Suuri runoilija ja minnelaulaja Walther von der Vogelweide (1170-1230) kirjoitti Neitsyt Marian kunniaksi näin:
Nû biten wir die muoter und ouch der muoter barn,
sî reine und er vil guoter, daz si uns tuon bewarn.
Alsô diu sunne schînet durch ganz geworhtez glas,
alsô gebar diu reine Krist diu magt und muoter was.
Marjâ chünegin, Marjâ süeze himelsfrouwe!
Teksti on keskiyläsaksaa, ja merkitsee suunnilleen: "Nyt rukoilemme äitiä ja myös äidin lasta, hän puhdas ja poika hyvin hyvä, että he suojelisivat meitä. Niinkuin aurinko loistaa hienosti valmistetun lasin läpi, niin hän, puhdas, synnytti Kristuksen, hän joka oli neitsyt ja äiti. Maria kuningatar, Maria suloinen taivaanrouva!"
Kuvaus on kaunis, ja heijastelee goottilaisen kirkon lasimaalauksen läpi taittunutta auringonvaloa. Mutta minua kiinnosti myös yksittäinen sana, tämä 'barn', lapsi. Sehän on sama ruotsissa, ja muistini mukaan jopa lätissä, 'barn' tai 'bern'. Nykyäänhän saksassa käytetään hellittelysanaa 'Kind'. Mistä sana 'barn' on tullut?
Äskettäin pengoin vuoteellani taas vanhan tapani mukaan isoa pinoa indoeurooppalaisen kielitieteen kirjojani, ja sattumalta osuin tuohon sanaan. 'Barn' on ollut käytössä gootissa, muinaispohjoisgermaanissa, muinaisanglosaksissa ('bearn'), muinaissaksissa ja vanhassa yläsaksassa, ja merkinnyt 'lasta'.
Mutta en tajunnut, että tuo sana johtuu jo indoeurooppalaisen kantakielen verbistä *bʰer-, 'kantaa'. Sanskriitiksi se on bʰarati, liettuaksi berti , keltiksi biru, armeniaksi berem , gootiksi 'bairan', muinaisskandinaaviksi 'bera', ja muiksi muinaisgermaaneiksi 'beran'.
Niinpä tietysti! Mikäpä se on ihmisellä se tärkein, mitä hän kantaa? Ihmisen lapsi! Se "kannettava", jota äiti tai eläinemo "kantaa" jo ennen synnytystäkin.
Sanasta on lisäksi esimerkiksi saksassa "loppuun suoritettuna" seuraamuksena "Geburt", joka tarkoittaa syntymistä. Näin kaikissa kielissä yhdestä sanan rungosta kehittyy valtava sanahärveli, lukemattomiin tarpeisiin vastaavana.
Tämänkin kerkisin vielä oppia... Kokemuksena enemmän kuin puoli ruokaa...
