lauantai 15. helmikuuta 2014
Rakkauden lajeja on enemmän kuin rakastajia ja rakastettuja yhteensä
Sain tehtäväkseni pitää luennon Valkeakosken pääkirjastossa ensi keskiviikkona. On menossa jonkinlaiset rakkausviikot, ja aiheeni on tämän mukaisesti "Romaaneja ja runoja rakkaudesta". Yllä on eräs kuva esityksestäni. Siinä nuori nainen lukee kirjaa ääneen, ja toiset kuuntelevat tunnekuohun vallassa. Kyseessä on tietysti rakkausromaani, eikä aivan mikä tahansa. Se on kirja joka levisi kuin huumaus halki Euroopan, ja teki kirjoittajastaan kansainvälisen kuuluisuuden. Se kertoo nuorukaisen kiihkeästä rakastumisesta neitoon, joka ei vastaa hänen tunteisiinsa vaan nai toisen. Seurauksena on kituminen tuskassa, ja lopulta ratkaisu: kuula kalloon.
Kirja, joka aiheutti kuulemma oikean itsemurhien epidemian, on tietysti Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset vuodelta 1774, kirja jota tekijä itse vanhemmiten aika lailla häpesi. Mutta olipa kirjassa kyse varsin keskeisestä ja monien tuntemasta asetelmasta tämän ylen vakavan, rakkaudeksi kutsutun mielenhäiriön piirissä.
Sillä psykoosistahan rakkaudessa useinkin on kysymys. Se on monimutkainen kemiallinen prosessi joka saattaa kohottaa kokijansa taivaallisiin onnentunteisiin, mutta myös helvetillisiin tuskiin. Kirjallisuudessa nämä hankalammat vaihtoehdot ovat ymmärrettävistä syistä yleisempiä, mutta poikkeuksiakin on.
Rauhallista toisiinsa kiinni kasvamista ja pysyvää parisuhdetta edustavat esimerkiksi muinaiskreikkalainen Dafnis ja Khloē -romaani tai Hellaakosken rakkausrunous.
Sivustakatsojan tuska ja mustasukkaisuus on tietysti Wertherissä keskeinen, mutta yleinen vaikkapa Heinen Lyrisches Intermezzo -runoissa ja Robert Schumannin niiden pohjalta säveltämässä laulusarjassa Dichterliebe, sekä vaikkapa Kantelettaren runossa "Jo on maattu marjaseni, jo levätty lintuseni":
Tietäisinkö, ken makasi,
lempilintuni lepäsi;
parempi hänen olisi
kun olisi maassa maannut,
maassa mustina matoina,
ilman maasta nousematta,
pystyhyn kykenemättä.
Tässä kauniissa tahitilaisessa runossa kertoja on selvästi alistunut osaansa. Mitä aikaisemmin on tapahtunut jää kertomatta (suomennos minun):
Keskeytynyt parisuhde: Orfeuksen ja Eurydikēn tarinassa se tapahtuu traagisesti, suomalaisessa kansanlaulussa "Vanha kulta ja uusi kulta" toisen osapuolen höyräännyttyä epätyydyttävään suhteeseen:
Metsän korvess kulkeissani kirjoittelin lumeen:
Vanhan kullan laulu kuuluu uuden kullan uneen.
Marmorikivest on lattia ja peilinlasista ovi.
Eikä se uuden kullan sormus sormeheni sovi.
Eräs muunnelma aiheesta on Juhani Ahon Juhassa, jossa vaimo häikäistyy viettelijämestari Shemeikan puheista ja jättää körmyselkämiehensä. Tämä tarina päättyy traagisesti oikeastaan molempien kohdalla. Tässä meillä on mukana myös klassinen aihepiiri
Viettelijä, joka voi onnistua tai olla onnistumatta, tai onnistua vain puoliksi (jolloin mielenkiinto kohdistuu tietysti siihen saako vietelty anteeksi, vai miten siinä lopulta käy). Vietelty voi olla kumpaakin sukupuolta, kuten Faustin Margarethe tai Tannhäuser-oopperan nimihenkilö.
Viettien vietävänä. Voisin tähän panna esimerkiksi kaksi näennäisesti täysin erilaista suomalaista romaania, nimittäin Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta ja Mukan Tabu. Edellisessä tosin on joukko yhden henkilön peräjälkeisiä suhteita tai edes lähestymisiä, jälkimmäisessä taas äidin ja hyvin nuoren tyttären kilpailu samasta miehestä.
Tavottamaton, ehkä myös 'platoninen' rakkaus. Etsimättä tulee mieleen esimerkiksi Joel Haahtelan kaunis fantasia Elena.
Ja sitten meillä on valtava määrä rakastavaisten kohtaamista käsittelevää kirjallisuutta, alkaen vaikka Walther von der Vogelweiden runosta "Lehmusten alla" noin vuoden 1200 tienoilta - tai Goethen astetta kultivoituneemmista Roomalaisista elegioista.
*
Tähän asti tultuani turhaudun toden teolla. Olen vasta raapaissut pintaa, sillä erilaisia rakkauksia on tietysti yhtä monta kuin on rakastajaa - ja vielä lisättynä rakkauden kohteilla. Rakkaudet eivät rajoitu ikään eivätkä sukupuoliin, ne saattavat ottaa mitä mielikuvituksellisimpia muotoja ja käytäntöjä, eivätkä ole alistettuja eri yhteiskuntien moraali- tai sopivaisuustottumuksille. Jotkut rakkaudet saattavat olla jonkin ympäristön mielestä sairaita tai epäsopivia, jonkun muun ympäristön parissa jopa tavallisia. Niitä voi myös olla monia yhtä aikaa - polyamoria on mahdollinen siinä missä monogamiakin.
Pidän mahdollisena myös rakkautta ihmisen kaltaiseen koneeseen, jota itse kehittelin taannoin kertomuksessani vanhasta miehestä ja gynoidista nimeltä Mimì. En ole tässä ihan yksin, sillä scifi-kirjallisuudessa on monia erinomaisiakin esimerkkejä tällaisista ajatuksista.
Enkä vielä ole maininnut rakkautta abstrakteisiin kohteisiin, enkä ole myöskään vielä käyttänyt sanaa seksi. Ja kun se sana nyt tuli mainituksi, onkin syytä lopettaa - hyvän sään aikaan...
Psykoosissa kärsitään todellisuudentajun hämärtymisestä, ja sitä se rakastuminen pahimmillaan todellakin on! Ja onhan se myönnettykin, että rakkaus on sokea. Kaiken se kärsii ja kaiken se uskoo. Paitsi pahan puhumisen rakastetustaan.
VastaaPoistaNäinhän se on, Sanna - mutta kaiken uhallakin ja tämän kaiken tietäenkin tuota hulluutta olisi kumminkin soma pikkuisen kokea. Edes pikkuisen...
PoistaNo onhan sillä hyvätkin vaikutuksensa :)
PoistaSiitä vain Kari heittäytymään kevään myötä rakastuneeksi! Kevään myötä rakastumisen tunne kun tulee luonnostaan; kunhan vain sopiva daami löytyy...
Poista(Kunhan muistat, ettet erehdy astumaan avioon tämän ihastuksesi kanssa.. Siitä seuraa vain harmeja.)
KR
VastaaPoistalaajennapa omavaltaisesti luentoaihetta ja käytä hyväksesi kylmänviileästi minua: http://hikkaj.blogspot.fi/2014/02/kuinka-kohdata-taide.html
Luvallani. :)
Mitähän minä menin oikein linnusta höpäjämään, tarkoitin tietysti runoa Laulu sinisestä pilvestä!
PoistaV.
Kiitos Laulu sinisestä linnusta-runon suomentamisesta!
VastaaPoistaKyllä se luento hyvin menee, älähän hättäile!
Vieno
Miten meni luento?
VastaaPoistaYst. Vieno