Rakkaustarina avaruudessa 2

Vierailijat järjestivät Thalassassa suuria yleisötilaisuuksia, joissa esiteltiin paitsi siirtolaisalus Magellania ja sen päämäärää, myös Maan historiaa ja kulttuuria. Eräs asia herätti erityistä huomiota. Se jakoi ihmiset kahtia, niihin joilla oli hiukan vaikeuksia sulattaa kuulemaansa, ja niihin jotka hurmaantuivat koko sielultaan. Maasta tulleet laulut, varsinkin rakkauslaulut olivat unohtuneet jo kauan sitten, ja nyt ne löivät ihmiset vallan ihmetyksellä ja myös ihastuksella.

Nerissa kuului niihin, joiden sielu täyttyi kaukaisen Maan lauluista. Hän oli mukana monissa järjestelytehtävissä, ja tapasi Loren Lorensonin lähes päivittäin. Vähitellen kävi niin, että Maan laulut ja rakkauden runollinen ilmaisu kiinnittyivät Nerissan mielessä juuri Loreniin. Nerissa hurmaantui Lorenin tietorikkaudesta ja syvällisyydestä, ja lopulta kävi niin että hän huomasi ensi kertaa eläissään olevansa kiihkeästi rakastunut.

Paria viikkoa ennen vesitöitten päättymistä Nerissa ja Loren saivat tilaisuuden tavata toisensa kahden kesken. He istuivat öisellä rannalla, ja Nerissa puhkesi puhumaan. Näin hän puhui, käsikirjoitukseni mukaan:

Nerissa

Kun olin lapsi, oli koko maailmani tämä ranta.
Tein hiekasta kakkuja, ja meri tuli nuolemaan ne pois.
Yöllä oli pimeää, mutta kuulin miten meri huokaili ja murisi.

Myöhemmin ymmärsin, että meri antoi meille ruoan.
Eikä yökään enää ollut musta,
vaan taivaalla loistivat tuhannet tähdet.

Minulle kerrottiin, että olemme tähdistä tulleet,
että jossain siellä kaukana on myös kotimme Maa.
Yritin aina löytää Maan, muta en tiennyt missä se oli.

Loren Lorenson

Tuolla nousee merestä suuri tähti, näetkö?
Sen lähellä on pieni tähti, tuskin näkyvä. Se on Sol,
ja sen lähellä on Maa, sieltä minäkin olen tullut.

Nerissa

Minulle kerrottiin taannoin, että kaukaisen Maan laulut
kertoivat jostain jota kutsuttiin rakkaudeksi, jostain
joka sai ihmisen itkemään surusta ja ilosta yhtä aikaa.

Loren, Loren, nyt olen kuullut Maan lauluja,
nyt minua itkettää myös, vaikka en tiedä syytä,
minua itkettää, ja olen iloinen ja surullinen yhtä aikaa.

Loren, Loren, tämäkö on rakkautta?
Kun näen sinut, mieleni on riemua täynnä,
mutta minä itken ja olen surullinen yhtä aikaa.

Loren Lorenson

Nerissa... Nerissa... Minä lähden pian,
työni on täällä pian valmis. Palaan omieni luo...
Magellan odottaa tuolla, ja minun uinuvat rakkaani, jotka vien kauas täältä.

Nerissa

Loren, Loren, opetit minulle rakkauden, ja sitten lähdet pois!
Loren, Loren, opetit rakkauden, ja lähdet pois!

Loren, Loren, ota minut mukaasi, ota minut mukaasi tähtien tuolle puolen,
tähtien taa, tähtiin joilla voin sinua rakastaa!

Loren, Loren...

Loren Lorenson

... En voi, sinun kotisi on täällä...

Nerissa

Loren, Loren, ota minut mukaasi, anna minun olla vähäisin palvelijasi
laivan uumenissa, jotta voin sinut joskus nähdä ja sinua rakastaa...

Loren Lorenson

... En voi, sinun kotisi on täällä...

Loren näyttää kuvavarjolla Magellanin, ja sitten jäädytyssäiliön jossa makaa hänen vaimonsa, joka on raskaana. Kohtaus loppuu, Nerissa nojaa Loreniin ja itkee hervottomasti.

Loren ja avaruslaivan väki lähtevät, ja Magellan katoaa Thalassan taivaalta. Nerissa palaa poikaystävänsä luo. Epilogi näyttää rannan, jolla Nerissa tuudittaa lastaan. (Nerissan kehtolaulu).

Nerissa ja hänen lapsensakin ovat kauan olleet kuolleina, kun Magellan pääsee sen planeetan luo, joka tulee olemaan Lorenin ja hänen jälkeläistensä koti. Thalassan historioitsijat saavat sukupolvien mittaan silloin tällöin yhteyksiä Maahan, ja myös Magellanin planeetalle. Mutta se on jo toinen juttu.