Synkkä yksinpuhelu

Kuten huomataan, olen enää harvakseltaan kirjoittanut tähän blogiini. Yksi syy on tuotantoni puhtaaksikirjoitus ja kustantajalle lähetettävien oikolukujen paine, joka rasittaa huonoiksi menneitä silmiä. Mutta suurempi syy on kuitenkin yhä kasvava tuskastuminen tämän maailman henkiseen tilaan. Jos kirjoitan juttu jutulta yhä synkempiä vastalauseita ja protesteja, kuka niitä enää jaksaa lukea, ja mitä vaikutusta niillä enää olisi? Ainoa seuraus olisi junttautuminen yhä syvemmälle eristyksiin, epäkorrektisti eli täysin väärin ajattelevien hylkiöiden synkkään joukkoon.

Kaikkialla vaanivat kulttuuri- ja mielipidepoliisit, ja heidän pienimmätkin murahduksensa saavat huumaavan kaiun kaikissa medioissa. Julkiset toimijat vapisevat pelokkaina näiden murahdusten paineessa, olivatpa ne peräisin kuinka pieneltä ammattiloukkaantujien joukolta tahansa.

Nyt tiedämme esimerkiksi, että me länsimaiset ihmiset emme saa harrastaa "kulttuurista omimista", eli toisille kulttuureille ominaisia asioita, kuten musiikkia, taiteita, pukeutumista ja huvittelua. Pikkupoikien intiaanileikit on kielletty meiltä intiaanipäähineiden ohella, Tiernapojat ovat synkässä pannassa, ja esimerkiksi "valkoisen" naisen pukeutuminen kimonoon on mitä raskauttavin teko. Maailmankuulu popmuusikko sai sangollisen satikutia esittämällä reggaelta kuulostavaa musiikkia, vaikkei ollut mitenkään jamaikalaissyntyinen. Olen itse samassa veneessä, kun olen sovittanut ja esityttänyt niin juutalaislauluja kuin negrospirituaaleja (ja samalla syyllistynyt kielletyn väriä merkitsevän sanan käyttämiseen). Satujen sensuroiminen Muumista ja Pepistä alkaen on jo vakiintunutta toimintaa, ja vaarallista on myös ääneen kaivata Laku-Pekkaa, Mustaapekkaa tai neekerinpusuja.

Samaan aikaan aasialaiset ja afrikkalaiset käyttävät länsimaisia asusteita ja teknologiaa, ja esittävät länsimaista musiikkia, mutta se on tietysti aivan toinen asia.

Vanhempi, mutta yhä voimissaan porskuttava ilmiö on mielipidesensuuri. Sen voimasta saatiin juuri mainio näyte, kun jazz-juhlien toimitusjohtaja erotettiin väärien mielipiteittensä takia. Hän oli hölmöyttään mennyt vastaamaan toimittajan homokysymyksiin. Mitä tekoa tällä aiheella oli itse toimenkuvan kanssa, jäi minulle epäselväksi. (Pelkurina pudistan päältäni väärinajattelijan saastaista pölyä vakuuttamalla että itse olen erotetun henkilön kanssa hyvin eri mieltä aiheesta, mutta tiedän myös että seksistä puhuminen on ylipäänsäkin tulenpalavan vaarallista, olipa sitten mitä mieltä tahansa.)

Niin mielipidesensuurissa, kulttuurisensuurissa kuin "poliittisen korrektiuden" vaalimisessa on tietysti kysymys raa´asta vallasta. Osa niistä on suoraa tuontitavaraa Yhdysvalloista, ja kuvaa hyvin sikäläisen yhteiskunnan henkistä sekavuustilaa ja kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Mutta virkakiellot ja mielipidevalvonta ovat kyllä tuttuja aivan kotimaisistakin yhteyksistä. Tyypillisiä ne ovat olleet esimerkiksi kulttuurielämän puolella. Se oli itsenäisyyden alkuaikoina selkeästi oikeistolaisjohtoista, mutta asetelma alkoi kääntyä päälaelleen viitisen kymmentä vuotta sitten. "Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen pistoolistani" on jo ikivanha hokema. Aluksi se ilmeisesti viittasi kulttuurin arveltuun hienohipiäisyyteen ja naismaisuuteen, mutta tänään tuo mielle on vakaata todellisuutta monen perinteisiä arvoja kannattavan mielestä. "Ai, olet kulttuurialalla... Senkin vihervassari!"

Terve ja vakaa yhteiskunta sietää monenkaltaisia ajattelutapoja. Yksi voi kaikessa rauhassa olla sitä, toinen tätä. Jonkun ajattelutapaa voi kummeksua ja oudoksua, mutta asia jää siihen. Tämä nykyinen yhteiskunta ei ole terve. Sen suurimpina käyttövoimina toimivat julmettu ja kovaääninen "pöyristyminen" ja suorastaan ammattimainen toistenkin puolesta hampaita kirskuttava "loukkaantuminen". Uutta vuotta 1918 on ehkä turha povailla, siihen rintamalinjat ovat liian moninaiset ja sekavat. Mutta tämä maailma ei ole lähelläkään sitä missä haluan elää.

Loppukevennyksen sijasta ennustus:

Silloin tällöin tulen tokaisseeksi jotain savoa muistuttavalla kielellä. Odotan kuumeisesti, että joku ottaa savolaisten puolustamisen omaksi asiakseen, o.t.o., ja ilmoittaa minun syyllistyvän kansanryhmän pilkkaamiseen. Tässä hurskaassa toivossa odotan hetkeä, jolloin voin hyvillä mielin poistua tästä maailmasta lopullisesti.