sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Minikaupunki Fordwich. Joskus pieni on suurta.

Kerroin aikaisemmin käynnistäni Englannin pienimmässä kaupungissa nimeltään Fordwich, ehkä pari mailia Canterburyn kunnianarvoisasta kaupungista koilliseen (n. 350 asukasta). Toki ihmettelin pienenpientä rakennusta jota kutsuttiin kaupungintaloksi, Englannin pienimmäksi lajissaan,


mutta vähäiset tietoni seudun muinaisesta maantieteestä ja historiasta pitivät kameran taskussa.

Olisinpa tiennyt, että sekä Kanaaliin että Thamesin suulle Pohjanmereen aukeava merenlahti ulottui muinoin juuri Fordwichiin asti, olisin silloin ehkä myös tajunnut, että paikan nimi jo kertoi paljon. Canterburyn kaupungin halki kulkeva Stour-joki päättyi merenlahteen, ja siinä oli heti kahlaamo ("ford"). "Wich" (< "vic") taas merkitsi rannalla sijaitsevaa kauppapaikkaa. Paikka olikin ikimuinainen satama, jota vuorovesi ei enää vaivannut, ja jonne laivat keskiajalla joutuivat jättämään tavaransa, ennen kaikkea tuhannet ja taas tuhannet tonnit Caenista Ranskasta tuotua Canterburyn katedraalin rakennuskiveä. Tässä Googlen ilmakuva alueesta:


Fordwich on vasemmalla nuolen osoittamassa paikassa, ja Canterbury heti siitä lounaaseen. Fordwichista koilliseen näkyy vanhan merenlahden soisia jäänteitä, ja nykyinen joki, entinen salmi aukenee äärimmäisenä oikealla Kanaaliin. Sielä on toinen vanha satama- ja kauppapaikka nimeltä Sandwich.

Kirkko on Fordwichillakin, Pyhän Neitsyt Marian pieni tuhatvuotinen pyhäkkö normannilaisajalta ja osittain jopa saksilaiselta ajalta. Se on nyt museokäytössä, eivätkä sen neljä kelloa enää soi. Tässä sisäkuvaa kohti länttä:




Kaupungintaloa esittävän kuvan oikeassa reunassa näkyy kulma kaupungin toisesta ravintolasta nimeltään Fordwich Arms. Molemmat rakennukset ovat aivan kapean Stour-joen rannassa. Tässä pubin fasadi:


Luvan kanssa julkaisen tässä suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen ottaman kuvan seurueestamme tuossa pubissa:


Henkilöt vasemmalta rouva Liisa Huhtaniemi, kulttuurisihteeri Pirjo Pellinen, lähetystön autonkuljettaja Gerry Rider, sekä hölmö kirjoittaja joka typeryydessään näyttää Lumiansa vanhoja kuvia, sensijaan että ottaisi uusia.

Fordwichin kilta- eli kaupungintalo on rakennettu vanhemman päälle 1544, sinne mahtuu vain 40 ihmistä, ja sen ihastuttaviin oikeudenkäytöllisiin erikoisuuksiin kuuluu mm. tuoli, jolla annettiin kylmää kylpyä joessa seudun pahansisuisimmille juoruämmille:


Tässä on vanha sisäkuva Town Hallista, jonka pääasiallinen nykykäyttö on toimia häätilana:


Lopuksi kolme kuvaa Stour-joesta, ensin kaksi Canterburystä ja sitten Fordwichissa olevan vanhan sillan luota.

 





2 kommenttia:

  1. NICE

    HI Kari, here is my blog ..homeless in valkeakoski.. shalom

    http://homewardbound-chronicles.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. KR

    tuli TODENNÄKÖISESTI käytyä. !? :)

    VastaaPoista