Lapsuuteni satukirjat olivat kierrätystavaraa isäni kotoa. Sota-aikana sellaisten julkaiseminen oli harvinaisempaa, ja muutenkin oli syytä pysyä klassikoissa, niitä kun oli säilössä niin paljon. Arvid Lydeckenin sadut olivat minun mielestäni kyllä tosi tylsiä, eikä esimerkiksi Iloiset hottentotit (Arvilyn tarinoita II, Otava 1918) kaikessa hassussa eksoottisuudessaan jaksanut riemastuttaa isommin. Paitsi muutamat kirjan näppärät runot, joita lauloimme koulussa.
Väinö Hämäläisen piirtämä kansikuva viittaa runoon Pepen merimatka, ja sen alusta oli tullut jo vanhempieni ikäpolvelle hupaisan hokemisen aihe:
Saduista osa tapahtui neekerikylässä nimeltä Ho-ho-ra-ra-bu-bu, ja niistä vain neekeripoika Samin neuvokas keino vangita leijona jäi jotenkin mieleen. Menetelmä oli sama, jota Pekka käytti vangitessaan suden: nuora ujutettiin leijonan häntään, ja sen toinen pää sidottiin puuhun. Leijona ajoi poikaa takaa, kunnes nuora sitoi leijonan tiukasti puuta vasten.
Osa saduista on eläinsatuja, pääosassa marakatit ja elefantit. Ne olivat tylsiä, yhtä tylsiä kuin marakattisadut kirjassa Tibu Tipp, jota Lars Huldén kerran muisteli oman lapsuutensa hauskimpana. Mutta saivat marakatit aikaan jotain hauskaakin, nimittäin klassikkorunon Telefoni Afrikassa. Tässä on sen alkuperäinen muoto:
Toiseksi viimeinen säe viittaa viereisen sivun kuvaan. Laulua varten se on näppärästi korvattu uudella säkeellä, jonka kaikki lukijat hyvin muistanevat: "Häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää".
Vielä yksi runoista, jonka useimmat tuhmat isot pojat muunsivat koskemaan krapulapsia. Runossa on itse asiassa aivan hyvä valistava sisältö:
Sattuuko joku muistamaan tällaisen kuvan?
Tiedän, että runon railakas loppu on herättänyt kauhua poliittisesti korrekteissa ja anakronistis-moralistisissa piireissä, mutta minusta se on edelleen esikuvallisen näppärä.
Tuo "Pepen merimatka" toi mieleen kysymyksen.
VastaaPoistaJostakin lapsuuteni suosikkikirjasta on muistiin jäänyt seuraava runonpätkä:
Musta Pepe tämä on
velikulta verraton
ketterästi nousee puuhun
hedelmiä pistää suuhun.
Siitä runo jatkuu mutta enempää en muista ulkoa. En myöskään ole onnistunut selvittämään, mistä kirjasta runo on peräisin.
Voisiko se olla tästä Lydeckenin kirjasta?
Ei se kyllä juuri tästä ole. Mutta ajatteluttavaa on havaita, kuinka vanhoista asioista näissä muistikuvissa on kysymys.
VastaaPoistaMinun lapsuudessani laulettiin näin:
VastaaPoista"Afrikka tuo manner alla julman auringon
Tällä kertaa laulun aiheena on
Sieltä tulee nimittäin ihmisiä tummia
Nälissänsä kyselemään aivan kummia
Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin
Mussa on vielä massa Etelä-Afrikassa
Pitää kaivostrustia ja kusee silmään mustia
Jossain syödään lapsia ja neekerikin toteaa
Voi Afrikkaa, tää on sarvikuonojen maa
Tässä vaiheessa, laulun aiheessa
Koittaa vaihe uus, kantaaottavuus
Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen
Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin
Lisää vielä uutisia Afrikasta huonoja
Ei sielläkään ole kohta enää sarvikuonoja
Niitä savannilla ensin ammutaan
Sitten sarvi kainalossa Nairobissa sammutaan
Tässä vaiheessa, laulun aiheessa
Löytyy vaihe uus, kantaaottavuus
Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen
Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa
En tiedä onko näin, mutta ainakin soitan sitä oikein päin"
Tuskin noissa oli kukaan ajatellut varsinaisesti mitään rasistista?
VastaaPoistaEiköhän noiden satujen idea ole aika lähellä vaikkapa sitä, että James Bond seikkailee katsojan/lukijan riemuksi eksoottisissa paikoissa, tai vaikkapa joku muu seikkailu jossain oudossa paikassa, ehkä vähän outojen ihmisten parissa.