sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Theseuksen laiva, ja muita paradokseja



Pälkäneen rauniokirkkoa ei saa edes kattaa, koska Museovirasto rakastaa raunioita
Välillä on ihan pakko kehua, niin outoa käytöstä kuin se hämäläiselle onkin. Mutta suomalaisessa Wikipediassa on joukko aivan erinomaisia artikkeleita esimerkiksi argumentointivirheistä tai paradokseista, kuten vaikkapa Theseuksen laivasta. Tämän tarusankarin laivaa näet kunnioitettiin niin suuresti, että sitä Plutarkhoksen kertoman mukaan säilytettiin Ateenan satamassa muistomerkkinä. Kun sen lankut tulivat vanhoiksi, ne aina korvattiin uusilla. Lopulta laivassa ei ollut yhtään alkuperäistä osaa. Oliko se siis vieläkin Theseuksen laiva?

Muita samanlaisia paradokseja oli Herakleitoksen joki, "johon ei voinut astua kahta kertaa", tai Isoisän kirves, "johon isäni teki uuden varren ja minä uuden terän". Entä ihminen itse, jonka solut kuolevat ja uusiutuvat niin, ettei hänessä loppujen lopuksi ole yhtään alkuperäistä osasta. Onko hän siis enää sama ihminenkään?

Näihin paradokseihin voitaisiin lisätä vaikkapa Dresdenin Frauenkirche, joka rakennettiin uudestaan, vieläpä siten että käytettiin niin paljon vanhoja osia kuin mahdollista.

Tämäntyyppinen paradoksi on paljon muutakin kuin teoreettista aivoleikittelyä, sillä kulttuuriperinnöstä riippuen se voi johtaa hyvin erilaisiin päätöksiin kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Pälkäneen rauniokirkon kohtalo on kuvaava Suomen museaaliselle ajattelulle. 127 vuotta ovat sen muurit seisseet virttymässä ilman katon suojaa, eikä Museovirasto ole vieläkään hyväksynyt minkäänlaisia kattamissuunnitelmia, ei edes lasikatolla. Samanikäinen sisarkirkko Sääksmäessä rakennettiin palon jälkeen vuonna 1930 uudelleen, tosin muurinsisäisin betonirakentein, ja Tyrvään P. Olavin kirkko on seissyt tuhopolton jälkeen uudistettuna jo 8 vuotta. Museoviraston omituinen kanta pitää raunioista kiinni perustuu ilmeisesti "Isän kirves" -paradoksin omaperäiseen tulkintaan.

Toinen asennoituminen on japanilaisilla. Siteeraan suoraan Wikipedian artikkelia:

Identiteetin ja muutoksen ymmärtäminen saattaa poiketa eri kulttuureissa niin, ettei Theseuksen laivaa välttämättä nähdä kaikkialla paradoksina. Douglas Adams kertoo kirjassaan Last Chance to See (1990) seuraavan anekdootin Japanista:
»Muistan, kuinka kerran Japanissa, kun olin ollut katsomassa Kinkaku-ji -temppeliä Kiotossa, olin jotakuinkin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin se oli selvinnyt ajan kulumisesta, sillä se oli rakennettu alun perin neljännellätoista vuosisadalla. Minulle kerrottiin, ettei se ollut säilynyt lainkaan hyvin, koska se oli tosiasiassa palanut maan tasalle kahdesti tällä vuosisadalla. ”Eli se ei ole alkuperäinen rakennus?”, kysyin japanilaiselta oppaaltani.
”Tietysti se on”, hän väitti, yllättyneenä kysymyksestäni.
”Mutta se on palanut maan tasalle?”
”Kyllä.”
”Kahdesti.”
”Monesti.”
”Ja rakennettu uudelleen.”
”Tietysti. Se on merkittävä ja historiallinen rakennus.”
”Jossa on kokonaan uudet rakennusaineet.”
”Tietysti. Se paloi maan tasalle.”
”Joten kuinka se voi olla sama rakennus?”
”Se on aina sama rakennus.”
Minun oli pakko myöntää itselleni, että tämä oli itse asiassa täysin rationaalinen näkökulma. [...] Rakennuksen idea, sen tarkoitus, sen suunnitelma, ovat kaikki muuttumattomia ja muodostavat rakennuksen olemuksen. Alkuperäisten rakentajien tarkoitus säilyy. Puu, jolla suunnitelma toteutetaan, lahoaa ja korvataan tarvittaessa. Liiallisen huomion kiinnittäminen alkuperäisiin rakennusaineisiin [...] johtaa epäonnistumiseen siinä, että näkisi elävän rakennuksen itsessään.»

perjantai 20. lokakuuta 2017

Korjattavaa riittää saduissa ja lauluissakin

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota kielenkäyttöön ja sen vääriä tai virheellisiä mielteitä tuottaviin sanoihin. Kuin pikkulapset ikään on ihmetelty voiko nainen olla puhe-, sähkö- tai lautamiehenä tai kirkkoherrana. Tuomiokapituli on toistaiseksi säästynyt validina ilmaisuna, sillä tuomioitahan se jakelee väärin toimineille papeille.

Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt koko joukko lauluja, satuja tai animaatioelokuvia, jotka antavat lapsille ja aikuisillekin harhaan johtavia käsityksiä esimerkiksi luonnosta tai eläimistä. Olisikin pikaisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin tällaisten korjaamiseksi nykyvalistuneen aikamme standardien mukaiseksi.


1. Myyrä
Suosittu tšekkiläinen satuhahmo Myyrä sai milloin housut, milloin auton tai jotain muuta. Mutta kuvassa on ilmiselvästi aivan toiseen eläinkunnan haaran edustaja, ei mikään jyrsijä vaan hyönteissyöjä jota valistumaton kansa muinoin kutsui maamyyräksi. Kielitoimisto suosittelee ehdottomasti tuon nimen korvaamista kontiaisella, joka on varta vasten keksitty tätä maan sisällä puuhailevaa eläintä tarkoittamaan. Siispä ehdottomasti: "Kuinka kontiainen sai housut"! 



2. Ristilukki
Sibeliuksen suosittu Laulu Ristilukista on edellisen tavoin hyvin harhaanjohtava. Laulussa tarkoitetaan eläintä nimeltä Ristihämähäkki, joka ei ole edes sukua lukeille. Laulussa väitetään harhaanjohtavasti jopa että "lukki niin suuri ja musta kuin yö"! Laulun sanoitusta on siis ehdottomasti korjattava tältä osin muotoon "ristihämähäkki suuri ja musta kuin yö"!



3. Tuuli
Tunnetussa laulussa "Niin kaunis on maa" väitetään että "vain metsässä tuulee". On aiheellisesti huomautettu, että jos metsässä tuulee, niin muualla myös! Esimerkiksi järvellä voi hyvinkin tuulla, mutta viereisessä metsässä ei välttämättä ollenkaan. Olisi siis korjattava että "vain järvellä tuulee"! Tekijä on yrittänyt huomauttaa että tällainen saattaisi vihjaista jostakin tulevasta onnettomuudesta siellä järvellä, ja että "metsässä tuulee" antaisi jonkinlaisen myyttisen kuvan salaperäisyydestä. Valistuneen mielipiteen mukaan kohta on joko korjattava luonnolliseksi tai jätettävä kokonaan pois.



4. Käki
Tunnetussa laulussa kerrotaan, miten muka "kaukana korvessa käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistäin". Nyt on vain niin ikävästi, että naaraskäki ei kuku, uros vain. Sana sulho olisi siis korvattava sanalla "naaraansa", tai mieluiten "partnerinsa", jolloin otetaan myös huomioon vaihtoehtoinen parisuhde jossa molemmat osapuolet kukkuvat.






keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Jalon Ihmisen pitää huolestua


MTV:llä pn menossa varsin hyvä paneelihupailu "Pitääkö olla huolissaan". Se eroaa muista siinä ettei kukaan huuda, juontaja ei häpeile älyään eikä empatiaansa, ja kirjailijat, Hotakainen etunenässä ovat hyvällä kirjallisella tasolla.

Mutta vakavasti ajatteleva, itseään tietorikkaana ja syvällisenä pitävä ihminen kyllä huolestuu siitä, että kovin keveästi välillä ollaan huolestumatta asioista. Kyllä maailma kuulkaa on nyt jo sellainen, että lähes kaikki huolestuttaa. Ja sekin huolestuttaa että niin monet suhtautuvat anteeksiantamattoman keveästi huolestumiseen.

Huolestumisen ytimessä on se, että omasta itsestä ei niinkään huolestuta, vaan muista. Mitä sitä itsestään huolestuisi, sitähän on tiedoiltaan, ymmärryskyvyltään ja moraaliltaan sentään vahva, suorastaan esikuvallinen. Näin ollen on myös olennaista, että tämä asianhaara tuodaan kunnolla kaikkien näkyville.

Keskiajalla Euroopassa liikkui flagellantteja eli itsensäruoskijoita, jotka olivat järkyttyneitä omasta ja maailman syntisyydestä, ja yrittivät näin toisten puolesta kärsien olla esikuvallisia, ja ehkä pelastaa maailmankin. Nykyään ollaan käytännöllisempiä, ja kohdistetaan ruoskaniskuja nimenomaan muihin synnintekijöihin. Oma moraalinen ylemmyys tekee tämän toiminnan jaloksi ja vastuulliseksi, ja se tuottaa myös ansaittua pyhityksentunnetta tekijälleen.

Ei ole loppua niillä tavoilla joilla muut ihmiset voivat syntisyyttään harjoittaa. He tekevät syntiä sanoin ja teoin, ilmein ja ajatuksin. He käyttävät sopimattomiksi katsottavia sanoja ja käsitteitä - näitä on listattu sata- elleipä jo tuhatmäärin. Vähemmän tärkeää on yrittää ymmärtää miten he mieltävät sanojen merkityksen ja sisällön, sillä jo niiden käyttäminen osoittaa moraalista vajavaisuutta, elleipä suorastaan rikoksellista mielenlaatua.

Nämä sanalliset ja muutkin synnit on kohdattava kahdella tavalla. Ensin ne on tuotava julkisiksi loukkaantumalla. Jalo altruistinen moralisti loukkaantuu nimenomaan toisten puolesta, joskus jopa varmuuden vuoksi täsmentämättä kohdettaan. Loukkaantumaan ja uhriutumaan opetettu väki osaa nopeasti nähdä sorretun vähemmistöasemansa, ja ellei osaa, heitä on siinä autettava. Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö siitä riittävästi pohtimalla pystyisi tislaamaan paheksumisen aihetta. Muuan vihreitten kellokkaista vaatii Stockmannia lopettamaan "hullut päivänsä" hulluja loukkaavina, ja onpa lasten muinoin suosimat näennäisen viattomat intiaanipäähineetkin jo todettu rasistisiksi ja loukkaaviksi.

Seuraava aste on toimiminen syntisten sanojen ja tekojen täydelliseksi estämiseksi. Se tapahtuu sensuurin, lakisovellusten ja eristämisen avulla. Perusteina olevia termejä kuten rasismi, populismi tai vihapuhe ei pidä missään tapauksessa määritellä tarkoin, sillä sellainen johtaisi helposti erilaisiin poikkeuksiin ja holtittomaan ajatustoimintaan. Riittää, kun Oikeassa Oleva Moraalinvartija nimeää jonkin toiminnan rasistiseksi tai vihapuheeksi. Näin pysytään helpommin oikealla tiellä.

Orwellin autuaallinen utopia uuspuheineen ja jokaista tarkkailevine isoveljineen on niin lähellä, mutta silti vielä kiusallisen kaukana. Lohduttautukaamme me kaikki Oikeamieliset sillä, että jo ainakin yhdessä maassa tuolla Kauko-Idässä on jo päästy innostuttavan lähelle onnen ja solidaarisuuden kaukaista mutta hartaasti odotettua onnentilaa.

Synnin palkka on kuolema. Muistakaa se, huolettomat.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Muistokivi. Vanitatum vanitas


Arkeologit kaivoivat kerran esiin tällaisen muistokiven. Löytöpaikasta ei enää ole varmaa tietoa, mutta arvellaan että eteläisestä Suomesta. Siihen johti arvelu siitä, että kiveen kaiverrettu, nyt enää katkelmallisesti näkyvä teksti olisi suomea. Muitakin kieliä on ehdotettu, ja ruotsiakin teksti voisi olla eräiden tutkijoiden mielestä.

Alimmat neljä riviä ovat tuntuneet helpoimmilta avata, ainakin suomenkielelle. Yleisimmin hyväksytyn tulkinnan mukaan teksti olisi seuraava:

H[äne]N N[im]ENS[ä]
S[äi]LY[y] IK[ui]SE[st]I
[jo]KA [i]KI[sen] tai KA[ik]KI[en]
[i]HM[i]ST[en] MI[ele]SS[ä].



Keskellä olevia kahta riviä on tulkittu hyvin monin tavoin. Kaksi useimmin mainittua kuuluvat seuraavasti:

aSUinpaikAt / soRTAvala ViiaLA, tai
SUuri jA / veRTAaansA VailLA

Harmittavaa kyllä itse nimestä ei ole päästy selville. Oletetaan että kaksi ylintä riviä kuuluisi nimelle, eikä esimerkiksi ilmaisulle "rAkkAuteS / KansaAn" tai jollekin muulle sen kaltaiselle. Ylemmän rivin nimeksi on ehdotettu mm. "Amadeus" tai "Sakarias", mutta alempi rivi on lähes mahdoton tulkita. Sen vuoksi on lähdetty tietokoneen avustuksella etsimään mahdollista sukunimeä Amadeukselle tai Sakariaalle tai muillekin. Sukunimeksi on ehdotettu kaikenlaista Keckmanista ja Kuuselasta Kallenkallelaan. Jos osuma joskus on tullutkin, on ollut helppoa todeta että nimetyksi tulleilla henkilöillä ei ole ollut mitään edellytyksiä tällaisen muistokiven saamiseen.

Ellei jotain aivan yllättävää putkahda esiin, voimme vain valittaen todeta kiveen hakatun tekstin olevan väärässä. Kiven sai epäilemättä ansiokas henkilö, mutta hänen ansionsa ovat aikojen mukana haihtuneet ihmisten mielistä. Näinhän se on. Kaikki katoaa. Turhuuksien turhuus. Vanitatum vanitas.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Selittäkääpäs nyt minulle...

Nyt kun orwellilaista newspeakia aivan toden teolla ollaan suunnittelemassa, ja vääriä ajatuksia ollaan kitkemässä poistamalla sellaisiin ehkä johtavia käsitteitä, on toisaalta kiinnitetty huomiota myös siihen että uusien hygieenisten ilmaisujen tulisi olla yleisesti ja helposti ymmärrettävissä.

Liike-elämässä on harrastettu hienostelua muuttamalla titteleitä englanninkielisiksi. Joidenkin mielestä on alentavaa olla pelkkä siivooja, mutta ollappa oikein cleanliness manager, se muuttaisi kaiken. Oppineisuutta ja siitä johtuvaa ylemmyyttä taas korostetaan varsinkin humpuuki- eli humanististen tieteiden aloilla, kun käytetään  täsmällistä määrittelyä kaihtavia ulkomaankielisiä termejä kuten paradigma yms.

Uskonnollinen kieli kukkii tällaisia sanoja. Yritin ottaa selville mitä sana vanhurskas oikein tarkoittaa. Selitykset olivat niin ristiriitaisia ja oppiriitojen sävyttämiä, että eräänkin rovastin selityksistä ymmärsin vain minimaalisesti jotakin. Hänen mukaansa näet ihminen voi olla uskossa, mutta ei silti ymmärrä uskonvanhurskauttamisesta mitään. Käsite on hänen mukaansa sitäpaitsi pätevä vain protestanttisuudessa. No, jopa ymmärsin: vanhurskaus on mitta jolla määritellään oman hurskauden ylivoimainen määrä muihin verrattuna.

En pyydä mitään selitystä yllä esittämiini terminologioihin. Nehän voi yksinkertaisesti sijoittaa hämäyskielen erilaisiin kategorioihin. Mutta on joitakin aivan yleisiä ammattinimikkeitä jotka eivät minulle aukene. Niistä ensimmäinen on

Yleislääketieteen erikoislääkäri

Ymmärrän hyvin, että yleisessä lääketieteessä on erikoisia, yhteen asiaan keskittyviä osia. Yksi lääkäri on erikoistunut korviin, toinen umpilisäkkeisiin, ja kolmas ties mihin munaskuihin. Mutta miten voi erikoistua kaikkiin näihin erityiskysymyksiin, jotka siihen yleiseen lääketieteeseen sisältyvät? Mitä erikoista on yleisessä? Jos lääkäri erikoistuu kaikkiin osa-alueisiin yleislääketieteessä, onko se enää erikoistumista ollenkaan? Jos hän taas tietää jotakin vähän kaikesta, miten se voisi olla erikoistumista? - Toinen minua ihmetyttävä oppinimike on

Avaruustähtitieteen professuuri

Tähdet sijaitsevat käsitykseni mukaan kaikki avaruudessa - Hollywoodin ja suomalaisten televisiokanavien kulahtaneita tähtiä en nyt siis tarkoita. Alan emeritusprofessori Valtaoja selitti minulle - mikäli nyt vähänkin ymmärsin - että esimerkiksi matemaatikot tai hiukkasfyysikot ovat ikäänkuin maallisia tutkijoita. Mutta jos he tutkivat mitä avaruudessa ja siellä olevissa tähdissä oikein tapahtuu, avaruuspallo Terra tietysti mukaan lukien, miten voi olla olemassa vielä erityinen avaruustähtitiede?

Työelämän muutokset tuovat mukanaan aivan uusia yhdistettyjä haasteita. Ennenvanhaan olisi ehkä joku voinut hakea yhdistettyä junan- ja sikiönlähdettäjän virkaa, ja nykyään puhutaan yhdistetystä postin- ja roskapussinkantajan toimesta. Nämä nimikkeet toki selittävät itse itsensä.

Palatakseni alkuun, newspeakiin, PolCorr- tai uuskieleen, minulle on selvinnyt yksi asia. Sensorilla on ollut ainakin kaksi eri merkitystä, jotka nyt ovat yhdistymässä. Sensori havaitsee automaattisesti muutoksia ympäristössä, ja sensori kieltää ne saman tien.

Jos epäilette puhuneenne tai kirjoittaneenne jotakin, parantakaa oitis pahat tapanne, ennenkuin sensori tulee, huomaa, ja kieltää.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Seksi ja kieli


Otsikko tuossa on tahallisen moniselitteisen, ja tehty lähinnä mainosmielessä. Se onnistui, koska luet tätä nyt. Mutta en nyt käsittele mitään seksitoimintojen detaljeja, ja itse asiassa kaihdan myös sukupuoliasioiden käsittelyä. Ne ovat kovin mieltäkiihdyttäviä, ja "sukupuolessa" on ainakin puolet liikaa. Sukuneljänneskin on yleensä liikaa. Niinpä puhunkin kielestä, ja varsinkin Aamulehden alkamasta kielenpuhdistuksesta, jossa sukuasioista pyritään lopullisesti eroon.

Monet haluavat päästä eroon puhemiehistä, lautamiehistä ja muistakin arveluttavista seksismeistä. Useimmissa korjausehdotuksissa sorrutaan kuitenkin entistä monimutkaisempiin ja epäselviin muodostelmiin, jotka yleensä vielä pidentävät sanoja sekoittamisen lisäksi.

Tähän asti on aktiivisesti ja vähän byrokratiahenkisesti unohdettu suomenkielen ytimeen kuuluva uudissanojen muodostaminen johdosten avulla. "Mies"-osan korvaaminen jollakin "henkilö"- tai "ihminen"-osalla ei auta asiaa. Mutta meillähän on johdoksia kuten '-kko', '-ri' tai vaikkapa '-io', joilla perussanasta voidaan muodostaa tekijää merkitseviä uusiosanoja.

Karjaa hoitava henkilö on karjakko. Puheita hoitava henkilö eli puhemies voisi siis olla puheikko. Puhuri tai puhio eivät kuulosta hyviltä.

Tuomarin apuna toimivat ennen lautamiehet, nyt lauturit. Mutta koska "lauta" tarkoittaa alunperin "pöytää", tuomarin pöydässä istuukin mieluummin pöytyreitä. Sanassa "lautakunta" on myös kysymys pöydästä, mutta pöytäkunta on jo varattu vähän toiseen tarkoitukseen. Mitenkä olisi pöytiö?

"Putkimies" on vähän hankalampi tapaus. Putkikko, putkio tai putkilo eivät kyllä käy. Putkistokin tarkoittaa muuta. Miten olisi putkuri?

"Lentoemäntien" tai "bingoemäntien" hävittämistä ei juurikaan ole vaadittu. Sehän olisikin seksismin huippu. Eikö naisille haluta jättää edes joitakin ikäänkuin omia nurkkauksia tähän yhteiskuntaan?

Tästä tulee mieleen muistikuva, joka ei mitenkään kuulu tähän asiaan. Mutta meillä oli kerran aika jolloin niin Suomen pankin, valtion että hallituksen pääkkönä (ent. "päämies") toimi nainen. Kysyttäessä tasa-arvon toteutumisesta naisliitto Unionin edustaja ilmoitti, että tasa-arvo ei toteudu ennenkuin kaikki johtavat virat ovat naisilla. Tämän hyvin oikeaoppisen logiikan mukaisesti kielen tasa-arvo ei toteudu ennenkuin kaikki sulkevat suunsa visusti ja tykkänään. Paitsi ehkä naiset.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Hologramminainen

Joitakin aikoja sen jälkeen, kun minulle oli selvinnyt että kaikki näkemäni ihmiset olivat pelkkiä hologrammeja, huomasin heidän joukossaan nuoren naisen joka syystä tai toisesta jäi askarruttamaan mieltäni. En tiedä miten hologrammeja ohjelmoidaan tai ohjataan, mutta tämä nainen tuntui olevan kiinnostunut minusta. Hän näyttäytyi usein siellä missä liikuin, hän tuntui kiinnostuneelta sanoistani, ja hänen intensiivinen katseensa tuntui seuraavan minua kaikkialle.

Nainen alkoi askarruttaa minua yhä enemmän, ja yllättäen kävikin niin että olimme kahdestaan, ilman että mikään muu hologrammi olisi häirinnyt meitä. Lähestyin naista, ja aloin puhella hänen kanssaan. Kysyin hänen nimeään, ja hän vastasi hiljaa ”Angela”. Jatkoin puhelemista Angelan kanssa, kyselin mitä hän teki työkseen ja yksityisesti, mutta nainen muuttui yhä onnettomamman tuntuiseksi, ja lopulta hän soperrellen pyysi minua lopettamaan, häntä alkaisi pian itkettää, hänestä tulisi vain surullinen ja onneton, ja sitten hän todella purskahtikin itkuun.

Minä häkellyin perin pohjin, ja hän sanoi menevänsä pyyhkimään kasvonsa. Hän ei palannut luokseni, enkä löytänyt häntä mistään, vaikka kuinka kyselin ja kuljin ympäriinsä. Pohdin naisen yllättävää käytöstä pitkään, mutta en keksinyt mitään muuta perustetta kuin että hän tiesi olevansa vain hologrammi, ohjelmoitu kuvajainen, ja että hänen ja minun välille ei voisi syntyä mitään oikeaa suhdetta.

Näin kului pitkiä aikoja, mutta eräänä päivänä kuulin yllättäen naisen äänen. Hän puhui kiihkeästi jonkun toisen kanssa, eikä nähnyt minua. Minulle selvisi äkkiä että hän puhui minusta. ”Minua niin itketti”, nainen sanoi, ”kun tajusin että meidän välillemme ei voisi kehittyä minkäänlaista suhdetta… Hänhän on loppujen lopuksi kuitenkin pelkkä hologrammi!”


Minä järkytyin syvästi - niin syvästi, että päätin viivyttelemättä palata takaisin Matrixiin ja deletoida itseni.