Kolmivuotiaan kielilogiikkaa

Yllä olevan kuvan otti isä siskostani ja minusta keväällä 1940, Talvisodan päätyttyä. Vähän sitä käsittelin tietysti. Luin äitini kirjeestä isälle hupaisan kohdan: "Kari puhuu vauvalle koko ajan ruotsia". Kun ajattelin asiaa tarkemmin, huomasin että kolmivuotiaalla minulla oli pätevä logiikka kielen valinnassani.

Meidät evakuoitiin Talvisodan sytyttyä välittömästi kauas kauas maaseudulle, aina Grankullaan asti. En puhu Kauniaisista, koska kaikki paikkakuntaan liittyvät muistot ja kontaktit ovat minulla nimenomaisesti ruotsinkielisiä. Saimme sijan isäni nuorimman sisaren luota. Ulla oli sisaruksista ainoana käynyt ruotsinkielisen koulun, ja oli mennyt naimisiin ruotsinkielisen miehen kanssa. Miehen vanhemmat asuivat myös huvilassa, ja olivat vahvasti ruotsinmielisiä. Samassa paikassa asui myös isoäitini, jolle jopa saksankieli oli tutumpaa kuin suomi. Lähistölle oli sijoitettu myös äidinäitini, joka oli melkein umpiruotsalainen kuten sukunsa Jungit yleensäkin.

Noissa olosuhteissa ruotsinkieleni vakiintui entisestään. Olin toki aikaisemminkin ollut hoidettavana isovanhemmillani, jossa ruotsi oli Famon takia puhekielenä jopa useamminkin kuin suomi. Vuoden ikäiselle serkulleni Beritille puhuttiin tietysti myös ruotsia, vaikka hänen kielensä olikin vielä luonnollisesti vauvanoloista. Molemmat vanhempani puhuivat äideilleen ruotsiksi, isä myös pikkusisarelleen ja tämän miehelle ja anopille. Minä tein kolmivuotiaan yksinkertaisen loogisen päätelmän: Naisille ja vauvoille puhutaan ruotsia. Siihen liittyi korollaari: Miesten kesken puhutaan yleensä suomea.

Lapselle tällainen ei tuota pienimpiäkään vaikeuksia, minkä huomaa helposti erikielisten vanhempien lapsista. Kaksi lapsenlapsistani asuu Tyynen meren rannalla, ja heistä tulee melkein kolmikielisiä: venezuelalainen äiti puhuu espanjaa, ympäristö, koulu ja vanhemmat keskenään englantia, ja isä opettaa kaiken aikaa myös suomen alkeita. Meillä kotikieli oli suomi, vaikka isäni yrittikin silloin tällöin nuorempien sisarusteni vuoksi puhua ruotsia, hiukan heikompaa äidinkieltään. Äidille puhuin myös 3-vuotiaana pääosin suomeksi (äitihän ei ole mikään 'nainen' vaan äiti!), elleivät olosuhteet vaatineet muuta.

Rupesin jälleen miettimään tätä Suomessa tapahtunutta kielenvaihdosta. Sehän oli nopeaa, ja kesti korkeintaan kahden sukupolven verran. Kaksikielisissä oloissa muutosta tapahtui toki myös toiseen suuntaan, ja varsin yleinen tapa oli murrosvaiheessa sijoittaa pojat suomenkieliseen kouluun ja tytöt ruotsinkieliseen. Minkä verran tämä johtui siitä, että tytöillä oli parempi mahdollisuus päästä nk. hyviin naimisiin ruotsinkielisinä, jääköön arvailun varaan.

Näistä kielisuhteista minulla on vanhempien esipolvien osalta omat käsitykseni, mutta palaan niihin toisessa yhteydessä.