Jos minun pitäisi mainita vastenmielisin runo jonka tiedän, mieleen tulisi ensimmäisenä spartalaisen Tyrtaioon katkelmat 6D ja 7D, Viktor Rydbergin ruotsintamana ja Eino Leinon tai Yrjö Veijolan suomentamana, harhaanjohtavasti ateenalaisiin liitettynä versiona.
Skam och nesa drabbar en här, då i fylkingespetsen
framom de unge man ser gubben förblöda och dö.
Detta höves ju främst en yngling, medan han ännu
älskligt i lockarne bär vårliga blommornas krans.
Fager för kvinnor, ståtlig för män må han synas i livet;
skön är han ännu som död, fallen i slaktningens mitt.
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,
Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.
"Nuorukaiselle kuolla kuuluu"! Pelosta vapisevan, arvoasemaansa vetoavan esikuntavanhuksen kiihotusta etulinjan väelle, yhtä vastenmielistä kuin terroristileirien opetus tuleville itsemurhapommittajille. Tämän tapaista kuoleman estetisoimista on harrastettu kaikkialla ja kaikkina aikoina. Vuonna 1914 virtasi vapaaehtoisia nuoria koulutettuja eurooppalaisia miehiä kohti kunniakasta taistelua, kunnes kaikki idealismi ja kaunopuhe kuoli järjettömään massakuolemaan liejuisilla "kunnian kentillä".
Mutta Tyrtaios ei jättänyt kuvaustaan pelkän martiaalisen estetiikan varaan. Hän käytti samanlaista sadistis-seksuaalista kuvastoa kuin Vanha Testamentti kuvatessaan Nooan poikien toimia kun he huomasivat isänsä sammuneen alastomana, häpy peittämättömänä. Tyrtaioon kaatunut "vanhus" on yrittänyt verisin käsin peitellä häpeällistä ruumiinosaansa, ja voi sitä kauhistusta jos joku sen näki!
25 αἱματόεντ’ αἰδοῖα φίλαισ’ ἐν χερσὶν ἔχοντα -
αἰσχρὰ τά γ’ ὀφθαλμοῖς καὶ νεμεσητὸν ἰδεῖν,
καὶ χρόα γυμνωθέντα· νέοισι δὲ πάντ’ ἐπέοικεν,
ὄφρ’ ἐρατῆς ἥβης ἀγλαὸν ἄνθος ἔχῃ,
ἀνδράσι μὲν θηητὸς ἰδεῖν, ἐρατὸς δὲ γυναιξὶ
30 ζωὸς ἐών, καλὸς δ’ ἐν προμάχοισι πεσών.
Sen sijaan nuori mies on kaikessa kukkeudessaan (rivin 27 puolivälistä eteenpäin) miesten rakastama ja naisten, ja kaunis katsella myös kuolleena - kauniina kaikkine häpeällisinekin ruumiinosineen... Kuoleman ja seksin yhdistäminen on käsittämättömän vanha ja vahva perinne. Kauniin nuoren pojan ruumiin ihastelu tai 72 neitsyen kohtaaminen kuoleman seurauksena... Orgasmin kutsuminen "pieneksi kuolemaksi" saattaa hyvinkin olla samasta ajatuspiiristä peräisin, puhumattakaan Apollinairen hurmioituneesta kuvauksesta, kun seipääseen istutetun tietenkin alastoman uhrin kuollessa tämän penis pullistuu hurjaan erektioon.
Kaiken kaikkiaan vastenmielistä, vastenmielistä, vastenmielistä.
Tässäpä Hikipedian analyysi samasta aiheesta.
VastaaPoistaFalangissa taisteltaessa kuolemasta tulee todellakin kaunis, koska keihäänpisto tekee siistin reijän ja kuolleen kasvoille jää hiukan ihmettelevä, hämmästynyt ilme.
Mutta kun taistellaan kilpimuurissa ja miekoin, niin kuolema on ruma, raaka ja brutaali. Miekka silpoo ja leikkaa, ja irtopäät sekä irtoraajat ja syliin valuvat sisälmykset eivät ole kaunista katsottavaa.
Eipä tullut roomalaisilta samanlaisia lauluja kuin spartalaisilta.
Enpä tullutkaan aikaisemmin katsoneeksi tuota Hikipedian artikkelia. Nimetön kirjoittaja oli ollut tuohduksissaan ihan oikeasti, eikä silloin paljon vitsiä väännetä. Mutta vasta alkutekstiin tutustuminen paljasti runon todellisen kuvottavuuden.
VastaaPoistaMutta minua hiertää vähän se, että sangen arvostettu maailmanluokan säveltäjä teki tuohon runoon oikein laulun, jota etenkin mieskuorot ovat mylvineet posket hehkuen. Hitto että sapeli kalisee ja hylsyt lentää itsenäisyyspäivän juhlissa...
VastaaPoistaMainittakoon tasapainotukseksi, että rakastan k.o. säveltäjän useita lauluja sekä suurta osaa hänen orkesterimusiikistaan.
Tuossa laulussa (ja runossa, koska niin monet sen tuntevat) on se hyvä puoli, että sen avulla voi helposti opettaa minkälainen runomitta on eleginen distikon, eli heksametri ja pentametri vuorotellen... :)
VastaaPoistaKau-nis-on kuol-la-kun jouk-ko-si ees-sä-sä ur-ho-na kaa-dut
VastaaPoistadak-tyy-li dak-tyy-li dak-tyy-li dak-tyy-li dak-tyy-li spon-dee
puo-les-ta maa-si; puo-les-ta hei-mo-si kin-
dak-tyy-li dak-tyy-li dak-tyy-li dak-tyy-li spon-dee
Hih, ruukinmatruunan huonon runouden lahja toimii jälleen. Tuossa on joka toisessa säkeessä siis kuusi runonjalkaa (viisi daktyylia ja yksi spondee) ja joka toisessa viisi (neljä daktyylia ja yksi spondee). Siitä siis heksametri ja pentametri...
RM, pentametri menee oikeastaan näin:
VastaaPoistaTaistellen puolesta maas',
tattara rattara raa
puolesta heimosikin
tattara rattara raa.
Samuli Kustaa Berghin eli Kallion kuuluisa Oma maa (1834) päättyy näin:
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks’;
Kauniimpi, kalliimpi on | mulla mun syntymä maa.
Joka toinen säe heksametriä, joka toinen pentametriä.Pentametri eli viisimitta esiintyy ainoastaan heksametrin eli kuusimitan kanssa. Yksi heksametrisäe ja yksi pentametrisäe muodostavat yhdessä distikonin. Pentametrissa on kuitenkin kuusi runojalkaa, eli nimi viisimitta on harhaanjohtava. Se muodostuu tavallaan kahdesta heksametrin puoliskosta, jotka voimakas kesuura erottaa. Kummastakin heksametrin puoliskosta viimeinen runojalka on kulunut yksitavuiseksi.
Muistikuva lukiovuosilta:
VastaaPoistaMusiikin tunneilla tätä laulua laulettiin ja sanojen ulkoa osaaminen kontrolloitiin moneen kertaan. Laulussa piti olla uljasta meininkiä.
Äidinkielen tunneilla opettaja lähes pilkkasi tätä runoa ja siinä sivussa vähän musiikin opettajaakin. Elegisen distikonin hän opetti osoittelevasti rauhanomaisesta mallista:
"Kellä on nuhteeton elo, tunnon rauha on sillä,
koskapa tietää sen että hän vilpitön on."
Olikohan Catullusta? Ihan ulkomuistista.
Dessu
Kemmpisen blogista löytyy käypä selitys Ateenalaisten laulun absurdilta kuulostavaan sanoitukseen.
VastaaPoistaPuhe on hopliittitaktiikasta. Ei ole mahdotonta, että "ateenalainen" on tähän spartalaisen runoon lainautunut eräästä Athenioksesta, joka oli kova poika levittelemään tekstiä.
http://kemppinen.blogspot.com/2008/02/tuomiojan-pljys.html
Runosta on suuri määrä muunnelmia. Meille tuttu on Leinon suomennos ruotsalaisen Rydbergin runosta.
ATEENALAISTEN LAULU
Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä
sa urhona kaadut
taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas!
Riemuiten, lastesi vuoks, uhriksi henkesi suo.
Eespäin voittaen siis, te sankarit vahvat ja nuoret;
väistymys mielestä pois, pelvosta tunnetta ei!
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunein, miehistä uljain aina hän olkoon;
taistossa kaatuen hän kaunis on, kuolossa myös!
Viktor Rydberg
"Runo perustuu kuulema Spartalaisen Tyrtaioksen elegiaan. Ateenahan oli lähinnä merivalta ja Sparta maamahti. Sikäli tuntuisi luontevammalta, että - kuten sanot - laulu olisi Spartalaisten laulu."
"Runo perustuu kuulema Spartalaisen Tyrtaioksen elegiaan."
"Laulun sisältö sopii kyllä falangitaisteluun - tosin varauksella. En ole perehtynyt kreikkalaisten falangien taistelujärjestykseen, mutta roomalaisesta falangista tuo absurdi kohta joukon maineen mustumisesta saa järkeä: falangit oli (roomalaisilla) järjestetty taistelurintamaan siten, että keulilla olivat nuoret ja kokemattomat sotilaat, sitten kokeneet kehäketut ja hännillä (triarii = kolmas "ruotu") vanhat, naimisissa olevat miehet, joita pyrittiin säästämään. Jos nuoret lähtivät keulilta pakoon ja vanhat jäivät ottamaan vihollista vastaan, niin joukko oli jo käytännössä saanut turpiinsa ja kyllähän siinä sitten maine mustuu.
Nähdäkseni - ainakaan perimmäisesti - ei ole ollut kyse siitä, että laulussa suoranaisesti ihannoitaisiin nuorten kuolemista, vaan kyse on runomuotoon puetusta opetuksesta. Falangin on säilytettävä taistelujärjestyksensä ja edettävä tappioista huolimatta - muuten tulee tuho."
Teki mieli kommentoida, kun törmäsin tähän kirjoitukseen, vaikka postauksesta on aikaa...
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, ettei kyse ole Tyrtaioksella pohjimmiltaan siitä, että nuorten olisi erityisen kaunis kuolla - vaan siitä, että on erityisen rumaa, kun vanhempi mies kuolee väkivaltaisesti. Tyrtaioksen pääpointti on, ettei nuorempien pitäisi antaa sen tapahtua.
Lisätukea tälle antaa se, ettei Tyrtaios ollut ainoa, joka ilmaisi itseään tähän tapaan. Sama ajatus ja hyvin samankaltaiset sanamuodot löytyvät Iliaasta, kun Troijan kuningas Priamos yrittää estää poikaansa Hektoria menemästä akhaijalaisen Akhilleuksen tapettavaksi. Hän vetoaa, että jos poika kaatuu, Troija kukistuu ja vanhan Priamoksen syövät hänen omat koiransa. Hän jatkaa:
(Ilias 22.71-76)
[...]νέῳ δέ τε πάντ᾽ ἐπέοικεν
ἄρηϊ κταμένῳ δεδαϊγμένῳ ὀξέϊ χαλκῷ
κεῖσθαι: πάντα δὲ καλὰ θανόντι περ ὅττι φανήῃ:
ἀλλ᾽ ὅτε δὴ πολιόν τε κάρη πολιόν τε γένειον
αἰδῶ τ᾽ αἰσχύνωσι κύνες κταμένοιο γέροντος,
τοῦτο δὴ οἴκτιστον πέλεται δειλοῖσι βροτοῖσιν
Vapaa suomennos tästä:
Nuoren on sopivaa virua kuolleena terävällä pronssilla tapettuna; vaikka hän on kuollut, kaikki mikä hänestä näkyy on kaunista. Mutta kun koirat raatelevat kaatuneen vanhuksen harmaata päätä, harmaata partaa ja sukuelimiä - se on surkuteltavinta mitä kurjalle kuolevaiselle voi käydä.
Minusta suomalainen Ateenalainen laulu on paljon kuvottavampi, kun siinä pääajatus on nimenomaan siinä, miten hienoa on kun nuori saa kuolla maansa puolesta.