lauantai 8. lokakuuta 2011
Marssia ja mottimetsää - miten rakastuin hernekeittoon
Tämä on äitini maaottelumarssikortti toukokuulta 1941. Tuolloin järjestettiin omalaatuinen maaottelumarssi Ruotsin kanssa. Tarkoituksena oli tietysti pumpata itseluottamusta talvisodan kärsineeseen kansaan, ja tavallaan myös kiittää ja muistuttaa ruotsalaisia siitä tuesta jota monilta heiltä olimme saaneet, kruununprinssiä myöten. Varmuuden vuoksi oli päätetty, että yhtä suomalaissuoritusta kohden tarvittiin kaksi ruotsalaista. Jos ottelu olisi käyty itänaapurin kanssa, yksi suomalainen olisi tietysti vastannut kymmentä ryssää...
Naisten tuli marssia 10 kilometriä alle tunnin ja 40 minuuttia, miesten 15 kilometriä alle kahden tunnin ja 20 minuutin. Naisiksi laskettiin myös 13-vuotiaat tytöt, miehiksi vastaavasti 13-vuotiaat pojat. 10-12-vuotiaat marssivat naisten matkan. Molemmat vanhempani suoriutuivat asiallisesti. Äidin aika oli 1h 28' ja isän 1h 59'.
Suomi voitti maaottelun ylivoimaisesti. Yli puolet kansasta marssi, ruotalaisista noin kuudennes. Tasoitusta ei tarvittu. Hiukan rahaakin saatiin kokoon, sillä marssimerkistä maksettiin 5 markkaa, ja marssikortin takasivulla oli mainoksia.
Polttoaineesta oli myös pula, kun nestemäinen ulkomailta tuotu aine oli varattu armeijan käyttöön. Talot lämmitettiin klapeilla, ja kulkuneuvot kävivät puupilkkeellä. Kaikkialla liikkui puukaasupytyin varustettuja autoja. Myös sukulaistalomme traktori Lopella kävi puukaasulla:
Puuta tarvittiin paljon, ja sen vuoksi kansa kutsuttiin mottitalkoisiin. Koska suuri osa miehistä oli rintamalla, talkoisiin osallistuivat myös naiset ja lapset. Naisten valtava työ kotirintamalla ja myös "miesten töissä" olikin ratkaiseva sille että kansa pysyi kasassa noina vaikeina aikoina. Mottityöstä piti saada näkyvä palkinto. Niinpä yhdestä motista eli kuutiometristä sai rintapieleen rautaisen kirvespinssin, neljästä motista hopeisen, ja 16 motista kultaisen. Vanhempieni huushollista minulle tulleen pikkutilpehöörin joukossa on tuollainen kirves, mutta pääsen helpommalla kun panen tähän verkosta löytyneen kuvan:
Minäkin pääsin isän kanssa talkoisiin talvella -45 tai -46. Hiukan alle kymmenvuotiaasta pojasta oli varmaan enemmän vaivaa kuin hyötyä, mutta kyllä siinä raahailin metrisiä halkoja niin paljon kuin kykenin. Alla oleva kuva on sukulaistalon mottimetsästä vuodelta 1943, ja olen siinä kuusivuotias:Isän talkookortti on tuosta tapahtumasta. Kultakirves tuli että napsahti, ilman että minusta olisi paljonkaan ollut apua. Talon naisista toki senkin edestä.
Mutta tuosta sodan jälkeen tehdystä talkoosta minulle jäi yksi vahva muistijälki. Oltiin siinä jokunen tunti aherrettu lumisessa metsässä. Isä kaatoi puita, karsi oksia (joita minä raahasin kasoiksi), sahasi metrin pätkiä ja halkaisi tai aisasi niitä tarvittaessa. Väsymys iski, lumi oli märkää, ja tuli nälkä. Vihdoin kuului kaivattu merkki huoltoalueelta, muistaakseni käsin veivattavasta sireenistä. Sinne päästyä lapoin pakkiin höyryävää hernesoppaa. Mikään ruoka ei koskaan ollut maistunut niin hyvältä, se oli kuin panis angelicus. - Ja se on hyvää tänäkin päivänä, teinpä sen millä lailla tahansa. Kirvestä en takin rintamukseen saanut, mutta sain lempiruoan lopuksi ikääni. On sekin jotain.
Upeita nuo konkreettiset muistosi! Olen sen verran (!) sinua vanhempi, että muistan itse tuon maaottelumarssin: kainuulaisen kirkonkylän halkaiseva rospuuton pehmentämä soratie, jota noin puoltatoista vuotta aikaisemmin oli marssinut naapurin "maajoukkue". Nyt siis isäni ja äitini muiden kyläläisten kanssa.
VastaaPoistaHuvittavaa muuten tuo "reklaamimaakareiden" toiminta jo silloin; mukana matkalla ainakin Vak.yht. Suomi, ASA ja MONO. Keli oli sen verran kurainen, ettei MONO ollut oikea jalkine, ja oliko kumiterää (Nokian toimiva innovaatio?)silloin vielä keksittykään?
Pari kuukautta ikäeroa saattaa todella olla ratkaiseva tekijä! :)
VastaaPoistaMutta kuinka moni firma panisi nykyään mainokseen vain tekstiä, ilman mitään kuvaa tai hypeä - pelkästään ymmärrettäväksi. Kunnia Mono(se)lle!
KR
VastaaPoistaet katso BB:tä, joten upotanpa tässä lusikallisen hernerokkaan tai lainaan Subilta:
"Amandalta kyseltiin hänen suhtautumisestaan hernekeittoon. Nainen kertoi vihaavansa hernekeittoa yli kaiken, mutta totesi jopa sen kelvanneen helvetissä."
Amanda on eilen pudonnut, viimeisen viikon 'Helvetissä' asunut kilpailija, Harkimon sukulaissylikummityttö.
Selailin Ylen Areenalta historiaohjelmia ja poikkesin tänne linkittämään pätkän Halkomotin historiaa, jossa voi olla lisätietoa tai olla olematta.
VastaaPoista