Haitin maanjäristyksestä 2010 otettu kuva, joka palkittiin vuoden kuvana, ja julkaistiin maailman lehdissä. Nuori tyttö on kuollut, pää murskana. Journalismin juhlapäivää, ihmiset saivat päivän tunnepurskahduksen.
Herkullinen tilaisuus valokuvaajalle. Kokemus oli varmaan mieleen jäävä ja järkyttävä.
Tässä on kuva kuvaustilanteesta. Siinä onkin iso joukko kuvanmetsästäjiä kilpailemassa keskenään, kovia ammattilaisia jotka sanailevat keskenään. Näin tehdään historiaa!
Filmissä käydään läpi valokuvauksen historiaa, ja varsinkin sitä miten kuvalla on myös kääntöpuolensa. Se valikoi, vaikuttaa, valehtelee ja vääristää. Dokumenttikuva onkin usein lavastettu, sitä on sensuroitu, rajattu, muokattu ja viilailtu. Ja, kuten tässä maailmassa aina, se tuottaa rahaa, mainetta ja vaikutusvaltaa.
"Hei, täällä olisi mainio kuvauskohde! Kyllä se tyttö siinä pysyy, vielä ehditte käydä katsomassa!"
Ita est, ita, dixit Ior (Milne)
Yritetään ajatella posetiivisesti:
VastaaPoistajos Fabienne-neitonen ei olisi päätynyt kuvaajien riistaksi, hänestä ja hänen inhimillisesti katsoen aivan liian varhaisesta kuolemastaan eivät tietäisi mitään muut kuin läheisensä.
Kuvaajat tekivät hänestä maailmankuulun ja kuolemattoman.
Tälle voisi antaa vaikka nimen "median moraali, osa 1" Osa 2 on sitten se, jossa median edustajat kilvan selittävät, että ei tuossa ole mitään pahaa eikä paheksuttavaa vaan pikemminkin päinvastoin.
VastaaPoistaQroqie, enhän minä sinänsä paheksu että kuvaajat ovat raadonsyöjiä, kamala asia on parempi kuin hyvä asia medialle. Mutta paljonko Fabienne hyötyi kuuluisuudesta...
VastaaPoistaStrix, pahahan se on sanoa minkä sortin moraalista on kyse, mutta näin se maailma vaan menee.
Jos kukaan ei olisi ottanut kuvaa, kukaan maailmassa paitti joku haitilainen Joseph ei tietäisi koko asiasta. Mikä tuossa kuvaamisessa häiritsee? se että kuvaajia on rivissä monta? Jos olisi vain yksi kuvaaja, olisiko se sitten ok? Meikästä on hienoa että asioita maapallolla voidaan tallentaa ja dokumentoida eri välinein. Ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä joka hetki. Syntyy ja kuolee... syntyy... kuolee.. Mitä väliä.. En pyydä anteeksi nihilismiäni..
VastaaPoistaTässähän on nyt kyse käsitteestä nimeltä Muiston Pysyvyys.
VastaaPoistaSalvador Dalín mielestä se näytti valuvilta taskukelloilta ja epämääräisen delfiinimäiseltä, kärsivänoloiselta olennolta.
Fabiennekin on kuvattu kulmasta, joka asettaa hänen ruumiinsa samankaltaisehkoon asentoon.
Liekö ollut noiden paparazzien tavoitekin?
Ehkä ei.
He kuitenkin tekivät Fabiennen muistosta pysyvän muidenkin kuin läheistensä mielissä, joissa hän jatkaa elämäänsä muistikuvana tässä meidän ulottuvuudessamme;
muista ulottuvuuksista emme tiedä.
Eihän hän itse enää tästä mitään hyödy, mutta eipä kuva eikä mikään muukaan häntä myöskään voi haitata laisinkaan.
Qro; juuri näin.
VastaaPoistaEhkä tässä on vähän sukupolvien eroista kysymys. Tässä on hyödynnetty kaameaa onnettomuutta, eikä kuvia voi käyttää edes propagandassa. Kuuluisaa kuvaa hukkuneesta pakolaislapsesta voidaan tavallaan hyödyntää, vaikka senkin kohdalla taisi olla puhetta lavastuksesta. Ja vielä kuuluisampi palanut vietnamilaistyttö oli epäilemättä tahattomasti avaamassa meille silmiä tuosta järjettömästä sodasta. Mutta jotenkin yhdistän "Fabienne"-kuvan yleiseen tapaan jossa kännykät kuumina levitetään kuvia onnettomuuksien uhreista. Se on minusta liian raakaa.
VastaaPoistaNo onhan kuvalla sentään edes "Memento mori" -arvo.
VastaaPoistaIhmiset eivät enää tunne kuolemaa samalla tavalla kuin sata vuotta sitten, se on siivottu laitoksiin ammattilaisten käsiteltäväksi.
Yhä harvempi on koskaan nähnyt kuollutta ihmistä.
Siinä lie piileekin himo raatokuvien katseluun: "Tuolta se siis näyttää..."
15-vuotias varhaisneitonen on kuollut aivan oikeasti, eikä enää nouse ylös ohjaajan huudettua "Poikki!" valmistautumaan seuraavaan ottoon.
Jos se saattoi käydä Fabiennelle, se voi käydä muillekin.
Siispä eläkää elämänne hyvin, tarttukaa hetkeen, varokaa vaaraa, koputtakaa puuta ja silleen.