Taikakaluja mukaan muinaismatkalle

Luin illalla vuoteessa tutkimusta kristinuskon leviämisestä Suomeen. Siinä korostettiin Laatokanlinnaa eli viikinkien Aldeigjuborgia yhtenä idäntien merkittävimmistä keskuksista 700-luvun jälkeen,  jonne kokoontui varjageja, karjalaisia, bjarmeja ja slaaveja Holmgaardista eli Uudestakaupungista (Novgorod). Joukossa oli varmaan hämäläisiäkin.

Ja äkkiä olinkin siellä Laatokanlinnassa. Puoliunen aikasiirtyminen ei kuitenkaan aivan onnistunut, sillä ryhdyin heti miettimään mitä nykyaikaisia taikakaluja minulla olisi pitänyt olla mukana, jotta olisin tehnyt vaikutuksen muinaisiin. Olisihan ollut mukava lyöttäytyä hämäläisten tai edes suomalaisten mukaan, ja etsiytyä jossakin vaiheessa Vanajan pohjoisrannoille sadunomaiseen Sääksmäkeen harjulinnoineen.

Lipsahdin siis ulos unen aikasiirtymästä, ja muistelin satuja joita muinoin olin kertoillut Yhtenäiskoulun lapsille. Niissäkin saatoimme vahingossa lipsahtaa menneisiin aikoihin, ja yleensä teimme muinaisväkeen suunnattoman vaikutuksen ihme-esineillä joita kutsuimme tulitikuiksi. Jopa lapset osasivat maagisesti sytyttää tulen sormenpäillään, kun muinaiset vielä tuskailivat tuluksillaan.

Mietin nyt, että kaikki taskuni olisi pitänyt etukäteen täyttää tikkuaskeilla tai sytkäreillä, mutta eipä sekään pitkälle olisi auttanut kaikkien näytösten ja nuotionsytytyksien jälkeen. Mitä muita taikakaluja minulla olisi pitänyt olla mukana?

Mieleen tulivat ensiksi kunnon nokialaiset kumisaappaat. Ne olisivat olleet kätevät noilla reissuilla, mutta kovin helpot kateellisten ryöstää. Sama koskee esimerkiksi komeaa ja terävää pohjalaista puukkoa. Se olisi saattanut piankin törröttää kyljessäni. Taskulamppu olisi viety jo ensimmäisenä yönä.

Sitten tulikin mieleen rannekello jota katsahdin siinä miettiessäni. Sellainen pitää virtansa vuosia, varsinkin jos sitä voi ladata liikkeestä tai auringonpaisteesta. Tuo taikakalu olisi ehkä ollut hyödyllinenkin ilmansuuntien määrittämiseen tuolla toivioretkellä Hämeen sydänmaille. Rannekello sen taikakalun pitäisi olla, siitä olen varma.

Ja sitten vain veneeseen, Laatokan rantoja Nevalle, ehkä jonkinlaiseen kyläänkin Viborgin tienoilla - siitä riippuen mille vuosisadalle olisin tupsahtanut. Sitten veneillä kohti länttä, Porkkalan tai Hangon niemiä kauppapaikkoineen. Minkähän nimisiä ne tuolloin olivatkaan?

Jollain tavalla tuo retki olisi rahoitettava. Olisiko jalometallien sijasta voinut tehdä palveluksia paikallisille? Kellon lisäksi esimerkiksi jollain tiedolla tai tietämyksellä? Minkälainen tieto olisi tuhat vuotta sitten ollut validia? Eipä auttaisi nuoren Joukahaisen tieto Kalevalan kolmannessa runossa. "Tieän linnuksi tiaisen, kiiskisen ve'en kalaksi!" Ei olisi tuo tieto ollut partasuun urohon, ei tarpeeksi syntyjä syviä. Olisiko mitään nykyistä tietoa, jonka olisi voinut esittää tässä ja nyt, toimiin vaikuttavana käytännöllisenä ja selvästi nähden parempana tietona? Ilman sadunkertojan maineeseen vajoamista?

Ei tule nyt mieleen. Merenkulkijain paikallistietoon ei minulla olisi ollut mitään lisättävää, metsänkulkija näkisi minua enemmän.

Pitääpä miettiä asiat tarkemmin valmiiksi, ennenkuin lipsahdan tuonne tuhannen vuoden taakse. Ja jos sinne joudun, ja Sääksmäkeen onnistun ehtimään, miten silloin kestäisin sen tosiasian, että Hansakaupan tai paikallisen kivikirkon syntyyn olisi vielä satojen vuosien odotusaika...