perjantai 12. tammikuuta 2018

Nuoruusaikojen hassuimpia huvituksia

Pysytäänpä vielä tuossa lapsenomaisessa huumorintajussa. Minua naurattaa yhä melkoinen määrä juttuja jotka naurattivat silloin muinoin, ehkä siinä 70 vuotta sitten.

Tom Tuoli
Tom Dooleylle tai Dulalle (1845-68) kävi vähän huonosti, mutta eipä se suomalainen väännösversiokaan ihan kivuton ollut: "Hirtetty on Tom Tuoli, venyy mut katkee ei...". Tämän laulun teki tunnetuksi Kingston Trio 50-luvun puolivälin jälkeen, joten olen ollut aikuinen tämän Tuoli-version kuullessani. Mutta minulla on epämääräinen mielikuva että tuo väännös olisi lähtenyt liikkeelle jostain radiohupailusta. Tietääkö joku?
Muuten, mihin tuo mainio sana "hupailu" on kadonnut? Se jonka viimeisiä mestareita oli Aune Ala-Tuuhonen. Tein minäkin hänelle erinäisiä hupijuttuja, ja minun lisäkseni myös muuan Urho Ylä-Kaljunen tiettävästi arvosti häntä. Aunella oli iso nauhakakku jota hän kutsui "Kari Rydmanin muistonauhaksi"... Nyt minulla sattuu olemaan Aunen muistonauha... Hupaisaa ikuisuutta, Aune!

Telex Tekomunat Teidänkin Tenaville!
Sodan jälkeen vei Suomen muoviaikaan Telex-niminen firma, joka valmisti huonosta muovista helposti särkyviä ja epämääräisen näköisiä leluja ja krääsää. Koululaisten parissa mainoslause "Telex Teidänkin Tenaville" muuttui nopeasti mm. otsikon kaltaiseen muotoon. Jotkut lisäsivät siihen vaikkapa "... ja varttuneemmille Warre". Olisipa hauska tietää tuon Telexin historiasta jotain. Ainakin nimi sittemmin alkoi tarkoittaa aivan muuta. Olivatko Telexin Tekomunat halvempia kuin muut lelut? Halpoina niitä kyllä pidettiin sanan toisessa merkityksessä.

Katkeaa, muttei liimatusta kohdasta
Lukko-liimaa mainostettiin hauskalla kuvalla. Siinä oli paksu liimattu kohta, ja elefantti astui hirren päälle. Hirsi todella murtui, mutta ei siitä liimatusta kohdasta. Olisipa hauska löytää tuokin mainos taas. - Kerronpa tarinan, johon tuo mainoslause loistavasti sopii. Pikkupoikana olin yöretkellä kahden muun täysihoitolan pojan kanssa. Rakensimme läheiseen kallioniemeen kuusenhavuista majan, koottiin kallionkoloon nuotio, ja ongittiin pari ahventa jotka käristettiin siinä nuotiossa. Aamulla lähdettiin tyytyväisinä kohti täysihoitolaa. Yhdelle pojista tuli kumminkin kakkahätä, ja hän kyykistyi kalliolle. Me kaksi muuta näimme hänet kauniina siluettina  kirkasta kesätaivasta vasten. Seurasimme toimitusta, kunnes tapahtui pienenpieni muutos tuotoksessa. Me katsoimme toisiamme ja totesimme yhteen ääneen: "Katkeaa, mutta ei liimatusta kohdasta!". (Tämä on virstanpylväs vanhan bloggerin uralla: ensimmäisen kerran vajosin kakkajuttujen tasolle).

Silvo Sokan raketti
Nuorimies Silvo Sokka karkasi koroaan, ja keksi hämäykseksi tarinan rakettilennostaan. Niin kummallista kuin olikin, aiheesta kehkeytyi melkoinen mediasirkus, ja monet pitivät tarinaa aluksi jopa totena. Avaruusalus Silverstaria etsittiin innokkaasti Suonteen järvestä. Me helsinkiläispojat emme olleet yhtä herkkäuskoisia, mutta kun Helsingin Sanomatkin oli julkaissut kuvan raketista, me pojat panimme paremmaksi. Piirroslehtiöiden sivut täyttyivät toinen toistaan mielikuvituksellisemmista kaikenlaisin lisälaittein varustetuista avaruusaluksista. Aiheesta syntyi jopa innovatiivista kilpailua. Tuskin noita piirustuksia on jäänyt talteen, mutta olisi kuitenkin kiintoisaa analysoida miten poikien mielikuvitus laukkasi noina esiavaruudellisina aikoina.

Käsiol, Tassulette ja Pesetti Saipporelli
Jo mainittu Telex edusti siyä sodanjälkeisen ajan muotisuuntausta, että liikenimen arvoa voitiin nostaa lisäämällä siihen X-kirjaimen, tai ainakin naamioimalla se ulkomaalaiseksi. Se temppu on tepsinyt aina Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjät-näytelmän ajoista asti. Muistelen että sodan jälkeen yritettiin myydä Käsiol-nimistä ihovoidetta. Vai oliko se Tassulette? Onko tietoa näistä ih,eaineista? Ja saippuahiutaleista joiden nimi oli Pesetti Saipporelli, italialaisittain äännettynä?

tiistai 9. tammikuuta 2018

Väärin kuultu kansallislaulu



Minun lapsen tasolle jäänyttä huumorintajuani kutittaa yhä muuan kymmenen vuoden takainen YouTube-parodia. Siinä kuunnellaan erään valtion kansallishymniä ruotsalaisin korvin, ja kuvitetaan vielä hauskasti mitä "ruotsinkielinen" teksti tuntuu surrealistisesti sanovan. Näin se "ruotsinkielinen" teksti menee:

Säg åt Swerki skelögd, de' är så det ska vara.
Säg till han ett Heidi är lik parabol.
Hans far slår jämt sossar - det var en av båda;
en helgrimmad måsskit, sa Elsies major.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i lag.

Säg "strålfisk" till alla, han sa: "Testa på det!"
Regering. En viking. Hans fot sa: "saliv!"
Han kramas, ja jävlar, och fånga Nairobi.
Han trodde han valde, men han skramla in.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i lag.

Han levde med Swerki, de leka poliser.
En geting, en bondtjej: en man tjej ska bli.
I Rasta-mors mage finns salt á la cheesecake.
En bror med sin granne ska hälsa en bil.
Stackars negerslav! Hans kön ska vårta ge.
Vårtsvin ska vråla när jag slipat klart!
Halvfina hägringar.... Siv sa "fan ångrar jag"!
Hasch fanns i spruta, polis sprang i mål!

Sattuisiko joku lukijoista arvaamaan minkä maan laulusta on kysymys? Liitän linkin tuohon videoon jonkun päivän kuluttua.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Vanhoja kuvia höyrylaivoista: Södern ja Ariadne

Isoisäni Walter Rydman oli innokas purjehtija, mistä seurasi että hänen valtavassa negatiivijäämistössään on kosolti myös saaristo- ja merikuvia. Hän ja hänen perheensä matkaili myös laivoilla, niin järvireiteillä kuin merelläkin. Seuraavat kuvat ovat näiltä retkiltä. En osaa sanoa ovatko ne purjeveneestä vai laivasta kuvattuja; en ole lukenut kuvauksia Walterin purjehdusretkistä hänen nuoruutensa ajoilta, mutta minun aikanani saatettiin kuitenkin ulottaa retkiä ainakin Söderskärin majakan tienoille Porvoon ulkosaaristossa. Länteenkin Walter on toki voinut purjehtia ainakin Hangon tienoille asti.

Ensimmäisen kuvan paikkaa en osaa tunnistaa (osaisiko joku lukijoista?), mutta laiva on kuitenkin s/s Södern, tuolloin rekisteröitynä Loviisaan. Kuvan on ottanut joku Walterin perheestä.



Sivustolla http://www.turkusteamers.com/rannikkoliikenne/sodern/laiva.html kerrotaan Södernistä perustiedot. Laiva rakennettiin Rosenlewilla Porissa vuonna 1887. Alkuvuosikymmeninä se liikennöi Turun ja Porin, sittemmin myös Vaasan väliä. Talviteloillepantaessa 1906 se ehti osittain upotakin Turun Chrichtonin laiturissa, mutta kunnostettiin jälleen, eihän laiva ollut kahtakymmentäkään vuotta vanha. Vunna 1914 Sädern alkoi liikennöidä Turun - Heösongin - Viipurin linjalla. Venäläiset pakko-otattivat laivan vuonna 1915, ja se saatiin takaisin kaksi vuotta myöhemmin surkeassa kunnossa.

Vuodesta 1918 Södern jatkoi Turun ja Viipurin väliä matkaamista, mutta siirtyi sitten loviisalaiselle varustamolle, joka pudotti Turun linjalta pois. Yllä oleva kuva on kuvattu luullakseni 20-luvun loppupuolella. Linja lakkautettiin 1932, kun Helsingistä pääsi junalla paljon nopeammin Viipuriin. Ja vihdoin vuonna 1936 laiva romutettiin Helsingissä 49 vuoden ikäisenä.

Tällä sivulla on mainio kuva Södernistä, otettu viimeistään 1917, sillä se kulkee vielä keisarikunnan lipun alla.

Seuraavat kaksi kuvaa on otettu aikansa ehkäpä kuuluisimmasta matkustajalaivasta. FÅA:n Ariadne vei matkailijoita ulkomaille, aina Tukholmaan asti. Ensimmäisen kuvausvuotta en tiedä, 20-luvulta kuitenkin:


Mutta tästä kuvasta on jäänyt dokumentti kuva-albumiin. Sen on ottanut 13-vuotias tuleva isäni vuonna 1920.


Sivulla http://www.turkusteamers.com/ulkomaanliikenne/ariadne/laiva.html on tietoja ja kuvia Ariadnesta. Se rakennettiin FÅA:n tilauksesta Göteborgissa 1914. Samana kesänä se jo liikennöi Helsingin, Tallinnan ja Stettinin väliä - Stettinhän kuului tuolloin vielä Saksaan. Mutta jo elokuussa venäläiset kaappasivat sen sairaalalaivaksi Helsinkiin, olighan laivassa vuodepaikkoja peräti 265 maykustajalle. Saksalaisten vapautettua Helsingin Ariadne palasi takaisin Höyrylaiva-osakeyhtiölle.

Toukokuussa 1919 laiva oli korjattu, ja se alkoi liikennöidä Helsingin ja Tukholman, Helsingin ja Hullin ja Helsingin ja Stettinin linjoilla. Pariisin olympialaisten menestyksekäs suomalaisjoukko saapui Helsinkiin tietysti Ariadnella 18.7.1924. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista - toistaiseksi en ole löytänyt Walterin perheen kuvista tällaista, vaikka oletettavasti joku perheestä oli paikan päälläkin.


Sodan sytyttyä arvokas laiva vietiin turvaan ensin Uuteenkaupunkiin ja sitten Tukholmaan. Saksalaiset vuokrasivat Ariadnen, ja siitä tuli jälleen sairaalalaiva. Suomalaislapsia se kuljetti Ruotsiin turvaan, ja lopuksi se toimi suomalaisena sairaalalaivana. Sitten tulivatkin taas venäläiset, jotka halusivat Ariadnen "sotakorvauksena". Kas kummaa, luovutusmatkalla se ajoikin Enskerin matalikolla karille. Laiva pelastui siis, ja vietiin Hietalahden telakalle, jossa sille tehtiinkin valtavat uudistustyöt. Sitä pidennettiin yli kuudella metrillä, sitä jäävahvistettiin, ja savupiippukin lyheni reippaasti. 1949 Ariadne aloitti 18 vuoden pituisen kautensa Helsingin ja Kööpenhaminan välillä. Sitten matkat lyhenivät, -67 matkattiin Helsingistä Tallinnaan, seuraavana vuonna Turusta Tukholmaan, mutta sitten alkoikin jo isojen autolauttojan aika. Vimmatuista pyynnöistä huolimatta Ariadnesta ei tullut museolaivaa, vaan se romutettiin Helsingissä 1969 55 vuoden ikäisenä.

Rippeitä Ariadnen sisustuksesta säilytetään Merimuseon tiloissa Kotkassa. (Edit: Ariadnen ravintolasalin "kapteenin pöytä" on yksityisessä omistuksessa Sääksmäen Huittulassa; tiedon antoi Ari Sirén).













torstai 4. tammikuuta 2018

Katoava kotitalo ja sen idylli

Niinkuin minä asun ruumiissani, ruumiini (ja minä) asuu talossa. Ei ihme, että klassinen unienselitys tulkitsee talon ruumiin symboliksi. Ruumis vanhenee ja kuluu siinä missä talokin, ja se kuolee lopulta siinä missä talokin kuolee, poltetaan tai puretaan.
Asuin perheeni kanssa vuodesta -78 vanhassa, aika huonokuntoisessa omakotitalossa Töyräänkadulla Valkeakoskella peräti 20 vuotta. Se oli rakennettu vuonna -50 aika heppoisista aineksista. Betonivalukin oli melko surkeaa niin kellarin pohjassa kuin välikatossakin. Entisen suon, Surmakorven pohjavesi oli aivan lähellä kellarin lattiassa olevia reikiä. Joitakin korjauksia taloon yritettiin tehdä, mutta perheen hajottua oli suoranainen helpotus muuttaa nykyaikaiseen rivitaloon Sääksmäen kirkolla. Tänä vuonna tulee muuten samat 20 vuotta täyteen yksinäisenä maalaisukkona.
Mutta tuo vanha huono talo lumoavan kauniissa teatteripuistoon liittyvässä miljöössä pulpahtelee yllättävän tiiviisti esiin unissa. Jopa pari kertaa kuussa saatan olla siellä, milloin tuskailemassa että talossa on vielä jäöjellä paljon kirjojani ja muita tavaroita, milloin takaisin muuttaneena puoliraunioituneeseen vanhaan kotiini. Viime yönä olin taas paluumuuttajana vähien tavaroiden kanssa sen yläkerrassa, alakertaan oli muuttamassa vanhan naapuriperheen jälkeläinen. Rahat olivat vähissä, ja asumisenkin piti olla hyvin väliaikaista. Alakertaan tulikin aivan ventovierasta porukkaa, ja tunnelma oli ankea kuten melkein aina näissä unissa.
Entinen taloni ja ainakin neljä naapuritaloa ovat olleet jo vuosia tyhjillään. Ikkunat on särjetty ja kasvillisuus valtaamassa itse rakenteitakin. Alue on nyt ympäröity lippusiimoilla, ja lopullinen tuho alkanee aivan kohta, alkukeväästä. Paikalle nousee kerrostaloja. Idylli katoaa lopullisesti.
Tässä kuvia viime heinäkuulta.

Tässä oli kerran katukäytävä, jota talvisin kolasin kiroillen auran heittämästä lumesta.

Tässä seisoi aikoinaan kuplafolkkarini runsaassa tilassa.

Yläkerrankin ikkunat on särjetty, ja joku puu on löytänyt niistä mainion kasvupaikankin.

Pihalle johtaa enää lasin peittämä polku.
Vanha mattoteline on vääntynyt, ja leikkimökki kadonnut.


Puut ovat vallanneet pihan, puut joita en pikkurisuina enää ehtinyt poistaa.

Tämän puun, siperianvaahteran muistaakseni, olin itse istuttanut, vähän väärään paikkaan kylläkin.

Orapihlaja-aita on jo tukkinut naapuritalonkin sisäänkäynnin.


sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Yhden päivän muisti 5

Maanantaina Jorma huomasi tehtaalle mentyään, että työt seisoivat, ja johtajisto oli epätoivoissaan. Kaikki tilauspaperit ja muut olivat kadonneet, eikä koneitakaan voinut käynnistää, kun ei tiedetty mitä pitäisi valmistaa ja kenelle.
Samaan aikaan Kirstin mieliala laski laskemistaan. Hän ei muistanut vauvan syntymäpäivää lainkaan. Oliko se syntynyt ennen joulua? Joko voisi viettää lapsen puolivuotisjuhlaa? Entä milloin oli Jorman ja hänen hääpäivämsä? Hirvittävä epävarmuus alkoi kalvaa mieltä.

                                              *

Uuden Suomen toimituksessa oli tulenpalava kiire. Uutisvirta oli paisunut valtavaksi. Venäjän keisari oli kuollut, ja parlamentti oli alkanut keskustella keisarikunnan lakkauttamisesta. Myös maan alle mennyt kommunistinen puolue alkoi käynnistellä toimintaansa. Saksassa valtakunnankansleri Holzmeyerin asema alkoi horjua. Kansallissosialistinen puolue oli alkanut järjestäytyä, ja vaati pidätettynä olevan Adolf Hitlerin vapauttamista ja palauttamista maan johtoon. Espanjan valtiota ei käytännössä enää ollut, kun lähes jokainen kaupunki, jopa maalaiskylä julistautui itsehallintoalueeksi. Englannin siirtomaista kuului hälyttäviä uutisia, ja sieltä täältä oli jo brittihallinnon edustajia lähtemässä suin päin pakoon. Kotimaassa liike-elämä ja kauppa olivat pysähdyksissä. Kauppoja oli kyllä avattu, ja ne joilla oli rahaa suorastaan hamstrasivat elintarvikkeita ja kodinkoneita.
Yhä enemmän tuli myös uutisia ihmisistä joiden muisti ei ollut kokonaan kadonnut. Jotkut kirjailijat olivat ilmoittaneet, että heillä oli hallussaan käsikirjoituksia joita he olivat päivänneet edelliselle vuodelle. Väestöön oli moniaalla alkanut kasvaa epäilys, että uutiset olivat silkkaa hämäystä ja humpuukia, ja monenlaiset protestiryhmät olivat syntymässä.
Korvenojan johdolla päätettiin että kaikki vähänkin tärkeiltä tuntuvat uutiset julkaistaan yleisen edun nimissä, paisuipa lehti sitten vaikka viisikymmensivuiseksi.

                                              *

”Eipä tainnut ihan mennä  niinkuin Strömsössä”, sanoi Jumala henkilökunnalle. Enempää arkkienkelit kuin alemmatkaan koodarit eivät ymmärtäneet mistä esimies puhui, jolloin tämä lisäsi: ”Anteeksi, olin taas aikaani edellä kuten tavallista”. 
Jumala huokasi syvään. ”Koko uudistus vietiin läpi huolimattomasti ja epätasaisesti. Jatkumon katkaiseminen oli kohtalokas virhe. Esittäkää parempia ehdotuksia ihmiskunnan paremman tulevaisuuden luomiseksi!”
”Mennään 1900-luvun alkuun”, ehdotti arkkienkeli Gabriel, ”estetään vaikka Sarajevon laukaukset, niin vältetään se ensimmäinen maailmansota!”
”Ei se mitään auttaisi, sotahulluus oli jo iskenyt kaikkialle”, Jumala murahti.
”Palataan miljoonan vuoden päähän, ja vaikutetaan kädellisten evoluutioon niin että niistä tulee rauhallisempia”, yritti siihen Mikael.
Sagsagel huudahti: ”Lopetetaan koko tämä epäonnistunut kokeilu, ja aloitetaan uudelleen puhtaalta päydältä!”
Jumala pudisti virtuaalista päätään ja sanoi: ”Ehdotan että palaamme vuoteen 1930. Koko henkilökunta jalkautuu maan päälle, ja tarkoitan tällä siis aivan kaikkia, vähäisimpiä kerubeja myöten. Menette kukin omaan maahanne, ja istutatte jokaisen diktaattorin, sotahullun, salajuonijan ja muun roiston päähän täydellisen mielenvikaisuuden ja hulluuden, jotta he eivät voisi jatkaa toimiaan. Onko selvä?”
”Koskeeko tämä myös meitä?”, kysyi sattuma- ja poikkeusjaoston johtaja Perkele.
”Minähän sanoin että kaikki!”, ärjäisi Jumala.
”Selvähän se”, sanoi Perkele.

                                              *

Ja niin tapahtui mitä Jumala käski.
Näin me kaikki siis olemme täällä, Jumalan luomassa uljaassa uudessa maailmassa, joulun alla Herran vuonna 2017.


torstai 14. joulukuuta 2017

Yhden päivän muisti 4

Maailmassa oli tapahtunut merkillisiä. Kun ihmiset heräsivät lauantaihin huhtikuun 1. päivään vuonna 1939, menneisyys tuntui kuin pois pyyhkäistyltä. Tilannetta seurataan maaseudulla asuvien Matin ja Liisan, teollisuuskaupungissa asuvan insinööri Jorman ja hänen vaimonsa Kirstin, sekä sanomalehti Uuden Suomen toimituksen näkökulmasta. 

Korvenoja heräsi, kun huoneeseen saapui toimituksen aamuvuorolainen ja toi tuoreen sunnuntainumeron. Se oli tosiaan vain kaksisivuinen paperi. Etusivun uutiset käsittelivät pelkästään lauantain outoja tapahtumia, ja ne täyttivät suuren osan takasivuakin. Aamuvuoron toimittaja kertoi, että paljon ihmeellisempää tietoa oli tullut yöllä ja aamulla. Espanja oli täysin sekaisin, useita tuhansia ihmisiä oli kadonnut, kenraali Franco antanut raivokkaan lausunnon, mutta kadonnut sitten hänkin. Amerikkalainen laivasto oli pysähtynyt, englantilaislähteet kertoivat, ja osa niistä oli lähtenyt takaisin. Joukko saksalaisia ja sveitsiläisiä psykiatreja ja tiedemiehiä oli ehdottanut, että koko maailmaa oli kohdannut jonkinlainen joukkohypnoosi. Eräät uskonnolliset piirit olivat julistaneet lauantain uudeksi luomispäiväksi. Kotimaasta  oli tullut erilaisten arkistojen tutkijoilta tietoja joiden mukaan tietoja puuttui vuoden 1937 alusta aina maaliskuun loppuun asti tänä vuonna. Valtiovarainministerit eri maissa olivat ilmoittaneet, että pankkien ja rahalaitosten tilejä oli alettu tutkia. 
Korvenoja kysyi, oliko tullut tietoja ihmisistä joiden muisti ei ollut kadonnut. ”Jonkin verran on tullut epämääräistä tietoa, mutta näiden tapausten tutkinnasta ei ole mainintoja”, aamutoimittaja kertoi, ja lisäsi: ”Tasavallan presidentti pitää tänään puheen radiossa kello 12”.

*

Jorma lähti aamun valjettua tehtaalle katsomaan tilannetta. Heti kohta selvisi, että valmiita paperirullia oli runsaasti saleissa, mutta koneet olivat pysähdyksissä, niin että ne oli ajettava tyhjiksi. Sähköä tuntui riittävän hyvin.
Paikalle oli kokoontunut suuri osa johtajistosta. Kenraali Walden oli kuulemma tulossa iltaan mennessä, mutta paikalla oli hänen poikansa Juuso. Suuri osa työväestä oli koolla, insinööreistä samoin. Päätettiin kuunnella presidentin puhe radiosta.

*

Sunnuntaiaamuna Matti valjasti hevosen, ja huomasi samalla että Makkosilla oleva venäläismies oli samassa puuhassa. Hän näytti pärjäävän tuossa touhussa oikein hyvin, ja Makkoskakin oli paljon rauhallisemman tuntuinen kuin eilen. Molemmat lapset istuivat kärryillä, lämpimän tuntuisesti puettuina, Liisa huomasi tyytyväisenä.
Kirkollapa oli tavanomaista suurempi ruuhka, oli kuin koko pitäjän väki olisi kerääntynyt uutisia kuulemaan. Matti ja Liisa tunsivat heistä monia, eikä sananvaihto ollut isostikaan aikaa vievää: ”Onkos sitä teilläkin…”, ”Kyllä vaan, kaikki ovat vallan ihmeissään”.
Kirkossa tunnelma oli kuin isona juhlapäivänä ikään, laulettiin Jumala ompi linnamme ja muuta. Sitten kirkkoherra nousi saarnastuoliin, ja puhui. Hän kertoi soittaneensa piispallekin, ja tämä oli arvellut että mikäli asiat eivät tästä muuten selvinne, ei jää paljon muita vaihtoehtoja kuin että Jumala on tehnyt uuden luomistyön, tai ainakin korjannut vanhaa…
Kirkkoherran jälkeen puhujaksi nousi pitäjän nimismies, joka vetosi kovasti ihmisten rauhallisuuteen. Sekä seurakunta että pitäjän virkamiehet aloittavat jo tänään arkistojen tutkinnan, hän sanoi, ja vakuutti että asiat selviävät tavalla tai toisella jo alkavalla viikolla.
Kolmantena nousi puhumaan kirkonkylän osuuskaupan johtaja, joka kertoi että kauppa avataan maanantaina aamulla. Tarkistuksen mukaan varastot olivat aivan täynnä. Mutta jos joiltakin on kotoa ruoka loppunut, niin voi jumalanpalveluksen jälkeen ilmoittautua hänelle, kauppias lisäsi, ja yritetään etsiä jotain ensi hätään.

                                              *
Uuden Suomen toimituksessa kuunneltiin presidentti Kallion puhetta tarkasti. Kaksikin toimittajaa kirjoitti sen pääkohtia muistiin pikakirjoituksella; sen sujuva taito oli toimittajien tärkeimpiä pätevyysalueita.
Presidentin puhe oli lyhyt, ja myös melkoinen pettymys uutisia tiukasti seuraaville lehtimiehille. Kallio keskittyi rahottelemaan kansalaisia, ja vakuutti että niin hän, pääministeri Cajanderin johtama hallitus, armeijan johto ja kaikki virkamiehet tekevät herkeämätöntä työtä tapahtuneiden asioiden selvittämiseksi, ja valtion toiminnan pikaiseksi palauttamiseksi normaaliin tilaan.
”Pihalla kuin lumiukko”, pääsi Korvenojalta. Pikku-Pauli, se vanha toimittaja vilkaisi vierellään istuvaan Nuortevaan, ja sanoi: ”Enemmän olisi saanut tietoja Hölmölän erikoisuuskirjeenvaihturiltakin!”. ”Kalliit muistot… Kallisarvoisiksi tulleet, yhä kallistuvat…”, Nuorteva mutisi.


(Jatkuu)


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Yhden päivän muisti 3

Tätä ennen tapahtunut: Matti ja Liisa ihmettelevät muistinmenetystään. Matti lähtee naapuriin, jossa asiat ovat täysin sekaisin. Insinöörinrouva Katri hoitaa vauvaa ja ihailee viimeisen päälle siistiä kotiaan. Hänen miehensä Jorma käy kirjastossa, ja huomaa että siellä on vain tämänpäiväinen sanomalehti. Uuden Suomen toimittaja Korvenoja ihmettelee kaukokirjoittimen suoltamia uutisia, ja pakinoitsija Olli pohtii kuvaradion suomenkielistä nimeä. Eilinen päivä ja koko menneisyys tuntuu kadonneen kaikkialta.


Jorma ja Katri kuuntelevat radiota. Toimittaja on jalkautunut Helsingin kaduille ja yrittää kysellä ihmisiltä mitä on tapahtunut. Useimmat kieltäytyvät, tai murahtavat: ”En muista”. Joku kertoo kuitenkin kovin ihmeellisistä huhuista, joiden mukaan perheisiin on tullut ylimääräisiä jäseniä, tai kadonnut joitakin. Jotkut ovat kuulemma kulkeneet kaduilla ja ihmetelleet missä asuvat. Kaikki tuntuu olevan sekaisin. 
Jorma ja Katri istuvat kuin transsissa radion äärellä, eikä heille tule mieleenkään ryhtyä ruoanlaittoon.
Sitten lähetys keskeytyi, ja ääneen tuli tuttu Markus-setä. Pehmeällä äänellään hän kehotti ihmisiä rauhallisuuteen, mutta kertoi sitten että ainakin professorit Arvi Korhonen ja Juhani Rinne olivat soittaneet radion johdolle, ja kertoneet että he alkavat ruotsalaisten ja saksalaisten kollegoittensa kanssa tutkia äskeisiä hyvin mielenkiintoisia tapahtumia. Lopulta kuuluttaja ilmoitti että tasavallan presidentti Kallio pitänee kansalle puheen joko illalla tai sitten sunnuntaina puolilta päivin. 

*
Uuden Suomen toimituksessa oli myös kuunneltu radiota, ja seurattu ulkomaisia uutisia. Monet niistä oli jo käsitelty ja toimitettu ladottavaksi. Koko etusivu tulisi käsittelemään tapahtunutta. Oma artikkelinsa tulisi olemaan koti- ja ulkomaisten tiedemiesten, varsinkin historiantutkijoiden haastatteluista laadittu kooste. Sunnuntain lehdestä uhkaa tulla kaksisivuinen, sillä minkäänlaisia mainoksia tai tiedotteita tilaisuuksista ei löydy.
Lehden päätoimittajaa ei nähty. Etusivun mukaan se olisi Lauri Aho, mutta tämä ei vastannut puhelimeen. Niinpä päätettiin että Korvenoja toimisi virkaatekevänä, hän kun oli poikamies. Hän jäikin töihin ja luki innokkaasti kaukokirjoittimen syytämiä liuskoja.
Yhdeksän aikaan illalla tuli Ruotsin kautta Englannista tieto, että britit olivat havainneet runsasta liikehdintää Atlantilla. Amerikkalaiset olivat lähettäneet suuren joukon sotalaivoja ja tukialuksia kohti Eurooppaa, mutta niihin ei oltu saatu yhteyttä. Saksasta tiedotettiin, että Puolan rajan takana oli havaittu liikehdintää, ja että siellä näytti olevan kyliä raunioina. Tiedotettiin myös, että valtakunnankansleri Holzmeyer oli antanut lausunnon, jonka mukaan kaikilla rajoilla oli rauhallista, ja että ulkoministeriö oli ottanut yhteyttä puolalaisiin.
Korvenoja nukahti toimituksen sohvalle, mutta latojat ja kohta myös painokoneet olivat täydessä työssä.

*

Liisa oli odottanut Mattia aikansa, mutta lähti sitten itsekin naapuriin. Soramaantiellä tuli vastaan polkupyörällä joku kylänmies, jolla oli tarakalla pieni itkevä tyttö vähissä vaatteissa. ”Tämmöinen tuolla kulki tiellä vastaan, ja ajattelin viedä lapsen jonnekin taloon lämmittelemään”, mies sanoi.
”Tulkoon minun mukaani, käyn vain naapurissa. Mutta kyllä minä häntä voin hoitaa, kunnes oikea koti lapselle löytyy”, Liisa ilmoitti. Kun hän ja lapsi pääsivät sisälle, pieni poika juoksi porstuaan ja kiljahti: ”Katri!”
Melkoinen tovi siinä sitten istuttiin Makkosen pirtissä ja puhuttiin tapahtuneista. Venäläinen mies istui lamaantuneena muiden joukossa. Huomisaamuna päätettiin joukolla lähteä kirkolle jumalanpalvelukseen - kyllä kirkkoherra varmaan osaa kertoa meille mitä on tapahtunut, näin ajateltiin.

(Jatkuu)