Wienissä 1790-luvulla ”rakastettava Herra Trazom” työskenteli tilaustyönsä parissa, mutta vaimo Constanze vietti kylpylälomaa toisessa kaupungissa. Wolfgangilla oli asiaa vaimolle, kirjoitti aamulla pitkän kirjeen, ja lähetti sen postivankkureilla. Iltapäivällä Constanzen vastauskirje oli jo säveltäjän kirjoituspöydällä. Näin toimi posti tuona kaukaisena aikana. Nykyisittäin katsoen vanhanaikainen viestitys toimi tavattoman hyvin, lähes yhtä nopeasti kuin nykytekniikalla, mutta aitona konkreettisena esineenä.
Suomessakin kirjepostia kuljetettiin kahdesti päivässä Helsingissä vielä 1900-luvun alkuvuosina. 1960-luvulla nopein tapa oli kuitenkin sähkösanoma. Illalla keskustelin ajankohtaisista lauluteksteistä, ja arvostelin muotiin tullutta aggressiivista huutolaulua. Aamulla sain sähkösanomalla runotekstin Brita Polttilalta, joka lisäsi siihen sanat: ”Näinkö tarkoitit?”. ”Näin!”, vastasin sähkösanomalla, ja illalla työnsin lähtevien postilaatikkoon valmiin nuotin, jonka Brita sai heti aamulla.
1970-luvulla tekniikka parani valtavasti: nyt saattoi ottaa puhelun suoraan muihin kaupunkeihin, lopulta jo Ruotsiin saakka! Ei tarvinnut tilata valtio-riks’iltä ”erikoispikaa” tai muuta, ja sitten odottaa, odottaa, odottaa…
Kun myöhemmin perheen jäsenet alkoivat asua ympäri maailmaa, tuli myös lankapuhelimeen käyttöön uusia hankaluuksia. Vastaanottaja ei ollut kotona, viipyi vessassa, tai hänellä oli kovin kiire eikä ehtinyt keskustelemaan. Kovin oli kiusallista, kun jo edeltä käsin arvasi häiritsevänsä.
2000-luvun alussa tulivat näppärät pikkukännykät, joilla saattoi lähettää tekstiviestin. Kun poikani ja isäni terveys romahtivat, hankin nokialaisen, ja heihin sai yhteyden sitten kun vastaaja oli ehtinyt lukea viestin ja vastata siihen.
Sitten tuli Facebook. Nyt yhteydenpito perheeseen ja läheisiin tuttaviin parani huomattavasti. Yli 15 vuotta olen ollut sen asiakkaana, ja ihmetellyt siinä ohessa somettelun omituisuuksia ja uusia muoteja.
Kyllähän hyvin tiedän, että Facebook ja muut ohjelmat ovat kaupallisia yrityksiä, eivät millään tavalla ilmaisia. Vuosien mittaan se book on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, algoritmit yhä totaalisemmiksi, niin että monet tuskastuvat joka reiästä tunkeviin mainoksiin.
Myös sosiaaliset käytännöt ovat muuttuneet. Vanhoihin käytöstapoihin tottuneilla on siinä ihmettelemistä. Ohjelma on myös pyrkinyt kietomaan käyttäjät sen omiin tarkoitusperiin, eli täsmämainontaan. Meistä tiedetään jo enemmän kuin uskoisimmekaan.
Fb ehdottelee esimerkiksi sitkeästi uusia kaverisuhteita. Jokainen ”kaveri” on mahdollinen mainostaja tai sellaisen uhri. Siinä tulee omia hankaluuksia.
Vanhanaikaisen tavan mukaan tuppautuminen jonkun kaveriksi on kiusallista ja epäkohteliasta. Tokihan on mahdollista hylätä pyyntö, mutta jos tämä hylkäystä harkitseva on myös vanhanaikaiseen käyttäytymiseen tottunut, hän ei kehtaa pyyntöä kieltääkään. Noloa molemmille.
Minusta hyvän tuttavankin yksityisiä kirjoituksia on kiusallista seurailla, se on lähes salakuuntelua. Aivan eri asia olisi, jos tämä tuttu itse tavattaessa ehdottaisi kontaktia. Siitä ei Fb:n kohdalla ole kyse, vaan kaupallisuudesta. En viihdy tällaisessa tekososiaalisuudessa.
Sitten tulevat tietysti nämä somettaja-yksilöt, jotka suoltavat herkeämättä dokumentteja omista ruoistaan, menoistaan, tai pikavideoita omasta naamastaan… Mutta siinä heistä samalla paljastuu luonteenpiireitä, joista itse voin päättää mitä siedän.
