Pariisin bulevardit ja Haussmannin puolustus

Olen huomannut, että nykyään on muotia demonisoida arkkitehti Le Corbusier, niinkutsutun betonibrutalismin isä ja merkittävä kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin teoreetikko. Siinä samassa usein demonisoidaan paroni Georges-Eugène Haussmann (1809-91), joka todella pääsi ratkaisevasti muuttamaan Pariisin urbanistiikkaa.

Napoleon III kutsui tukijansa Haussmannin Seinen prefektiksi 1853, ja antoi tälle tehtävän modernisoida kunnianarvoisa pääkaupunki. Napoleon III:n idea oli leikata sokkeloiseen kaupunkiin leveitä bulevardeja, joille hän näki useita tärkeitä tehtäviä. Takana oli tietysti kapina 1848, ja barrikadit kapeilla kujilla. Mutta olivat myös synkät sairaustilastot, onneton ja toimimaton viemärijärjestelmä ja veden saanti, tulipalot, rikollisuus ja muut ongelmat.

Pariisi oli aivan liian vanhanaikainen, sokkeloinen ja epävakaa. Sinne tuli nyt aukaista leveitä bulevardeja, jotka yhdistivät liikenteen rautatieasemille, sekä muihin tärkeisiin kohteisiin. Oli rakennettava kokoajaviemärit vanhojen suoraan jokeen antavien sijaan. Oli rakennettava valtavia puistoja kaupungin keuhkoiksi, hautausmaita, sairaaloita, viihdettä ja teollisuutta. Oli johdettava akvedukteja kaupungin juomaveden turvaamiseksi jne.
Kartalla tuo näyttää aika hurjalta. Vanhoja kortteleita puhkottiin, ja monet kaupunkilaisille rakkaat paikat katosivat. Citén kohdalla vasemmalla rannalla oli tällainenkin labyrintti:
Nyt sitä ei ole enää, sen halkaisee Boulevard St. Germain.

Monet intressipiirit olivat aikeita vastaan. Niitä arvosteltiin monesta syystä. Että hallitsija voi tuoda joukkoja junalla ja viedä ne nopeasti tärkeisiin paikkoihin - ja näin tukahduttaa pariisilaisten lempipuuha kapinointi, mikä sitten toteutuikin erinomaisen hyvin kommunardikapinan yhteydessä. Että uudistus hyödytti eniten ylempää keskiluokkaa - ja niin se todellakin teki, mutta mahdollisti myös vaurastumisen. Jo tuolloin tiedettiin, että keskiluokan vaurastuminen ja tyytyväisyys rauhoitti yhteiskuntaa ja virkisti taloutta.

Tautitilastot kohenivat dramaattisesti. Rikollisuus ja muut alaluokan vitsaukset vähenivät, ja talous kukoisti. Liikennekin kulki paremmin, mutta siinä suhteessa miljoonakaupungin bulevardien rajat kyllä tulivat lopulta pian vastaan, kuten tämä kuva vuodelta 1902 osoittaa.
Jäljelle jäi yhä vielä elävä yleisvasemmistolainen kritiikki ja romantikkojen voivotukset, joihin palaan myöhemmin. Mutta pariisilaiset ovat ylpeitä bulevardeistaan, ja ulkomaalaiset kateita. Pariisista tuli kertaheitolla maailman laajin onnistuneen urbaanisen uudistuksen esikuva.