Ihmisten mahdolliseksi iloksi ja kollegoiden vilpittömäksi kauhuksi ilmoitan, että Sonatina pasticciosan op. 123 viimeinen osa valmistui juuri. Linkistä pitäisi kuulua Sibelius-nuottiohjelman soittama versio.
Minulle tuo "vanhanaikainen" sonatiini aukaisi aivan uuden maailman. Minua näet on ärsyttänyt se, että Ylen ykkösen iltapäiväkonserttien ohjelmassa ei juuri koskaan kuule muuta kuin menneitten aikojen musiikkia. Se on hyvää ja hienoa, mutta koska nykyisen taidemusiikin säveltäjäin ei katsota voivan tehdä yleisöä puhuttelevaa "kevyempää klassista", heidät on suljettu listojen ulkopuolelle. Halusin näyttää, että kyllä sellainen vain on mahdollista, ja että minäkin osaan kirjoittaa mukavaa ja hyvää, aivan tuoretta ja ehjää nykymusiikkia, jota kuka vain kykenee kuuntelemaan.
Olen tässä kirjoittanut prerafaeliittoja ja muita väheksyttyjä taiteilijoita ylistäviä tekstejä, ja miettinyt että minun kaltaisiani säveltäjiä maailmassa on paljon, ja aivan ammattitaitoisia ja hyviä. Pitäisikö minun ja muiden kaltaisteni brändätä itseni jollain näppärällä epiteetillä, jota sitten voitaisiin vihata ja rakastaa, mutta joka toisi minut ja kaltaiseni ulos käytöshäiriöisten ja mielenvikaisten hämäryydestä? "Prerafaeliitit" oli aivan hauska keksintö. Miten olisi "premodernisti", tai vielä paremmin "postmahleriaani"? Gustav Mahlerin tavasta käyttää kaikenlaista musiikkia vapaasti hyväkseen tässä itse asiassa onkin kysymys.
Jos tämä ei toimi, kappaleen voi kuunnella suoraan sivultani
http://web.me.com/karirydman/Sivusto/Op.122_123_Son..html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti