Aamulehdessä oli tänään railakas otsikko: "Kuva esiin vaikka järki menisi". Lihavoituna kerrotaan, että "Jos kuukausipalkasta sovitaan, elämäkerturi Teemu Keskisarja ampuu täyslaidallisen kohti ketä hyvänsä aikalaista".
Kysymys on äsken ilmestyneestä G.A.Serlachiuksen elämäkerrasta, josta käy ilmi että vuorineuvos oli vastenmielinen tyyppi. "Niin rumaa tavaraa ei löytynyt, että se olisi pitänyt jättää kertomatta. - Mitä tahansa olisi ilmennyt, vaikka tehtaanpiikojen seksuaalista hyväksikäyttöä, olisin ilman muuta ottanut sen mukaan". Kun vielä kustantaja Touko Siltala linjaa, että "jos halutaan, että elämäkerta otetaan vakavasti, siinä täytyy olla rosoa", elämäkertaideologia onkin selvä.
Käännetään jokainen kivi nurin, ja toivotaan sieltä löytyvän kielteisiä asioita. Anakronistista jälkikäteistä moralisointia ei kaihdeta, mikä käy hyvin ilmi Keskisarjan hiukan harmistuneen tuntuisesta lausumasta tehtaanpiikojen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota siis vastoin odotusta ei ilmeisesti löytynyt. Harmin paikka.
Keskisarjan - Siltalan linja käy sopivasti yksiin nykyisen mediailmapiirin kanssa, jossa ei tunneta minkäänlaisia rajoja yksittäisten ihmisten nöyryytykselle, pilkalle ja raatelulle. "Hyviä kohteita löytyy pilvin pimein", sanoo Siltala jutun mukaan. Pekka Herlinin elämäkerta "oli ihan laillinen teos. Minä saan kirjoittaa elämäkerran vaikka sinusta. Ei kukaan voi toisen aiheita rajata".
Jokainen ihminen on potentiaalista ainesta kirjantekijälle, kunhan hänestä löytyy riittävästi "rosoa". Medialla "on oikeus" käydä kenen tahansa kimppuun, jos odotettavissa on myyntiä edistävää kohumateriaalia. Ja kaikki tapahtuu ajankohtaisimman moralisointikoodeksin mukaisesti. Mahtoi Ilta-Sanomien toimittajille olla pettymys, kun "kansa" ei vastannutkaan odotusten mukaisesti hälyotsikoihin Sarasvuosta, joka "vei lapselta tupakan" ja pani nuoret siivoamaan jälkensä...
Muutamia vuosia sitten oli muodissa kirjoittaa "elämäkertaromaaneja", jotka itse asiassa olivat yhtä lailla vastenmielisiä. Kirjoittajalla oli mahdollisuus tuoda esiin omia mielipiteitään uhrinsa kustannuksella. Jos uhri tai omaiset protestoivat, kirjailija vetosi "luovaan taiteelliseen vapauteen", jonka hän katsoi kuuluvan kokonaan itselleen.
Moralisointi ja sensaatiohakuisuus ovat kokonaan nujertaneet vanhanaikaisen eetillisyyden. Liikkeelle laskettua pahantahtoista juoruilua ja valhetta ei koskaan saa kiinni. Se elää loputtomiin omaa elämäänsä, ja jättää jälkeensä yhä kasvavia ruumiskasoja. Katkeruus, kateus ja kauna riemuitsevat joka kerran, kun kansakunnan kaapin päältä on onnistuttu pudottamaan uusi kipsipää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti