maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mekon väri


Naapurimaan opposition minimointitoimenpiteitäkin kiihkeämpi puheenaihe somessa ja iltapäivälehtien verkkosivuilla on ylle kuvatun mekon väri. Tänään tapasin lounaspöydässä arvostamani henkilön, joka ilmoitti että mekko on kulta-valkoinen, ja että hänen perheessään vain yksi väittää sitä musta-siniseksi. Muuan päivystävä yliopistollinen mekonväridosentti ilmoitti myös näkevänsä mekon kulta-valkoisena, ja että taustan väri vaikuttaa suuresti värien kokemiseen.

Hyvä on. Tein kokeen ja värjäsin taustan eri tavoin. Tässä muutama tulos.









Tummemmilla taustoilla mekon yläosasta erottuu hiukan vaaleampi veneen muotoinen kuvio, joka minusta on lähinnä tummanruskea. Mutta muuten, Herran nimessä, mekko on yhä musta-sininen! Joka muuta väittää, edustaa sitä parahultaisen suhteellista totuudellisuutta jota naapurimaan mediasta parhaillaan opiskelemme. Ikivanha tsaarien aikainen itseironinen venäläiskasku menee jotenkin näin:

Kuljeksivat kauppamatkustajat Ivan ja Boris tapasivat sattumalta. Ivan kysyi: "Minnekkä olet matkalla kuomaseni?" Boris vastasi: "Kah, Pietariinhan minä". Boris mietti vähän aikaa, ja huudahti: "Valehtelet, roisto! Sinä OLET menossa Pietariin!".

Tänään se juttu menisi näin: "Minkäs värinen tuo mekko on?" "No, musta-sininen tietysti!" "Valehtelet senkin fasisti, mekkohan ON musta-sininen!"

Loistavan mainoskikan keksinyt vaatefirma tuo tietysti markkinoille myös kulta-valkoisen/vaaleansinisen mekon:


Kun kysymyksessä näyttäisi myös olevan eräänlainen versio "Keisarinnan uudet vaatteet" -syndroomasta, julistan nyt lukijakilpailun: "Minkä värinen mekko on tällä neidillä?"






7 kommenttia:

  1. Tuo neidin mekko on väriltään "nude". ;)

    VastaaPoista
  2. Tädin mekon vari on naturel!

    VastaaPoista
  3. Kokeilin vielä Photoshopilla, ja lisäsin ja vähensin saturaatiota, samalla kokeillen eri valaistusarvoja. Ei kuva miksikään muuttunut oleellisilta osiltaan. Musta-sininen yhä. Jotkut sanoivat nähneensä kulta-valkoisen, kun katselivat ruudun kuvaa vinosta suunnasta. Paljonko kuvapinnan rakenne tai esimerkiksi pölyisyys vaikuttivat - itse en tuollaista huomannut. Yksi asia täytyy ottaa huomioon: värikuvissa 'musta' on yleensä jonkin värin äärimmäisen tumma aste. Painokuvissa ja ruudulla se syntyy vähän eri tavoin. Jospa mekon musta näissä kuvissa (tai itse mekossa) onkin äärimmäisen tumma ruskea? Silloinhan se suuresti valotettuna saattaisi näyttää jopa kullanruskealta. Mutta itse en todellakaan saanut tällaista tulosta.

    VastaaPoista
  4. Tuohon viimeisen kuvan ideaan liittyy olennaisesti se, mitä Väinö sanoo Rauta-ajassa:
    "On niillä se ero, miehellä ja naisella, että mies kulkee vaatteet päällä, mutta nainen on alasti vaatteittensa sisällä." (Paavo Haavikko: Rauta-aika, s. 41)

    VastaaPoista
  5. Mekon värihän on tietysti ihan oleellinen asia, joskin tosin kyseisen vaatekappaleen päälleen pukevalle itselleen, lähinnä.

    Kuluneena vuonna en ole ottanut käteeni iltapäivälehteä yhtään kertaa. Kerran vahingossa klikkasin linkkiä, joka johti mainitunlaisen julkaisun sivulle. Painoin ruksia kiireesti.

    Miksi?

    Siksi, että jokainen klikkaus tuo niille rahaa. Ja minä en ole myötävaikuttamassa siihen, että mainittu media saa senttiäkään. Sananvapauteen toki kuuluu se, että saa kirjoittaa pinnallisesti ja huonosti ja triviaaleistakin asioista. Siitä maksaa se, joka haluaa.

    VastaaPoista
  6. En pelkästään tähän kirjoitukseen lähetä kommenttia.
    K.R:n blogista. Blogi, mikä uskoo suomalaisuuteen, siihen, että emme ole kuitenkaan xenofobisia, mutta täytyy muistaa,että oikofobia on pahempi uhka. Me emme uskalla olla suomalaisia. Me emme ole kulttuuriamme luoneet islamin pohjalta, vaan protestanttisuuden. Juutalais-kristillisen perinnön varaan.
    Silloin tulee myös esiin tuo kristillinen aatemaailma, vaikka moni ateisti, ymmärtämättömyyttään, haluaa romuttaa sen.
    En ehkä blogistin kanssa ole kaikista asioista samaa mieltä, luojan kiitos. Jos olisimme kaikki samaa mieltä, me olisimme kuin lammaslauma, mikä on nostettu pystyyn kahdella jalalla ja kaikki sanoo "bää".
    Mutta ilolla luen blogistin havaintoja. JiiÄl

    VastaaPoista
  7. Arvoisa K.R.
    Näin tämän mekkokohun, (mikä taitaakin olla painavin asia maailman tämän hetken mielettömyydessä). Jos Boko Haram tekee iskujaan, niin se on yhden palstan uutinen.
    Vaikka kuolisi 2000 ihmistä. (Aivan oikein, yhdessä iskussa).
    Jokin aika sitten tuli tietoja, että ISIS tuhoaa vanhaa kulttuuriperintöä. Jo herättiin.
    Joskus tuntuu, että ei ihmisellä ole mitään väliä > jesidit saarroksissa.
    Sitten sanotaan kun perintöä ollaan vaalimassa.
    Minä olen vanha mies ja kristitty. Vaikka nykyaikana olisi parempi olla musulmaani.
    Suo anteeksi K.R.
    Jumalten keinu

    Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
    eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
    he heittävät häntä
    välillä taivaan ja maan -
    siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.

    Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
    hän tänään pilvien ääriä kulkee,
    ja huomenna makaa
    maassa niin syvällä
    kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu.

    Kuka keinussa jumalien keinuu,
    ei hällä elon aika pitkä ole.

    JiiÄl

    VastaaPoista