torstai 30. toukokuuta 2013

Inhottava isänmaallisuus

Satatuhatta persua lippuineen osoittamassa mieltään?
Ei, vaan satatuhatta suomalaista riemuitsemassa siitä, että
suomalainenkin joukkue voi voittaa mestaruuden.
Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, media täyttyi ylimielisistä ja jopa närkästyneistä kommenteista. Persukortti vedettiin kärkkäästi esiin, ja moista kansallista pullistelua paheksuttiin synkeästi. Innokkaimmat olivat jo valmiita huutamaan rasismista. Miksi?
Voi myös kysyä, minkä vuoksi isänmaallisia tunteita pidetään niin vaarallisina. Keiden etuja ne loukkaavat? Keiden mielestä suomalaisten pitäisi luopua kansallislaulun laulamisesta esimerkiksi uuden vuoden vastaanottajaisissa senaatintorilla, koska sen arvellaan loukkaavan paikalle sattuneita ulkomaalaisia? Ovatko paheksujat joitakin akateemisia humanistisia Räikkö Räähkiä, joita innostaa kansan pitäminen nöyränä ja itseinhoisena, jotta he sitten voisivat "neuvoa tien viholliselle"? Miksi punaisten lippujen heiluttaminen vappujuhlassa sen sijaan on sopivampaa? Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että jos yläkuvan lipunheiluttajia haukutaan typeriksi ja vaarallisiksi persuiksi, väki ehkä vastaa että "ollaan sitten jos niin haluatte" - ja muistaa asian seuraavissa vaaleissa? 

Verenhimoiset natsit hyökkäävät jälleen?
Ei, vaan iloiset ja ystävälliset saksalaiset ovat vapautumassa
sodanjälkeisistä traumoistaan, ja kokevat itsensä tasavertaisiksi
muiden kansojen joukossa.
Kun jalkapallon MM-kisat vuonna 2006 pidettiin Saksassa, televisio näytti iloisia ihmisiä, jotka tulivat erinomaisen hyvin toimeen muiden maiden kannattajien kanssa, eivätkä edes pahastuneet siitä että Saksa jäi "vain" pronssille. Varsinkin englanninkielinen media aloitti heti rumputulen: tuossa nyt näette miten natsit ja hunnit riehuvat katujen täydeltä. Vähitellen anglosaksit pääsivät irti vanhoista aivokummituksistaan, ja tempautuivat mukaan kansainväliseen juhlintaan.

Googlasin vähän mitä erilaiset auktoriteetit ovat kirjoittaneet patriotismista. Totta kai löytyy viljalti akateemisia asiantuntijoita Euroopasta ja meren takaa, jotka eivät näe patrioottisuudessa muuta kuin rasismia, fasismia ja natsismia. Merkillistä kylläkin kommunismi yleensä puuttuu tästä listasta. Sen sijaan esimerkiksi George Orwell, suuri satiirikko, mainitsee esseessään Notes on Nationalism, että isänmaallisuus on uskollisuutta asuinpaikalle ja omille tavoille, joita ei kuitenkaan väkisin tuputeta muille. Saksalainen Wiki taas tekee eron patriotismin, nationalismin ja chauvinismin välille, ja jonkinlaisena erottimena toimii tällöin tietynlainen taipumus aggressioon.

Vähän väliä saa lukea tulikivenkatkuisia mielipiteitä siitä, että Elovena-tyyppi on "arjalainen" ja rasistinen, ja korvattava tummaihoisemmalla hahmolla. Suurin osa suomalaisista on vaaleaa, sinisilmäistä tyyppiä, laulaa mielellään suvi- ja jouluvirttä, pitää arvossa sotaveteraaneja ja Mannerheimia, ja luottaa poliisiin ja puolustusvoimiin. Tämähän on meille sitä kiintymistä omiin tapoihin ja ympäristöön, ja juuri sitä vastaan käydään ankarinta hyökkäyssotaa. Huomattava on lisäksi, että näitä hyökkäyksiä eivät juuri koskaan tee toisrotuiset maahanmuuttajat, vaan aivan oma, usein "vihervasemmistolainen" akateeminen "älymystö". Heidän todellisista syistään ja tarkoituksistaan en uskalla sanoa mitään, mutta sen tiedän että puolue joka julkisesti ottaa puolustaakseen näitä perintönä pysyneitä arvoja, saa myös paljon ääniä - riippumatta siitä onko ne äänet annettu protestina vai ei.

Ehkä minun on lopuksi kuvailtava omaa "patrioottisuuttani". Sisimmäinen kehä syntyy siitä, että olen sivistyssukujen jälkeläinen, kiitollinen siitä, mutta en tyhmänylpeä. Seuraava kehä on hämäläisyys, joka sietää mainiosti savolaisia ja muita heimoja. Sitten olen monikielinen suomalainen, ja seuraavaksi vankka eurooppalainen, joka viihtyy useimmissa maissa kuin kotonaan, kannattaa periaatteessa EU:ta ja euroa, ja pitää arvossa Euroopan kristillistä ja roomalaista perintöä ("romanus sum"). Ja lopuksi olen ihmiskunnan jäsen, joka toivoo muidenkin kulttuurien kehittyvän rauhallisesti kohti sitä vakautta, rauhallisuutta, vapautta ja laillisuutta, joka on eurooppalaisen kehityksen selvä edistynyt tulos.

En siis ole arvonihilisti enkä -relativisti. "Ihmissyönti ei ole minulle pelkkä makukysymys", enkä pidä kaikkia kulttuureita ja perinteitä yhdenarvoisina. Minusta tämä ei ole rasismia, niinkuin luultavasti viimeistään kolmas kommentoija tulee esittämään. Jos päästän hänet läpi, tietysti.

7 kommenttia:

  1. Saahan sitä ihminen lippuja heilutella. En ymmärrä, miten kukaan voi säikähtää Saksan Bundesbaneria; sehän on 1800-luvun vapaamielisten ja vallankumouksellisten patrioottien tunnus. Weimarin tasavallan vuosina tämän lipun nimi oli "Reichbaner Schwartz-Rot-Gold" ja sosialidemokraattien veteraanijärjestö kantoi samaa nimeä; nämä kaverit ottivat toisinaan kiivaastikin yhteen paitsi natsien niin maltillisempienkin kansallismielisten kanssa, jotka puolestaan kaikki käyttivät keisarikunnan musta-valko-punaisia värejä muodossa tai toisessa; jos saksalaisessa kansallismielisyydessä jotain lippuja välttämättä pitää pelätä, niin ne ovat juuri näidenvärisiä vielä nykyäänkin. (Minä en kyllä erityisemmin niitäkään paheksu.)

    No tuo yläkuva sitten. Siniristilipussa ei ole mitään vikaa, mutta olisi suotavaa, että sen käytöstä annetut ohjeet otettaisiin vakavasti. Mitä helvetin turkooseja luiruja nuokin tuossa muka ovat?! Suomen lipun mittasuhteet ja värit ovat tarkasti määrätyt, ja säännöt sen käytöstä ovat helposti saatavissa mm. Suomalaisuuden liiton nettisivuilta. Ja leijonavaakunalla varustettua valtiolippua ei koskaan käytetä yksityisissä yhteyksissä; varsinkaan sen kanssa ei kännissä rämmitä jossakin Havis Amandan suihkulähteessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, onko se ihminen parempi, joka tietää, että lipun risti on 3/11 ja 3/18 p.y. sekä ristin pystyviiva 5 p.y. salosta ja 10 p.y. ulkoreunasta, tai että sininen väri on CIE-järjestelmässä laissa säädetyn arvon mukainen. Standardi on hyvä olla, mutta ei sen orjiksi kannata käydä tuommoisissa epämuodollisissa tilaisuuksissa.

      Poista
    2. Michelangen säikäyttämiseksi arvelen, että joukossa oli joitakin, jotka pitivät sandaalien kanssa nilkkasukkia! :D

      Poista
  2. Tässä ja edellisessä blogauksessasi esittämäsi kysymykset ovat suuria ja tärkeitä ja tuottavat sinisiä ajatuksia. Pohdittavaa riittää.

    On mukavaa, että ihmiset löytävät kumpaisenkin kuvan mukaisesti yhteisiä aiheita iloon, ja noihin tilaisuuksiin osallistuneet ovat varmaan olleet mahtavan euforian vallassa. Ei tuossa mistään muusta ole kyse.

    Mutta luulen, että eräät hyvin tunnetut historian tilanteet synnyttävät pelkoja siitä, mitä patriotismista ja nationalismista voi pahimmissa, äärimmäisissä tapauksissa seurata. Pieni joukko ääriesimerkkejä voi mustata nämä ismit kokonaan.

    Onhan tässä vaara, että lapsi menee pesuveden mukana, koska suurin osa kansallistunteesta ei eroa paljoakaan terveestä, kiihkottomasta itsetunnosta.

    Mistä löytäisimme tasapainon maailmaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo, pikkusiskoni vastasi vanhuuden viisaudella kysymykseesi näin:
      "Sen haun on alettava kotoa, perheestä jne, kun ENSIN saisimme SEN / NE kuntoon."
      Pikkusiskon ylistäminen vanhaksi ja viisaaksi saattaa kyllä aiheuttaa seuraamuksia ja tasapainottomuutta meidän perheessämme... :D

      Poista
  3. Nilkkasukkia sandaalien kanssa!1!!? Arvasinhan minä!

    Mutta vakavasti puhuen olen ihan oikeasti sitä mieltä, että ainakin valtiolipun käytön kanssa pitäisi olla tarkkana. Nuo itse tehdä huitaistut kansallisliput nyt menevät; ajattelen, että oikea Lippu kuuluu puhtaasti platonilaiseen ideamaailmaan, ja kaikki sen ajalliset representaatiot ovat enemmän tai vähemmän epätäydellisiä kuvia. Siis enemmän tai vähemmän. Mieluummin kuitenkin vähemmän kuin enemmän.

    Nuo Timon viestissä esitetyt ihailtavan pikkutarkat ohjeet eivät sellaisenaan taida olla kotikonstein toteutettavissa, mutta aika paljon lähemmäksi niitä voisi päästä kuin on tavallista. Siksi toisekseen kannattaa muistaa, että Suomen kansallislippu ei ole ainoa siniristilippu tässä maailmassa. Esimerkiksi Marseillen kaupungilla on vuosisatoja vanha siniristilippu, mikä herättää Ranskassa vierailevissa suomalaisissa joskus ihmetystä (olen ollut yhden tällaisen tapauksen todistajanakin: "Täh? onks' täällä joku Suomi-fani vai mitä? - kommentti Pariisin kadulla nähtyyn ranskalaisrekisterissä olevaan autoon, jonka takaikkunassa oli sinristilipputarra; jonkun marseillelaisen nurkkapatriootin ajopeli tietenkin oli kyseessä). Portugalin vanhin tunnettu lippu oli sekin siniristi. Mutta vaikka siniristi ei siis ole heraldisesti ainutlaatuinen, Suomen standardisiniristilippu on.

    VastaaPoista
  4. Suomen standardisiniristilippu on sitäpaitsi mutoilultaan ja suhteiltaan tavattoman kaunis!

    VastaaPoista