Mozart on kuollut

(KR: Mozartin viimeinen vuosi 54, 5.12.1791/7.12.1991)

Keisarillis-kuninkaallinen hovikamarisäveltäjä, Hra kapellimestari Wolfgang Amadé Mozart on kuollut. Hän kuoli varhain maanantai-aamuyönä klo 0.55 kotonaan Rauhensteingassella talossa n:o 970 Wienin keskustassa.

Tieto Wienin ehkä tunnetuimman ja rakastetuimman säveltäjän pahasta sairaudesta ja kuolemasta levisi nopeasti kaupungissa. Säveltäjän asunnon eteen vaelsi jo sunnuntai-iltana ihmisiä, jotka heiluttelivat valkeita nenäliinoja ikkunaan ilmestyville. Muusikoita ja lääkäreitä, ilmeisesti myös pappi, kulki porttikäytävässä sisään ja ulos.

Näin kertoo viikonlopun tapahtumista myöhemmin Mozartin nuorin käly SophieWeber, joka tuolloin asui äitinsä kanssa vanhankaupungin muurien ulkopuolella Wiedenin esikaupungissa 'Kultaisen auran' talossa:

Kun Mozart sairastui, me molemmat teimme hänelle yöpuvun, jonka hän voi pukea päälleen etukautta, sillä koska hän oli niin turvonnut, hän ei voinut kääntyä vuoteessa. Sitten me teimme hänelle vanulla topatun aamutakin, jotta hänellä olisi vuoteesta noustessaan jotain päällepantavaa; me emme tienneet kuinka sairas hän todella oli, mutta toisaalta hänen rakas vaimonsa, minun sisareni, antoi meille nämä ompelutarvikkeet. Me kävimme usein häntä katsomassa, ja hän näytti kovin odottavan tilaisuutta pukea aamutakki päälleen. Minä tulin kaupunkiin joka päivä häntä katsomaan.

Eräänä lauantaina [se oli joulukuun 3. päivä, Mozartin toiseksi viimeinen] kun olin siellä, Mozart sanoi minulle: "Sophie kulta, kerro Mamalle että minä olen jo oikein hyvässä kunnossa, ja että olen varmaan pian niin terve että voin tulla häntä tervehtimään nimipäivän oktaavina" [se tarkoittaa sekä kirkollisten että maallisten juhlien 'rääppiäisiä' viikkoa myöhemmin]. Kukapa olisi ollut innokkaampi kertomaan tällaisia iloisia uutisia huolestuneelle äidilleni, kuin minä? Minä kiiruhdin kotiin äitiäni lohduttamaan, semminkin kun Mozart näytti olevan niin hyvällä tuulella.

Seuraava päivä oli sunnuntai [joulukuun neljäs]. Olin silloin nuori ja vähän turhamainen, täytyy tunnustaa, ja pidin pukeutumista tärkeänä. Mutta en koskaan halunnut kävellä kaupunkiin hienoissa vaatteissani, ja ajuriin minulla ei ollut varaa. Niinpä sanoin äidillemme: "Rakas Mama, tänään en mene katsomaan Mozartia. Hän voi eilen niin hyvin, että tänään hänen vointinsa on varmaan vielä parempi - eikä päivä sinne tai tänne varmaan ole mitenkään tärkeää."

Äitini sanoi silloin: "Kuulehan nyt. Ensin teet minulle kupin kahvia, ja sitten sanon sinulle mitä pitää tehdä." Hän halusi selvästi minun pysyvän kotona, ja varmaan sisarenikin tietää kuinka tärkeä olin äidilleni. Menin keittiöön. Tuli oli sammunut. Minun piti sytyttää lamppu ja tehdä tuli. Koko ajan ajattelin Mozartia. Valmistin kahvikupillisen, ja lamppu paloi kaiken aikaa. Sitten ajattelin kuinka tuhlaavaisesti olin antanut lampun palaa, kun se kulutti niin paljon paloöljyä. Se paloi yhä kirkkaana. Katselin sen liekkiä, ja ajattelin: "Tietäisinpä miten Mozart voi!" Siinä kun ajattelin ja katsoin liekkiä, se sammui, niin kuin se ei koskaan olisi palanutkaan. Lampunsydämessä ei ollut kipenääkään, ja huoneessa ei kuitenkaan ollut pienintäkään vetoa - sen voin vaikka vannoa.

Kauhea tunne valtasi minut. Juoksin äidin luo ja kerroin kaiken. Hän sanoi: "Hyvä on. Ota hienot vaatteet päältäsi ja juokse kaupunkiin ja tuo minulle heti uutisia. Äläkä viivy kauan."

Minä kiirehdin matkaan niin nopeasti kuin voin. [Kaupunkiin oli matkaa alun toista kilometriä, ja sitten oli vielä kierrettävä portin kautta ja käännyttävä kolmessa neljässä kadunkulmassa. Matkaan meni hyvinkin puolisen tuntia.] Kuinka säikähdinkään, kun sisareni, epätoivoisena mutta yrittäen säilyttää rauhallisuutensa, tuli minua vastaan ja sanoi: "Luojan kiitos että tulit, rakas Sophie. Viime yönä hän oli niin huonona, etten uskonut hänen elävän enää tänä päivänä. Jää tänne minun luokseni, sillä jos hän saa vielä uuden kohtauksen, hän kuolee tänä iltana. Mene hänen luokseen katsomaan häntä."

Yritin pysyä rauhallisena ja menin vuoteen ääreen. Hän puhui heti minulle ja sanoi: "Oi, rakas Sophie, olen iloinen että tulit. Jää luokseni tänä iltana, sillä minä kuolen pian." Minä yritin kovin olla urhoollinen ja vakuutella hänelle aivan päinvastaista. Mutta hän vain sanoi: "Ei. Minä maistan kielelläni jo kuoleman. Jos et jää, kuka silloin auttaa rakasta Konstanzeani, kun minä olen poissa?" "Kyllä kyllä, rakas Mozart", minä sanoin, "mutta ensin minun täytyy juosta äidin luo ja kertoa että haluat minun jäävän. Muuten hän luulee että sinulle on tapahtunut jotain pahaa." "Hyvä on, tee niin", Mozart sanoi, "mutta tule varmasti takaisin!" Hyvä Luoja, miten hirveältä minusta tuntui!

Sisarparkani saattoi minut ovelle ja pyysi minua Taivaan tähden menemään Pyhän Pietarin kirkolle taivuttelemaan pappia Mozartin luo. Minä menin, mutta pitkään nuo pyhät rosvot kiemurtelivat erilaisin verukkein. Sitten juoksin äidin luo, joka odotteli huolissaan. Oli jo pimeää. Hän raukka oli aivan kauhuissaan. Kehoitin häntä menemään yöksi vanhimman tyttärensä Josepha Hofer-vainaan luo.

Sitten juoksin kaikin voimin takaisin epätoivoisen sisareni luo. Süssmayer oli Mozartin vuoteen ääressä. Kuuluisan Requiemin nuotit olivat peitolla, ja Mozart yritti selittää tälle miten sitä olisi täydennettävä, kun hän itse olisi poissa. Tämän lisäksi Mozart vaati vaimoaan pitämään kuoleman salaisena, kunnes olisi ilmoittanut siitä Albrechtsbergerille, joka huolehti Tapaninkirkon musiikista.

Pitkään etsittiin tri Closset'ta, joka lopulta löytyi teatterista; mutta hänen oli odotettava kunnes näytös päättyi. Häntuli lopulta ja määräsi Mozartin otsalle pantavaksi kylmiä kääreitä, jotka kuitenkin vaikuttivat niin, että tämä menetti tajuntansa, ja pysyi tajuttomana kuolemaansa asti. Hänen viimeinen eleensä oli yrittää suullaan matkia Requiemin rumpuja. Sen kuulen korvissani vieläkin.

Müller alias kreivi Deym tuli taidekabinetistaan ja teki kuolinnaamion Mozartin kasvoista. Mozart oli menneenä vuonna tehnyt hänen installaatioitaan varten kaksi tai kolme merkittävää sävellystä mekaanisille uruille.

Nuori muusikko Ludwig Gall oli maanantai-aamuna tullut kaupunkiin Landstrassen esikaupungista, Stubenthorin portin kautta; hänellä oli asiaa Hra Lauschin musiikkikauppaan Himmelpfortgasselle, aivan Mozartien naapuriin, kadunkulman taakse. Kauppias Lausch oli ensimmäisenä jakanut julkisuuteen käsinkirjoitettuja kopioita 'Taikahuilun' suosituista lauluista; nyt hän sanoi Gallille heti: "Ette usko, mikä onnettomuus meitä on kohdannut! Mozart kuoli viime yönä!" Gall juoksi kulman taakse ja pääsi sisään Mozartien huoneistoon, jossa rouva Mozart osoitti hänelle vainajan, joka jo oli puettu mustiin vaatteisiin, pää hupun peittämänä, kädet rinnan päällä ristissä.

Keskiviikkona joulukuun 7. päivänä julkaisi Wiener Zeitung toisella sivullaan kotimaanuutisten joukossa lehdelle tyypiltään harvinaisen uutisen:

"Tämän kuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä kuoli täällä keisarillis-kuninkaallinen kamarisäveltäjä Wolfgang Mozart. Poikkeuksellisen harvinaisten kykyjensä vuoksi jo lapsuudestaan asti Euroopan kuuluna hän pystyi kehittämään näitä hämmästyttäviä luonnonlahjojaan, ja - niitä erittäin ahkerasti käyttäen - nousemaan kaikkein suurimpien mestarien tasolle; tästä todistavat hänen kaikkialla rakastetut ja ihaillut työnsä - ja ne kertovat mitan siitä korvaamattomasta menetyksestä, jonka säveltaide hänen kuolemansa johdosta on kärsinyt."

Emme tässä vaiheessa voi muuta kuin soittaa hänen viimeisen sävellyksensä Requiemin osaa 'Lachrymosa dies illa' ("Kyyneleinen päivä tuo"), niin pitkälle kuin hänen oma kynänsä sitä kirjoitti:

[Mus.: Lachrymosa]