Siitä päästiin sitten dogmaatikoihin...

Miehellä nimeltä Abel oli kukko ja kana. Muuta hänellä ei juuri ollutkaan. Sitten salama iskee kanalaan, tappaa kukon ja kanan ja polttaa kanalan. Sitä mies miettimään, mikä tämän onnettomuuden saikaan aikaan.

Jos hänen kokemusmaailmaansa kuuluvat vain nämä siivekkäät, hän voi arvella että jompikumpi tai molemmat olivat syyllisiä. Mutta eiväthän ne tuonlaisiin tuhotekoihin kykene. Niinpä vian täytyi olla hänen.

Joka aamu hän oli tervehtinyt elikkojansa, mutta illalla hän oli jo väsynyt ja ärtyisä. Ehkäpä hänen olisi pitänyt kuitenkin toivottaa siivekkäilleen hyvää yötä. Ehkäpä kanojen henki kosti hänelle? Niinpä hän jäi loppuiäkseen potemaan huonoa omatuntoaan.

Oli toinenkin mies nimeltä Babel, jolla myös oli kukko ja kana. Ja hänenkin kanalaansa iski salama. Mutta hän tiesi vähän enemmän, hän tunsi ihmisiä. Missään tapauksessa hänessä ei voinut olla mitään syytä, eikä niillä kanaparoilla senkään verrtaa. Niinpä hän syytti onnettomuudestaan muita ihmisiä. Kateellisia olivat hänen kanalastaan. Loppuiäkseen hän jäi suunnittelemaan kostoa.

No, sitten oli kaksi muuta miestä, Cabel ja Dabel, molemmat paljon lukeneita ja paljon tietäviä. Kumpikin piti korkeassa arvossa elämänohjeita sisältäviä kirjoja kuten Maarattu ja Curaanssi ja Cavahtakaan Vicaa. 

Cabel oli vakuuttunut siitä, että jos hän vain joka päivä tarkoin eläisi niinkuin nämä pyhät kirjat määräävät, kaikki menisi mainiosti, eikä hänen tarvitsisi pelätä mitään. Mutta kun riittävän monta kertaa kävi niin, että hänen toiveensa ja haaveensa sortuivat, vaikka hän kuinka tarkoin seurasi kirjojen määräyksiä, hän raivostui ja pettyi. Hänestä tuli masentunut, hän ei välittänyt enää mistään, ja sen arvasi ettei siinä sitten mitenkään mainiosti käynyt.

Dabel arveli myös, että selkeät elämänohjeet ovat ihmiselle parhaaksi, mutta oli myös jo kokenut etteivät tarkatkaan määräykset taanneet elämänonnea. Niinpä hän jatkoi tutkimuksiaan, ja huomasi pian että pyhiin kirjoituksiin oli julkaistu täsmennyksiä ja oikaisuja. Niihen ei yleensä juuri viitattu edes petiitillä, mutta niistä löytyi kosolti merkittäviä yksityiskohtia. Esimerkiksi kuun vaiheet vaikuttivat suuresti uskonnollisien menojen aikatauluun, ja monet tärkeät viittomat oli alunperin tehty kolmea sormea käyttäen, ei kahden kuten rahvas tapasi tehdä.

Niinpä Dabel alkoi kirjoittaa, esitelmöidä ja järjestää opintopiirejä. Hän sai jonkin verran kannattajia, ja aina häneen suhtauduttiin, jos nyt ei innostuneesti, niin silti kunnioittaen. Tiedotusvälineet julkaisivat laajoja artikkeleita hänestä hänen kuoltuaankin.

*** 

Abel ja Babel olivat tietämättömiä ihmisiä, ja heidän käsityksensä maailman menosta olivat alkeellisia. Mutta Cabel ja Dabel olivat oppineita, lukivat, ja tiesivät paljon. Heitä voisi hyvin luonnehtia dogmaatikoiksi. Mutta heillä oli keskenään suuria eroavaisuuksia.

Oletan, että dogmaatikoilla on kaksi psykologista motiivia: a) epävarmuus, takertuminen siihen mikä on "oikein", ja b) itsekorostus, poseeraus. Edelliset saattavat, kuten Cabel, menettää uskonsa, ja ruveta anarkisteiksi, jälkimmäiset, kuten Dabel, eivät menetä uskoaan, koska heillä sellaista ei varsinaisesti ollutkaan - mutta heidän kuoltuaan itse Jumalakin saa hermoromahduksen.