torstai 20. helmikuuta 2014

Urheilun puolustus

Kerttu Niskanen (Lehtikuva, napattu Ylen sivuilta)

Sosiaalisessa mediassa on meneillään hirmuinen puhku ja puhina. Henkilökohtaisilta närkästymisiltäkään ei ole vältytty. En nyt tarkoita politiikkaa enkä sukupuolineutraalia avioliittohanketta, vaan Sotshin olympiakisoja ja urheilua yleensä.

Minun Facebook-kavereistani ehkä puolet ovat innolla seuranneet kisoja ja Suomen menestymistä. Toinen puoli synkistelee piinaviikkojensa kanssa, ja esittää milloin mitäkin happamia kommentteja. Lyhennettyinä lauseina esimerkiksi näin: 

"Ei Suomi mitään kultaa saanut, vaan Jauhojärvi ja Niskanen",
"Ei todellakaan kiinnosta katsella nationalistista kiihkoilua",
"Putinin kisat ovat syvältä", tai
"Ei tässä muitakaan piikkiporukoita ylistellä".

Joskus kommenteissa vilahtaa synkkä omaviha, katkera kateus miljoonapalkkioista, tai poliittinen kiihkoilu.

Minusta tämä on yksinomaan lapsellista, kohtuutonta ja vähäjärkistä. Suurissa urheilukilpailussa esiintyvät alan ammattilaiset, jotka ovat päässeet kansainväliselle tasolle hirmuisen työmäärän, ankarien kieltäymysten ja rautaisen tahdonvoiman avulla. Nämä ammattilaiset muistuttavat monessa suhteessa aivan toisten alojen menestyjiä, olivatpa he sitten shakinpelaajia, muusikoita, näyttelijöitä, fyysikoita, puuseppiä tai tietokoneohjelmoijia.

Se mikä urheilusuorituksissa monia viehättää on kilpailuihin liittyvä dramatiikka ja niinsanotun henkisen kantin osuus. Monia viehättää myös pienestä maasta tulevien urheilijoiden mahdollisuus voittaa suurten ja rikkaiden maiden edustajia. Tässä suhteessa urheiluun liittyy myös annos patrioottista innostusta. Se ei ole sen vaarallisempaa kuin ylpeillä vaikkapa Linus Torvaldsin tai Esa-Pekka Salosen tai Angry Birdsien suomalaisuudesta: meidänkin pienestä syrjäisestä maastamme voi tulla kansainvälisiä huippuammattilaisia! Miksei siis minustakin?

Minusta urheiludramatiikassa on mielenkiintoisinta sen henkiset ulottuvuudet. Joku yksilö tai joukkue saattaa osoittaa häikäisevää lujuutta vaikeassa tilanteessa. Sellaisia ovat monet suomalaiset jääkiekkojoukkueet jotka kasvavat ottelu ottelulta yhä parempaan viisikkopeliin, tai vaikkapa Virpi Kuitunen, jonka jäätävän viileä itsetuntemus ja tahdonvoima ihastuttivat joitakin vuosia sitten. Sotshissa on myös ollut hyviä hetkiä tässä mielessä, myös suomalaisten kohdalla.

Jotkut suomalaiset häpeilevät vaikkapa hiihtoa vanhanaikaisena ja maalaismaisena lajina, ja liputtavat muodikkaampien lajien puolesta. Tämä on suunnilleen samaa kuin väittely siitä kumpi on parempi moottoripyörä, Harley Davidson vai Kawasaki. Jotkut tuhahtelevat, ettei naisten jääkiekko ole mitään jääkiekkoa, mutta Kanadan ja USA:n välinen loppuottelu kertoi kyllä toista.

Joidenkin mielestä urheilijat ovat yksinkertaisia maalaisia, navettapolulla harjoitelleita turvenuijia. Tämä osoittaa vain suurta asiantuntemattomuutta. Huipulle noustaan niin kaupungeista kuin maaseudulta. Moni huippu on väitellyt tohtoriksi, vielä useammilla on akateeminen loppututkinto, ja kielitaitoa löytyy  hämmästyttävän paljon. Sami Jauhojärvi kuulemma puhui haastattelussa mainiota saksaa.

Valtiolliselle tasolle on noussut moni urheilija nimenomaan kykyjensä, ei vain kuuluisuutensa vuoksi.

Eihän kaikkien ole pakko olla kiinnostuneita urheilusta. Mutta urheilun intohimoinen ja äänekäs halveksiminen kertoo lähinnä tietämättömyydestä tai pöyhkeästä itsekorostuksesta. Se joka tuntee itsensä liian hienoksi pitämään urheilusta, ei ehkä tarkemmin katsoen ole muuta kuin pörhistelevä riikinkukko.

Taitavan ammatti-ihmisen työskentelyn seuraaminen on sekä kokemuksellista että myös älyllisesti valaisevaa. Olipa ammattilainen sitten millä alalla tahansa.

9 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä puhe urheilun puolesta :) Ainakin minut pani ajattelemaan, vaikka en siitä touhusta välitä niin paljon, että jaksaisin pitää melua kummassakaan ääripäässä. Ehkä mulla on päällimmäisenä se ajatus, että kun siitä ei ole mitään "hyötyä". Mutta ei kai haittaakaan, ja iso kansanosa saa siitä iloa ja jännitystä elämäänsä. Ehkä olen vain kateellinen, että toisilla on joku asia, mistä ovat innoissaan, kun itseä ei sytytä oikein mikään.

    VastaaPoista
  2. Sanna, pikkusiskoni huolestui sinusta, ja pyysi minua sanomaan että "pian mielenkiinto johonkin, niin että saa mielen nousemaan. Elämä on liian lyhyt olla kiinnostumatta mihinkään". Minä lisään, että toivottavasti sinulla ei ole vakavia huolia, ja että jokin sinut vielä sytyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kävin pitkästä aikaa kurkistamassa Narinoita, ja huomasin että huolia tosissaan on. Sitkeyttä toivon sinulle...

      Poista
    2. Kiitos! Ja siskosi on aivan oikeassa...

      Poista
  3. Viimeksi tänään kohtasin saman asenteen luennollani, kun opettajani suhtautui minuun yliolkaisesti käytettyäni esimerkkinä suomalaisten järjestyslukujen konstikkuudesta lausetta »hän tuli maaliin 5342:sena». Olisi kai pitänyt valita esimerkikseni »5774:ntenä vuonna juutalaista ajanlaskua»... Epäilemättä opettajani sai jo varhain urheilun vastarokotteen.

    Sanoit tekstissä juuri oikeat syyt yliolkaisuuteen. Urheilua vähättelevät ovat lähinnä joko tietämättömiä tai ylimielisiä. Itsekin heräsin urheiluylimielisyydestäni melko myöhään, enkä ole vieläkään päässyt esimerkiksi joukkuelajien saloihin. Sehän on minulta pois, koska en voi ymmärtää, miten vaikkapa jääkiekkojoukkue voi parhaimmillaan pelata – no, joukkueena. Ehkäpä myös pelkään, että jään koukkuun muihinkin lajeihin kuin suosikkeihini tennikseen ja snookeriin!

    Sanna, elämässähän juuri ne asiat, joista ei ole mitään hyötyä, ovat kaikkein tärkeimpiä. Kuka se olikaan joka sanoi, että meillä on varaa ainoastaan ylellisyyteen? Koristetyynyn tärkeyttä sohvalla ei voi yliarvioida! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti yrittänyt opetella siihen, että kaikella ei tarvi olla tarkoitusta... sen tiedän, että elämällä ei ole, mutta jos nyt saan vähän iloa tarkoituksettomasta värkkäämisestä, niin kyllä se voi olla vaikka sen tekemisen ilon väärtti, vaikkei siitä mitään hyötyä olisikaan. Mutta aina jyllää takaraivossa se, että "tekisit mieluummin jotain hyödyllistä, siivoa vaikka vessa..."

      Poista
  4. KR
    estetiikka!
    Se siinä urheilussakin on SE, kun osaa havaita ja löytää. Siis niitä yksityiskohtiakin napata ja nähdä.

    Muistat Kaisamme hymyn kun kaikki taulut alhaalla, enkä tarkoita Mona Lisaa sun muita louvrelaisia, kohta jo pyssyä selkään heittämässä valmiina jatkamaan maaliin ja voittoon. (Pyssyä selkään heittämässä/esteettinen elämys! - heh.)
    Mikä sekunnin sadasosan näkymä!

    Luotan Sinuun että näit, ehkä ainoana, tuonkin Kertun lähtö- huom jo lähtö!-tuuletuksen, sen ilon jossa ripaus pelkoa läsnä: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kerttu+kaj+janne/126128

    Tosin tuossa kuvakaappaus tosi huono, jo senkin takia ettei tilannetta saisi pysäyttää vaan antaa virrata katkotta eteenpäin. Meidän tehtävänämme on napata mieleemme se hetki, sekunnin sadasosa.
    Sillä elää taas kauan. Hengenravintovirkisteainetta kukkiville ajatuksille, tavallaan.

    Ugh!
    savokarjalainen on puhunut. (= koita kestäääääää....) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hikkajii, joka sanasi totta! Kaisan hymy, Kertun tuuletus, ihania asioita. Ja estetiikkaa! Eikä Kaj niin kauhea ole, erilainen kyllä...

      Poista