sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Monissa suomalaisuuden myyteissä on paljon totta



Professori Janne Saarikivi kirjoitti Ylelle erinomaisen kolumnin, jossa kuvaili suomalaista sielunmaisemaa ministeri Matti Vanhanen esimerkkinään. Hän lopettaa juttunsa näin:

"Juuremme ovat 1500-luvun kristillisessä herätysliikkeessä, joka käänsi huomion ihmisen teoista mielen puhtauteen ja sisäiseen tutkiskeluun sekä omista rikkauksista yhteisöä kohti suuntautumiseen. Saksalainen luterilaisuus onkin parasta suomalaisuutta, vaatimaton läpinäkyvyys, oman persoonan vähättely, kohtuus."
"Se vain on ongelma, että kun suomalainen pääsee unelmiensa huipulle, hänen täytyy yhä vielä esittää olevansa aivan tavallinen suomalainen. Vielä silloinkaan hän ei oikein voi nauttia oikein mistään perunaa paremmasta."
Suomalainen vallitseva identiteetti onkin yhä rahvaanomainen, aika lailla samanlainen kuin kansallisten myyttien luojien Yrjö Koskisen, Zachris Topeliuksen ja J.L. Runebergin kuvaukset 1800-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Rahvaanomaisuudella en kuitenkaan tarkoita karkeutta ja moukkamaisuutta, vaan aversiota "herroja", alistavaa ylimystöä ja hienostelevuutta kohtaan.
Sekä ohutta sivistyneistöä että laajempaa rahvasta huvittivat aikoinaan teollistumisen seurauksena äkkirikastuneiden ihmisten hienostelevien tapojen kuvaukset. Nämä näet omaksuivat yläluokan tapoja pinnallisesti, mutta putosivat roolistaan helposti. Porvarillinen sanomalehti Uusi Suomi julkaisi vuosikymmenet sarjakuvaa Vihtori ja Klaara, jossa tällaisen äkkirikastuneen parin vaimo oli omaksunut kuvittelemiaan yläluokan käyttäytymistapoja, mutta alistettu mies pyrki mahdollisuuksien mukaan lohduttautumaan vanhoilla rahvaanomaisilla huvituksillaan, joita symbolisoi erityisesti ruoka, lammaskaali. Samanlainen asetelma toistuu tänäkin vuonna nähtävässä 1990-luvun brittiläisessä televisiokomediassa Pokka pitää.
Vaikka mainoksissa pintamuoti ja -tavat ovatkin pääosassa, näkee yhä varsinkin miehiä kosiskelevia esityksiä, joissa pyritään rahvaanomaisiksi kuvitelluin tavoin korostamaan "reiluutta", hienostelemattomuutta ja tavallisuutta. "Sano vaan reilusti Koff!" tai "rehellistä ruisleipää" - molemmat sanotaan ääntä mataloittaen ja vähän tavanomaista karkeammin. 
Uskonpa että sekä käsitys "yläluokan" hienostelusta että "tavallisen kansan" rehellisestä karkeudesta ovat kliseisiä kärjistyksiä, joita todellisuudessa tapaa varsin harvoin. Suurin osa väestöstä on kuitenkin koulunsa käynyt, ja elää elämäänsä kuta kuinkin sivistyneellä tavalla. Tähän sivistyneeseen elämäntapaan on kuulunut eräänlainen perusrehellisyys, sosiaalinen vakaus, ja myös katteettoman ja tarpeettoman itsekehun ja ylimielisyyden välttely. Tämänlaiselta pohjalta yhteiskunnan toiminta välttää häiriöitä ja on ennakoitavissa.
Historiantutkijoilla on nykyään tapana purkaa myyttejä liian yksinkertaistavina tai kerrassaan väärinä. Pyrkiessään osoittamaan ajatusten ja tapahtumaketjujen moninaisuutta he kaivavat esiin monia kontroversiellejä yksityiskohtia, ja siinä sivussa he joutuvat korostamaan niiden merkitystä jopa tarpeettoman paljon. Kumotessaan myyttiä vapaista talonpojista he tuovat esiin vaikkapa ankaran verotuksen, sotaväenotot ja läänitykset. Maaorjuutta he yleensä eivät sentään mainitse, sillä se pitäisi määritellä aivan uudella ja entisestä poikkeavalla tavalla. Mutta kruunun oivallus reduktion välttämättömyydestä 1600-luvun lopulla ei ollut vain tyhjän valtionkassan täyttämistä, vaan pyrki myös parantamaan maatalouden kannattavuutta. Lypsylehmän tappaminen ei ole viisasta, mutta sen elämänlaadun parantaminen on.
Minun mielestäni Suomen historiassa korostuu laajasti ottaen pragmaattisen toiminnan merkitys, sen jonka eräänä kiteytymänä voi pitää ilmaisua "pienimmän riesan tie". Pragmaattisen toiminnan etuna ei ole jyrkkien luokkarajojen synnyttäminen, eikä sellaisia itse asiassa pahasti syntynytkään. Sivistyneen aateliston ja sittemmin myös porvariston tehtävänä oli parhaimmillaan toimia esikuvana ja levittää valistusta ympärilleen. Tässä yhteydessä mainitsen aina mielelläni Sääksmäen Gripenbergit, jotka suurenmoisella tavalla edistivät jo 1800-luvun alkupuolelta alkaen niin maatalouden uudistamista ja opetusta, kuin varsinaista kansanvalistustakin.
Tätä taustaa vasten pidän professori Saarikiven kolumnin perusajatusta oikeana, mutta huumorin varjolla mainittu asetelman traagisuus on toki liioittelua. Hänen mainitsemansa "L'État c'est moi" -valtionpäämiehet ovat harvoin tuottaneet hallituilleen kovin yleistä siunausta. 
Niinpä olen aivan tyytyväinen siihen että valtiovarainministerimme on suhteellisen vaatimaton, ahkera, asiallinen ja rehellinen, melko tavallinen sivistynyt ihminen. Sellaisia tämä hämmästyttävän hyvin selviytynyt pieni ja omalaatuinen kansa tarvitsee, ei paisutettujen egojen melskettä.
(Kuva: Runebergin Saarijärven Paavo; Hanna Frosterus 1887)









lauantai 20. kesäkuuta 2020

Ihmisten typeryyksiä

Satunnaisia havaintoja ihmisten typeryydestä viime aikoina.

Eristyksiin pantuja vanhuksia on alettu pitää uhkana

Kun corona-kauhun yhteydessä päätettiin eristää yli 70-vuotiaat muusta yhteiskunnasta, monet tulkitsivat sen kotiarestiksi, ja vanhukset sen vuoksi vaarallisiksi. Olen kuullut ja lukenut monista tapauksista, joissa puistoon kävelylle tulleille vanhuksille on huudettu: "Kuinka te tulette tänne, täällä on pieniä lapsiakin!". Tosiasiassa monet vanhukset kärsivät liikunnan vähentymisen aiheuttamasta fyysisestä heikkenemisestä enemmän kuin monin paikoin teoreettisesta tartuntavaarasta. 

Eräs muunnelma maagisesta pahan torjunnasta, vertaa "Sanansaattajan surmaaminen" -syndroomaan.

Penny Lanen nimi aiotaan muuttaa, koska se saattaa viitata orjakauppaan. Miten käy The Beatles -yhtyeen laululle joka teki kadun nimestä kuuluisan?

Kun menneisyyden muistomerkit on saatu hävitetyksi, on itse menneisyyskin kadonnut. Ei ole siis ollut mitään orjakauppaa eikä muuta ikävää. Damnatio memoriae hoidettiin joskus kätevästi, irrotettiin patsaasta paha pää ja korvattiin paremmalla. Jos nyt muutettaisiin kadun nimeksi BLACK POWER STREET, niin kas, mustat olisivat kingejä ja kaikki olisi taas hyvin!

Jälleen muunnelma maagisesta pahan torjunnasta, vertaa "Älä lausu pahaa nimeä" -uskomukseen.

BBC kummastelee etusivullaan: Miksi suomalaiset ovat niin rehellisiä? (IS)

Meitä pidetään tyhmän rehellisinä, naurettavan .hyväntahtoisina hölmöinä. Vaistomaisesti odotamme sitä muiltakin. Tätä käytetään härskisti myös hyväksi - Suomessakin. Jos olemme kokemuksesta oppineet varovaisiksi toisten kulttuurien kohtaamisessa, olemme rasisteja, huutavat itse itsensä pyhiksi julistaneet viideskolonnalaiset. Ja kuitenkin nämä ulkomaalaisten naureskelemat ominaisuutemme ovat olleet tärkeitä pienen oudon kansan selviytymisen selityksiä.

"Taas saa hävetä suomalaisuuttaan!". Vertaa "Janten lakiin" (Sandemose).

IS kertoo ”kaikkien aikojen häistä”, joissa pidettiin ”kaikkien aikojen hääpuhe”. (Victoria ja Daniel)

Toimittajat luottavat siihen että lukijain historiankäsitys ei ulotu kovin monen vuoden päähän. "Kaikkien aikojen" ihmeellisimpiä asioita kertoillaan yhtä tiheään kuin Lidlin alennusilmoituksia. Toimittajien mielestä myös ihmisten mielenterveys on kiikun kaakun. Hautajaisvieras "romahti": silmäkulmassa näkyi kosteutta. Ylisanojen jatkuva holtiton käyttö vie niistä voiman. "Kaikkien aikojen" tapaus on oikeasti korkeintaan "ihan kiva - kun ei nyt muutakaan ollut". Kun kaikki mediumit kiljuvat yhtä aikaa, kukaan ei erota kohinasta mitään.

Sana 'media' on itsessään monikko. Sen vuoksi monikoksi mielletty muoto 'mediat' on kaksinkertainen monikko ja järjetön käytettäväksi. Se on samaa kuin jos kirjoitettaisiin 'mediumitmit'.

Lupiineja yritetään hävittää Suomesta.

Satiirisesti voisi sanoa että lupiini on sijaiskärsijä: ihmiset jotka eivät voi karsastaa vieraslajisia ihmisiä karsastavat vieraslajisia kasveja ja eläimiä. Vierasta on näet luonnollista karsastaa.

"Miksi lupiini pitäisi hävittää?". "Koska se typettää maaperää ja estää perinteisten ketokasvien leviämistä". Mitä pahaa siinä on, kasvihan on kaunis ja sitoo hyvin vaikkapa tieleikkausten reunat?". "Koska perinteiset ketokasvit kuuluvat meidän luontoomme!". - Tästähän on pintapuolisesti katsoen vaikea erottaa mitään rasistisuutta, mutta jospa sijoittaisimme 'lupiinin' tilalle jonkin naista alistavan ja väkivaltaisen vieraskulttuurin nimen?

maanantai 4. toukokuuta 2020

Helvettiä ei ole enää

Eräs työelämäni turhauttavimmista kokemuksista oli jatkuva tutustuminen yhä uusiin johtamistaidon ja organisaation konsultteihin. Heidän suurin saavutuksensa oli terminologian sotkeminen ja lomakkeiden uusiminen ja paisuttaminen. Konsulttien lempilauseita oli: "Kaikkinainen muutosvastarinta tullaan armotta murskaamaan!". Isästä Perkeleestä nämä konsultit olivat. Vihapäissäni kiurjoitin tämän kolumnin Helsingin Sanomiin noin vuonna -97. Samoihin aikoihin herätti lievää huomiota erään pastorin uutuuskirja.


MUUAN PASTORI sai vihiä todellisesta scoopista. Hän kirjoitti kirjan, jossa todettiin, että kuolemanjälkeisestä helvetistä ei vähään aikaan ole saatu havaintoja, ja että näin muodoin kaikki ilmeisesti sitten pääsevätkin taivaaseen.

Mitenkä tässä nyt näin kävi?

No, sillä tavalla että nuori ja eteenpäinpyrkivä vt. pääsaakuri sai ensin apulaisperhanan ja sitten itsensä pääpaholaisen vakuuttumaan siitä, että helvetin toimintatapoja oli virtaviivaistettava, tehostettava ja tuloksellistettava. Päätettiin pyytää konsulttiapua maan päältä, ja paikalle tulikin kalvoineen muuan majuri evp., joka turhauduttuaan olemattomiin sodanjohtotehtäviin oli perustanut menestyksekkään liikkeenjohtoinstituutin.

Ensi töikseen konsultti sai firman johdon uskomaan, että kaiken A ja O on riittävä suunnittelukapasiteetti, ja että hetimiten olisi ryhdyttävä profiloimaan koko toimintadiskurssi uudestaan. Helvettiin perustettiinkin uusi suunnitteluvirasto, jonka alaiset osastot loivat projekteja koko yritysidean tehostamiseksi.

SUUNNITTELUVIRASTON TYÖMÄÄRÄ oli hirmuinen, ja suurin osa operatiivisista yksiköistä jouduttiin vetämään maan päältä uudelleenkoulutukseen ja viraston henkilökuntaresursseiksi. Maan päällä tuntui rauhallisemmalta kuin aikoihin, varsinkin kun myös konsulteista yksi toisensa perästä katosi maan aliseen projektiin.

Helvetissä sen sijaan oli entistä kuumempaa, kun virkailijakunta ja operatiivinen johto opetteli uutta terminologiaa. Kyllähän he kaikki ymmärsivät, että tavoitteellisuus ja tuloksellisuus edellyttävät toteutuakseen kokonaan uutta ajattelua, ja kokonaan uusi ajattelu kokonaan uusia sanoja. Mutta kun pahantekoa ei enää saanut sanoa pahanteoksi vaan tulosyksikön avainaluetoiminnaksi, eikä kiusaaminen ollut kiusaamista vaan markkinaponnistelua, niin menihän siitä jo vähäisemmänkin apulaisperhanan pää ihan sekaisin. Kun ennen kehuskeltiin töistä palatessa kaikenlaisella koirankurilla, niin nyt oli täytettävä loputtomia lomakkeita, ja koirankuri jäi sivuasiaksi.

TYÖNTEKO MUUTTUI kivireen vetämiseksi, ja kun johdon oli pakko ryhtyä soveltamaan maan päällä hyväksi havaittua nahanparkitsemiskeinoa "tulos tai ulos", syrjäytyneiden määrä alkoi kasvaa. Monet näistä harkitsivat alan vaihtoa, kuten osallistumista EU- vaaleihin tai siirtymistä Helsingin vaalipiiriin. Ja niin helvetti vähitellen alkoi hajota.
_ _ _ _ _


"Hehheh, tiedotuksemme toimii läpäisyperiaatteella", sanoi majuri evp. luettuaan tämän kertomuksen ja sen pastorin kirjan. "Kestäneepä tovin, ennenkuin väki huomaa meidän siirtäneen toimintamme kokonaan maan päälle."

lauantai 2. toukokuuta 2020

Herraskaista

Suomessa vallitsee yleisesti eräänlainen tavallisuuden tai rahvaanomaisuuden ihannointi. Hienostelu ja herraskainen käytös koetaan hävettäväksi, naurettavaksi ja jopa vastenmieliseksi. Ainakaan se ei ole enemmistön mielestä "rehellistä". "Älä hienostele, sano asia vain rehellisesti!" Rehellisyys ulottuu jopa ruokaan asti. "Rehellistä suomalaista ruisleipää" sanotaan mieluiten vähän kärisevällä, viinan ja tupakan syövyttänällä äänellä. 1970-luvun kokit Vanamo ja Kolmonen edustivat tätä "suomalaista rehellisyyttä" omalla erityisen hienostuneella tavallaan. Myös toimittajilla tämä asenne on ollut yleinen, kuten käy ilmi tästä pakinasta Aamulehdessä vuodelta 2007.

Helsingin Sanomat kertoi insinööristä, joka oli ruvennut kasvattamaan orkideoja. Insinööri kiisti ponnekkaasti toimittajan epäilyn orkideaharrastuksen herraskaisuudesta. "Vanhat puutarhurit harrastavat sitä paljon", hän sanoi.

Tästä opimme, että vanhat puutarhurit eivät ole herraskaisia. Entäpä jos emme sitä tietäisikään?
- - - - -
"Näyt kasvattavan orkideoja. Mutta eikös se ole herraskaista?"
"Ai pahus. Täytyykin sitten ryhtyä kasvattamaan jotain rumempaa."
- - - - -
"Asut kalustetussa huoneessa, ja onpa taulujakin seinällä. Taidat olla vähän herraskainen?"
"Niin, mutta kyllä minä sentään syljeskelen lattialle!"
- - - - -
"Ymmärsit, mitä tuo ulkomaalainen sanoi. Taidatpa olla vähän herraskainen!"
"Enhän toki! Ymmärsin kyllä, mutta ihan väärin!"
- - - - -
"Kuljette täällä julkisella paikalla kravatti kaulassa. Taidatte olla herraskainen".
"En vittu ole. Ei nääs vittu ole varaa ostaa vittu tuulipukua."
- - - - -
"Toimittaja! Teillä ei ole hajuakaan oikeinkirjoituksesta!"
"Niin, mutta en haluaisi vaikuttaa herraskaiselta."
"Mutta sehän on ihan jees. Antaa olla sitten vain."
- - - - -
"Herra Karju, tehän olette täällä lätissä aivan loassa yltympäriinsä!"
"No, eipä sitten ainakaan syytetä herraskaisuudesta!"

Pessimistin vuodenajat



Kohta on coronavankeutta kestänyt kaksi kuukautta. Ulkona kevät näyttää pikku hiljaa edistyvän lumettoman talven jälkeen. Coronavanki on alkanut tottua kodin puolihämärään, ja ulos mennessä silmät on suojattava tummin lasein. Parta kasvaa, vanki näyttää aution saaren erakolta. Siksi hänelle tulikin mieleen julkaista uudelleen 22 vuoden takainen kolumninsa Helsingin Sanomista. Otsikkokuva on vangin pihalta joulukuun 2019 hämärästä.


KANNATTAA OLLA pessimisti: kaikkien normaaliodotusten joukkoon lipsahtaa silloin tällöin myönteisiäkin. Optimistille normaaliodotusten oheen tulee vain takaiskuja.
Kevät on nyt hirmuista vauhtia tulossa - ja menossa. Kohta Sääksmäen Huittulan kylänraitin kaikki tuomet, omenapuut ja syreenit kukkivat yhtä aikaa.Se on uskomaton näky ja uskomaton haisto. Siihen kun maailman pysäyttäisi ja sitä tuoksua haistelisi, olisikin humalassa lopun ikänsä. Mutta se ihanuus kestää vain viikon tai puoli toista.
Pessimistin vuodenajoista paras on alkukevät. Silloin kaikki hyvä on vielä edessä päin. Paitsi että maisema on vielä läpinäkyvä, kesä on vasta tulossa.

KESÄ ON VUODENAJOISTA kiihtyvästi pahin. Juhannuksesta lähtien luonto alkaa tehdä lähes pelkkää tulosta. Heinäkuu on kaikista kuukausista kaikkein hirvein: heinäkuun 1. päivänä ajattelen että heinäkuuta on enää vain 30 päivää jäljellä. Heinäkuun 2. päivänä ajattelen että heinäkuuta on enää vain 29 päivää jäljellä. Jne.
Heinäkuussa on kyllä pari kolme viikkoa sellaista että mesiangervot alkavat tuoksua ja muut ketokukat kylätien varrella kukkivat. Mutta kuten luonnontieteilijä ja runoilija Hellaakoski totesi: "Luokse tullen, luota mennen liukuu heinäkuu". Tämähän se pahinta onkin.
Elokuun ainoat hyvät puolet ovat joissakin lämpimissä öissä, sekä siinä kamalassa asiassa jonka mainittu Hellaakoski toisessa runossaan mainitsee: "Suvi oli hienotunteinen. Hyvästeittä se lähti / heti kun syttyi kuumeinen ensimmäinen tähti". (Tämä runo on valitettavasti kai tehty täällä Sääksmäessä).

SYKSY ON SIKÄLI mielenkiintoinen, että kaiken epätoivon ohella pessimisti ottaa kiinni kaikesta pienestäkin menneen ihanuudesta kun maisema taas on läpinäkyvä, eikä ajattele sitä tosiasiaa että edessä on viiden kuukauden marraskuu iljanteineen.
Talvesta vielä selviää. Silloin (sen useita kuukausia kestävän marraskuun kuluessa) oppii kestävyyttä, ja esimerkiksi ajattelemista kuukausissa eikä viikoissa. Sitä paitsi Orionin nousu loppusyksyllä ja sen lasku alkukeväällä riittää kiihkeän puheen aiheeksi.
Mutta miksi minä pessimisti näen kuoleman merkit jo lehtien puhjetessa? Siksi että ymmärrän kuoleman merkiksi senkin kun 5-6-vuotiaan maitohammas putoaa. Kun rautahammas tai lehti puhkeaa, maailman suuri pyörä käännähtää, ja sen käännön takana on lopulta vain kuolema.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Balladi karanteenista




Jos tuotte ruuan oven taa, niin tahdon kertoa
surullisen tarinan joll ei oo vertoa.
Se on taru karanteenista johon jouduttiin
kun talvilomaturistit toi taudin maisemiin.

Ei tiennyt neito Olarin, kuink’ oli laitansa,
kun lomalainen pestäväks toi hälle paitansa.
Yks viirus oli irti, ja myös sen kaverit,
ja siitä seuras porukoille pahat haverit.

On rajat pantu kiinni, sushimestat suljettu, 
ja katoo muisto paikoista joiss’ oli kuljettu.
Mutt’ yltäkylläisyydessähän silti eletään,
kun vessapaperi ei lopu, senkun vedetään!

On suureen kunniaan nyt noussut vanha Pilatus,
kai jokainen jo muistaa, mikä oli ajatus?
Jos pöpövaara uhkaa, niin kaikki vessaan vaan,

 ja siellä jengi riemuin käärii kädet saippuaan!

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Päätösasiakirja

(Kuva Ursan uusimman Tähdet ja avaruus -lehden 2/2020 kannessa).


Tähtitieteen neuvoston avaruusasiain jaoston päätös.

1. Orionin tähdistön alfatähti Betelgeuze saattaa päättää ylijättiläismäisen elämänsä milloin tahansa. Orionin tähdistö Wäinämöisen viikatteineen kuuluu kiinteästi Suomen varhaisimpaan kulttuurihistoriaan. Tänään katselemme sitä sellaisena kuin se oli pyöreästi arvioituna vuonna 1380. Vertailun vuoksi toteamme, että sinänsä vanhahko Turun tuomiokirkko ei enää lainkaan muistuta sen varhaisvaihetta 1300-luvulla. 


Tämän vuoksi edellytämme, että Museovirasto ryhtyy kaikkiin lain mahdollistamiin suojelutoimiin Betelgeuzen suhteen sen olojen vakiinnuttamiseen nähden. 
Samalla edellytämme, että Unesco julistaa Orionin maailmanperintökohteeksi.

Tämän lisäksi jaosto on päättänyt


2, että mikäli Betelgeuzelle viranomaisponnisteluista huolimatta kävisi kalpaten, asian herättämän maailmanlaajuisen huomion vuoksi Orionin tähtikuvion omistamisen suhteen on oltava nopeita omistusoikeuden kirjaamiseen nähden, ja säätiö perustaakin kiiruusti Tampereelle yhtiön nimeltä UROS Life (Universal Resque Operation Society), joka omistaa tähtikuvion haahmon sen kahdessa tulevassa muodossa:


a) sellaisena jossa Betelgeuze loistaa kirkkaammin kuin täysikuu, ja 

b) sellaisena jossa Betelgeuze on kadonnut.

Yhtiö voi tämän jälkeen liisata tähtikuviota suurfirmoille rajoitettuun operatiiviseen käyttöön mukiin menevällä hinnalla.

Sääksmäessä 9.3.2020
Cuningas de Rapalum
puheenjohtaja, yksinoikeutettu ainoa jäsen.


Huomautus:
Joku saattaa harhautuneessa ja nurkkapatrioottisessa hengessä väittää, että yllä julkaistulla päätöksellä ei olisi mitään realistisia toteutumismahdollisuuksia. Tämä on taantumuksellista valeinformaatiota. Jo 1970-luvulla jalosti ja epäitsekkäästi ajattelevat edistykselliset voimat julistivat: "Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia!" Kun syvät joukot vakuuttuvat vaatijoiden ylivoimaisesta henkisestä ja moraalisesta tasosta, he ryhtyvät hajottamaan epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa, ja niin - yhdellä iskulla - mahdottomuus muuttuu realiteetiksi! Älkäämme siis sulkeko mitään rajoja, vaan avatkaamme ne sepposelleen!