Yksihevosvoimainen automobiili 1908

Isoisäni Walter Rydman (1880-1950), sittemmin kauppaneuvos ja Stockmannin toimitusjohtaja, oli nuorena innokas valokuvaaja. Hän hankki ensimmäisen kameransa ilmeisesti 1901, päätellen siitä että vanhimmat lasinegatiivit ova tuolta vuodelta, samoinkuin albumi johon oli liimattu pinnakkaisvedokset näistä kuvista päiväyksineen ja selostuksineen.

Walter Rydmanin alkuperäisnegatiiveja on säilynyt kaikkiaan noin tuhat. Monista kuvista näkee, että hänellä on ollut silmää murrosvaiheessa olleen Helsingin erikoisuuksille. Tässä blogissa tulen vähitellen julkaisemaan valikoiman hänen parhaista otoksistaan.

Monien kuvien kohdalla on tarvittu melkoisestikin arkisto- ja muuta tutkimustyötä, ennenkuin sisältö on täysin selvinnyt. Niin kävi myös tämänkertaisen kuvan kohdalla. Osoitekalenterin ja talonkirjojen tutkimisen seurauksena kävi ilmi, että Walter asui perheineen pari vuotta (1907-08) Kansallisteatterin vierellä edelleen seisovassa Vilholan talossa, yllä olevassa kuvassa oikealla.

Vilholan talo on arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema. Walter asui kaikkiaan kolmessa Nyströmin suunnittelemassa talossa, ja on mahdollisesti tuntenutkin tämän merkittävän arkkitehdin. Nyströmin veljessarja on oman juttunsa aihe. Kaikki kolme, Usko, Into (I.K.Inha) ja Solmu olivat alansa tunnettuja mestareita.

Historiallisesti merkittävin Walterin naapureista oli ehdottomasti liikemies Gustav Vilhelm Orraeus, joka helmikuussa -06 anoi ja sai oikeuden kuljettaa ihmisiä automobiililla, ja oli näin taksiliikenteen perustaja Suomessa.

Kun Walter huomasi onnettoman automobiilinkuljettajan ahdingon Kansallisteatterin edessä, hän oli siis kotinsa luona, ja vuosi oli näin ehkä 1908. Koska Walter kaiken todennäköisyyden mukaan tunsi hyvin naapurinsa, ja hänellä näin muodoin oli kaksinkertainen syy kuvansa ottamiseen, uskon että toisen takapyöränsä menettänyt ja nolosti aina luotettavaan hevoskyytiin turvautunut autoilija oli Orraeus, tuolloin noin viisikymppinen mies...

Olen yrittänyt selvittää kuvan auton merkkiä. Sen moottorikansi on muodoltaan hyvin samanlainen kuin ajan ranskalaisissa autoissa. Toisaalta Helsingissäkin oli lukuisia autokoripajoja. Uskon, että automobiilihistorioitsijamme selvittävät automerkin helpostikin. Orraeuksesta ja hänen autoistaan on varmaankin säilynyt kuvia, jotka voisivat vahvistaa tai kumota esittämäni olettamukset. Tulen vähitellen esittämään lisää vastaavan laisia kysymyksiä. Materiaalini on aika valtava.

Tässä on jälleen yksi Walterin oivaltavista tilannekuvista. Tuskin hän ollenkaan epäili autojen menestyksekästä tulevaisuutta, olihan hän sittemmin itsekin Stockmannin johtajana autokauppias. Mutta tuohon aikaan auton käyttöluotettavuus oli hyvin heikko. Kerrotaan, että paria vuotta myöhemmin lähti Turun torilta ensimmäinen linjabussi toivorikkaasti kohti Uuttakaupunkia. Sen moottori hajosi jo Laitilassa, ja perille se pääsi vasta seuraavana päivänä neljän hevosen vetämänä.

Myös tiet olivat edelleen heikossa kunnossa, eikä umpirenkaisella autolla ajaminen voinut olla kovin mukavaa kaupunkienkaan nupukivillä. Voi hyvin kuvitella minkälaisessa rynkytyksessä Orraeuksenkin auton akselit ja kuulalaakerit olivat Helsingin kaduilla. Tilaa niillä oli sen sijaan runsaasti, minkä voi havaita 1920-luvulla otetuista näkymistä aivan Helsingin sydänkeskustassa.