Suomalaista satiiria: Kiljusten paluu

Eräänä päivänä sai Suomen ulkoasiainministeri Amerikasta sähkösanoman:

"Me emme huoli enää niistä Kiljusista. Heillä ei ole mitään passia ja he tekevät elämän täällä rauhattomaksi. Me lähetämme koko höskän takaisin."

Näin alkaa Kiljusten paluu (1925), mielestäni Jalmari Finnen kirjasarjan paras nide. Finnellä on kautta Kiljus-seikkailuiden aina mukana satiirinen yhteiskunnallinen sivujuonne, mutta tässä tuo satiiri pursuilee ehkä hereimmillään.

Valtioneuvosto piti heti ylimääräisen kokouksen Kiljusten vuoksi, ja päätti pitää asian salaisena. Niinpä jo seuraavana päivänä oli lehdessä suurilla kirjaimilla:

KILJUSET PALAAVAT KOTIMAAHAN

Jännittäviä tapauksia odotettavissa. Valtaviin valmistuksiin heidän tulonsa johdosta on jo ryhdytty.

Finne jatkaa: "Eihän sanomalehtimies tietänyt, oliko ryhdytty mihinkään valmistuksiin, mutta hän otaksui. Olihan hän saanut tietää asian pikkupojan kautta, ja se oli siis epävarmaa, mutta hän arveli, että jos asia ei ole tosi, niin hallitus kyllä selittää. Ja seuraavana päivänä oli hallituksen selitys, missä sanottiin, että uutiset Kiljusten palaamisesta ovat ennenaikaisia. Silloin kaikki ihmiset tiesivät, että asiassa oli ainakin osa totta".

Kaikki ministerit antoivat lausuntojaan. Ulkoministeri lisäsi niihin, "että hän ei asiasta tietänyt vielä mitään. Korkeimpaan valtiotaitoon kuuluu nimittäin se, ettei tiedä yhtään mitään mistään eikä koskaan". Kukin ministeri puhui oman alansa puutaheinää, joka juurikaan ei eronnut nykyisestä käytännöstä.

Tällä kertaa Finne onnistuu myös kehittelemään suuren ja pitkään kestävän jännityksen, kun Kiljusten lähestymisestä ruvettiin saamaan modernien keksintöjen avulla vähä vähältä uutta tietoa.

Riemastuttavinta kirjassa ehkä kuitenkin on Helsingin pikkupoikien järjestäytyminen Kammonistiseksi puolueeksi soluineen ja tyttöjen Plättä-järjestöineen. Rudolf Koivun piirtämästä kuvasta näkee, miten kammonistit ja plätät eliminoivat Helsingin poliisivoimat. Tapauksella lienee jopa jonkin verran todellisuuspohjaa.

Isoisäni kertoman mukaan sortokaudella poikaviikarit estivät vihatun poliisikomentaja Carlstedtin menemisen mielenosoituspaikalle käskyjä jakelemaan hiukkasen saman kaltaisesti. Housunnappien leikkaaminen on ehkä Finnen kehittämä parannus tällaisen joukkovoiman käyttöön.

Yliopiston professorit olivat Finnen pilan kohteina tämän tästä, eikä syyttä. Ehkäpä osittain heistä koostui se Säätytalolla kokoontunut turvallisuuskomitea, joka kulutti aikansa siitä väittelemiseen, oliko Kiljusia ylipäätään olemassakaan. Hirmuisen sekamelskan ja kammonistien viimeisen suurtoimenpiteen jälkeen maassa oli yllättäen aivan hiljaista.

"Kaikki olivat varmasti vakuutettuja siitä, että Kiljuset olivat karanneet maasta säikähtäen sitä hälinää, minkä olivat saaneet aikaan".

"Mutta siinä oltiin väärässä. Kiljuset eivät olleet karanneet. He olivat vain menneet kotiinsa".

"Kun turvallisuuskomitea oli saanut kasvonsa musteesta puhtaaksi, niin se piti jälleen kokouksen ja totesi uudelleen yksimielisesti, että sellaisia kuin Kiljuset ei ollut lainkaan olemassa".