Kuka kirjoitti näin - antigoogle!

Googlen hakukone on monessa mielessä taivaanlahja tietoa etsivälle. Mutta se helpottaa liikaa tällaisen kirjallisuusvisan ratkaisua. Keksin ilkeän ratkaisun. Suomensin itse maailmankirjallisuuden hienoja pätkiä, ja kas: googlaus ei auta tippaakaan! Haa!

Kas tässä ensimmäinen mysteeri, haikujen muotoon kirjoitettuna:

Mailleen mennyt on
Kuutar. - Seitsentähdet myös
laskevat kohta.

Tulee keskiyö.
Aika kuluu. - Taas täytyy
nukkua yksin.

Ja tässä vähän pitempi runo:

Autuas olen, kun klassisen maaperän yllä taas seison,
menneisyys läsnä on nyt, nykyinen hetkeni myös.
Päivisin vanhojen töitä vain tutkin, lehtiä käännän;
uuttera intoni on, henkeni nauttia saa.
Öisin on Amor teettänyt minulla toisia töitä,
oppia niukemmin lie, onnea siis enemmän?
Enkö siis opi, kun suloisen rinnan muotoja tutkin,
johdatan kättäni taas lantion kaaria päin?
Vasta nyt ymmärrän marmorin luonteen: mietin ja vertaan.
Silmäni tuntea voi, käteni nähdä taas saa.
Armaani rauhassa ryöstää saa päivästä muutaman tunnin,
sillä taas hetkinä yön velkaansa maksaa hän voi.
Aina ei sentään suudella - voidaan myös järjellä haastaa.
Uinumaan armas kun käy, rauhassa miettiä saan.
Montakin runoa syntynyt on käsivarsillaan maaten,
selkäänsä poljennot oon sormilla laskenut myös.
Tuossa hän rauhassa hengittäin sulountansa uinuu,
henkäys etsinyt on rintani sisimpään tien.
Amor vain lamppuaan kaitsee ja miettii, kuinka jo muinoin
sen avun lempeän myös Catullus ja kumppanit sai.

Mitenkäs olisi tällainen runo:

Talviaamuun nousi tyttö,
kulki huurtehiseen lehtoon.
Näki ruusun paleltuneen,
sanoi sille: älä itke
kauneuttasi katoavaa!
Olet nähnyt kevään, kesän,
onnellisen ajan elit,
talven tullen vasta kuollen.
Pahemmin on minun käynyt.
Samaan aikaan sydämessä
kaunis kevät, synkkä talvi:
pojan silmä kevään lämpö,
äidin katse pakkastalvi.

Helpottaakseni edellisen tuottamaa pulmaa, suomennan tähän vielä toisen samalta kirjailijalta:

Illalla kun poika saapui
kotimökkiin, häntä äiti
pahoin moitti: "Kaiket päivät
viihdyt metsän ansateillä, 
tyhjin käsin kotiin palaat!
Taitamaton, tyhmä lienet?
Muut ne runsaan saaliin saavat,
sinun tuomas tyhjää täynnä!"

Siihen poika hymyhuulin:
"Äiti, eivät kaikki etsi
samanlaista saaliiksensa!
Tuolla pikku torpan luona
asuu lintu oudon lainen.
Sitä syksyn jäljittelin,
talvella sen kiinni saaden.
Kevään tullen tuon sen kotiin,
oudon linnun, ihmelinnun:
Siipiä ei sillä liene,
onpa syli lämmin, hellä.
Sulkain sijaan silkkitukka,
Nokkaa ei, on punahuulet".

Mitenkäs nyt suu pannaan?