V.A.Koskenniemen merkillisesti kiehtova ja hämmentävä elämä

Professori Martti Häikiön elämäkerta V.A.Koskenniemestä on kiehtova teos. Valtavaan alkuperäisaineistoon perustuvana, ja sitä hyvin laajasti hyödyntävänä se lienee runoilijaelämäkerroistamme ainutlaatuisin. Varsinaiseen kirjallis-taiteelliseen analyysiin se ei lähde, vaan keskittyy Koskenniemen toimintaan ja aatteellisuuteen. Itse asiassa on hyvä näin, sillä Koskenniemen kootut runot ovat kaikkien luettavissa ja analysoitavissa, lehtikirjoitukset ja tutkielmat sitä vastoin välttämättä eivät. Kirjeistä puhumattakaan.

Koska olen jonkin verran puuhaillut 1900-luvun alun henkilö- ja aatehistorian parissa, ja koska toisaalta itse olin jo mukana 1950- ja 60-lukujen tapahtumissa, Häikiön kirja sai minut suuren hämmennyksen valtaan. Mietin miettimästä päästyäni niitä erilaisia taiteellis-psykologisia syitä, jotka tekivät lahjakkaasta vapaasta kirjailijasta ensin kirjallisuuspaavin ja kansallisen ikonin, ja lopulta katkeroituneeseen siilipuolustukseen käpertyneen vanhuksen, jolta sädekehää riistivät niin poliittiset vastustajat kuin itse asiassa varsin porvarillisesti ajatelleet modernistitkin.

Tuo kehitys näkyy mielestäni kyllä jonkin verran Koskenniemen kootuistakin. Nuoruuden kasteenraikkaudesta siirrytään vähitellen pateettisen jäykkiin juhlarunoihin ja antiikin aiheisiin, joissa name-dropping välistä jo alkaa häiritä, ja lopulta hiipuvaan, hiukan uhmakkaaseen, hiukan itsesäälin vaivaamaan vanhuuteen, jota sittenkin enemmän vaivannee hävitty sota kuin 64 vuoden ikä. Toisaalta muutokset runoissa eivät ole niin jyrkkiä kuin runoilijan muusta toiminnasta voisi arvella.

Minun mielestäni Koskenniemi oli nuoruuden runoissaan tasaveroinen aikansa kanssa. Laulullisuudessa hän kyllä häviää nuorelle ja keskivaiheen Leinolle, 30-luvun kansanomaisissa, uskonnollis- ja keskiaikaissävyisissä runoissa Mustapäälle, ja filosofisissa ja luontorunoissa Hellaakoskelle. Kaikkien mainittujen kilpailijoiden suhteen Koskenniemellä oli joskus syyttään, useammin syystään ongelmia. Hän inhosi ilmeisen syvästi näistä Leinon ohella ehkä suurinta, eli Hellaakoskea, ja suhtautui ärsyyntyneen ylenkatseellisesti Haavioon. Hupaisa on Häikiön julkaisema kirjeenpätkä, jossa VAK moittii Mustapäätä huonosta kielestä. Nämä moitteet itse asiassa potkaisevat häntä omaan polveen, niin usein hän kautta uransa kuormitti tekstiään sellaisilla muodoilla kuin "syömmein" tai täytetavullisella "raskahalla".

Modernismin suhteen Koskenniemi ei ollut kokonaan korvaton. Sen todistaa hänen arvostuksensa mm. Eeva-Liisa Manneria kohtaan. Mutta kulttuuripoliittisesti viha oli kuitenkin molemminpuolista. Koskenniemen asema oli vielä 50-luvullakin niin korkea, ja hänen vaikutusvaltansa niin musertava, että modernistit lähtivät ikäänkuin luonnon pakosta isänmurhan tielle.

On ymmärrettävää, että nuori tasavalta kaipasi isänmaallista kansallisrunoilijaa. Koskenniemestä sellaista yritettiin tehdä, eikä hänellä itselläänkään ehkä olisi ollut mitään sitä vastaan. Tilapäisrunoja lukuunottamatta tällaista on kuitenkin vaikea nähdä hänen runoudessaan. Kaikkein fanaattisimpia fennomaaneja vastaan hän puolusti Runebergia kansallisrunoilijan asemassa, ja ehkäpä hänen ilmeinen sitoutumisensa, jopa samaistumisensa Goetheen kuitenkin kertoivat jotain viehtymyksestä suurmiehisyyteen. Toisaalta tuo oli ajassa kyllä täysin vallitseva ajatuskanta.

Jyrkkä mielipiteeni on ollut, että taiteilijan tuotantoa ei pitäisi tarkastella hänen elämäkertansa, luonteensa tai toimintansa kautta, vaan että hänen synnyttämänsä taideteokset ovat autonominen Ding an sich. Vain tämän kautta voimme arvostaa taideteoksia niiden todellisen luonteen kautta. Vieläpä ajattelen niin, että syntyneet taideteokset kuitenkin lopulta kuvastavat luojaansa paremmin ja intiimimmin kuin hänen muu toimintansa tässä maailmassa. Tässä mielessä pidän Koskenniemeä yhä ehdottomasti suomenkielisen runouden parhaimmistoon kuuluvana, ja olen iloinen siitä, että Häikiö toi hänet jälleen esille tämän hienon elämäkertateoksen kautta.

Näyttää siltä, etten ole sanonut aiheesta vielä kaikkea, joten palaan myöhemmin asiaan.