torstai 7. kesäkuuta 2018

Synkkä yksinpuhelu

Kuten huomataan, olen enää harvakseltaan kirjoittanut tähän blogiini. Yksi syy on tuotantoni puhtaaksikirjoitus ja kustantajalle lähetettävien oikolukujen paine, joka rasittaa huonoiksi menneitä silmiä. Mutta suurempi syy on kuitenkin yhä kasvava tuskastuminen tämän maailman henkiseen tilaan. Jos kirjoitan juttu jutulta yhä synkempiä vastalauseita ja protesteja, kuka niitä enää jaksaa lukea, ja mitä vaikutusta niillä enää olisi? Ainoa seuraus olisi junttautuminen yhä syvemmälle eristyksiin, epäkorrektisti eli täysin väärin ajattelevien hylkiöiden synkkään joukkoon.

Kaikkialla vaanivat kulttuuri- ja mielipidepoliisit, ja heidän pienimmätkin murahduksensa saavat huumaavan kaiun kaikissa medioissa. Julkiset toimijat vapisevat pelokkaina näiden murahdusten paineessa, olivatpa ne peräisin kuinka pieneltä ammattiloukkaantujien joukolta tahansa.

Nyt tiedämme esimerkiksi, että me länsimaiset ihmiset emme saa harrastaa "kulttuurista omimista", eli toisille kulttuureille ominaisia asioita, kuten musiikkia, taiteita, pukeutumista ja huvittelua. Pikkupoikien intiaanileikit on kielletty meiltä intiaanipäähineiden ohella, Tiernapojat ovat synkässä pannassa, ja esimerkiksi "valkoisen" naisen pukeutuminen kimonoon on mitä raskauttavin teko. Maailmankuulu popmuusikko sai sangollisen satikutia esittämällä reggaelta kuulostavaa musiikkia, vaikkei ollut mitenkään jamaikalaissyntyinen. Olen itse samassa veneessä, kun olen sovittanut ja esityttänyt niin juutalaislauluja kuin negrospirituaaleja (ja samalla syyllistynyt kielletyn väriä merkitsevän sanan käyttämiseen). Satujen sensuroiminen Muumista ja Pepistä alkaen on jo vakiintunutta toimintaa, ja vaarallista on myös ääneen kaivata Laku-Pekkaa, Mustaapekkaa tai neekerinpusuja.

Samaan aikaan aasialaiset ja afrikkalaiset käyttävät länsimaisia asusteita ja teknologiaa, ja esittävät länsimaista musiikkia, mutta se on tietysti aivan toinen asia.

Vanhempi, mutta yhä voimissaan porskuttava ilmiö on mielipidesensuuri. Sen voimasta saatiin juuri mainio näyte, kun jazz-juhlien toimitusjohtaja erotettiin väärien mielipiteittensä takia. Hän oli hölmöyttään mennyt vastaamaan toimittajan homokysymyksiin. Mitä tekoa tällä aiheella oli itse toimenkuvan kanssa, jäi minulle epäselväksi. (Pelkurina pudistan päältäni väärinajattelijan saastaista pölyä vakuuttamalla että itse olen erotetun henkilön kanssa hyvin eri mieltä aiheesta, mutta tiedän myös että seksistä puhuminen on ylipäänsäkin tulenpalavan vaarallista, olipa sitten mitä mieltä tahansa.)

Niin mielipidesensuurissa, kulttuurisensuurissa kuin "poliittisen korrektiuden" vaalimisessa on tietysti kysymys raa´asta vallasta. Osa niistä on suoraa tuontitavaraa Yhdysvalloista, ja kuvaa hyvin sikäläisen yhteiskunnan henkistä sekavuustilaa ja kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Mutta virkakiellot ja mielipidevalvonta ovat kyllä tuttuja aivan kotimaisistakin yhteyksistä. Tyypillisiä ne ovat olleet esimerkiksi kulttuurielämän puolella. Se oli itsenäisyyden alkuaikoina selkeästi oikeistolaisjohtoista, mutta asetelma alkoi kääntyä päälaelleen viitisen kymmentä vuotta sitten. "Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen pistoolistani" on jo ikivanha hokema. Aluksi se ilmeisesti viittasi kulttuurin arveltuun hienohipiäisyyteen ja naismaisuuteen, mutta tänään tuo mielle on vakaata todellisuutta monen perinteisiä arvoja kannattavan mielestä. "Ai, olet kulttuurialalla... Senkin vihervassari!"

Terve ja vakaa yhteiskunta sietää monenkaltaisia ajattelutapoja. Yksi voi kaikessa rauhassa olla sitä, toinen tätä. Jonkun ajattelutapaa voi kummeksua ja oudoksua, mutta asia jää siihen. Tämä nykyinen yhteiskunta ei ole terve. Sen suurimpina käyttövoimina toimivat julmettu ja kovaääninen "pöyristyminen" ja suorastaan ammattimainen toistenkin puolesta hampaita kirskuttava "loukkaantuminen". Uutta vuotta 1918 on ehkä turha povailla, siihen rintamalinjat ovat liian moninaiset ja sekavat. Mutta tämä maailma ei ole lähelläkään sitä missä haluan elää.

Loppukevennyksen sijasta ennustus:

Silloin tällöin tulen tokaisseeksi jotain savoa muistuttavalla kielellä. Odotan kuumeisesti, että joku ottaa savolaisten puolustamisen omaksi asiakseen, o.t.o., ja ilmoittaa minun syyllistyvän kansanryhmän pilkkaamiseen. Tässä hurskaassa toivossa odotan hetkeä, jolloin voin hyvillä mielin poistua tästä maailmasta lopullisesti.

6 kommenttia:

  1. Kirjoituksesta tuli mieleen, että olet varmaan jo aikaisemmin saanutkin palautetta yhteiskuntapoliittisista mielipiteistäsi? Lieneekö koskaan Suomessa ollut vallalla tämmöistä yhteiskuntapoliittista ilmapiiriä, mitä tällä vuosituhannella? Ihmisiä leimataan surutta (ko. toimitusjohtajan kommentit olivat käsittääkseni esitetty 2011), annetaan potkuja töistä ja ovat jatkossakin jonkinlaisiksi epäihmisiksi luokiteltuja.

    Tämä nykyinen meno ja ilmapiiri kauhistuttaa minua. Siinä on jotain niin totalitaristisen valtion piirteitä, että vastaavaa saa hakea Stalinin ajan Neuvostoliitosta.

    Olipa hyvä, että mainitsit tuon savolaisuuden. Kuopiossa syntyneenä ja Helsinkiin aikoinaan muuttaneena voisi moisesta etnisestä ja kielellisestä vähemmistö-statuksesta koitua tulevassa merkittävää hyötyä... No, edellä ovat vielä monen monet ja kirjavat vähemmistöjen edustajat. Eikä taivaassakaan aleta parille savolaiselle kalakukkoja tekemään.

    VastaaPoista
  2. KR

    krrrrrr!
    Senkin ilkikurinen pilkkuri - myllynkivi ripustettakoon kaulaasi ja upotettakoon johonkon jorpakkoon! :)

    Että on edes yksi järjen ääni liikkeellä! Kiitokset, toivottavasti jaksat ja jaksamme tätä yksiniittistä 'suvaitsevaisuutta' koko elämän ehtoopuolen. Kansan perinteelle nauravat, kun eivät älyä.

    VastaaPoista
  3. Kas kummaa, sinusta tietämättä ajattelin tänään vähän saman suuntaisia. Uskoisin, että valtaosa meistä tavallisista tattanoista, kuten Hannu Taanila jyrkästi sanoisi, ihmettelee näitä lynkkauskampanjoita ja väärinajatteluvainoja.

    Minä menen perkaamaan kasvimaatani, sunnuntaina aion soittaa Brahmsia, kuten soitin eilenkin.

    VastaaPoista
  4. Hyvä K R

    Naulan kantaan kirjoitat !

    Voisiko sattuvammin tätä nykymenoa kuvata !?

    Odottelen kiinnostuneena sitä, saako Aki Ruotsala yhtä ison vahingonkorvauksen laittomasta irtisanomisesta kuin sai Johanna Korhonen.

    VastaaPoista
  5. Kulttuurin ja ampuma-aseen varmistimen kontekstiin liittyvä sitaatti on toki varsin tunnettu ja varsin usein suomeksi väärin siteerattu, mikä ei ehkä sinänsä olekaan paha asia:

    jos pistoolista (olipa sen valmistaja Browning tai joku muu) poistaa varmistimen, se on silloin purettu todella pitkälle. Korjatkoon jos joku asetekniikan tuntija tämän lukee, mutta tietääkseni pistoolia ei voi koota ilman varmistinta ampumakuntoiseksi.

    Niinpä siis siteeraamalla tätä alunperin ehkä aavistuksen verran arveluttavan oloista sitaattia suomeksi väärin saadaankin sen merkitys käännettyä nimenomaan alkuperäiseen lausumaan nähden päinvastaiseksi?

    VastaaPoista
  6. Hieno kirjoitus, allekirjoitan kaiken, mutta tuo loppu oli masentava. Martin Buber kirjoitti maailman rakastamisesta näin:
    ”Todellisen työn, luovan työn tuntee siitä, että se on jatkuva taistelua tyydytyksen ja kaipuun välillä - kaipuussa oppia tuntemaan maailmaa, tuntemaan todellisuutta. Ja maailman rakastaminen on ihmisen suurin vaiva ja toisaalta hänen henkensä suurin mahdollisuus. Jos meillä olisi mahdollisuus rakastaa jotakin, emmekä toteuttaisi tätä mahdollisuutta, olemme menettäneet oleellisinta elämässämme eli uskon elämään.” Et kai ole maailman rakastamista menettämässä? Siihen en voi uskoa.

    VastaaPoista