Ei todellakaan mene hyvin

Brysselin terrori-iskut järkyttävät valtionpäämiehiä, jotka yksimielisesti lupaavat päättäväisiä toimia tämän terrorismin lopettamiseksi. Sitten vähäksi ajaksi rauhotutaan. Mitään erityistä ei terrorinvastaisella rintamalla näytä tapahtuvan. Sitten pamahtaa Roomassa ja Berliinissä. Valtionpäämiehet järkyttyvät, lupaavat yksimielisesti jne.

Samaan aikaan käynnistetään kliseeautomaatit. "Yksittäistapauksista" ei juuri enää kehdata puhua, mutta eurooppalaisten syyllistäminen "rasismista" on edelleen suosittua. Näin tapahtui mm. Kokoomuksen tiedotuksessa. Synnin palkka on kuolema, kuten tiedetään.

Mietin vain, että jossain vaiheessa meidän totuttu yhteiskuntaelämämme saattaa mullistua, kun väki ryhtyy miettimään olisiko asiaintilaan vaikuttanut se vaikutusvaltainen joukko, joka joko typeryyttään, tieten tahtoen, jaloa omahyväisyyttään  tai ideologiansa sokaisemana on myötävaikuttanut näihin kauheuksiin. Jihadistit saavat aikaan sen sekasorron jota haluavatkin. Länsimaat ovat romahduksen partaalla.

Tämä sota ei lopu, ennenkuin jonpi kumpi osapuolista on nujerrettu kokonaan, islamistit tai läntinen kulttuuri. Vain yksi on varmaa: ihmisiä tulee kuolemaan tuhansittain, ehkä jopa miljoonittain.

*

Ennen Brysselin tapahtumia täällä puhuttiin virpojatrulleista. Ei ole rajaa sillä, kuinka aiheesta osataan pahastua. Ensin muuan rouvashenkilö näkee ikkunasta huipipäisiä virpojia, tulkitsee heidät toisrotuisiksi, ja repii sukkahousunsa. Myönnetään: huivit kuuluvat virpojien asuun, samoinkuin naisten taannoiseen kirkkopukeutumiseenkin.

Mutta ei tässä kaikki. Aikaisemmin olivat oikeaoppisimmat ortodoksit repineet hiuksiaan sen vuoksi että heidän virpomisperinteensa oli ryöstetty puolipakanallisen läntisen perinteen pilattavaksi. Ateistit puolestaan tähdentävät, että virpomisella ei ole mitään tekemistä uskonnollisten perinteitten kanssa. Ja lopuksi terveysaktiivit ovat pahentuneet makeisten ja suklaan tuputtamisesta lapsille.

Ja niin, eivät pahentumisen aiheet tähänkään ole loppuneet. Osa pennuista on aivan oikein ymmärtänyt nykyisen taloudellisen ajattelutavan, ja kieltäytynyt karkeista ja suklaamunista. He vaativat riihikuivaa rahaa, muussa tapauksessa ovenpieliin ja pihalle on saattanut ilmestyä jotain vähemmän toivottavaa.

Pahennuksen ytimeen on iskettävä armotta. Virpominen on heti kiellettävä. Varmuuden vuoksi kaikki muukin hauskanpito on saatettava epäilyttävään valoon, mikä jo perinteisesti onkin ollut varsin yleinen ajatuskanta. Se on ehkä ollut mukana geneettisessä perimässämme jo kauan ennen poliittisen korrektisuuden synkkiä aikoja.

Mäkäräinen, yksin erämaassa shakaalien varjostamana

Kun urheiluliitolla on vain yksi korkeimman kansainvälisen tason urheilija, ja lajin muut edustajat täyttävät vain maakiintiötä, pääsemättä edes maailmancupin pisteitä saaneiden suureen joukkoon, syntyy iso pulma.

Kun tastalla muhii ankara koulukuntariita, ja kulisseissa juonitellaan ja kyräillään, tulokset näkyvät järkyttävinä. Näin kävi mäkihypyssä, ja näin on nyt käymässä myös ampumahiihdossa.

Kaisa Mäkäräisen vihamiehet ovat suomalaisia. Heidän äänitorvinaan ovat jo pitkään toimineet molempien iltalehtien urheilutoimittajat. He täyttävät lehtensä vain kevyesti peitellyillä happohyökkäyksillä, viimeksi tänään maanantaina 23.3. kun Ilta-Sanomat julkaisi koko aukeaman aiheesta.

Iltalehtien tapa hyökätä Mäkäräisen kimppuun on monitahoinen. Ensin tehdään juttuja Mäkäräisen hirmutuloista. MM-pronssia suurempi uutinen oli hänen siitä saamansa 7000 euron palkkio. Harva liigakiekkoilija vaivautuisi tuosta summasta edes nousemaan sängystä, muiden rahakkaiden lajien edustajista puhumattakaan. Ilta-Sanomat julkaisi nyt laskelman Mäkäräisen koko pitkän uransa aikana saamista palkkioista, jotka nousivat yli 800000 euron. Juttuihin ei sisällytetä minkäänlaisia arvioita siitä, miten ja mihin
hän on rahoja käyttänyt, annetaan ihmisten vain kehitellä kateuttaan toivotulla tavalla. Iljettävin teksti julkaistiin jo kauan sitten: todettiin ettei menestystä ole juuri tullut (!), mutta Mäkäräinen nauraa silti pankkiin mennessään.

Toinen tapa on kehrätä painetta arvokisojen alla ja aikana. "Kestääkö pää, kestääkö pää", on yleisin hokema. Viimeisimmät kaksi MM-pronssia eivät toimittajapoikia lämmitä, ja muiden kisojen voittoja vähätellään "paineettomuudella" tai "toisten väsymisellä". Suomalaisen ampumahiihdon nykytilassa aivan kaikki on Mäkäräisen harteilla. Kuten hän itse on kertonut, suurten maiden kilpailijat leireilevät ja harjoittelevat isolla joukolla, ja myös sopivalla tavalla paineistettuina. Mäkäräinen on yksin.

Ilta-Sanomat kysyy retorisesti, pitäisikö Ampumahiihtoliiton olla vain "Team Mäkäräinen", vai "aivan oikea liitto". Jotta jälkimmäinen toteutuisi, päävalmentajaksi tulisi valita hra R. Mäkäräisen nykyinen valmentaja hra P. ei ilmeisesti sovi kaavailuihin. Taustalla on havaittavissa samanlaista valmentajasotaa kuin mäkihypyssä, tai lievemmässä muodossa myös maastohiihdossa.

Mutta katsotaanpa tilannetta Mäkäräisen kannalta. Hänellä olisi ilmeisesti vielä virtaa jatkaa kilpailemista ainakin ensi vuonna. Hän on tällä hetkellä maailman huipulla, ja jos hän lopettaisi, kaikki smenestykseen johtanut ankara työ olisi tavallaan jäänyt kesken. Hän huomauttaa itse, että yksi ainoa loukkaantuminen veisi sekä häneltä että hänen mieheltään työn. Mies on opettaja kuten valmentajakin, ja molemmat ovat virkavapaalla.  Ilmeisesti sekä Mäkäräisen mies että valmentajakin ovat tavallaan avainhenkilöitä henkilöiidoissa. Heistä ilmeisesti haluttaisiin eroon.

Kaiken huipuksi liitto on määrännyt SM-kisat samalle päivälle kuin maastohiihdon viimeiset kisat. Osallistuminen ampumahiihdon kisoihin ei olisi kilpailullisesti mielekästä. Maastohiihdon puolella kilpailua olisi yllin kyllin, ja siellä Mäkäräinen voisi myös testata hiipuvaksi arvelemaansa hiihtokuntoa. Osallistuminen maastohiihdon kisaan olisi kaikin puolin hyödyllistä, mutta se merkitsisi suoraan välirikkoa ampumahiihtoliiton kanssa, joka menettäisi valtavasti yleisöä ja rahaa.

Suoranainen kateus, vaikeat henkilösuhteet ja klikkiytyminen, sekä yhden superurheilijan suunnaton ylivoimaisuus ovat viemässä tilanteeseen, jossa ei ole kuin huonoja ratkaisuja. Se kertoo myös suomalaisesta urheilujohtamisesta, ja supisuomalaisesta tavasta kohdella yksinäistä poikkeusyksilöä. Urheilun ja urheilun ystävien kannalta Mäkäräisen lopettaminen olisi kohtalokas isku. Me menettäisimme ainoan hiihtolajien supermestarin, ja ampumahiihto menettäisi tenhonsa suomalaisten silmissä. Valtavat yleisömäärät Euroopassa, Venäjällä ja Amerikassa eivät enää merkitsisi mitään täällä. Tämän vuoksi "Team Mäkäräinen" voisi vielä yhden vuoden verran olla väliaikaisratkaisu. Mutta se saattaisi todellakin, kuten urheilija itse sanoo, sortua loukkaantumiseen tai sairastumiseen.

Mutta antaisihan se toisaalta iltalehtien urheilupoliitikoille herkullisen jatkoajan vatsahappojen purskautteluun.

Taikakaluja mukaan muinaismatkalle

Luin illalla vuoteessa tutkimusta kristinuskon leviämisestä Suomeen. Siinä korostettiin Laatokanlinnaa eli viikinkien Aldeigjuborgia yhtenä idäntien merkittävimmistä keskuksista 700-luvun jälkeen,  jonne kokoontui varjageja, karjalaisia, bjarmeja ja slaaveja Holmgaardista eli Uudestakaupungista (Novgorod). Joukossa oli varmaan hämäläisiäkin.

Ja äkkiä olinkin siellä Laatokanlinnassa. Puoliunen aikasiirtyminen ei kuitenkaan aivan onnistunut, sillä ryhdyin heti miettimään mitä nykyaikaisia taikakaluja minulla olisi pitänyt olla mukana, jotta olisin tehnyt vaikutuksen muinaisiin. Olisihan ollut mukava lyöttäytyä hämäläisten tai edes suomalaisten mukaan, ja etsiytyä jossakin vaiheessa Vanajan pohjoisrannoille sadunomaiseen Sääksmäkeen harjulinnoineen.

Lipsahdin siis ulos unen aikasiirtymästä, ja muistelin satuja joita muinoin olin kertoillut Yhtenäiskoulun lapsille. Niissäkin saatoimme vahingossa lipsahtaa menneisiin aikoihin, ja yleensä teimme muinaisväkeen suunnattoman vaikutuksen ihme-esineillä joita kutsuimme tulitikuiksi. Jopa lapset osasivat maagisesti sytyttää tulen sormenpäillään, kun muinaiset vielä tuskailivat tuluksillaan.

Mietin nyt, että kaikki taskuni olisi pitänyt etukäteen täyttää tikkuaskeilla tai sytkäreillä, mutta eipä sekään pitkälle olisi auttanut kaikkien näytösten ja nuotionsytytyksien jälkeen. Mitä muita taikakaluja minulla olisi pitänyt olla mukana?

Mieleen tulivat ensiksi kunnon nokialaiset kumisaappaat. Ne olisivat olleet kätevät noilla reissuilla, mutta kovin helpot kateellisten ryöstää. Sama koskee esimerkiksi komeaa ja terävää pohjalaista puukkoa. Se olisi saattanut piankin törröttää kyljessäni. Taskulamppu olisi viety jo ensimmäisenä yönä.

Sitten tulikin mieleen rannekello jota katsahdin siinä miettiessäni. Sellainen pitää virtansa vuosia, varsinkin jos sitä voi ladata liikkeestä tai auringonpaisteesta. Tuo taikakalu olisi ehkä ollut hyödyllinenkin ilmansuuntien määrittämiseen tuolla toivioretkellä Hämeen sydänmaille. Rannekello sen taikakalun pitäisi olla, siitä olen varma.

Ja sitten vain veneeseen, Laatokan rantoja Nevalle, ehkä jonkinlaiseen kyläänkin Viborgin tienoilla - siitä riippuen mille vuosisadalle olisin tupsahtanut. Sitten veneillä kohti länttä, Porkkalan tai Hangon niemiä kauppapaikkoineen. Minkähän nimisiä ne tuolloin olivatkaan?

Jollain tavalla tuo retki olisi rahoitettava. Olisiko jalometallien sijasta voinut tehdä palveluksia paikallisille? Kellon lisäksi esimerkiksi jollain tiedolla tai tietämyksellä? Minkälainen tieto olisi tuhat vuotta sitten ollut validia? Eipä auttaisi nuoren Joukahaisen tieto Kalevalan kolmannessa runossa. "Tieän linnuksi tiaisen, kiiskisen ve'en kalaksi!" Ei olisi tuo tieto ollut partasuun urohon, ei tarpeeksi syntyjä syviä. Olisiko mitään nykyistä tietoa, jonka olisi voinut esittää tässä ja nyt, toimiin vaikuttavana käytännöllisenä ja selvästi nähden parempana tietona? Ilman sadunkertojan maineeseen vajoamista?

Ei tule nyt mieleen. Merenkulkijain paikallistietoon ei minulla olisi ollut mitään lisättävää, metsänkulkija näkisi minua enemmän.

Pitääpä miettiä asiat tarkemmin valmiiksi, ennenkuin lipsahdan tuonne tuhannen vuoden taakse. Ja jos sinne joudun, ja Sääksmäkeen onnistun ehtimään, miten silloin kestäisin sen tosiasian, että Hansakaupan tai paikallisen kivikirkon syntyyn olisi vielä satojen vuosien odotusaika...

"Koska" on useimmiten argumentointivirhe

Suomenkielisessä Wikipediassa on hauska ja laaja sivusto argumentointivirheistä. Siinä luetellaan useita kymmeniä virheellisiä päätelmiä ja vääriä todisteita, jotka jakautuvat seuraaviin pääjaksoihin:

Henkilöön kohdistuvat argumentointivirheet
Emotionaalinen argumentointi
Argumentointi asian vierestä
Semanttiset virheet
Loogiset argumentointivirheet
Korrelaatiopohjaiset arfumentointivirheet
Syllogismivirheet
Jakaumavirheet, sekä
Tilastovirheet

Kun nämä kaikki on kahlannut lävitse, verkossa vellovat väittelyt alkaa tuntua järjettömyyden karnevaalilta. Lähes kaikki väittämät sisältävät niin suuria puutteita, että niihin vastaaminen on lähes mahdotonta. Ja vastaukset ovat useimmiten yhtä virheellisiä kuin väittämätkin.

Logiikan klassinen virhe-esimerkki kuuluu näin:

Taivas on sininen.
Sininen on väri.
Taivas on siis väri.

Heti ymmärtää, että sanoja on tuossa käytetty virheellisesti, sekoitettu keskenään niiden eri merkityksiä. Mutta sijoitetaanpa sinisen ja värin sijaan jotakin vähän abstraktimpaa! Kas, päättelyketju tuntuu jo toimivalta.

Pienelle lapselle seuraava päättelyketju saattaa olla aivan korrekti kaikessa yleistävyydessään:

Ai, löin varpaani tuoliin!
Tuoli on tyhmä.
Huonekalut ovat tyhmiä.
Pekka-setä on puuseppä ja tekee siis paljon tyhmyyksiä.

Itse asiassa voisimme kiteyttää koko monimutkaisen teorian yhdeksi sanaksi, joka on "koska". Jos käytät sitä, syyllistyt todennäköisesti argumentointivirheeseen.

Me emme tarvitse maahanmuuttajia, koska taivas on sininen ja valkoinen.
Ilmastonmuutos on ihmisen syytä, koska pätevimmät asiantuntijat ovat todenneet näin.
Suomi aikoo käydä valloitussotaa Venäjää vastaan, koska tunnettu dosentti on kertonut tästä.
Salaliittoteoriat ovat totta, koska eihän niitä niin kiivaasti kiistettäisi elleivät ne olisi totta.
Tuuli johtuu puiden liikkumisesta, koska puiden ollessa liikkumattomina ei tuule.
Maa on litteä, koska heilani mieli teki hepsankeikkaa.

Jos liitämme argumentointivirheeseen "koska" sanan "minä", saamme ehkä yleisimmän tavan selitellä sekavia.

Oopperatalot pitäisi lakkauttaa, koska minä olen sitä mieltä että tuollaista kiljumista ei saisi suosia.
Cheek on ihan tyhmä, koska minä tykkään Palefacesta.
Vittu sä oot sitten tyhmä (koska minä olen tosi fiksu).

Näennäinen totuuskaan ei ole välttämättä koko totuus:

1+1=2, koska näin on sovittu.

Argumentti ei ole aivan täydellinen, sillä

1+1=10, koska näin on myös sovittu - nimittäin binääri- eli 2-lukujärjestelmässä, jota esimerkiksi kompuutteri jolla tätä kirjoitan periaatteessa ja perimmältään käyttää.

Vain Suomi pärjää Norjalle naisten hiihdossa

Maastohiihdon isona ongelmana on pitkään nähty norjalaisten valtava ylivoima. Tämä lienee yksi niistä syistä jotka panevat suomalaiset urheilutoimittajat väheksymään ja kaihtamaan varsinkin naisten kilpailuja. Minunkin oli haettava viime keskiviikon 9.3. naisten yhdistelmäkilpailun tulokset Kanada-tourin omilta sivuilta, kun suomalainen lehdistö ei niistä ollut kiinnostunut.

Vähän aikaisemmin oli jo Holmenkollenin 30 kilometrin hiihto näyttänyt, että norjalaisten ylivoima ei enää ole tavottamattomissa. Ja tavottajia ovat nimenomaan suomalaiset naiset. Laura Monosen aktiivisuus hajotti Johaugia takaa ajavan joukon, ja Anne Kyllönen hiihti kolmanneksi, Mononen viidenneksi. Molemmilla oli loppuvaiheissa vain norjalaisvastustaja, ja molemmat hävisivät. Muut suomalaiset eivät olleet kaukana.

Kanadan tourin 15 km yhdistelmähiihdossa suomalaisten menestys oli vielä massiivisempi. Tämän hetken kaksi parasta naishiihtäjää, norjalaiset Weng ja Johaug karkasivat jo alkuvaiheissa runsaan kymmenen sekunnin päähän, mutta heidän raivokkaasta kaksintaistelustaan huolimatta takaa-ajajat hiihtivät loppumatkan aivan samaa vauhtia kuin Norjan kaksikko. Muu maailma huippuhiihtäjineen jäi kauas taakse. Alla on kuva MTV-Maxin lähetyksestä noin yhdentoista kilometrin kohdalta. Weng ja Johaug ovat juuri kadonneet kuvasta, ja heitä ajaa takaa kaksi norjalaista, yksi sveitsiläinen, ja koko Suomen nelikko Pärmäkoski, Kyllönen, Niskanen ja Mononen:

Nyt ollaan 13,2:n kilometrin kohdalla. Takaa-ajajat ovat yhä samat:

 Viimeinen ylämäki alkaa. Östberg ja Jacobsen yrittävät karkuun suomalaisilta. Sveitsiläinen on jo jäämässä:

Viimeinen alamäki. Suomalaiset hyökkäävät, vauhti on hurja. Samaan aikaan Weng ja Johaug ottavat mittaa toisistaan. Kaikki kuusi kilpailijaa taistelevat mitalipaikoista äärimmilleen puristaen:

Loppusuora. Weng ja Johaug ovat juuri tulleet maaliin. Jacobsen ohittaa suomalaiset viimeisilla parilla sadalla metrillä. Pärmäkoski ja Kyllönen lyövät Östbergin, Niskanen ja Mononen ottavat sijat 7 ja 8:

Pitkään sinnitellyt sveitsiläinen jää yhdeksänneksi. Muu maailman hirmut, Ruotsin, USA:n ja Saksan maineikkaat hiihtäjät  niiden joukossa jäävät kauaksi taakse. 

Ja tämä ei siis kiinnosta kotimaisia urheilutoimituksia! Selitykseksi ei riitä niiden tarjoamat platitydit maastohiihdon "mariginaalisesta asemasta" maailmalla. Afrikassakin pelataan jalkapalloa, se on totta. Mutta koko Eurooppa ja nykyään myös USA ja Kanada hiihtävät, sekä pyssyn kanssa että ilman. Suomalainen urheilutoimitus ei kirjoita afrikkalaisille, eikä edes eurooppalaisille (joille hiihto oikein hyvin kelpaa). Mutta ei se urheilutoimitus kirjoita suomalaisillekaan. Muuten ei voi ymmärtää näin valtavaa sokeutta näiden lähinnä 15-vuotiaiden poikasten henkisellä tasolla olevien skribenttien keskuudessa.

Löin vetoa Pentti Linkolan kanssa

Tein jokunen vuosi sitten tällaisen kollaasikuvan ja siihen liittyvän runon. Yhdistin siihen neljä kuvaa, lampimaiseman ja Pentti Linkolan kuvan (molemmat Jorma Ahola), Venuksen A.Cabanelin taulusta Venuksen syntymä, sekä netistä löytyneen kotkasiluetin. Runossa muutin Venuksen metsän emäntä Mielikiksi, kansalliseen tyyliin.

Vasta jälkeen päin huomasin, että Aholan maisemakuvaa hallitsee kultainen leikkaus, joka siihen oli ilmeisesti tullut Joten tarkan kuvavaiston ansiosta, ja niinpä minun lisäyksenikin noudattivat sitä edelleen.

Linkola asuu ja kalastaa Valkeakosken kaupungin kaakkoisreunalla, ja tapaan häntä muutaman kerran vuodessa. Meidän välimme ovat aina olleet hyvät ja ystävälliset, aina 60-luvun alusta asti. Olen kunnioittanut hänen työtään, ja ihaillut hänen kirjoitustensa kirkasta asiaproosaa.

Eilen satuimme yllättäen tapaamaan keskustan marketissa, ja siinäpä kaksi vanhaa ukkoa sitten äityi keskustelemaan ruumiin raihnaisuudesta, joka rasittaa vähän minuakin, mutta erityisesti Linkolaa. Hänelle ruumiin sitkeänkestävä kunto on aina ollut keskeistä, minä taas miellän pään alapuolisen osani pakolliseksi lisäkkeeksi jota väistämättä joudun raahaamaan perässäni.

No sitten rupesimme juttelemaan muista asioista, ja huomasimme eräässä keskeisessä asiassa olevamme täysin erimielisiä.

Linkolan mukaan ihminen pärjää aina, mutta luonto ei pärjää ihmisen kanssa. Uhä useampi eliölaji katoaa maailmasta ihmisen toiminnan vuoksi, kunnes jäljelle jää vain yksinäinen ja onneton ihminen itse, tämä elämän järkkymätön tuhoaja.

Minun mielestäni taas elämä kyllä kestää, mutta sitä vastaan rikkova ihminen taas ei. Maapallo on kokenut monia massiivisia tuhoja elämän historian aikana, mutta selvinnyt niistä aina, ja kehittänyt yhä uusia elämänmuotoja. Ihminen sen sijaan on toimillaan tuhonnut kokonaisia biotooppeja, mutta joutunut aina kärsimään vahingon. Milloin ruoka on loppunut, milloin eroosio ja tuhotulvat ovat hävittäneet asuinalueita, milloin ilmasto tai merivirrat ovat uhanneet lakata käyttäytymästä  ihmisen toivomalla tavalla.

Minä sanoin, että kun maaemo Gaia alkaa kärsiä syöpäläisistään, se pudistelee turkkiaan päästäkseen niistä eroon. Se ajaa ihmisiä kokoon yhä suurempiin tuhoamislaitoksiin, eli megakaupunkeihin joissa vain vpienelle ähemmistölle on tarjolla terveydenhoitoa, puhdasta vettä ja jätehuoltoa. Ja sitten Gaia lähettää sinne taudin, joka hävittää suurimman osan syöpäläisistä. Luonnolla on lukuisia keinoja kiertää antibioottien vaikutus, kehitellä erilaista resistenssiä viruksiin, jopa houkutella ihminen itse tuhoamaan kaikki sen parhaimmiston yritykset paremman elämän kehittelemiseksi. Parhaillaan koemme juuri alkua tuhoisalle kansojen vaellukselle, ja alamme nähdä merkkejä taistelusta veden saannin turvaamiseksi.

Linkolan mielestä mahtavan ihmisen tulisi suojella luontoa, minun mielestäni typeränylpeän mutta heikon ihmisen pitäisi ymmärtää suojella itseään ylivoimaiselta luonnolta. Linkolan mielestä ylivoimaisen ihmisen tulisi siis rakastaa luontoa, minun mielestäni taas heikon ja vahingoittuvan ihmisen pitäisi suhtautua luontoon pelokkaan kunnioittavasti, niinkuin mihin jumaluuteen tahansa.

Emme päässeet asiasta varsinaiseen yksimielisyyteen, joten päätimme asian ratkaisemiseksi jäädä seuraamaan tilannetta. Ehkä jo ennen vuotta 2100 voimme saada aikaan suuntaa näyttävän väliraportin asiasta, ja palata jälleen keskustelemaan tästä olennaisesta kysymyksestä.