lauantai 4. joulukuuta 2010
Aarre pahan päivän varalle
Joulupukki oli löytänyt isäni kuolinpesän tyhjennyksen yhteydessä viimeisten yläkaappien periltä joukon aarteita, joita oli perheessä säilytetty puoli vuosisataa tai paljon pitempäänkin. Nykyisen yltäkylläisyyden aikana nuorempien on vaikea kuvitella aikoja, jolloin oli totuttu säilyttämään pahan päivän varalle sellaistakin, mikä tänään olisi pantu suoraan roskien joukkoon.
Joulupukki oli pakannut erään aarteen kauniisti Marimekon kuoriin ja lähettänyt sen minulle. Arvokas sisältö vastasi kuoriaan. Isossa muovisessa pussukassa oli satoja paperinarunpätkiä ja pakettinappuloita, narut huolellisesti kahdeksikolle kierrettyinä. Kuvassa on pussukan päältä noukittuna pieni valikoima noita värikkäitä paperinaruja ja pakettinappuloita. Huomatkaa huolella valmisteltu de luxe-pakettinappula ylhäällä oikealla!
Tervetuloa pahat päivät! Nyt olen varustautunut pahimmankin varalle! Toivottavasti jostain löytyy samanhenkinen jälkeläinen, joka minun jälkeeni ottaa tämän aarteen edelleen säilytettäväksi!
Itse olen ylläpitänyt samaa säilyttävää henkeä. Ne muovikassit joita ei käytetä roskapusseina ovat minulla visusti tallella. Viimeisin muuttoni yli kymmenen vuotta sitten osoitti periaatteeni päteväksi. Kun lähikaupoista oli tyhjennetty kaikki pakkaamiseen kelpaavat pahvilaatikot, loppu roina pakattiin sievästi kaapeista runsasmäärin löytyneisiin muovikasseihin. Näin tultaneen tekemään minun jälkeenikin - vaikka en olekaan varma kassien lopullisesta päämäärästä ja kohtalosta.
On tosiaankin yksi pakettinappula aivan erityisen huolellisesti tehty. Siinä on joku saanut puuta sorvata työkseen, kun noita on valmistettu.
VastaaPoistaVasta eilen kuulin aikalaiskertomuksia siitä, mitä on todellinen niukkuus.
Säilyttäminen on hyvä tapa - kunhan säilytettävä tavara sitten tarvittaessa löytyy :)
Säilyttämisestä vähän ehkä sivuunmenevä asia. Mutta juttu kun eräässä pohjalaisessa talossa oli perikunta tyhjnetänyt mummon vinttiä ja sieltä oli kaiken roskan seasta löytynyt isoaphvilaatikko kirjekuoria. Toinen perillinen oli meinannut nakata laatikon roskiin, mutta toinenpa oli että ei nakata ja ottanut talteen tutkiakseen mitä siellä oli. Se oli kannattanut, laatikossa oli vanhoja kirjelähetyksiä aina 1800-luvun lopulta ja arvokkain lähetys oli nousstut yli 20tuhannen euron hintaan huutokaupassa, lopuistakin oli saatu sievonen summa.
VastaaPoistaÄijä: Tallettelen kaikkea mielenkiintoista, mutta hankaluus on se etten löydä niitä muuta kuin sattumalta. Olen esim. huomannut, että tärkeä kirje katoaa näkyvistä keskimäärin 5 minuutissa - heti kun sen päällä on toinen tärkeä paperi. Ulosottovirasto tuntee jo selitykseni: "Arkistointijärjestelmästäni johtuen..."
VastaaPoistaAnonyymi: Minulla on tällä hetkellä kaikki mahdolliset paikat täynnä tuollaista vanhaa postia 1800-luvun puolivälistä alkaen. Vanha filatelisti minussa kyllä huomaa kaiken laista - mutta enpä niitä myy, käytän ihan muuhun tarkoitukseen... Ja sitten Kansallisarkiston uumeniin...
Joo, eihän sitä tarkottanut että kaikki myyvätkää, että vaan ei heti suinpäin kannata
VastaaPoistanakata hukkaan, neki lähetykset meni keräilijöille :), Tuliki mieleen tuosta että ii:ssä oli 80-luvulla jo sillon lähelle 80v opettaja jolla oli talo nimensämukaisesti täynnä postimerkkejä, monta täyhdellistä suomi kokoelmaa jne, mihnkähän nekin ovat mahtaneet päätyä ...
Minulle pakettinappulat ovat aivan uusi asia. Kääräisepä joku paketti nappuloineen ja ota kuva ja laita se esiin sivuillesi.
VastaaPoistaOlisi kiva nähdä moista kansanperinnettä.
enkeliporsas, tässähän alan jo tuntea itseni muinaisjäänteeksi... :)
VastaaPoista