keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Kirje 1.12.1939
Tasan 71 vuotta sitten kirjoitti äidinäitini Nelly Levonius (os. Jung) pojalleen Einolle kirjeen Kauniaisista. Koska se kuvastaa niin hyvin tuon ajan tuntoja, julkaisen sen tässä, vaikka kirjoittajan kuolemasta on kulunut vasta 69 vuotta. Tosin minua lukuunottamatta kaikki mainitut henkilöt ovat jo kuolleita. Siskoni oli toki mukana 7-8-kuisena sikiönä...
Grankulla 1 dec. -39
Kära Eino!
Jag är nu i Grankulla hos häradshövding Forss. Fick kl. 5 i går änteligen en bil med Peja Havo och hennes dotterdotter och slapp undan det förfärliga i H·fors. Hann nog vara både i skogen, i portgångar o. skyddsrum. Valter R·man skulle föra Elsi och Kari hit, men fick väl ej ta sin egen bil, men Ulla Duncker (Nisses syster) for härifrån med deras bil och en lastbilschafför kl. 12 i natt efter dem så nu äro de också här i en villa här nära. Får ej Grankulla vara ifred, så fins här tät skog. Varen nu lugna för oss. Vi äro nu redan 6 evakuerade här och flera kommer, men gästfritt värdsfolk som försöker få rum åt alla. Allt det fasliga ha ni läst i tidningarna. Min adress är: Grankulla häradsh. Forss.
Hjärtliga hälsningar till er alla från
Mamma.
Kari R
VastaaPoistanämä tämän kaltaiset kirjeet ja kirjoitukset ovat vaikuttavaa luettavaa läheisyydellään myös täysin vieraille ihmisille.
Oikein hengitys kuuluu.
Kaverini paiskii tuolla Punkaharjun suunnalla kirjankokoamispuuhissa lähetellen silloin tällöin helmiä luettavakseni.
Sodan aikaista kirjeenvaihtoa kodin ja rintaman välillä, jälkikäteen luettuna niin herkkääkin linkistä, käväisehän:
http://personal.inet.fi/koti/kulennoinen/reijo.htm
Luettelosta kirja:
Korpelainen-Pakarinen, Ulpu, Toivon parasta vain
Linkistä lisää: http://personal.inet.fi/koti/kulennoinen/kirjat.htm
Sinäpä Sinulle taas uutta tutkimista näiltä raukoilta rajoilta.
Minua ärsyttää, kun en osaa tarpeeksi hyvin saksaa ja ruotsia jotta voisin lukea sukulaisteni kirjeitä. Toisaalta haluaisin joskus lukea isoäitini isotädin romaanit jommalla kummalla kielellä – niitä ei ole käännetty suomeksi.
VastaaPoistaTuure, kuka on isoäitisi isotäti?
VastaaPoistahikkaj, käyn katsomassa kun ehdin. Minulla on iso pino omien vanhempieni sodanaikaisia kirjeitä, ja ne ovat kyllä välistä vahvasti tunteisiini vetoavia. Koskevathan ne myös sisaruksiani ja minua... Lisäksi minulla on äitini kouluaikainen päiväkirja, jossa mm. kuvaillaan vanhempieni rakkaustarinan liikuttava alku... Kirjaksihan nuo päätyvät, jos Luoja vielä sen suo...
Suomensaksalainen kirjailija ja feministi Gerda von Mickwitz.
VastaaPoistaKatsoin Genoksen artikkelin (linkki Wikipediasta) von Mickwitzeistä, ja huomasin että Gerdalla oli säveltäjäveli Paul Harald, professorina Saksassa ja USA:ssa. Pitänee joskus etsiä (Kansallisarkistosta?) tämän minulle aivan tuntemattoman pianistin teoksia. Gerdan teksteihin en ole törmännyt, mutta hän näyttää olleen todellinen radikaalifeministi. "Naisella on oikeus uraan ja lapseen ilmankin avioliittoa". Kauheaa - silloin! :)
VastaaPoistaEräältä amerikkalaiselta sivustolta Haraldista löytyi enemmän. Hänen kunniakseen perustettiin klubikin, jossa soitettiin mm. pianokonserttoa ja muita sävellyksiä. Jopa kuvakin Haraldista löytyi.
Aina sitä oppii uutta! :)
Nyt mäkin opin uutta! Täytyy munkin etsiä noita sävellyksiä.
VastaaPoistaOnneksi ajat ovat muuttuneet!
Mukavaa lauantaita!
Mielenkiintoinen kirje.
VastaaPoistaLapsena ja nuorena 60-70-luvulla kuuntelin paljon 1890 syntyneen isoäitini tarinoita. Ne olivat hiukan sadun asemassa minulle. Olen ajatellut kirjoittaa ne joskus ylös. Isoäitini ei kuulunut varsinaisesti sivistyneistöön mutta oli kauppakoulun käynyt, mielisairaalanhoitajana Kammiossa toiminut, sittemmin maatalon emäntänä vaikuttanut ihminen. Isoisäni oli kansanedustaja joten isoäitini seurasi tarkkaan aikaansa. Tärkeintä minulle oli että hän kertoi niistä asioista minulle ja herätti kiinnostukseni historiaan ja muuhinkin. Vuoden 1918 tapahtumat jäivät erittäinkin mieleeni. Mm. taria siitä miten isoisäni tuomittiin teloitettavaksi mutta tuomiota täytäntöön panemaan käsketty punakaartilainen lähti kotiinsa kun isoäitini puhui hänet ympäri. Paljonhan siihen aikaan tapahtui tuollaista että vihollinen pelastettiin armosta. Niistä asioista ei vaan haluta puhua koska ne eivät kiihota ihmisiä katkeruuteen.
Jukka, viimeinen lauseesi osuu nappiin... :(
VastaaPoista