Yleisradio pärjää muun median kanssa oikein hyvin paisuttelujen ja värjättyjen mielikuvien kilpailussa. "Nonnii, kirkko lähettää miljoonille kirjeitä, oikeuslaitos on kauhistunut...".
Tosiasiassa ilmeisesti yksi henkilö on nähnyt Järvenpään seurakunnan lähettämän seurakuntavaalien ilmoituksen vaalioikeudesta ja äänestyspaikoista. Uutisessa ei mainittu kuka kirjeestä valittanut, ja miten kirjekuoren nähnyt.
"On ollut mahdollista, että seurakunnan jäsenyyttä koskeva erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluva henkilötieto on päätynyt seurakunnan ja henkilötietojen käsittelijän eli Postin ulkopuolelle, esimerkiksi vastaanottajan kanssa samassa taloudessa asuvien saataville".
Valittaja on kurkannut toisten postia, tai järkyttynyt "samassa taloudessa asuvan" saamasta kirjekuoresta. Jälkimmäisessä tapauksessa voisi uumoilla perheriitaa, edellisessä tapauksessa voisi uumoilla kirkonvihaajan keksineen mainion mahdollisuuden päästä pottuilemaan.
Hallinto-oikeus kumosi apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen, että asiaa ei tutkita. Minusta tämä on vähintään omituista.
Minusta on täysin luonnollista, että saan postia seurakunnan, piispanistuimen, puolueiden, Yleisradion tai vaikka ulosottofirman kuoressa. Normaalisti näen postini vain itse - muussa tapauksessa joku on rikkonut postisalaisuutta.
Nyt näyttää siltä, että jopa seurakunnat joutuvat piilottamaan toimintaansa, ikäänkuin ne olisivat jotenkin häpeällisiä, vaarallisia tai laittomia yhteisöjä. Tämä on kovin pelottavaa, ja kertoo jotain siitä millä tavalla maailma on muuttumassa.
"Hallinto-oikeus kumosi apulaistietosuojavaltuutetun päätöksen, että asiaa ei tutkita. Minusta tämä on vähintään omituista". Omituinen on todellakin hallinto-oikeuden päätös. Huolestuttavaa tässä ei ole se, että joku mielensäpahoittaja on tästä kirjeestä valittanut. Ääriajatteluun taipuvaiset valittajat meillä on aina keskuudessamme, ja he kyllä löytävät valituksen syyn mistä tahansa. Huolestuttavaa ei ole myöskään se, että virkahenkilö eli apulaistietosuojavaltuutettu on tehnyt sen ainoan järkevän päätöksen, joka tällaisessa tapauksessa kuuluukin tehdä eli läväyttänyt valituksen päälle leiman "ei anna aihetta toimenpiteisiin". Huolestuttavaa sen sijaan on, että hitaudestaan surullisenkuuluisa oikeuslaitos haaskaa aikaansa tällaiseen turhanpäiväisyyteen ja ryhtyy harrastamaan saivartelevaa juridista hiustenhalkomista. Voi vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos oikeuslaitos tästä eteenpäin noudattaisi sitä oikeusperiaatetta, että laki on kaikille sama ja samanlaiset asiat on samoin perustein käsiteltävä ja tuomittava. Ei taitaisi tulla loppua erilaisten lähetysten ja kirjekuorien lainmukaisuuden syynäämiselle. Ja se, että Yle menee mukaan tuollaiseen vedätykseen uhraamatta ajatuksentynkääkään moisen päätöksen ja asetuksen järjettömyyksien kritisointiin , ei kyllä kerro hyvää sen laitoksen journalistisesta tasosta.
VastaaPoista