Räppänä

Ennen sotia, kun ikkunoihin ei vielä rakennettu tuuletusluukkuja, huoneitten tuuletus hoidettiin räppänöiden avulla. Ne olivat pieniä, pienempiä kuin paperiarkin koko A5. Ne vedettiin auki narulla tai hennolla metalliketjulla, ja suljettiin nykäisemällä hiukan ulospäin. Luukun takana oli seinän läpäisevä parin tiilen kokoinen aukko, ja talon ulkoseinässä reikä oli suljettu metalliritilällä. Jos se oli irronnut tai särkynyt, linnut saattoivat tehdä tuuletuskanavaan pesää.

Kulkemalla esimerkiksi Helsingin Etu-Töölössä näistä tuuletusaukoista saa hyvän kuvan lähes jokaisen talon fasadissa. Ne oli sijoitettu lähelle huoneen katonrajaa, eikä niihin sen aikaisen huonekorkeuden aikana ylettynyt muuten kuin tikkailla. Tuuletusräppänän läpi lämmennyt ilma kulki nopeasti ulos, ja korvautui kylmällä ulkoilmalla. Seurauksena oli, että sisäluukku nopeasti alkoi näyttää rumalta, varsinkin jos huone oli tapetoitu. Uuden tapetoinnin aikana luukku peitettiin tapetilla, ja leikattiin sitten kolmelta sivulta auki. Maalatuissa huoneissa luukkua voitiin sentään korjailla maalaamalla ruostuneita ja likaantuneita kohtia uudelleen.

Tällainen räppänä on kerran pelastanut henkeni. Ainakin eräässä unessa jonka näin joskus 60-luvulla. Olin Mechelinin- ja Caloniuksenkatujen kulmatalossa, ja kuulin "Meklulta" tahdissa marssivien saappaiden ääniä. Äkkiä tiesinkin keitä sotilaat olivat: SS-miehiä tietenkin, ja saattoivat olla etsimässä vaikka minua. Ja talon eteen ne pysähtyivätkin, ja tunkeutuivat sisään ulko-ovesta hurjasti huutaen.

Minä pakenin sekunnin murto-osassa talon ylimmän kerroksen viimeisen huoneiston viimeiseen huoneeseen (tiedä häntä miten sinne pääsin), mutta pian SS-miehet jo olivat sisällä huoneistossa ja lähenivät huonetta jossa olin. Epätoivoisena hain ulospääsyä - ja huomasin katon rajassa räppänän... Luukku auki ja sisään! Talossa näyttikin olevan tavanomaista laajempi ilmanvaihtokanavien järjestelmä, ja pääsin ulos ensimmäisen kerroksen aukosta.

Kun astuin Caloniuksenkadulle, tiesin että rauha oli tullut. Oli yö, katukivet ja raitiovaunukiskot kiiltelivät sateen jälkeen. Kävelin kuin modernissa hieman jyrkkäsävyisesti kuvatussa mustavalkoelokuvassa. Ilma oli raikasta hengittää, katulamput loistivat, kiskot kiilsivät, kuljin kohti Runeberginkatua, ja oli niin miellyttävän moderni, urbaaninen olo...