Ylen Teemalla tuli tänään lauantaina dokumentti ranskalaisesta pianistista David Fraysta harjoittamassa orkesterin kanssa Bachin klaverikonserttoa g-molli. Nuorella miehellä näyttää olevan syvällinen näkemys Bachin musiikin olemuksesta - tai oikeastaan musiikin yleisestä kieliopista. Hän näyttää antavan tilaa hengitykselle, koristeille, jännitteille ja laukeamisille, ja kun tulee virtuosisten juoksutusten vuoro konserton finaalissa, hän huomauttaa, että "jokaisen lyhyenkin sävelen tulee laulaa ja olla merkityksekäs".
Hämmästyttävää. Aikana jolloin taituruutta korostetaan, tempoja viritellään yhä kireämmiksi, ja musiikin sisältö ja detaljit uhrataan näyttävyyden alttarille, tuleekin tällainen kaveri joka huomauttaa, ettei Bach pelaa virtuosisuudella sen itsensä vuoksi. Niin kummallista ja oikeaoppisen maun kannalta kuohuttavaa kuin onkin, Fray osoittaa samalla miten uljaasti nykyaikaisen konserttiflyygelin avulla voidaan kaivaa Bachin nuottien takaa elävä, vivahteikas ja sykkivä musiikki. Häikäilemättömästi hän ottaa käyttöön koko soittimen dynaamisen repertuaarin, aivan kuten Glenn Gould aikoinaan, ja kuitenkin Bach pysyy Bachina, eikä muutu joksikin romanttiseksi kesäkeitoksi.
Tämä Frayn ohjelma on nähtävissä netissä vielä 30 päivän ajan, ja se tulee huomenna sunnuntaina uusintana Teemalla kello 12.40. Suosittelen. Kaiken nykyaikaisen mekastuksen ja hypetyksen jälkeen voi sittenkin ilmaantua jotain joka todella saattaa innostuttaa - ja palauttaa uskon siihen ettei musikaalisuus ole vielä maailmasta kadonnut. Ohjelma löytyy tästä.
Katsoin ohjelmaa loppupuolelta, ja olin hämmästynyt myös. Soitto kuulosti niin raikkaalta ja kuten sanoit, musikaaliselta.
VastaaPoistaJaan myös kanssasi kritiikin nykyisen valtavirtatulkinnan "näytöksellisyydestä", se koskee muutakin musiikkia kuin Bachia. Ei taidemusiikin tarvitse olla hirvittävä adrenaliinipurkaus ainakaan silloin, kun säveltäjä ei ole niin tarkoittanut.
Mieleeni tuli kerettiläinen ajatus: ehkäpä moni koulutettu huippumuusikko pelkää, että jos hän soittaa rauhallisesti ja herkuista nauttien, kuulijat luulevat pian, ettei hänen tekniikkansa riitä nopeampaan tempoon.
Pitäisköhän alkaa soittamaan urkuja kuin Albert Schweizer? Kertovat hänen soittaneen tuskastuttavan hitaasti.
Tempot todella näyttävät nykyään menneen melkein kaikkialla yli järjellisten rajojen. Ihan niinkuin lapset posottaisivat ulkoläksyään niin nopeasti kuin pystyvät, ymmärtämättä mitä sanovat. Samalla näytetään todella (kuten sanoit) että tässä ollaan aika virtuosimaisia.
VastaaPoistaTuo koskee muuten myös monia jumalanpalveluksen virsiä. Niissä pidetään sellaista vauhtia, että tuntuu niinkuin olisi vain kova kiire päästä tästäkin p-skasta eroon. Eiväthän ihmiset enää tänä päivänä kuuntele, kenellä nyt sellaiseen olisi aikaa. Ja kun ei kuuntele, ei ymmärrä - älkää tulko mulle selittään että täs muka ois jotain ymmärrettävää...
Kiitos hienosta vinkistä!
VastaaPoistaPanen siitä sanan kiertämään eteenpäin. Harmi, kun en ole tullut seuranneeksi ja jäi tämän päivän uusintakin näkemättä. Mutta vielä siis on mahdollisuus kuunnella!
Onpa hieno. Juuri kuuntelen sitä New Yorkissa. Niin tuttu kappale, ja kumminkin niin paljon uutta ajateltavaa. Löysin juuri noiden harjoitusten lopputuloksen ja ostin sen albumin. Huomenna lentokoneessa se soi moneen kertaan....
VastaaPoista- poika
Seurasin dokumentin kahteen kertaan, ensin katsellen ja kuunnellen, sitten vain kuunnellen. Minunkin kouluttamaton korvani erotti pianistin soiton ihmeellisen ilmavuuden ja vapauden; Bach todella heräsi eloon.
VastaaPoistaKiinnostava oli tosiaankin Frayn suhtautuminen virtuositeettiin: hän sanoi jotenkin niin, että Bachin musiikki ei ole virtuositeetin esittelemistä varten, vaan keino saada aine värähtelemään nopeammin. Eikä hän varmaankaan puhunut temposta...
Siitä tuleekin mieleeni pianisti Murray Perahian kommentti TV-haastattelussa: "Virtuositeetti ei välttämättä ole este luovuudelle."
Minua kiinnosti tässä keskustelussa mainittu tempon kiihtyminen nykymuusikoiden esityksissä. Minua se huvittikin, koska teen työtä äidinkielen opettajana yläkoulussa, ja nuorilla tempo kaikessa on todella nopeutunut. Luulen, että se vaikuttaa havaitsemisen herkkyyteen: nopeaksi viritetty mieli, joka on tottunut kaiken aikaa ottamamaan vastaan ärsykkeitä monelta suunnalta, ei ehdi havaita esimerkiksi luonnon tunnelmia.
Internetistä ei löytänyt paljon tietoa Fraysta, mutta jossain sanottiin, että hänellä olisi suomalaisiakin sukujuuria, pitäneekö paikkansa.
Mitä mieltä täällä muuten ollaan Keith Jarretin levytyksestä Das Wohltemperierte Klavier?
Minullekin tulee jumalanpalveluksen virsistä mieleen ikiaikainen kova marssi-tai oikeammin farssimainen tempo: kanttori vetää yhdessä sopimatta omaa veisuaan kuin olisi tulenpalava kiire kotiin ja srk laahaa normaalia latuaan kaukana perässä. Tunteet ja odotukset eivät kohtaa. - Orkesterin solisti taas on yleensä henkisesti yksin lavalla ja kapellimestari, hyväkin, määrää pitkälti tahdin. Toki yhteispelistä sovitaan, mutta usein esim. pianisti odottaa kuin ajokoira lähtövuoroaan, ahdistuneenakin joskus. Eikä ehkä saa haluamaansa ja perustelemaansa tilaa kun joutuu usein mukauttamaan tahtinsa koneiston mukaan. Ihanteellista olisi tosiaan työskennellä Frayn tavoin, solisti määrää tahdin ja kokonaisuuden -kuin kanttori kirkossa ikään- mutta perustellusti sopien: kokonaisuus saadessaan ilmaa ja tilaa tulkinnalle pääsee hengittämään. Kaikki tunteet pääsevät esiin hallittuina ja hienoina, helmeilevinä nyansseina, oikein sijoitetut tauotkin puhuttelevat. Kiireen tuntua ei ollut. Orkesterikin näytti nauttivan kun sai olla säestäjän roolissa. Fray ei halunut sitä normaalia tiitaata, vaan tilaa pääasialle, soittimelleen ja syvälliselle tulkinnalleen. Kaikki prässäys ja kiihdytys oli poissa ja solistin herkkyys ja taito todellakin pääsi hienosti esiin. - Toki lahjakkaat solistit, mm. Gould aikanaan otti tilansa, mutta vaikeaa se usein on. Fray on upea monilahjakkuus,jonka kehitystä on mieluisaa seurata. Sini
VastaaPoistaEturivin ranskalainen pianisti David Fray tuo uuden ulottuvuuden Bachin musiikkiin. Bruno Monsaingeonin dokumentti hänestä on vertaansa vailla. Tämä on kokemus ja se on koettava. Toivon mahdollisimman monen löytävän.
PoistaHelka Ryhänen