Kukkakärpästen runollisen surrealistinen maailma

Lähes päivittäin minulla on ilo katsella ystäväni ja luontokuvaaja Jorma Aholan mestarilaukaisuja hänen jokapäiväisiltä retkiltään. Alkaneen kesän yksi aihepiiri ovat kasvit ja niillä vierailevat hyönteiset. Jokainen ötökkä on kuvissa tarkoin tunnistettu, ja tuosta nimistöstä olen saanut aavistuksen suomenkielen runollisesta rikkaudesta myös tällä kirjallisuuden pimentoalueella.

Lähdinpä sitten katsomaan tuota nimistöä tarkemmin, mutta ylenpalttisen runsauden vuoksi rajoituin vain yhteen osaan hyönteisten valtavasta lajirunsaudesta. Antti Haarto ja Sakari Kerppola ovat julkaisseet kirjan Suomen kukkakärpäset, ja sen pohjalta tehty nimistö löytyy tältä nettisivustolta.

Pitkä lista on paitsi runollinen, myös suorastaan surrealistinen. Jos lähdemme pääheimoista, ne jo ovat herkullisia. On kirvareita, keilasia, mahlasia, vaskisia, nuijasia, kurokkaita, surreja, siplareita, peloreita, sysisiä, luhtasia, pistiäisvieraita, puuhareita, lahureita, sekä muurusurreja. Jo tämä lista on pitkä, mutta useimmat luetellut jakautuvat vielä valtavaan määrään sukuja ja lajeja.

Tässä on naaras-laidunnokkanen Wikipediasta. En uskaltanut enää pyytää Jorma Aholalta julkaisulupaa, kun olen häntä jo luvattoman runsaasti hyväksi käyttänyt...

Kirvareiden sukuja ovat esimerkiksi maakirvarit (tumma-, kiilto- ja pölymaakirvari), karttukirvarit (vaski-, sini-, sinikihar-, komea-, kapea-, kulta-, ruskokihar-, köli-, piha-, kevät-, euro-, ranta-, harmaakihar-, puna-, kero-, kalotti-, jänkä-, kelta-, norjan-, kittilän-,  tunturi-, tunturikihar-, idän-, matta-, notkosääri-, piki-, piste-, pohjan-, pelto-, sara-, pitkä-, luhta-, ruso-, täplä-, tupsu-, loisto-, tikku-, musta-, nilkka-, pikkukihar-, japanin- ja nokkakarttukirvari), ruutukirvarit, pienkirvarit (neljä lajia), sarvikirvarit (kauno-, vanne-, etelän-, kaari-, pullea-, viiru ja kevätsarvikirvari), hakakirvarit (9 lajia), lattakirvarit (3 lajia), kuningaskirvarit, keltakirvarit (10 lajia, joukossa mm. outo- ja hämykeltakirvari), täpläkeltakirvarit, parvikirvarit, kimalaiskirvarit, jymykirvarit, laikkukirvarit (14 lajia), pyökkikirvarit, vyökirvarit (4 lajia), metsäkirvarit (8 lajia), mesikirvarit, kainokirvarit (oioi, 11 lajia, joukossa mm. kuukainokirvari), isokirvarit (kalvas- ja koukkuisokirvari), hoikkakirvarit (16 lajia), aitokirvarit (7 lajia, mm. outokirvari jota ei tietenkään sovi sekoittaa outokeltakirvariin!), sekä kaunokirvarit (2 lajia). Lisäksi ovat vielä eri heimoon kuuluvat kuningatar- ja ruhtinatarkirvarit.

Keilasia on kolme sukua, joissa on kymmeniä lajeja, mm. kirjonilkka-, parta-, kettu-, koiranpää-, punasarvi- ja nokkakeilanen. Mahlasia, nuijasia, kurokkaita ja vaskisia on lukuisia sukuja  ja kymmeniä lajeja.

Ja sitten tulevat nämä ihastuttavat surrit. Lienevätkö saaneet nimensä äänistä? Kansainvälisesti ne jaetaan kolmeen alaheimoon, joilla kullakin on lukuisia sukuja ja vielä lukuisampi määrä lajeja. Lyhyyden vuoksi mainitsen vain muutaman lajin. Olisipa lastenlapsille kerrottavaa, jos sattuisi paikan päällä tapaamaan (ja välittömästi myös määrittämään) vaikkapa seuraavat surrit:

Villasurri, pistesurri, kaunosurri, suipposurri, töpöleväsurri, kurorantasurri, kuurantasurri, koukkurantasurri, tornilampisurri, turkkisurri, keltanilkkahelosurri, tulvaniittyhelosurri, mustanilkkahelosurri, keltasäärihelosurri, sekä keltanaamahelosurri.

Lapsena luin kirjan, jossa pojat seikkailivat mikromaailmassa, ja vanha viisas tohtori Itikainen selitti sitten mitä pojat oikeasti olivat nähneet. Nykypäivän tohtori Itikaisia ihailen suunnattomasti, enkä vain tietomäärän, vaan myös kielitajun vuoksi. Ja luonnon suunnaton monimuotoisuus on käsitettävyyden tuolla puolen!

Juuri tuli mieleen, että jokaisella sadoista ja taas sadoista kukkakärpäslajeista on tietysti myös toukka-asteensa... Tunnistamistoimethan on tietysti vielä tuplattava! Respect.

Venäjän pelokas, vihainen, pimeä sielu

"Katsohan karttaa". Fjodor sanoi. "Silmäilitpä täältä Moskovasta mihin tahansa suuntaan, aina tulee jossakin vastaan raja jonka takana on vieraita kansoja. Muukalaiset ovat ympäröineet meidät joka suunnalta. Kaikkialta suuntautuvat katseet meihin, eivätkä ne katseet ole ystävällisiä. Kaikilla on jotain meitä vastaan. Kaikki odottavat heikkoa hetkeämme, jotta pääsisivät meihin käsiksi. Monet haluavat meidän ottamiamme maita takaisin. Mutta me otimme ne, jotta vihollinen olisi yhä kauempana".

"Katsos, me pelkäämme koko ajan. Ja me häpeämme sitä että pelkäämme. Kultaisen Ordan mongolit ja tataarit tappoivat ja ryöstivät meitä. Siitä lähtien enkelit ja demonit ovat taistelleet sieluistamme. Meidän sielumme on, näetsen, sairas. Sielussamme on koskaan päättymätön sota. Demonit hyökkäävät sielumme kimppuun kaikkialta, niin ulkoa kuin sisältä. Vaikka kuinka kultaisimme Kremlin kupolit, jossakin saattaa olla vieläkin kultaisempia kupoleita, ja monet haluavat meidän kultamme itselleen".

"Pahimmat demonit tulevat kuitenkin ulkopuolelta. Eurooppaa emme pelkää, se on heikko ja haluaa voittaa aikaa neuvottelemalla. Saksa tosin on tänään vahvempi kuin Hitlerin aikana. Juuri se huolestuttaa meitä. Saksan menestys vähentää meidän kunniaamme Berliinistä 1945. Toinen suuruutemme symboli on Krim. Onhan toki totta että se on ollut meidän vasta vähän yli kaksi sataa vuotta. Se kertoo kuitenkin siitä, että olemme lopullisesti kukistaneet Kultaisen Ordan viimeisetkin jäännökset. Ja Krimin kunnia tulee pysymään meillä ikuisuuteen asti. Mutta pahin demoneista on Yhdysvallat. Toivomme, ja haluamme sen myös osoittaa, että tuo mahti perustuu valheeseen ja propagandaan, ja että heidän moraalinsa ja voimansa on mädäntynyttä. Että heidän kultaiset kupolinsa lopultakin ovat vain elokuvien illuusiota".

"Koska häpeämme sitä että pelkäämme, meidän on herkeämättä toisteltava itsellemme ja muille, miten me olemme kuitenkin mahtavia, mahtavampia kuin meidän vihollisemme. Se antaa meille lohtua. Se paisuttaa venäläistä sydäntä muistelemaan niitä kertoja kun todella voitimme vihollisemme. Kerran marssimme Euroopan sydämeen! Se mikä Napoleonilta ja Hitleriltä epäonnistui, se onnistui meiltä!"

"Heikkoutta me pelkäämme eniten. Ehkä sen vuoksi että pelkäämme itse olevamme heikkoja. Me palvomme voimaa, ja sitä edustaa vertauskuvallisesti vahva johtaja. Suuri tsaarimme Ivan Groznyi oli varmasti hullu mies, mutta hän oli vahva ja tapatti väkeä yhtä vääjäämättä kuin mongolikaanit. Ja olet varmaan lukenut kaimani kirjasta mitä Suurinkvisiittori puhui Kristuksen kanssa? Ulkopuolinen maailma pelkää meidän vahvuuttamme, ja meidän on pysyttävä lujina. Meidän on vältettävä kaikkea minkä voi tulkita heikkoudeksi."

"Me tulemme työntämään ulkomaailman yhä kauemmaksi. Otamme tavalla tai toisella takaisin sen minkä olemme menettäneet, ja luomme rajojemme ulkopuolelle riittävän laajan neutraalin turvavyöhykkeen, ehkä Atlantille asti. Vain silmänkantamattomiin ulottuva valtamme voi rauhottaa meitä, ja työntää sieluamme uhkaavat demonit pois näkyvistä".  

Kuka kirjoitti näin - antigoogle!

Googlen hakukone on monessa mielessä taivaanlahja tietoa etsivälle. Mutta se helpottaa liikaa tällaisen kirjallisuusvisan ratkaisua. Keksin ilkeän ratkaisun. Suomensin itse maailmankirjallisuuden hienoja pätkiä, ja kas: googlaus ei auta tippaakaan! Haa!

Kas tässä ensimmäinen mysteeri, haikujen muotoon kirjoitettuna:

Mailleen mennyt on
Kuutar. - Seitsentähdet myös
laskevat kohta.

Tulee keskiyö.
Aika kuluu. - Taas täytyy
nukkua yksin.

Ja tässä vähän pitempi runo:

Autuas olen, kun klassisen maaperän yllä taas seison,
menneisyys läsnä on nyt, nykyinen hetkeni myös.
Päivisin vanhojen töitä vain tutkin, lehtiä käännän;
uuttera intoni on, henkeni nauttia saa.
Öisin on Amor teettänyt minulla toisia töitä,
oppia niukemmin lie, onnea siis enemmän?
Enkö siis opi, kun suloisen rinnan muotoja tutkin,
johdatan kättäni taas lantion kaaria päin?
Vasta nyt ymmärrän marmorin luonteen: mietin ja vertaan.
Silmäni tuntea voi, käteni nähdä taas saa.
Armaani rauhassa ryöstää saa päivästä muutaman tunnin,
sillä taas hetkinä yön velkaansa maksaa hän voi.
Aina ei sentään suudella - voidaan myös järjellä haastaa.
Uinumaan armas kun käy, rauhassa miettiä saan.
Montakin runoa syntynyt on käsivarsillaan maaten,
selkäänsä poljennot oon sormilla laskenut myös.
Tuossa hän rauhassa hengittäin sulountansa uinuu,
henkäys etsinyt on rintani sisimpään tien.
Amor vain lamppuaan kaitsee ja miettii, kuinka jo muinoin
sen avun lempeän myös Catullus ja kumppanit sai.

Mitenkäs olisi tällainen runo:

Talviaamuun nousi tyttö,
kulki huurtehiseen lehtoon.
Näki ruusun paleltuneen,
sanoi sille: älä itke
kauneuttasi katoavaa!
Olet nähnyt kevään, kesän,
onnellisen ajan elit,
talven tullen vasta kuollen.
Pahemmin on minun käynyt.
Samaan aikaan sydämessä
kaunis kevät, synkkä talvi:
pojan silmä kevään lämpö,
äidin katse pakkastalvi.

Helpottaakseni edellisen tuottamaa pulmaa, suomennan tähän vielä toisen samalta kirjailijalta:

Illalla kun poika saapui
kotimökkiin, häntä äiti
pahoin moitti: "Kaiket päivät
viihdyt metsän ansateillä, 
tyhjin käsin kotiin palaat!
Taitamaton, tyhmä lienet?
Muut ne runsaan saaliin saavat,
sinun tuomas tyhjää täynnä!"

Siihen poika hymyhuulin:
"Äiti, eivät kaikki etsi
samanlaista saaliiksensa!
Tuolla pikku torpan luona
asuu lintu oudon lainen.
Sitä syksyn jäljittelin,
talvella sen kiinni saaden.
Kevään tullen tuon sen kotiin,
oudon linnun, ihmelinnun:
Siipiä ei sillä liene,
onpa syli lämmin, hellä.
Sulkain sijaan silkkitukka,
Nokkaa ei, on punahuulet".

Mitenkäs nyt suu pannaan?

Kuka kirjoitti näin? 6

Minuun otettiin yhteyttä ja toivottiin vielä lisää Kirja-Kontraa. Lukijain minut yllättänyt määrä sanoo samaa. Siis vielä muutama esimerkki, eri puolilta maailmaa ja eri ajoilta myös.

Tässä ensimmäinen:

Siemenen myös valikoidun ja tarkkaan tutkitun viljan
huononevan olen nähnyt, jos ei sitä ihminen aina
vuosittain valikoi: siten rappeutuu koko luonto
kohtalon voimien vuoksi ja vierii virtana taapäin. […]
Parhaiten monet työt sujuvat yön viileydessä
taikka kun aamun koi valelee maan hohtavin kastein.
Öisin korsia on paras katkoa, niittyjä niittää
kuivia silloin kun ei hälvene notkea kaste. […]
Lounaistuulien myötä kun on kesä laskenut karjat
riemuissaan salomaille ja ääreen vihreän nurmen,
varhain saakoot syödä ne viileän laitumen heinää,
vielä kun raikas on aamu ja niityt kosteat hohtaa,
korsien kasteiset pisarat elikoille on mieleen.
Päivän neljäs tunti kun tuo mukanaan janon poltteen,
kaskaat pensaikon kun täyttävät taas sirinällään,
neuvoni juottaa on kotikarjaa tammisin kouruin
kaivojen luona ja lähteiden sekä lammikon veellä.
Päivä kun on lakipisteessään, pyri laaksojen varjoon, 
jossakin jos levittyy jumalan ikimahtava tammi
valtavin oksistoin tahi jos tihenee syvä lehto

tammenrunkoineen pyhän lehvistön hämärässä.

Tässä toinen:

POHJAN SATAKIELI

Se lauloi illasta puoliyöhön, / ja taas, kun leimahti koilliseen
uus liekki uusine toiveineen, / se heräsi, laulaja, laulajan työhön
ja oksalla nuoren omenapuun / koko suvisen kuun
se sepitti säkeitä armaalleen.

Yli perunamaan, läpi ikkunain / se laulu helisi, helisi vain,
Ei näkynyt laulajaa. / Satakieli se on! minä julistin.
He nauroivat, isä ja äitikin: / Voi lapsi parka, ei koskaan saa
piha tämmöinen sellaista kunniaa; / mikä lienee pesätön peipponen!

Olin onneton, puolesta laulun sen / vain itkua vailla, kun häveten,
pojansilmin uhmasta liekehtivin / ulos tölmäsin hullussa hurmiossa
ja hiivin suojassa pensasrivin / kuin kissa syvässä ruohikossa
ja, laulajan kunnian tähden, / kiven sieppasin maasta ja - osuipas!
Miten onkaan Jumala avulias / ja altis luodun mieli.

Minä onnekas / sain todistaa kaikkien nähden:

se oli satakieli.

Tässä kolmas:

Heilani on kuin helluntai / ja oraspellon kukka,
sillä on silmät kuin sametista / ja poski kuin nurmen nukka.

Sillä on käynti ketterä / kuin kotivirran juoksu,
sillä on nauru hilpiä / kuin kesäheinän tuoksu.

Kirkolla ja kylänteillä / kelpaa sitä näyttää.
Pertunpäivän tienohissa / kuusitoista se täyttää.

Ja tässä neljäs:

Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä,
ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät
ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.
Silloin talon vartijat vapisevat, soturit painuvat kumaraan
ja jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten.
Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään, kadun kaksoisportit suljetaan,
myllyn ääni heikkenee ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi
ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.
Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja.
Mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen
ja kapriksen nuput puhkeavat,
mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat kiertävät kujia.
Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.

Tässä on vielä bonuskysymys. Minä toivoisin että jostain selviäisi tämän aikoinaan paljon siteeratun ja nauretunkin runon tekijä. Mutta missä yhteydessä ah niin kaunis runo onkaan julkaistu?

Kasteen raikkain tuoreus,
kukkain herkin sulo,
charmeuse-keijun kuiskaus:
"Kauneinta on Silo!"

Ja vastaukset ja kysymykset taas tähän tosiovelaiseen hyväksi koettuun tapaan!

Kuka kirjoitti näin? 5

Huomasin, että näitä kirjallisuuskysymyksiä on lukenut tavanomaista suurempi määrä ihmisiä, vaikka kommentoijia onkin vain muutamia. Kokeillaanpa sitten vielä yhden kerran.

Tässä on ensimmäinen, herkkukeskustelu maalaistuvassa:

"Jokohan lie se Littilän musta lehmä poikinut", puhui Liperin Kutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna-Liisa ikäänkuin itsekseen, leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan vain yhtäkkiä.
"Johan se kuuluu poikineen", myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut vieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. Mutta sitten luuli hän Anna-Liisan tarkoittavan Antti Vatasen lehmää ja kysyi:
"Senkö Jussi Vatasen lehmä?"
"Sen", myönsi Anna-Liisa. Miina vahvisti silloin:
"Johan se kuuluu poikineen."
"Vai jo!"
Anna-Liisa puuhaili kotvasen aikaa leipiensä kanssa, ja sitten hän taasen kysyi:
"Lehmisvasikankohan tuo teki?"
"Sekö Jussi Vatasen lehmä?"
"Niin."

"Lehmisvasikanhan se kuuluu tehneen", myönsi Miina.

Tässä toinen. Tunnistamista helpottavat vihjeet löytyvät tekstistä:

(29. päivänä helmikuuta)
Olen ollut niin vertausteni lumoissa, etten ole edes tullut kertoneeksi, kuinka tavattomasti Gertrude nautti Neuchâtelin konsertista. Siellä soitettiin juuri Pastoraalisinfonia. Sanoin "juuri", sillä ymmärtää helposti, ettei olisi ollut mitään muuta kappaletta, jota olisin voinut mieluummin toivoa hänen kuulevan. Vielä kauan aikaa sen jälkeen, kun olimme lähteneet konserttisalista, hän oli vaiti ja ikäänkuin haltioissaan.
- Onko tosiaankin se, mitä te näette, näin kaunista? hän sanoi lopuksi.
- Mitä sinä tarkoitat "näin kauniilla", rakas ystävä?
- Yhtä kaunista kuin "se näkymä puron rannalla".
En vastannut hänelle heti, sillä ajattelin, että nämä sanomattoman kauniit harmoniat eivät kuvanneet maailmaa sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena kuin se olisi voinut olla, ellei siinä olisi pahuutta eikä syntiä. Enkä ollut koskaan uskaltanut puhua Gertrudelle pahuudesta, en synnistä enkä kuolemasta.
- Ne, joilla on silmät, eivät tajua onneaan, sanoin lopuksi.
- Mutta vaikkei minulla ole silmiä, Gertrude huudahti, olen onnellinen kuulemisesta.
Hän painautui kävellessä minua vasten riippuen käsivarressani niinkuin pienet lapset:

- Pastori, tunnetteko te, kuinka onnellinen minä olen? [...]

Tässä kolmas. Kauhu leviää seurueen keskuuteen:

Taaskin Lombard toimi ensimmäisenä. Armstrongin huolehtiessa rouva Rogersista Lombard teki aloitteen. Hän sanoi:
"Kuulosti siltä kuin ääni olisi tullut tästä huoneesta."
Vera huudahti:
"Kuka se oli? Kuka se oli? Se ei ollut kukaan meistä."
Philip Lombard silmäili tutkivasti huonetta. Hänen katseensa pysähtyi hetkeksi avoimeen ikkunaan, sitten hän ravisti päätään. Äkkiä hänen silmänsä kirkastuivat ja hän astui nopeasti ovelle, joka johti viereiseen huoneeseen.
Nopein liikkein hän tarttui kädensijaan ja tempasi oven auki. Hän astui huoneeseen ja huudahti tyytyväisenä:
"Kas, täällä."
Toiset ryntäsivät hänen jälkeensä. Vain neiti Brent jäi yksin istumaan tuoliinsa.
Viereisessä huoneessa oli pöytä aivan kiinni olohuoneen seinässä. Pöydällä oli vanhanaikainen gramofoni, jossa oli suuri torvi. Torven suu oli seinää vasten ja sen kohdalla Lombard huomasi kaksi mitättömän pientä reikää, jotka oli kaiverrettu seinään.
Tarkastellessaan gramofonia hän asetti neulan levylle ja kohta he kuulivat uudelleen "Teitä syytetään seuraavasti..."
Vera huudahti:
"Sulkekaa se! Sulkekaa se! Se on kauheaa!"
Lombard totteli.
Tohtori Armstrong sanoi huokaisten helpotuksesta:
"Häpeämätön ja sydämetön kepponen."
Tuomari Wargrave mutisi heikolla, kirkkaalla äänellä:

"Pidättekö sitä kepposena?"

Ja tässä neljäs, tutulla runonpoljennolla, mutta oudossa ympäristössä:

        Aika riensi, vuodet vieri kautta kylmän avaruuden.
Moni eli aikaa vailla, jouten istui ikkunassa
tähystellen tuijotellen eikö jokin tähti jossain
ohi muitten sentään suurru, irtoa ja kiidä kohti.

Lapset kasvoi leikkimainaan sisäänsuljettujen tundrat,
tanssilattioitten kentät, kuoppaiset ja naarmuuntuneet.
Uudet ajat uudet tavat. Jurgin rytmi ammoin sammui,
Daisi tanssiinkutsun kuullut nukkui hiljaa simpukassaan
holvin alla mistä yksin tanssin mestarit sai sijan.
(...)
Välähdyksin muistot palaa. Täällä esteitä ei liene,
kaikki ajat säihkyy yhteen, muistan monta valtakuntaa,
vaelluksen sirpaleita.

Yli kaiken kauniin väikkeen väikkyy kaunis Karjalani,
vedenvälke puitten takaa, suven valostuva aalto,
katso, kesäkuinen ilta tuskin hämärtyä ehtii
kun puuhuilunkirkas kukkuu autereisen savun yllä
houkuttaa ja armas Aino terhentuntu hartioillaan
nousten yli vedenpinnan kuulee käen kultarinnan

kuiskivassa Karjalassa.

Jos tunnistatte näytteitä, vastatkaa ensin vähän vihjailevasti, että muille jää aikaa miettiä. Tai kyselkää minulta lisää vihjeitä. Voi olla että nämä pätkät ovat aika vaikeita...

Pitääkö naisten päästä miesporukoihin?

Somessa velloo tällä hetkellä innostunut ja vähän kiihkeäkin keskustelu teekkarien mieskerhoista. Muuan naisopiskelija vaatii naisille pääsyä miesporukoihin, joita hän nimittää salaseuroiksi.

Onhan se tietysti ihan hyvä että tasa-arvoa myös sukupuolten kohdalla noudatetaan, varsinkin silloin kun päätetään molempia sukupuolia koskevista asioista. Mutta jos naiset alkavat vaatia pääsyä miesporukoihin vain periaatteen vuoksi, ollaan kyllä ongelmissa.

Ensinnäkään tämä vaatimus ei ole sillä tavalla symmetrinen, että se sisältäisi miehille vastaavan oikeuden päästä naisten kerhoihin ja tilaisuuksiin. Tällainen vaatimus saattaisi kuohuttaa naisia mitä syvimmin.

Luulen että vaatimuksen takana ovat puhtaat prestiisisyyt. Naiset kuvittelevat että miesten kerhoissa puhutaan ikäänkuin arvovaltaisemmin, tärkeämmistä asioista, ja tehdään jopa naisia sitovia päätöksiä. Kiitos vain luottamuksesta, mutta asia ei ole näin.

Siinä kuin naiset omissa piireissään puuhailevat ja puhuvat niitä näitä heitä itseään kiinnostavia asioita, ja heille ominaiseen tapaan, miehet tekevät aivan samoin. Sukupuolilla on keskimäärin vähän erilaiset tavat viihtyä, puhella ja puuhailla keskenään. Jos mies sattuisi joutumaan naisporukkaan, tämän keskustelu häiriytyisi pahasti, monet aihepiirit jäisivät käsittelemättä, ja normaali yhtä aikaa tapahtuva kommentointi harvenisi yksittäisiksi puheenvuoroiksi. Jos nainen sattuisi tupsahtamaan miesporukkaan, kävisi aivan samoin. Monet puheenaiheet muuttuisivat mahdottomiksi, monet käyttäytymismuodot sopimattomiksi, ja leppoisa juttelu väkinäiseksi.

On olemassa naisia, jotka eivät sukupuolensa takia pahemmin häiritse miesporukoita, jotka kestävät ja sietävät miesten tapaa olla ja elellä, ja joita niin sanottu mieshuumori ei loukkaa. Tällaisia naisia arvostetaan miespiireissä ja heitä kutsutaan "hyviksi jätkiksi". Mikään ei ärsytä toisia naisia niin kuin tämä ilmaisu. "Hyvä jätkä" on sukupuolensa petturi, ja saa asemastaan kuviteltua hyötyä. Näin uskotaan hurskaasti ja joskus myös ideologian mukaisesti.

Sanalla "ideologia" tarkoitan esimerkiksi sellaista järjestöä kuin Naisliitto Unionia. Kun meillä sattui yhtä aikaa olemaan naispresidentti, naispääministeri ja naispuolinen Suomen Pankin pääjohtaja, Unionin mielestä tasa-arvo toteutuu vasta sitten kun kaikki johtavat virat ovat naisten hallussa.

On lukemattomia asioita, joissa sukupuoli ei sinänsä merkitse mitään, ja joissa sukupuolet eivät häiritse toisiaan. Meidän hallintojärjestelmämme esimerkiksi on sellainen. On aivan oikein, että kun kaikkia koskevia päätöksiä tehdään, päättäjistön sukupuolijakaumalla ei ole merkitystä. Sukupuolikiintiöt ovat joskus vähän omituinen asia, mutta niilläkin tarkoitetaan periaatteessa hyvää.

On kuitenkin monia asioita joita naiset haluavat mieluiten tehdä keskenään, samoin miehet. Yhteiskunnan suurella heteroseksuaalisella enemmistöllä on se outo ominaisuus, että sukupuolinen kiinnostus kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen. Sen seurauksena "naisten jutut" ja "miesten jutut" saattaisivat eräissä tapauksissa häiriintyä. Naiset eivät esimerkiksi voisi puhua miehistä eikä miehet naisista, kuten porukoissa joskus tapahtuu, loukkaamatta läsnä olevaa toisen sukupuolen edustajaa. Intiimimmistä asioista nyt puhumattakaan.

Perustakoot naiset omia "salaseurojaan". Tunkeutumalla miesten vastaaviin he nopeasti tuhoaisivat ne. Ja miehet perustaisivat yhä uusia pakopaikkoja itselleen.

Vinjettikuva esittää Puupään perheen "ainoaa miestä", mutta "hyvä jätkä" Justiina ei silti ollut.