Uniajan oudot tapahtumat

Olen useasti kertonut unista, joita suuresti arvostan, koska ne saattavat aukaista hedelmällisiä ajatuksia valveilla mietittäviksi. Varsinkin unikaupungeissa vaeltaminen on ollut kiinnostavaa. Joskus niistä tulee mieleen Franz Kafkan lyhyt kertomus keisarin viestistä. Vaikka sanansaattaja kuinka kiirehtii, hän ei ilmeisesti koskaan pääse edes suunnattoman laajan keisarinkaupungin porteille asti. Saattaa hyvin olla että myös Kafkan juttu on lähtenyt unista liikkeelle.

En muista olenko kertonut siitä unesta, jossa olin selvästi hereillä olohuoneessa, ja äkkiä näin pihalla vanhanaikaisesti puetun tytön, joka tuntui olevan kovin hämillään. Sitten tiesinkin, että tyttö oli 1800-luvun alusta Ritvalan kylästä, ja tiesinpä vielä sen talonkin josta hän oli kotoisin. Virsikirja tytön kädessä paljasti, että hän oli jotenkin eksynyt kirkkomatkallaan, ei matkassa joka olisi vain muutamia kymmeniä metrejä, mutta ajassa.

Uni oli sen verran vahva, että heti aamulla kävin katsomassa kirkonkirjoja, ja löysinkin yhden mahdollisen henkilön. Mutta mitä tytön hyväksi voisi tehdä? Hyväksytään tuo aikasiirtymä, mutta loppujen toimenpiteitten tulisi olla realistisia. Kehittelin aihetta myös erään tiedetoimittajan kanssa, ja heti kävi ilmi hankala seikka. Tytön "pelastamiseen" joutuisi kytkemään niin monta henkilöä, että tapauksen salaaminen lolisi käytännössä mahdotonta. Tarvittaisiin vaatteiden antajia, lääkäri ja varmaan myös hammaslääkäri. Nopeasti tajusin että kriittinen pulma olisi immunologinen, molemmin puolin. Paljastamatta tyttöparka ei selviäisi nykykoneiston piirissä, ja paljastuminen todennäköisesti olisi hänelle kohtalokasta, kansainvälinen sensaatio kaikkine seurauksineen. Mahdoton tapaus siis, ja järjenvastaisen aikasiirtymän hyväksyminen tässä asetelmassa onkin oikeastaan sivuseikka joka menee saman tien puihin.

Usein uni menee niin, että olen jossain rautakautisessa tai keskiaikaisessa ympäristössä, ja näen kylän palavan vieraitten hyökkääjien sytyttämänä. Minulla on vaihtelevasti ylivoimainen tekniikka käytettävissäni, ja siinä alkaa sitten kaksivaiheinen pohdinta. Nämä onnettomat ihmiset pitäisi toisaalta suojata vainolaisilta, ja heidän kylänsä, elämänsä ja toimeentulonsa pitäisi nostaa aivan uudelle tasolle. Ensimmäinen epäilys koskee taas tuota immunologista asiaa: pitäisikö kommunikointi käydä robottien avulla? Toinen pulma on itse kommunikointi: vaikka kieli olisikin jotenkin hallittavissa, miten täysin erilaiset ajatukset ja vaatimukset menisivät läpi täysin erilaisen henkisen perinnön edustajille?

Jos meillä pelastajilla olisi hallussamme nykyaikaista kehittyneempi tekniikka, miten se ratkaisisi asuntojen rakentamisen, vesi- ja jätehuollon, viljelyn, karjanhoidon, ruoanjakelun, terveydenhoidon ynnä muut välttämättömyydet? Nykyisellä systeemillämme tarvittaisiin aivan valtavat perusrakenteet, varsinkin jos asumusten välillä olisi pitkät matkat. Ja ennen kaikkea kysymys energiasta olisi ratkaiseva, sitähän joka tapauksessa tarvittaisiin valtavat määrät. Ja mistä tuotettaisiin kaikki tarvittavat raaka-aineet, metalleista alkaen?

Jos kaikki edelliset kysymykset voitaisiin ratkaista, tultaisiin vielä suurempien pulmien eteen: ihmisillä ei enää olisi oikein mitään järjellistä tekemistä. Siihen tuo pelastustyö lopultakin johtaisi.

Yölliset mietiskelyt johtivat joskus jonkinlaisiin scifi-skenarioihin, mutta ei niistäkään juuri tarinanjuureksi ole ollut. Lopullinen johtopäätökseni on ollut, ettei muinaisihmisten "pelastamisessa" juuri olisi paljonkaan tehtävissä. Sen sijaan esimerkiksi 1850-luvun ja 1910-luvun maanviljelys- ja yhteiskuntateknologioissa on vielä sen verran yhteisiä piirteitä, että tuollainen uudistus olisi voinut olla mahdollinen. Modernisointihan alkoi oikeastaan vasta 1870-luvulta alkaen, ja maan eri seudut olivat vielä hyvin erilaisia kehitystasoltaan.

Harmillista, että niin monet hyvät ja jalot uniajatukset osoittautuvat käytännössä mahdottomiksi, vaikka kuinka yrittäisimme helpottaa tilannetta joidenkin järjenvastaisten asioitten hyväksymisellä. Taitaa olla sittenkin paljon parempi seikkailla Engelin ajan Helsingissä, jossa liikkuminen on sentään unilogiikan kannalta suoraviivaisen selkeää. Olin kerran Nikolainkirkon takaisilla kallioilla, ja kun piti siirtymäni Eteläsataman puolelle, harppasin yhdellä askelella kirkon yli. Mutta sitten sain päähäni käydä katsomassa kirkon kryptaa, joka olikin suunnattoman suuri, goottilaista tyyliä(!), ja jonka perukat olivat melkein näkymättömissä. Yksinkertaista ja selkeää.