Ihminen 2.0 - turha yritys!

Aamulla luin ruudulta vakavia sanoja. Ettei näet aina pitäisi harmitella sitä tai tätä, ja että pitäisi iloita pienistäkin asioista.

Totta. Siinä harmittelussahan kuluu ihan turhaa energiaa, kun sitä energiaa ei nyt ihan yltäkylläisesti muutenkaan ole säästössä. Päätin muuttua uudeksi, positiiviseksi ihmiseksi. Ihmiseksi 2.0. Nyt iloitsisin kaikesta mikä ei ihan päin hemmettiä olisi.

Piti vaihtaa sukat, ja löysinkin heti puhtaan parin. Hienoa. Tosin en voi tietää, olivatko juuri nämä sukat paria keskenään, sillä olen aina hankkinut vain mustia sellaisia. Niitähän voi hyvin käyttää keskenään, kun varren pituus ei nilkasta katsottuna mitenkään voi erottua.

Näin aamuisen kuvan helsinkiläisestä autosta, jossa ikkunat olivat jäisen härmän peitossa. Mutta näin aamupäivällä oli jo lämpöasteita, ja tiet olivat sulia. Hienoa.

En ajanut kolaria, enkä nähnyt muitakaan tielle jääneitä. Mainiota. Sain heti parkkipaikan. Tosin sellaisen löydän tässä kylässä aina muutenkin, joten tästäkin voi hyvin olla iloinen.

Lounasruokalassani tarjottiin aivan syötävää einestä, kuten aina. Hauskaa. Myös lounasystäväni saapuivat paikalle. Tosi mukavaa, olisihan voinut käydä niinkin että joku olisi juuri taittanut jalkansa.

Ajankohtainen keskustelu sujui leppoisasti. Venäjä ei ole vielä hyökännyt Suomeen, mistä on syytä olla hyvin iloinen. Lasiseinän takana lapset polskivat altaassa, ja ilmeisesti kaikki pysyttelivät hengissä, mikä on eittämättä positiivista.

Ihmettelimme sanaa ’topparoikka’, mutta emme googlettamalla löytäneet vahvistusta arvelulleni että sana on venäläistä alkuperää. Mutta kyllä se varmaan jostain sekin selviää.

Totesimme, että poliitikot ovat taas möläytelleet törkeitä. Ehkä eivät kumminkaan tarkoittaneet ihan niin…

Ei perkele! 

Tämähän menee nyt ihan sairaaksi tämä elämä ihmisenä numero 2.0! Eihän tällaista pelleilyä kukaan jaksa! Tätä menoa olisin pian hakeutunut mielisairaalaani, ja ehkä tavannut siellä mielisairaanhoitajani! 

’Positiivi’ on hyvä, jos siinä on kampi, ja siitä tulee ulos soittoa. Minä en ole mikään ’positiivinen’, kun minussa ei ole kampeakaan.

Olen nyt muuttunut ihmiseksi 3.0. Minua harmittaa niin vietävästi, että paluumatkalla aurinko on matalalla ja häikäisee päin pläsiä. Jahka kotio ehdin, menen kirjoittamaan hapahkon blogijutun turhasta iloitsemisesta.

Ja tässä se nyt on.