Sääksmäessä vai Sääksmäellä?

Syystä tai toisesta en onnistu lähettämään kommentteja edes omalle blogisivulleni, joten joudun reagoimaan saamaani arvosteluun näin, uuden tekstin avulla. Kävi nimittäin niin, että Betelgeuze-jutussani mainitsin Sääksmäen, ja käytin taivutusmuotoa Sääksmäessä. Tämä aiheuttaa silloin tällöin väittelyä niin Sääksmäen kuin sen kivikylän Valkeakoskenkin väen kesken.

Niinpä nimimerkki "Mies maumau-kylästä" kirjoitti näin: "Ei maailmankaikkeuden keskipiste ole sääksmäessä, ei tietenkään. Vaan sääksmäellä. Eikä rapola ole tai Kuningas de Rapolum asunut sääksmäessä vaan sääksmäellä. Onko keskipiste muuten huittulassa, ritvalassa vai kirkonkylällä. Itse veikkaan rironmäkeä. Jopa myllykyläläiset tämän oikean sijamuodon tietävät, maumau-kylää myöten".

Kivikaupungin maumau-kylässä näytään kyllä tiedettävän miten yleinen kielenkäyttö tänään sujuu. Mutta tosiasiat ovat kyllä sitä vastaan. Vanha taivutusmuoto oli yksiselitteisesti Sääksmäessä, ja kirjallisuudessa se oli kutakuinkin yksinomainen vielä ennen sotia. Professori Martti Rapola, paikallinen tiedemies selitti asiaa monesti - hän jos kukaan tunsi paikallisen kielenkäytön! Sen erikoisuuksiin kuuluu esimerkiksi Rauttu > Rauttun(selkä), alunperin monikkomuotoinen Koskissa, sekä asukkaita kuvaavat koskilainen ja sääksmäkiläinen.

Paikallinen historia ja myös poliittiset intohimot ovat vieläkin vaivaamassa osaa nykykaupungin asukkaista, ja pelkkä asetelta Sääksmäki-Valkeakoski synnyttää monissa isoja tunteita. Onneksi ne ovat kuitenkin vähitellen jäämässä muistoihin, niin että nykyään matka kivikylästä Sääksmäen kirkolle ja Voipaalaan alkaa yllättäen olla saman pituinen kuin toisin päin. 

Itselläni on sekä isän että äidin puolelta juuria Sääksmäessä 1800-luvulta, ja osin senkin vuoksi ylläpidän myös kielenkäytössä vanhoja perinteitä. Maumau-kylässä siellä kivikylän laidoilla saa toki puhua niinkuin nykykorva ja uudempi tottumus sanelee.

Selvittääkseni tarkemmin näitä mainittuja kielenkäytön nyansseja julkaisen uudelleen jutun vuoden 2013 elokuulta. 

Mäessä vai mäellä? Kielellistä hienosäätöä.

Auta miestä mäessä, älä mäen alla!
Auta miestä mäellä, älä mäen alla!

Missä mies on, kun häntä pitäisi auttaa? Jälkimmäisessä lauseessa hän on mäellä, luultavasti sen päällä, ja siellä häntä voisi auttaa esimerkiksi antamalla kiikarin. Ensimmäisessä lauseessa mies on jollakin kohtaa mäkeä, ja luultavimmin sen rinteessä. Siellä hänen omat, hevosen tai liikennelaitteen voimat eivät riitä, ja häntä on syytä käydä auttamaan.

Huomaatte eron. Mäellä kun ollaan, ollaan lähinnä sen päällä. Mäessä taas on epämääräisempi, ollaan jossakin mäen alueella, sen juurella, rinteessä tai päällä. Mäkihyppääjät ovat mäessä, sillä he liikkuvat sen rinteillä. Maisemamaalari on mäellä yleensä vain sen korkeimmalla huipulla, josta näköalat ovat parhaat. Mäeltä näkee seitsemän kirkon tornit, tai sen laella kasvaa puu, jonka oksalla ylimmällä istuva kerttunen näkee jonkinmoisen osan Hämeen sinisistä järvistä.

Samalla tavalla noustaan myös harjulle, jossa polku kulkee myös sen ylimpiä huippuja hyväillen. Voisimme kuvitella ammatti-ihmisen, esimerkiksi metsästäjän, puunkaatajan tai sienestäjän, joka työskentelee jossain harjun alueella tai tienoilla, menneen harjuun eli olevan harjussa. Tämä muoto on nykyään harvinainen, mutta sellaista esiintyy vanhemmassa kirjallisuudessa, kun kielitaju vielä oli alkuperäisempi ja luonnollisempi kuin nyt, yleiskielen ja sääntelyn jäykistäminä aikoina.

Vesi kantaa toisenlaisia mielikuvia. Jos ollaan Längelmävedessä, ollaan ilmeisesti tuon nimisen järven veteen ainakin osaksi uponneena. Mäessä tai harjussa olemisesta ei synny mielikuvaa että oltaisiin hiekkaan uponneina. Saari tai poiju voi sijaita Längelmävedessä, mutta näkötorni on mäellä.

Entäpä järven lahdet sitten? Järven selällä käy vielä tuuli, mutta lahdissa on jo tyyntä. Lahdella soljuu joutsenpari tai vene, lahdessa kasvaa lumpeita. Merkillistä, että sisäinen paikallissija onkin useimmissa tapauksissa yleisempi paikan ilmaisija. Tämä selittää, miksi vanhemmiten sanottiin Mäntyharjussa, Vesilahdessa tai Sääksmäessä. Oltiin ikäänkuin yleisesti harjun tai mäen tienoilla, ja sitä myöten myös siitä nimensä saaneella paikkakunnalla, jossain, lähempänä tai kauempana.

Jos olemme Mäntyharjulla, olemme mielikuvissamme sennimisen harjun päällä. Jos sanomme Sääksmäellä, olemme mielikuvissamme esimerkiksi Rapolan harjun päällä — siellähän se vanhojen tarinoiden sääksen pesäpuu sijaitsi, korkealla, lähellä lakea tai peräti laella.

Kellä on (kieli)korva, se kuulkoon! Ja kirjoittakoon tekstinsä tarkasti, ettei ymmärtämistä pääse sotkemaan mikään asiaan kuulumaton vieras mielikuva! Aleksis Kiven tai Juhani Ahon suomenkieli saattaa jostakusta tuntua vanhahtavalta, mutta heillä oli kumminkin jäljellä vielä alkuperäisen kielikorvan tuomaa tarkkuutta. Ja hohtoa, sanallista loistoa! Se on monilta ammattikirjoittajiltakin päässyt tyystin katoamaan.