maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kaisa Mäkäräinen, suurenmoinen urheilija ja esikuva




















Kuva: YLE / Tomi Hänninen

On sanottu, että suomalaiset eivät missään tapauksessa ole urheiluhullu, vaan menestyshullu kansa. Kansa, joka pönkittää huonoa itsetuntoaan urheilutähtiensä menestyksen avulla, mutta joka on valmis hylkäämään idolinsa pientenkin vastoinkäymisten sattuessa.

Tämä näyttää olevan totta, jos katsotaan mitä urheilutoimittajat kirjoittavat esimerkiksi Kaisa Mäkäräisestä. Tänään Iltalehti repäisi kokoaukeaman otsikon siitä, miten "epäonnistunutkin" kausi lihotti Mäkäräisen tiliä, kaikkien "runsaiden sponsoritulojen" lisäksi. Ja Ilta-Sanomat säesti arvelemalla että kyllä hän vielä vuoden verran jatkaa, kun rahaa näyttää niin helposti tulevan.

Kaisa Mäkäräinen on Suomen ainoa talvilajien kansainvälinen supertähti, vieläpä lajissa joka on äärimmäisen suosittu Keski- ja Itä-Euroopassa - ja nyt vähitellen myös Amerikan mantereella. Yhdessä Daria Domratshevan kanssa hän oli maailmancupissa kaukana muiden edellä, ja voitti kaksi osacupia tämän lisäksi. Nyt toimittajat muistavat päällimmäisenä, että hän ei ole saanut yhtään olympiamitalia, eikä onnistunut uusimaan maailmanmestaruuttaankaan, vaan sai "pelkän" pronssimitalin.

Mutta rahoja toimittajat jaksavat kyllä laskea. Näinpä kerran toimittajan jutun jossa vihjailtiin Mäkäräisen vievän naureskellen rahoja pankkiin - ikään kuin mitään niiden eteen tekemättä. Se, että jotkut autonkuljettajat saavat satakertaiset tulot, ei toimittajia ihmetytä ollenkaan. Testosteroni ja bensankatku hivelevät suloisesti heidän puberteettista miehuuttaan.

Kaiken lisäksi kirjoittajat irvailevat joskus Mäkäräisen haastattelulausunnoistakin, jotka minun mielestäni ovat esikuvallisen rauhallisia ja kilpasiskoja kunnioittavia. Aivan viisaasti Mäkäräinen ilmoitti eilen, että hän on iloinen siitä mitä on saanut, eikä murehdi sitä mitä ei saanut. Kaikissa julkisissa esiintymisissään hän on ollut mitä parhain ja innostavin esikuva muillekin kuin talvilajien harrastajille.

Jos Mäkäräinen olisi tyytynyt pelkkään suoraviivaiseen maastohiihtoon, eikä valinnut tätä monin verroin vaativampaa lajiaan, hän olisi saattanut olla maan parhaimmistoa siinäkin. Itse asiassahan hän viime ja toissa vuonna - jos muistan oikein - voittikin Suomen mestaruuden vapaan kympillä. Arvelen, että Mäkäräinen on Suomen nopeimpia ellei jopa nopein maastohiihtäjä vapaalla hiihtotavalla. Mitäpä jos hän "jälkilämmittelisi" vielä vuoden ilman pyssyä? Kun maastohiihdon sukupolvenvaihdos on tänä vuonna vähän yskiskellyt, Kaisa voisi olla hyväkin täydennys maajoukkueelle.

Off topic: Kun katselin viikonvaihteen sprintti. ja viestikisoja, kävi mielessä, että perinteinen hiihtotapa on vähitellen tulossa loppusuorallensa. Jos kisoissa menestyy vapaan suksilla ja sauvoilla työnnellen, ja pitkin ratoja vielä pitää olla luistelun valvojia, "pertsa" alkaa muistuttaa kävelykilpailuja, joissa askelluksen valvojat joskus jopa näyttelevät pääosaa. Ja siitä tulikin mieleen mitä Tahko aikoinaan murjaisi: "Kävelykilpailu - se on samaa kuin kilpailtaisiin siitä kuka kuiskaa kovempaa!"

6 kommenttia:

  1. KR
    Kaisa on 'meijjän tyttö' - siun ja miun: muistat sen hymynväreen.
    Nythän se taas ensi viikonlopulla nähdään, kun Kaisa menee mummonsa luokse ja hiihtää sunnuntaina Rukalla SM-30 km vappaalla, niin kun se ite sannoo.
    Toivottavasti kapulat on kunnossa.

    Asiasta toiseen, pian saat olla oikojana: täältä vuojen sisällä päästään Lehtosen kautta sinne Lintukotoon, kunhan saahaan Sirkus ja pyhimys sekä muut vastaavat luetuksi.
    Korpi ja puutarha sitä jo valmistelee: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/korpi-ja-puutarha/.
    Oio jo tuota jos tarpeen.

    VastaaPoista
  2. Kaisa Mäkäräinen siirtyi ampumahihton, koska ei pärjännyt sileällä. Jos hän olisi jatkanut sileällä ei kukaan olisi ikinä kuullutkaan Kaisa Mäkäkäräisestä. Hän ei olisi ikinä pystynyt panostamaan fysiikkatreenin nykyisellä tasollaan, koska ei olisi ikinä päässyyt maajoukkueleiritykseen sileällä. Kaisan ura olisi loppunut pelkkänä hiihtäjänä aikaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaako nyt, kun sait myrkyn syljetyksi ulos?

      Poista
    2. Tuo oli vain fakta, sattuiko sen kuuleminen? Kaisa on varmasti yksi Suomen parhaista vapaan hiihtotavan hiihtäjistä. Fakta on se kuitenkin että Kaisa oli lopettamassa jo hiihtourheilun, kunnes kaverit houkuteeli ampumahiihtoon. Ja tämä lopettamisen harkinta johtui kehnoista tuloksista. Jokainen voi käydä katsoa millaisia tulokset oli maastohiihdossa ennen lajin vaihtoa

      Poista
  3. kaisa=apricot "the macarone beyb ;mac mac mac!!!!!"makareinen!!!!!!!!

    VastaaPoista