Ruoka on politiikkaa ja uskontoa. Uuscromwellilainen moralismi leviää syyllistäen ja uhkaillen.

Helsingin kaupunginvaltuusto väitteli kiivaasti vihreiden ehdotuksesta säätää pakollinen kasvisruokapäivä kouluihin, ja päätyi lopulta hyväksymään sen. Eri puolilla nettiä aiheesta on väitelty tunteikkaasti, sillä syömisestä on tehty poliittinen ja uskonnollinen kysymys.

Pakkokasvisten puolustajien vihreässä arsenaalissa ovat olleet kaikki nykyajan edistykselliset mantrat hiilijalanjäljestä suvaitsevaisuuteen. Hienoja esimerkkejä tästä kaunopuheisuuden lajista löytyy etsimättä. "Koulujen tehtävä on kasvattaa suvaitsevaisuuteen myös ruokia kohtaan". "Lihansyönti on lopetettava epäekologisena". Ja suvaitsevaisuutta on sitten pönkitettävä viranomaispäätöksillä, vaativat vihreät moralistit, huomaamatta että itse suhtautuvat eri tavalla syöviin jyrkän suvaitsemattomasti.

Kysymys on nyt siitä, että hyvin ahdasmielinen moralismi leviää läpi koko yhteiskunnan. Sitä pönkitetään kauhuskenaarioilla, omaantuntoon ja jopa talouslaman aiheuttamaan turvattomuuteen vetoamalla, ja myös lainsäädännöllä uhkailemalla. Yhä äänekkäämmin vaaditaan "itseaiheutettujen" sairauksien hoidon lopettamista, mutta jätetään määrittelemättä, mikä sitten on "itseaiheutettua".

On monia ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia, mutta eivät moraalittomuutensa vaan elintoimintojensa tai perimänsä takia. On monia, jotka eivät liiku vaadittua vähimmäismäärää, mutta eivät laiskuutensa vaan sairauksiensa vuoksi. On monia, jotka ovat allergisia kasviksille ja hedelmille, kanalla ja kalalle, ja joutuvat näin elämään "punaisen lihan" varassa.

Mutta puritaaninen oikeassa olemisen vietti ei kiinnitä huomiota tällaisiin vähemmistöihin, vaan yrittää pakottaa ihmisiä Prokrusteen vuoteeseen typistettäviksi ja venytettäviksi. Kaikin mahdollisin keinoin yritetään ihmisiä syyllistää, ja mitä paremmin tässä onnistutaan, sen paremmin itse itsensä nimittänyt cromwellilainen keropääpäällystö saa heidät tottelemaan muitakin vaatimuksiaan.

Kymmenen vuotta sitten oli pakko leikata toinen polveni pahan nivelrikon vuoksi. Lääkäri yritti väistellä, että nivelrikko oli ylipainon vuoksi itse aiheutettu. Minäpä olinkin varustautunut tätä vastaan, ja näytin kuvat toisesta, yhäkin täysin terveestä polvesta, sekä käsistäni, joissa nivelrikot ovat johtaneet ammatin osittaiseen lopettamiseen. "Siis tarkoitatte, että minä tämän ylipainon kanssa olen koikkelehtinut yhdellä jalalla, ja välillä kävellyt käsilläni?" Lääkäri mutisi siihen vain, että "no, aina pitää kumminkin sanoa" - ja jalka leikattiin.

Ruotsissa ollaan tässä moralismissa jo kroonisessa vaiheessa. Monilta lihavilta on viety oikeus lasten huoltajuuteen, ja viimeisimpänä villityksenä on television nöyryytysviihde, jossa ylipainoiset pannaan vankilaan, ja päästetään heidät ulos vasta kun ovat laihtuneet.

Ennen rissasivat ruoasta lapset, nyt aikuiset. Tämä alkoi jo viimeistään 1980-luvun alussa. Jouduin silloin työpaikkani puolesta viemään muutamia esiintyneitä naisia paikalliseen ruokalaan aterialle. Ensin valitettiin sitä, että isäntänä oli mies, ja kun ilmoitin että voin kyllä lähteä pois, mutta että sitten saisivat itse maksaa ateriansa, he kävivät tarjoilijaparan kimppuun. Mikään valmis annos ei kelvannut, vaan niistä piti poistaa jotain tai lisätä jotain, ja sitten tämä tiedostava sakki kävi toistensa kimppuun vääristä valinnoista.

Luonnevikaisia nämä naiset yksinkertaisesti olivat, ahdaskatseisia narsisteja ja psykopaatteja. Ilmankos olivat jo silloin pyrkimässä päättäjiksi, myöhemmin jopa europarlamenttiin asti. Noista ajoista on toki kehitytty. Nykyään osataan jo paremmin pelata uskonnollissävyisillä argumenteilla, tyypilliseen fundamentalistiseen tapaan. Pienimmän riesan tie on tehdä heille mieliksi, tai ainakin välttää avointa riitelyä. Mutta tämä tie vie suoraan yksiarvoiseen, etten sanoisi totalitaariseen yhteiskuntaan