvartetto', jotka merkitsevät eri asioita. "Hyvä haltia" on aivan erilainen otus kuin "hyvä (tavaran, omaisuuden tai viran) haltija".

Väittelystä ' haltian' ja 'haltijan' ympärillä antaa Wikipedia ihan hauskan kuvauksen.

Haltia on haltia, ja Viro on Eesti! Jälkimmäisessä riidassa olen prof. Kettusen kannalla, edellisessä taas Hailan - Juvan linjoilla.