Eräs ystäväni kertoi saaneensa kokemuksen, jota kykeni vain kuvailemaan sanalla "flow". Minulla oli se käsitys että 'flow' esiintyy useimmiten jonkinlaisen viihteen yhteydessä, eikä lopultakaan paljon eroa siitä mitä 70-luvulla tarkoitettiin sanalla "high".
Katsoin suomalaisesta Wikipediasta. En oikein ymmärtänyt. Sitten saksalaisesta. En vieläkään. En tajua mitä erityistä on siinä että "menee oikein hyvin", eikä esimerkiksi ali- tai ylisuorittamisen puolelle.
Kun kirjoitan nuottia tai tekstiä, tapahtuu aina silloin tällöin että sitä kirjoitusta syntyy hyvin nopeasti ja varsin valmiin tuntuisesti. Sellaista on joskus kutsuttu "inspiraatioksi", mutta minusta 'inspiraatio' on ennemminkin työskentelymetodin selkenemistä ja ratkeamista. Se taas riippuu siitä kuinka hyvin ja kokonaisvaltaisesti on kyennyt otsantakaisen kompuutterinsa kanssa asiaa pohtimaan. Joskus valmis metodi selkenee hikisen työn tuloksena, joskus "kuin itsestään", mikä merkitsee vain pohdinnan jatkuneen alitajuisena.
Kun metodi on selvillä, saattaa tulosta tulla pitkäänkin "kuin ylhäältä saneltuna", kuten jotkut taiteilijat ennenvanhaan yrittivät asiaa kuvata. Jokainen taiteilija tietää myös sen tilanteen, jolloin "tyhjän paperin kammo" iskee täydellä teholla. Onneksi tuo vaihe menee yleensä ohi, mutta se edellyttää juuri tuon työskentelymetodin selvittämistä itselleen.
Johann Sebastian Bach kuului selittäneen suurenmoisen taitonsa yksinkertaisesti vain ahkeruuden tuloksena. Siinä se on maanläheisesti ja yksinkertaisesti sanottuna. Yliluonnollista selitystä ei tarvita. Kirjoittava taiteilija ei olennaisesti eroa puusepästä. Molempien on ensin mietittävä työtapansa valmiiksi, ja sitten toteutettava työnsä kokemuksen ja ahkeruuden tuoman taidon avulla.
Flow on niitä muotisanoja, joista minä riivastun.
VastaaPoistaJos minulla on näppiksen edessä "flow", niin silloin tekstiä syntyy helposti.
Kymmenen vuotta sitten, kun urkuimprovisaationi joskus onnistuivat töissä, saattoi joku seurakuntalainen kysyä, että mikä oli se ihana vastausmusiikki.
"Soitin sitä, mitä henki antoi soitettavaksi", vastasin.
Mutta niiden onnistumiset johtuivat kyllä siitä, että olin hiljattain saanut asiasta innostavaa ja kannustavaa opetusta. Nyttemmin improvisoin ainoastaan virsien intonaatiot, enkä fantiseeraa päivän teksti nuottitelineellä, kuten silloin.
"Keinutan kaikua, souatan sointia, tuuditan tunteeni lasta.
Puolet sen sielua omaani on ja puolet on taivahasta"
Mä tykkään vastaiskuna nykyjargonille (lyhennetään "bs" tai "hp"), suom "höpöhöpö", käyttää vanhakantaisempia sanoja, kuten kälhäkkänä tai tipsauttaa. Mitä lähemmäs Töölöön soita mennään, sitä suurempaa ihmetystä ne aiheuttavat. Toisaalta pätevä on myös muusikkoslangin yleissubstantiivi "esa": "Oli sevverta kälhäkkä esa päällä, että uutta biisiä tipsahti, ku humppaa Kuusamossa."
VastaaPoista