Rakennellessani uutta sivustoa Applen serverille tuli vuoroon laaja "kantaatti" Maarian virsi, jonka teksti pohjaa Lönnrotin Kantelettareen ja hiukkasen myös Kalevalaan. Tuo teksti on niin huimaavan hieno sekä rakenteeltaan että sisällöltään, etten malta olla kirjoittamatta siitä.
Kun kristinusko soluttautui Satakuntaan, Suomeen, Hämeeseen ja Karjalaan, väelle kerrottiin lennokkaita tarinoita sen perinteistä. Totta kai runoltajat tarttuivat aiheeseen, sovelsivat kertomukset meidän perinteisiimme, ja saivat aikaan aivan omanlaisensa barbaarikristillisen taruston. Tavattoman herkästi virren tekijät ovat ottaneet huomioon häpeällisen perusasetelman, morsiamen aviottoman raskauden. Mutta koska tämän raskauden alkuperä on kovin mystinen, sille keksittiin "luonnollinen" selitys.
Alussa Maaria, matala neiti, esitellään juhla-asussaan vauraan talon tyttärenä: Maaria, matala neiti, pyhä piika pikkarainen, vaskipauloihin paneksen, tinavöihin telkitäksen, läksi pirtistä pihalle. Tyttö kuuli kaukaisen houkutuksen - houkutellahan neitoa toki pitää ennenkuin hedelmöitys on mahdollista - ja lähti etsimään kaukaista houkuttelijaa. Kolmijaon mukaan hän meni mäen, meni toisen, niin mäellä kolmannella keksi marjasen mäeltä, punapuolan kankahalta.
Sitten alkaa kutkuttava kuvaus siitä, miten tuo mystinen marja pääsi neidon sisään, puhdas viettelytarina. Se nousi ensin kengän päälle, sieltä polville, sitten helmoille, vyö-rivoille, ryntäille, leuoille, huulille, kielelle, keruksihin (kidukset, kurkku) - ja lopulta valahti vatsaan. Ja niin Maaria, matala neiti, siitä tyytyi, siitä täytyi, siitä paksuksi panihe. Odotus kävi yhä vaikeammaksi, ja taas jaksetaan kasvattaa jännitystä vähitellen: Kantoi kohtua kovoa, vatsan täyttä vaikiata, kuuta seitsemän, kaheksan, ympäri yheksän kuuta, kuuta puolen kymmenettä. Impi tulee tuskalle ja kysyy emolta kylpyä. Ei onnistu, portto, tulenlautta synnyttäköön pentunsa kytömäelle...
Maaria pyytää parasta pikkupiikaansa käymään kylillä kylpyä pyytämässä, saunoa Sarajalasta. 'Sarajas' on laina venäjästä ja tarkoittaa latoa tai rakennuksen ylistä, mutta sen turkkilainen ja persialainen alkumuoto ('seraj') merkitsee vielä palatsia. Ja pikkupiika kokoaa helmansa ja juoksee! Keskellä hätääkin runonlaulajalla on aina aikaa huumorille. Kun pikkupiika juoksee, mäet mätkyi mennessähän, vaarat notkui noustessahan, kävyt hyppi kankahalla, somerot hajosi suolla. Tämä kuvaushan on kuin suoraan piirretystä elokuvasta!
Ei tullut kylpyä kylästä, vain kehotus lautalle, tuliportolle mennä metsään, hevosten luo, ja hevosen henkäys olkoon se saunanlöyly! Näin saadaan eläimet kuvaan mukaan, mutta se mikä alkuperäisissä kertomuksissa oli alennustilan symboli, olikin suomalaisille paljon pyhempi paikka. Mutta sitä ennen tyttöparan on kiivettävä metsämäelle, ja tämä kuvaus on hyytävä:
Maaria, matala neiti, pyhä piika pikkarainen, tosi tuskansa tulessa, vatsan vaivoissa kovissa itse tuon sanoiksi virkki: "Lähteä minun tulevi niinkuin orjan palkkalaisen, lähteä Tapiomäelle, käyä hongikkokeolle!". Otti vastan varjoksensa, nousevi kipumäkeä, kipuvuorta kiipueli... Siellä hän pyytää hevosta henkäisemään, ja Tapion, pakanajumalan metsässä tapahtuu saunaihme: Henkäsi hyvä hevonen, huokasi vetäjä varsa. Min hevonen hengähtävi, se on luotu saunanlöyly - on kuin löyly lyötäessä, viskattaessa vetonen.
Maarian epiteetit muuttuvat: Neitsyt Maaria emonen, rakas äiti armollinen kylpi kylyn kyllältänsä, vatsan löylyn vallaltansa; saip' on tuonne poikuensa heinille kesäteoille. Ja kun Jumala syntyy hevon heinähuoneeseen, jossa härkä olkia levitti ja sika penkoi pehkuloita, tapaus saa kosmiset mittasuhteet: Nousi kuu, yleni päivä, armas aurinko havahti. Tähet tanssi taivahalla, Otavat piti iloa syntyessä suuren Luojan, yliarmon auetessa.
Runo jatkuu sitten pojan kuolemaan ja ylösnousemiseen asti, ja siitä kirjoitan seuraavalla kerralla. Koko teksti, samoinkuin äänitiedostot löytyvät osoitteesta http://web.me.com/karirydman/Sivusto/101_Maaria.html
Kuvan olen yhdistellyt kolmesta 1400- ja 1500-luvun kuvasta, ja piirtänyt tarvittavan neljänneksen siihen väliin.
En muistanutkaan että se oli Kantelettaressa Maaria. Minä olen aina kuullut sen että "Marjatta, matala neiti...", mutta sen olen käsittänyt että noita versioita on paljon.
VastaaPoistaRiippui kai laulajasta mitä nimeä hän käytti.
Emo ihmettelee Kantelettaressa: "Mi on meiän Marjatalla", kun se kulkee niin vyöttömissä vaatteissa. Maaria ja Marjatta ovat rinnakkaisia nimiä, joista Kantelettaressa vallitsee Maaria. Terra Marianan yhteydessä myös Maaria tuntuu sopivammalta: "Maarian maa".
VastaaPoistaMinulla on juuri nyt Turussataidenäyttely, joka käsittelee saamista Maria Emoista. Kuvia näkyvissä www.selonen.fi ;)
VastaaPoista