Aamulehden ylänurkassa päätoimittaja Matti Apunen kirjoittaa arkkipiispan vaalista. Hän ihmettelee, miksi kumpikaan haastatelluista ehdokkaista ei uskalla lausua mitään konkreettista tulenaroista asioista. Tosin Apusen valitsemat kysymykset ovat siitä triviaaleimmasta päästä. Onko porno tai haitarinsoitto tai letkajenkka syntiä? Apunen luonnehtii asiaa näin:
"Poliittisesti korrekti syntikäsitys sanoo, että synti ei ole teko vaan jotain yleistä epämiellyttävyyttä, joka on jotenkin liimautunut ihmisen ja luomakunnan suhteeseen".
Mutta tivatessaan vastausta näihin kysymyksiin Apunen vie koko asetelman sivuraiteille. Kysymyshän on nyt siitä, että piispa valitaan tavallaan demokraattisesti, ja että naulaamalla joitakin triviaalikäsityksiä kirkonoveen ehdokas helposti naulaa ne samalla urakehityksensä ruumisarkkuun. Koko asian perimmäinen ongelma on siinä, että varsinainen mielipiteisiin sidottu demokratia ei sovellu kirkon tapaiseen yhteisöön.
Suomalaisen piispan välittömässä työkentässä saattaa olla miljoona, arkkipiispalla viisi miljoonaa ihmistä. Kukin näistä ihnisistä taaplaa tyylillään, eikä ole kahta jonka ajatukset osuisivat täysin yksiin. Ihmisten sivistyksellinen ja ajatuksellinen todellisuus vaihtelee esineellisen konkreettisesta yksinkertaisuudesta monimutkaiseen tiedon ja ymmärryksen symbolitasojen oivaltamiseen.
Piispan tehtävä on pitää notkuvista ihmislaudoista löyhästi koottu arkki edes joten kuten koossa ja edes joten kuten reitillään. Kun se arkki joltakin kohtaa tuntuu jo notkuvan niin että vettä alkaa pursuta ruumaan, piispan on tehtävä jotakin. Useimmiten hänen on toimittava kuin jalkapallomaalivahdin joka huutaa hämmennyksiin joutuneille puolustajille: "Rauha! Rauha!" Ja kun piispa näin huutaa kentälle, hän tarkoittaa esimerkiksi että julkisuudessa olisi oltava hissuksiin, ettei repivä kiihko hajoittaisi lotjaa entistä pahemmin. Ja tästähän julkisuuden työläiset, nämä "kohua" metsästävät ja luovat toimittajat eivät paljon tykkää.
Kun joku pappi esimerkiksi julistaa, että "kaikki pääsevät taivaaseen", piispa keskustelee papin kanssa ja pääsee todennäköisesti tämän kanssa jonkinlaiseen yksimielisyyteen esimerkiksi siitä että "taivaaseen pääsy" on syvästi symbolinen ilmaisu jollekin sanoin kuvaamattomalle asialle. Mutta saattaapa olla niinkin että pappi on "julkisuushakuinen", tai että häntä vastassa ennalta arvattavasti on riittävän innokas joukko konkreettisen yksinkertaisia sieluja joille "taivas" on "paikka" jolla on rajallinen ulottuvuus ja joka "vetää" vain rajallisen määrän asiakkaita (joihin innokkaimmat tietysti laskevat ensin itsensä ja sitten kaverinsa). Piispa ei oikeastaan voi muuta kuin puhaltaa pelin poikki, ja toivoa että hullut vähitellen rauhoittuisivat.
Entäpäs jos piispalle sitten tulee riesakseen pappi joka äkkiä onkin oivaltanut, ettei Neitsyt Maria mitenkään voinut kerrotuilla ehdoilla olla neitsyt, ja ryhtyy tätä oivallustaan kailottamaan julki. Ehkäpä tämä pappi on niitä yks'oikoisia jotka ymmärtävät vain sen minkä voi sanan alkuperäisessä mielessä 'käsittää'. Kun piispa luultavasti on sivistynyt, kokenut ja viisas, hän tietää ettei voi opettaa tälle "oivaltaneelle" papille miten asiat oikeasti ovat, että nimittäin Jumalanäiti on yhtä aikaa sekä tavallinen historiallinen lihallinen tyttö ja nainen kaikkine lihallisine ominaisuuksineen, että symbolinen olio jossa yhdistyvät neitsyys, äitiys ja kaikki naisen ilot ja tuskat. Ei tällainen "oivaltanut" pappi eikä hänen yksipuinen seurakuntansa sellaista "uskoisi". Eihän uskonut Tuomaskaan...
Minun on vaikea ymmärtää sellaisia ihmisiä, joille on olemassa vain kaksi mahdollisuutta: joko tieto (jota "uskovat" kutsuvat harhaksi), tai usko (jota toiset kutsuvat tietämättömyydeksi). Omasta mielestäni minulla itselläni on kuta kuinkin puhdas "tieteellinen maailmankatsomus", mikä määritelmänomaisesti sisältää sekä käsityksen konkreettisesta, toistettavan kokeellisesta ja empiirisestä tiedosta, että vapaan teorianmuodostuksen ja jatkuvan revisioinnin optiosta. Mutta en näe minkäänlaista ristiriitaa sen ja "toisen todellisuuden" välillä - sillä tämä "toinen" todellisuus sijaitsee pään sisällä ja on käytännössä määrittelemättömissä, ja sitä voidaan yleensä jotenkin kuvata vain myyttien, metaforien ja symbolien kautta.
Oletan, että arkkipiispoilla ei yleensä olisi kovin suuria vaikeuksia myöntää edellä kuvattua argumentointia mahdolliseksi. Mutta julkisesti he eivät voisi sellaiseen ryhtyä. Metelihän siitä syntyisi, kun seurakuntalaisten joukossa on aina riittävän suuri ja kovaääninen yksinkertaisten sielujen joukko kailottamassa anateemaa ja maranathaa.
Matti Apusen tekstistä saattaa ymmärtää, että hän jotenkin kaipaa katolisen kirkon ehdottomuutta monissa sellaisissakin asioissa, joista maallistunut maailma on kovin eri mieltä. Hän ei ole tässä yksin. Katolinen kirkko on myös osoittanut voimansa esimerkiksi islamin paineessa, jota protestanttiset, sovittelevat ja miellyttämään pyrkivät "demokraattiset" kirkot eivät alkuunkaan kestä. Katolisella kirkolla kristinuskon mystiikka, symbolit ja metaforat ovat aivan toisella tavoin voimassa. Äänestäjiä pelkäävät, selittelyihin taipuvat protestantit myöntyvät helpommin yleisen mielipiteen ja konkreettisen uhkan edessä.
Minusta arkkipiispa tulisi valita piispojen joukosta suljetussa piispainkokouksessa. Ilman selittelyjä, ilman vaalitaistelua, ilman äänestäjien nuoleskelua. Sen myös protestanttiset kirkot ovat velkaa vuosituhantiselle arvokkaalle traditiolleen.
Itse olen käynyt katolisen kirkon informaatiokurssia, johon osallistuu ihan fiksuja, sivistyneitä aikuisia. Minusta on jotenkin mieltä lämmittävää ja hienoa, että melkein alkuun ladattiin, että mikäli aiotte liittyä kirkkoon teidän on uskottava ne kaksi dogmia, että Neitsyt Maria on ikiaikainen neitsyt ja, että Neitsyt Maria on perisynnittömästi siinnyt. Noita kyllä kysyttäessä selitettään syvällisestikin teologian pohjalta, mutta niistä ei väistellä mitenkään.
VastaaPoistaSamaa mieltä tuosta, että kirkon on oltava selkeästi hierarkkinen, eikä toimia äänestysten ja äänestäjien mieltymysten mukaan. Kirkon maallinen valta on sitten erillinen kysymys.
Minun puolestani nuo dogmit olkoot mukana. Eihän kukaan kumminkaan väitä niitä lääketieteellisesti tosiksi! Nämä ovat juuri niitä metaforia.
VastaaPoistaTulen myöhemmin kirjoittamaan siitä, kuinka paljon Lutheriakin luterilaisempi kirkkomme menettää Maria-kultin hylkäämisen takia.
Dogmatiikka on mainio esimerkki siitä, miten käy, kun goyim alkaa tekemään eksegeesiä ymmärtämättä tippaakaan judaismia ja ymmärtämättä hepreaa.
VastaaPoistaVT:tä pitää lukea hepreaksi ja koko ajan judaistinen konsepti mielessä pitäen. Vasta silloin se todella aukeaa.
Partenogeneesi on tietysti mahdollisuuksien rajoissa, mutta paljon todennäköisempää on, että Septuagintan kääntäjä on sörssinyt.
Mutta jokainen ha-alma on myös parthenos. Ainakin ruukinmatruuna itse oli. Itse asiassa jokainen parthenos on myös ha-alma, mutta jokainen ha-alma ei välttämättä enää ole parthenos.
Olen onnekseni lukenut teologiaa, sekä tenttinyt hebrean ja kreikan kurssit Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa. Siitä on paljon hyötyä, kun keskustelee sinun kanssasi, rakas Matruuna... :-)
VastaaPoistaMutta myytti on hyvä, monin tavoin vertauskuvallinen, ja sovitettu suurella taidolla ihmisen ajatusmaailmaan. Ja yhtä suurella taidolla se sitten sovitettiin barbaarikristilliseen muotoon, kun se tuotiin tänne svionien ja aestien takametsiin...
"Dogmatiikka on mainio esimerkki siitä, miten käy, kun goyim alkaa tekemään eksegeesiä ymmärtämättä tippaakaan judaismia ja ymmärtämättä hepreaa."
VastaaPoistaPakko tähän todeta, että nuo, jotka noista kahdesta dogmista mainitsivat, (ja tietenkin vielä enemmän ne, jotka niihin ovat päätyneet) kyllä hallitsevat hommansa, vaikka välttämättä ihan kaikki kuulijat eivät hepreaa osanneetkaan ;)
Erinomainen kirjoitus! Mutta rohkenen esittää lisäkysymyksiä. Jos nimittäin on, kuten sanot, että Marian neitseellisyys, synnitön sikiäminen ja transsubstaatio ovat metaforia, siitä seuraa että kirkolla on tosiasiassa kaksi oppia: eksoteerinen, näitä mainitsemiasi "yksinkertaisia sieluja" varten, ja esoteerinen, joka on varattu oppineille ja vihityille. Kreikkalaiset sivistyneet toimivat näin 300- ja 400-luvuilla; se oli heille välttämätöntä voidakseen säilyttää arvokkuutensa (ja mysteerilupauksensa) galilealaisten kiihkon ja tietämättömyyden keskellä. Uusplatonikko Synesiokselle tarjottiin Egyptissä 400-luvulla piispanistuinta hänen oppineisuutensa tähden, vaikka häntä ei ollut edes kristitty. Synesios otti tehtävän vastaan voidakseen olla hyödyksi yhteisölleen, mutta vasta saatuaan kirjallisen vakuutuksen ettei hänen tarvinnut uskoa siihen mitä hän opetti. Hän siis toimi kuten sinä kirjoittaessasi, että tieteellinen maailmankatsomus ja usko eivät ole ristiriidassa, vaan ovat olemassa kuin rinnakkaisina todellisuuksina. Jokaisen älykkään ihmisen lienee pakko luoda tällaisia rationalisointeja sovittaakseen yhteen ne, joita ei voi sovittaa. Mutta kirkon oppi - ainakaan katolisen - ei tietääkseni tue tällaista rationalisointia, ja ajatus esoteerisen ja eksoteerisen tiedon olemassaolosta on useimmille kristillisille tunnustuksille sama kuin haeresis.
VastaaPoistaSymboleista vielä. Vettius Agorius Praetextatus, Rooman oppineen pakanallisen yläluokan johtaja valitti kristitylle keisarilleen: "jos kreikkalaisilta riistetään ne pyhät mysteerit, jotka sitovat yhteen koko ihmiskunnan, se on samaa kuin jos heiltä riistettäisiin heidän elämänsä". Kristinuskon ymmärtäminen onnistuu myös heittämällä koko judaistinen painolasti hemmettiin, kuten Markion teki hylätessään kokonaan VT:n luodessaan ensimmäisen kaanonin. On suorastaan huvittavaa, että jo toisella vuosisadalla oltiin vakuuttuneita siitä, että todellinen oppi oli korruptoitunut piispojen vaikutuksesta, ja että Jeesuksen ja Paavalin totuus on rekonstruoitava. Eli jo varhaiskirkolliset opettajat haikailivat varhaiskirkon perään. Kellään ei vain oikein ollut jo pari sukupolvea Jeesuksen jälkeen kovin selkeää kuvaa siitä, mitä Jeesus tosiasiassa opetti. Nikaian uskontunnustukseen päästessähän oltiin jo niin kaukana, että historiallinen Jeesus nykyisen uskontotieteen mukaan tuskin olisi voinut allekirjoittaa yhtäkään sen lausumaa.
VastaaPoista(Lupus) Kirjaimellisen konkretian ja symbolien ero on kaikessa ihmisen toiminnassa läsnä. Oliko Oscar Wilde, joka sanoi että "anna ihniselle rooli, niin hän on oma itsensä". Ainakin Wilde sanoi taiteesta, että "ei pidä paikkaansa että taide jäljittelee luontoa; luonto jäljittelee taidetta" - ja todistaakin tuon väitteensä hyvin. Samassa hengessä voisi sanoa, että "anna ihmiselle myytti, niin hän ymmärtää paremmin todellisuutta".
VastaaPoistaKyllä tuo esoterian ja eksoterian yhtäaikaisuus on koko ajan ollut mukana kirkon kehityksessä, ja toki myös kielteisessä mielessä. Jeesuksen etiikka siinä muodossa kuin se evankeliumeista on löydettävissä on niin lähellä antiikin "pakanallista" etiikkaa, että se vahvistaa ajatusta "alkuperäisen" vähittäisestä uudelleen muotoilusta, kuten toteatkin. Mutta tässä mielessä on oikeastaan sama, mitä todellinen historiallinen Jeesus on sanonut, ja oliko hänellä yhtenäinen "oppi" vai ei.
Pidän hyvin todellisena sitä, että niin etiikka sinänsä kuin myös juutalais-kristillinen uskontokin ovat kehittyneet evolutiivisesti, ja arvelen että yritys rekonstruoida jokin varhaisempi muoto (esimerkiksi Jeesuksen ja judaismin suhde tämän eläessä) on kiinnostava ainoastaan akateemisessa mielessä.
Totta kai ajatus mainitsemastasi rationalisoimisesta ja eso- ja eksoteerisen "tiedon" olemassa olosta on tunnustuksille puhdasta heresiaa. Mitä muuta nämä tunnustukset voisivat tehdä? Lisätäkö joka lauseeseen että "tai siis jotenki sillee"? Kristinuskon vaikutus länsimaiseen ajatteluun ei vain yksinkertaisesti olisi voinut olla mahdollista ilman tuota symbolistista ja metaforista tulkintaa, eli siis esoteriikkaa.
Kiitos Sampsa erinomaisen hienoista kommenteistasi! Niihin olisi voinut vastata paljon pitemmältikin, niin paljon ajatuksia ne herättivät.