sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Vielä ei Ukraina ole kuollut II





"Sunnuntaikävelyn tunnelma" kuvaa Ylen reportteri tilannetta Kiovassa. Vielä pari päivää sitten tarkk'ampujat tappoivat protestoijia kymmenittäin. Päähän, tappaakseen. Presidentti erotti armeijan komentajan, joka ei suostunut käymään kansaa vastaan. Sitten tapahtui jotain joka puhkaisi vallanpitäjien aseman kuin saippuakuplan.

Näinhän diktatuuri yhtäkkiä murtui Romaniassakin. Ceausescu seisoi parvekkeellaan, eikä uskonut silmiään eikä korviaan. Päivä siitä, ja diktaattoripariskunta oli kuollut. Libyassa Gaddafin valta murtui lähes yhtä nopeasti, ja diktaattori kuoli vähemmän loistokkaissa olosuhteissa. Entiset tukijat alkoivat horjua, vaihtoivat leiriä toinen toisensa jälkeen, ja kaikkosivat yhtäkkiä olemattomiin. Ukrainassa valta saattoi horjahtaa armeijan ja sitten poliisin vastahakoisuuteen. Nykyinen tiedonvälitys on niin tehokasta, että rohkeimmatkin kansanmurhaajat alkavat epäröidä uutis- ja videotulvassa.

Sitten parlamentti peruutti tukensa, valitsi puhemiehekseen opposition edustajan, ja erotti lopulta presidentin. Tämä pakeni maan venäläismieliseen itäosaan, jonka kuvernöörit ilmoittivat ottavansa alueet omaan käskyvaltaansa. Tällä hetkellä maa on jakautumassa kahtia, mikä saattaa johtaa uuteen verenvuodatukseen.

Tätä kirjoittaessani Sotshin olympialaiset ovat päättymäisillään, ja katseet suuntautuvat Venäjän diktaattorin suuntaan. Hänen apuriensa lausunnot ovat kovia. Alkaako idästä puhaltaa jäätävä tuuli? Venäjällä on ratkaisevia kiristyskeinoja, öljyputki ja Ukrainan miljardivelat. Toisaalta Janukovitshin juntta on pilannut maineensa pahan kerran, jopa niin että venäläiset ja valkovenäläiset hallitsijat saattavat jo hermostua omien maittensa sisäisestä tilasta. En todellakaan usko, että Venäjä palauttaa vanhan vallan Ukrainaan väkisin, aseilla.

Mutta mitä tapahtuu tämän jälkeen? Pahimmat skenaariot ovat meidänkin kannaltamme pelottavia.

Perusasetelma ei ole muuttunut viimeisten kahden ja puolen vuosisadan aikana. Erästä isoa radiotyötä varten minulla on ollut Itävallan keisarikunnan päälehden Wiener Zeitungin vuosikertoja 1780- ja 1790-luvuilta. Silloin Itävalta ja Venäjä kävivät turkkilaissotaa, ja jälkimmäinen otti Krimin ja Ukrainan alueet haltuunsa. Wiener Zeitungin uutisointi on ymmärrettävästi kritiikistä vapaa, ja niinpä saamme lehdestä lukea, miten keisarinna on - paikallisten asukkaitten onnea ja hyvinvointia edistääkseen - hyväntahtoisesti määrännyt uusille alueille venäjän ainoaksi käyttökieleksi...

Moskoviitit ovat kautta historiansa olleet laajentumishaluisia imperiuminrakentajia. Sen tietää jokainen rajanaapuri halki historian. Tätä taustaa vasten Ukraina saattaa vielä pitkään joutua kärsimään henkitoreissaan. Siitä heillä on pitkä ja katkera kokemus.

Päivitys 26.2.14: Venäjän diktaattori on määrännyt siiret sotaharjoitukset Ukrainan rajalle. Nyt se Harmageddon sitten siis alkaa.

13 kommenttia:

  1. Just så.
    Toivokaamme, ettei Ukraina ajaudu sisällissotaan, sillä sellainen sota on sodista pahin.
    Kuten omasta maastamme voimme vuodelta 1918 muistaa. (Ja pitää muistaa!)
    Vaikka eihän sitäkään sotaa ole vielä selvitetty; ei ole yksimielisyyttä siitä, ketkä olivat syyllisiä ja ketkä syyttömiä...

    V.

    VastaaPoista
  2. Hei Kari! Kun tämä Ukrainan asia ei tunnu lukijoissa herättävän sen suurempia intohimoja, miten olisi muistelma lähes 55 vuoden takaa? Eihän sitä tarvitse julkaista.

    Soitin eilen vanhalle tuttavalleni, ja tuli puhetta, että luen sinun blogiasi. (Tutullani ei ole tietokonetta, eikä minkäänlaisia tietokonetaitoja.) Hän muisti silloin, että oli ollut kanssasi samoilla luennoilla Porthanian "vintillä" joskus 1959-60.
    Eino Linnala luennoi musiikkitiedettä, ja Erik T. piti sössöttävään tapaansa Sibelius-
    luentoja.
    Siellä oli muina oppilaina mm. Heljä Angervo, Antero Karttunen ja Rolf Nevanlinna.
    Muistatko vielä?
    Et tuntenut tuttavaani. Hänestä tuli myöhemmin historianopettaja.
    Tällainen muistelma.

    VastaaPoista
  3. Hei vielä! Taisin unohtaa nimeni kirjoitukseni alta pois.

    Eli Vieno kirjoitti.

    VastaaPoista
  4. JK.Ja Erik T:n "teknisenä assistenttina" oli Erkki Salmenhaara. (mikä käytännössä tarkoitti, että Salmenhaara laittoi töpselin seinään kun tarvitiin, ja otti sen pois, kun ei tarvittu.)

    V.

    VastaaPoista
  5. Nevanlinna oli ainakin Tawaststjernan väitöstilaisuudessa ja taisi olla joskus Sibelius-luennoillakin. Väitöstilaisuus jäi toisellakin tavalla mieleen: Porthanian hissi nimittäin juuttui paikalleen juuri kun se oli tulossa ylimpään kerrokseen. Siellä Erik sitten seisoi kokoontuneen juhlayleisön edessä, kunnes hänet vihdoin saatiin pelastetuksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai kävi Erik T:lle noin köpelösti.... Kauankohan hän joutui olemaan hississä ennen kuin pelastajat tulivat...?
      Minä vuonna väitöstilaisuus oli?

      Vieno

      Poista
  6. En uskoisi, että Venäjä hyökkää Ukrainaan. Sotaharjoitukset ovat asia erikseen.

    V.

    VastaaPoista
  7. Tarkistin vähän mielipidettäni:Nyt voi vain toivoa, etteivät sotaisat voimat saa enempää valtaa...EU:n on hieman vaikea puuttua tilanteeseen... Tai enemmänkin kuin hieman vaikeaa...Missä ovat entisaikojen rauhanmarssit? Muistan viimeksi marssineeni Irakin sodan estämiseksi. (Vaikka eihän se auttanut mitään.)

    V.

    VastaaPoista
  8. Marssi Irakin sotaa vastaan, "rauhan" puolesta.

    Itse marssin USA:n ydinohjuksia vastaan vuosina 1981-1982. Ne risteilyohjukset, muistatte. NL:n ohjuksia ei saanut vastustaa, "rauhan"ohjuksiksi niitä nimitettiin.

    Myöhemmin selvisi että KGB oli marssien suuri rahoittaja lännessä, rauhanjärjestöille vuoti idästä rahaa. Tietenkin "rauhan"aate oli hödyllinen kommunisteille, koska se heikensi länttä.

    Minä olen kyllä nykyään tarkkana marssien suhteen, erityisesti "rauhanmarssien." Suurinta tekopyhyyttä on marssia, boikoitoida, tai liputtaa ns. palestiinalaisasian puolesta. Voi herran jumala jos tietäisitte miksi...

    T. Taantumuksen tanotorvi

    VastaaPoista
  9. Hirvittävä tilanne Ukrainassa! Sodan tuloa ei näy estävän enää mikään.

    V.

    VastaaPoista
  10. Näkökulma (ehkä epämiellyttävä jollekin): kun kansa Kiovassa vaati Janukovitshia lähtemään olimme kansan, "opposition" puolella. Näin ainakin länsi, media jne.

    Miten tilanne on nyt sitten muka eri kun kansa Krimillä haluaa ja vaatii maata jalkojensa alla liittymään Venäjään? Ukrainan kansan vaatimus oli lännelle ok, Krimin venäläisenkansan vaatimus taas ei. Tässä on mielestäni tekopyhä kaksoiskoodi.

    Eli ottakoon Venäjä mikä sille kuuluu. Kaipa Krimin venäläiset ovat omassa asiassaan parempia asiantuntijoita kuin me moralistit täällä.

    (Jos joku epäilee minua "venäläismieliseksi", voin vakuuttaa että harhaan osuu. Olen pääkaupungin ankarin kommunisti, antikommunisti. R-ssä vei sitä paitsi sukuni kotiseudun Kannaksella. Tiedän että se on juuri sitä itseään voissakin paistettuna. Mutta tässä asiassa on rehellisyyden nimissä oltava looginen)

    t. taantumuksen t-orvi

    VastaaPoista
  11. Mutta me kun olemme Venäjän rajanaapureita, eikä Venäjä kaihda mitään keinoja laajentumispyrkimyksissään...Pelottaa.

    VastaaPoista
  12. "Sodan ensimmäinen uhri on totuus."

    VastaaPoista