Theseuksen laiva, isän kirves ja Kioton temppeli

Mainitsin edellisessä jutussani muinaiskreikkalaisesta Theseuksen laiva -nimisestä paradoksista näin:

Theseuksen laivaan vaihdettiin puuosia sitä mukaa kuin niitä kului, mutta siitä kerrotaan vain jotta voitaisin väitellä oliko laiva oikeasti enää Theseuksen laiva, vai joku uusi purtilo. Vähemmän kiinnostaa se voiko sillä vielä purjehtia.

Kreikkalaiset arvelivat muinoin, että Ateenan perustaja Theseus eli noin 1200-luvulla (eKr.), ja silloin Ateenassa todellakin oli jo asutusta. Plutarkhos kirjoitti tästä paradoksista näin:

»Laivassa, jolla Theseus ja Ateenan nuoret palasivat Kreetalta, oli kolmekymmentä airoa, ja ateenalaiset säilyttivät sen aina Demetrios Faleronlaisen aikaan saakka. He poistivat vanhat lankut kun ne lahosivat, ja laittoivat tilalle uutta ja vahvempaa puuta, niin että laivasta tuli filosofien käyttämä esimerkki, koskien loogista kysymystä asioiden muuttumisesta; yksien katsoessa, että laiva pysyi samana, ja toisten väittäessä, ettei se ollut sama.»

Wikipedian suomalaisessa versiossa on Theseuksen laivasta herkullinen artikkeli, josta tämäkin sitaatti on peräisin. Siinä mainitaan muitakin samantyyppisiä paradokseja, kuten Herakleitoksen joki ("Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat!"), tai Isoisän kirves ("Tämä on isoisäni kirves, isäni asensi siihen uuden varren, ja minä siihen uuden terän"), mutta merkittävintä mielestäni on se mitä kirjailija Douglas Adams tästä kertoo kirjassaan Last Change to See (1990):

»Muistan, kuinka kerran Japanissa, kun olin ollut katsomassa Kinkaku-ji -temppeliä Kiotossa, olin jotakuinkin hämmästynyt siitä, kuinka hyvin se oli selvinnyt ajan kulumisesta, sillä se oli rakennettu alun perin neljännellätoista vuosisadalla. Minulle kerrottiin, ettei se ollut säilynyt lainkaan hyvin, koska se oli tosiasiassa palanut maan tasalle kahdesti tällä vuosisadalla. ”Eli se ei ole alkuperäinen rakennus?”, kysyin japanilaiselta oppaaltani.

”Tietysti se on”, hän väitti, yllättyneenä kysymyksestäni.
”Mutta se on palanut maan tasalle?”
”Kyllä.”
”Kahdesti.”
”Monesti.”
”Ja rakennettu uudelleen.”
”Tietysti. Se on merkittävä ja historiallinen rakennus.”
”Jossa on kokonaan uudet rakennusaineet.”
”Tietysti. Se paloi maan tasalle.”
”Joten kuinka se voi olla sama rakennus?”
”Se on aina sama rakennus.”

Minun oli pakko myöntää itselleni, että tämä oli itse asiassa täysin rationaalinen näkökulma. [...] Rakennuksen idea, sen tarkoitus, sen suunnitelma, ovat kaikki muuttumattomia ja muodostavat rakennuksen olemuksen. Alkuperäisten rakentajien tarkoitus säilyy. Puu, jolla suunnitelma toteutetaan, lahoaa ja korvataan tarvittaessa. Liiallisen huomion kiinnittäminen alkuperäisiin rakennusaineisiin [...] johtaa epäonnistumiseen siinä, että näkisi elävän rakennuksen itsessään.»

Adamsin viimeinen virke on minusta aivan erinomaisesti ajateltu.

Kuvassa Theseus mielipuuhassaan, kun purjehtimasta pääsi.

Kun isä osti sen lampun, joka vieläkin olisi voinut palaa

Vanhaan aikaan meille opetettiin, että meidän tuli säästää. Vähät pennoset oli hyvä tallettaa jonnekin pahan päivän varalle. Ikkuna saattoi särkyä, kengät hajota, tai taloa piti korjata. Sitten tulivat pankit. Kannatti tallettaa rahoja sinne, siitä sai jopa hiukan korkoakin.

Pankit kasvoivat, ja ne alkoivat lainata rahaa korkoa vastaan. Siinä sivussa pankkiiritkin ottivat vaivanpalkkaa, ja hekin alkoivat vaurastua. Heidän avullaan yrittäjät perustivat tuotantolaitoksia, ja alkoivat myydä ihmisille sekä tarpeellista että myös tarpeetonta tavaraa. Ihmiset ovat sellaisia, että jos ylimääräistä rahaa sattui olemaan, kaikenlaista ylimääräistäkin rompetta teki mieli ostaa.

Kun tekniikka ja tiede kehittyivät, syntyi monenlaista hyödyllistä ja elämää helpottavaa laitetta. Keksittiin vaikkapa hehkulamppu, jolla valaistiin huoneita ja teitä. Kun talot oli valaistu, huomattiin hankala seuraus: kaikilla oli jo lamppu, eikä uusia ostettu enää samalla tavalla. Keksittiin näppäriä keinoja lyhentää hyödykkeitten käyttöikää.

Shelby Electronics -yhtiön Chaillet-lamppu sytytettiin vuonna 1901, ja se palaa yhä. Eihän tuo käy! Minä ostin uusioperheelleni vuonna 1979 Siemens Siwamat -pesukoneen, joka toimi hienosti yli 40 vuotta. Sitten siitä alkoi kärytä ns. sähkön hajua, mikä merkitsi että johdot olivat kulumassa puhki. Mutta sitä ei voinut enää korjata, niin vanhoihin koneisiin ei mitenkään enää voinut saada sopivia osia. Taitava sähkömies olisi epäilemättä pystynyt laitteen korjaamaan, mutta se ei käytännössä enää ollut mahdollista. Mainiosti toiminut hyödyllinen ja kestävä laite, mutta kaatopaikalle se joutui.

Theseuksen laivaan vaihdettiin puuosia sitä mukaa kuin niitä kului, mutta siitä kerrotaan vain jotta voitaisin väitellä oliko laiva oikeasti enää Theseuksen laiva, vai joku uusi purtilo. Vähemmän kiinnostaa se voiko sillä vielä purjehtia.

Kaikki ne jotka työskentelevät tietokoneitten avulla tietävät, miten heidän on muutaman vuoden välein ostettava uusi kone, kun ohjelmat "eivät enää tue" näitä vanhoja koneita. Windows 7 oli hämmästyttävän hyvä ohjelma, ja sillä voisi tehdä yhä suurinta osaa siitä mitä sillä muinoin mainiosti tehtiin. Windows 10 lopetettiin, ja miljoonittain koneita on nyt taas ostettava.

Vanhat ohjelmat eivät enää toimi, vanhoja tiedostoja ei voi enää lukea. Tämä hinta maksetaan siitä että talous pyörii yhä kovemmilla kierroksilla. Tänään säästäminen on ongelma, suoranainen katastrofi. Rahat liikkeelle, muuten lama iskee! "Älä mieti! Osta heti!". Ja reklaamit huutavat: tänään on värinvaihtokuukausi! Lasit ja koneet, vaatteet ja seinät vaativat uutta piristystä! Ethän ole pudonnut luuserien ja ajastaanpudonneitten joukkoon!

Vieläkö käytät hankalia vehkeitä! Nyt kaikki on helppoa! Painat vain nappulaa, ja taivaan ihanuus putoaa kultasateena yllesi! Nyt sinulla on vihdoin aikaa tärkeämmälle, upota vaikkapa lifestylen kiehtovaan maailmaan! Stiiknafuulia!

Ennen piti työvälineet valmistaa itse. Piti tietää mistä ne oli paras tehdä, ja miten. Näitä välineitä sitten käytettiin kokemuksen tukemana, piti yhä tietää mitä piti tehdä, ja miten. Piti käyttää ihmisaivoja, joiden avulla elämä jatkuvasti parani. Tänään kaikki mitä pitää osata on nappulan painallus, kaiken muun hoitaa automatiikka. Aivoja ei enää tarvita. Harakka ja jopa aivoton limasieni osaa tämän jo helposti.

Aldous Huxley on dystopian kirjoittajana parempi kuin Orwell. Jälkimmäinen pakotti ihmiset kaameihin oloihin, Huxley osoitti että ihmiset tekevät sen vapaaehtoisesti ja riemuissaan. "Uljaassa maailmassa" nautiskellaan somaa, ja aikamatkailija toteaa miten joutilas lifestyle-väki, Eloi, on taantunut vajaaälyiseksi somaksi eliölaumaksi.

Historiassa moni edistyskehitys on tapahtunut katastrofien kautta. Tänään meitä odottaa kaikkien katastrofien huippu, josta voi olla mahdotonta palautua johonkin uuteen ja parempaan. Ihminen oli sivilisaation rakentajana ehkä vielä aivan liian typerä.

Järjestys se olla pitää - vai pitääkö?

 

Otin tässä iltapillerin, ja vilkaisin pakkausta. Minua huvitti. Isävainajani ja monet tuttavanikin saattaisivat tästä järkyttyä. Olen irrottanut pillerin mistä sattuu, missä kohdassa peukalo milloinkin sattui olemaan. Mutta eihän näin saa tehdä! Pillerit on otettava järjestyksessä! Ja kaikki muukin tässä elämässä on tehtävä oikeassa järjestyksessä, ja kunnollisesti! Muuten ei kunnian kukko laula, eikä taivaaseenpääsystä ole varmuutta.

Kunnianarvoisa isäni oli kunnon kamreeri. Hänen tilinsä olivat aina tarkoin laskettuja, summat täsmäsivät, ja paperit olivat järjestyksessä. Hän tiesi miten asioita pitää tehdä. Kun luin yliopiston tenttejä, tein sen usein sängyssä. Ei tällä tavalla opiskella, hän kauhistui, tenttiä luetaan pöydän ääressä ja selkä suorassa. Ska man plugga, så ska man minsann plugga!

Mutta jo lapsena havaitsin, että maailmassa ei juuri ole asioita joita ei voisi tehdä lukemattomilla erilaisilla tavoilla. Myöhemmin huomasin, että laskutikkuinsinööri ilmoitti että 2 + 2 on noin neljä. Tällä tarkkuudella on tehty tänäkin päivänä pystyssä pysyneitä terässiltoja. Ja myöhemmin totesin, että fraktaalimatematiikassa eivät riitä kaksi tai kolme ulottuvuutta, vaan ulottuvuuksia voi olla esimerkiksi 2,75. Kaiken lisäksi loogikot ovat kiinnostuneita sumeasta logiikasta, jossa ei riitä että jokin on 0 tai 1, tosi tai epätosi.

Nyt pitkän elämäni lopuilla olen huomannut, että sen kulkua on ohjaillut mitä suurimmassa määrin improvisointi. Jos olisin tosijärjestyksen ystävä, olisin varmasti tiennyt miten saisin menestystä ja vaikutusvaltaa. Jos olisin maalari, ja huomaisin että latomaalaukset tekevät hyvin kauppansa, olisin lopun  ikäni tehnyt latomaalauksia. Olisin Se Latomaalari - ja minulla olisi helkkarin tylsää.

Aina kun jouduin tekemään jotain aivan uutta, en ryhtynyt tekemään suuria suunnitelmia, enkä yösydännä joutunut tuskailemaan tulevaisuutta. Tiesin, että tarkat suunnitelmat harvoin toteutuvat niin kuin oli ajateltu, ja että aina voi tulla jotain yllättävää. Olin yleensä siis lähinnä utelias, ja mietin että saas kattoo ny. Yleensä kaikesta selvittiin suhtkoht kuivin jaloin.

Tällä huikentelevaisella tavalla tästä elämästä on selvitty ehkä vähän helpommalla tavalla. Joitakin turhia murheita on ehkä vältetty. Ja kun vielä on tajunnut, että sellaisista asioista on turhanaikaista tuskailla joihin itse ei voi vaikuttaa, jää voimia tehdä jotain niille asioille jotka ovat oikeasti valinnaisia.

Siispä yhä otan pillerin mistä kohdasta satun. Minulla on silmät päässä, ja näen kyllä montako on jäljellä. Älkää huolehtiko, ja relatkaa itsekin.

Vielä oikeasta ja vasemmasta

Palaan aikaisempaan pohdiskeluuni oikea-vasen-asetelmasta. Huomasin että Aikakauskirja Duodecim on tehnyt pikku tutkimuksen aiheesta vuonna 2002. Siinä todettiin kansainvälisten tutkimuksien mukaan, että ihmisistä on oikeakätisiä 90%, -jalkaisia 80%, -silmäisiä 70% ja -korvaisia 60%. Mutta todettiin myös, että ”vain yksikätinen ihminen on täydellisesti vasen- tai oikeakätinen”. Todettiin myös, että vasenkätisyys on vain vähäisessä määrin perinnöllistä. Syytä ei tiedetä.

Duodecim teki pienen tutkimuksen 60 henkilön otannalla. Siitä kävi ilmi mm., että

Oikeakätinen kirjoitus 85/15

Lusikalla syönti 87/13

Pallon heitto 88/12

Peukalo päällä kädet ristissä 45/55(!)

Päällimmäisenä käsivarret puuskassa 48/52(!)

Kivääri oikealla poskella 87/13

Potku oikealla jalalla 97/3

Kummalla jalalla ponnistus 55/45(!)

Housut jalkaan ensimmäisenä 58/42

Kumpi jalka päällä jalat ristissä 73/27

Kummalta puolelta käännyt kun takaa kutsutaan 45/55(!)

Ponnistusjalka ja potkaisujalka ovat minun mielestäni kaksi eri asiaa. Kun potkaiset ihmistä tai esinettä, aktiivinen toimija on se joka potkaisee, ponnistava jalka on sen toiminnan tuki. Jos hyppäät pituutta, se ponnistava jalka on edelleen tukena, ja se aktiivinen jalka sojottaa eteen päin. Merkillistä, että prosenttiluvut ovat niin erilaiset.

Työntäessäni takin päälle työnnän kuta kuinkin aina vasemman käden ensin. Mutta silloinkin se oikea käsi hallitsee itse toimenpidettä, ja sen työntäminen omaan hihaan on vaikeampi suoritus. Kun työnnän oikean jalan housuun ensin, hallinta osoittaa selvästi että ”vaikeampi” osasuoritus on se ratkaiseva, ja vasen työnnetään sitten siihen jäljelle jääneeseen lahkeeseen.

Kun sinua kutsutaan selän takaa, ja käännyt vasempaan, se muistuttaa minua muinaisesta ajasta jolloin takaa voi tulla uhka. Silloin se oikea parempi käsi on valmis puolustamaan taikka hyökkäämään. Hupaisaa on todeta miten vanhojen linnojen tornien portaat melkein aina kääntyvät ylös oikealle. Oikeakätiset puolustajat voivat sohia aseillaan paljon laajemmin kuin hyökkääjät.

En tiedä, todistaako molempikätisyyden puolesta vai vastaan, että voin helposti kirjoittaa vasemmalla kädellä peilikirjoitusta, ja täsmälleen omalla käsialallani. Siitä kärsivät muinoiset oppilasparkani aina silloin tällöin, mutta asiaan liittyi silloin aina myös asiallinen opinnollinen keskustelumahdollisuus. Eihän oikea opettaja toki koskaan pelleillyt, vaan oli syvällinen pedagogi!

Se, että Leonardo da Vinci kirjoitti peilikirjoitusta, on usein tulkittu hänen vasenkätisyytensä todisteeksi. Minusta se osoittaa pikemminkin, että hän oli molempikätinen. Muutenhan hän olisi kirjoittanut "oikein" päin. Mutta Leonardo oli ovela.

Viimeisten minuuttien kirous

Tässä puhutaan nyt urheilusta, joten kunnon ihmiset voivat keksiä itselleen fiksumpia ajankuluja.

Valkeakosken kuuluisa jalkapalloseura FC Haka putosi mestaruussarjasta. Useana vuonna tämä moninkertainen Suomen mestari oli nyt joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Kaupungin teollisuuslaitos Yhtyneet paperitehtaat eli UPM lopetti sen tukemisen vuosia sitten, mutta seura kykeni vielä nousemaan mestaruussarjaan, ja menestyikin siellä kohtalaisesti. Mutta tänä vuonna tilanne muuttui. Jotain tapahtui seurassa. Puhuttiin pahaa valmentajasta, ja hänet sanottiinkin irti. Korvaava valmentaja ei saanut laivaa enää oikenemaan, vaan alus upposi. Monta kertaa Haka vielä johti otteluja loppuvaiheissa, kunnes sitten viime minuuteilla tai lisäajalla vastustaja teki tarvittavat maalit.

Viimeisten minuuttien kirous on melko puhdasta psykologiaa. Kun joukkue johtaa pitkään, pelaajille hiipii huoli että vastustaja voi vielä yllättää. Niinpä hyökkäys väkisinkin alkaa muuttua puolustukseksi, ja jännitys saa lopuksi pelin jähmettymään. Ja sitten se vastustaja tekee sen maalin.

Näin kävi Hakalle vuonna 1996, jos oikein muistan. Edellisenä vuonna se oli mestari, mutta sitten tapahtui jotain. Olin katsomassa viimeistä ottelua. Sijoituin lähelle maalia, jossa Oka Huttunen pelasi. Kysymys oli yhdestä maalista, se ratkaisisi putoamisen. Oka huuteli kentälle "Enää kymmenen minuuttia, kestäkää pojat!". Sitten hän huusi: "Enää viisi minuuttia!". Sitten se maali tuli, ja Haka putosi. Mutta se Haka oli yhä vanha suuri Haka. Seuraavana se voitti Suomen sarjan, voitti cupin, ja voitti mestaruuden, taas.

Jotain siis oli tapahtunut. Kyselin kaikilta, mutta kukaan ei selittänyt, moni keskeinen henkilö vaikeni tykkänään. 

Mutta samanlaista on tapahtunut ennenkin. 1970-luvun puolivälissä HIFK:n jääkiekkojoukkue oli niin ylivoimainen, johti sarjaa reippaasti yli kymmenellä pisteellä, että Yle ryhtyi kuvaamaan tämän ihmejoukkueen peleistä dokumenttiohjelmaa. Mutta sitten tapahtui jotain. HIFK alkoi hävitä jokaisen pelinsä, jopa sarjan heittopusseillekin, ja niinpä Ässät meni ohi ja voitti mestaruuden. Päivän kunniaksi Ylen oli esitettävä dokumenttinsa. Noloa, noloa.

Mitä oli tapahtunut? Minulla oli lähellä todellinen asiantuntija, HIFK:n keskushyökkääjä ja maaottelumies Jorma Rikala, suuresti kunnioittamani opettajatoveri. Hänen suunsa pysyi ummessa, vaikka asiaa päivittäinkin kyseltiin. Tapahtuma jäi selvittämättä.

Joukkuepelit ovat joskus vallan outoja.

Lasten uudissanat ovat syvällä kielen ytimessä

Kielikellossa on tuore ja hupaisa kirjoitus otsikolla "Mässyliinejä, pyörittimiä, piirtämyksiä ja muita lasten uudisjohdoksia". Siinä käsitellään lasten kielenkäytön näppäriä uusjohdoksia. Sellainen on esimerkiksi 'pyöritin', jolla lapsi voi tarkoittaa esimerkiksi polkupyörän hihnapyörää, hyrrää, pyörivää lelua tai lentokoneen propellia. Joku lapsi kutsui grilliä 'paistimeksi', joku toinen silitysrautaa 'silittimeksi', kolmas ilmastointilaitetta 'ilmastimeksi', neljäs kuljetusvälinettä 'matkustimeksi', ja viides lapsi kuvaili R- ja P-kirjaimien erottavaa viivaa 'viipsottimeksi'. Ruokala oli 'ruokamo', ja auton takapenkki oli 'takamo'. Hiihtäjä oli 'sukseilija', ja se mitä on jo oppinut 'oppimus'.

Nämähän ovat aivan valideja käsitteitä, joskus jopa täsmällisempiä kuin asioiden "oikeat" nimet, ja hiukan oudolta tuntuu luokitella niitä nimenomaan lapsien "kehittymättömiksi" ilmaisuiksi. Pikemminkin ne ovat itse kielen ehdotonta ydintä, jonka jo aivan pienet lapsetkin usein tajuavat.

Kuulin kerran, miten pikkupoika sanoi Korkeasaaressa: "Katso isi, patsattu pukki!". Ilmaisu on täysin ymmärrettävä, ja itse asiassa lyhempi ja nokkelampi kuin vastaava yleiskielinen ilmaisu, millainen se sitten milloinkin olisi.

  

Substantiivista voi siis kehitellä verbejä ja jopa adjektiiveja. Siis patsas (substantiivi), patsata (verbi), patsaampi (adjektiivi, "Aleksanteri II:n on patsaampi kuin Mika Waltarin"). "Paavo Lipponen on hyvin patsas, patsaampi kuin Paavo Väyrynen".

Kati Kirstinän runokokoelmassa Me Maijan kanssa (Tammi 1965; Eila Kirstinän muistiinpanoja 3-vuotiaan tyttärensä puheista) on joukko tällaisia sanoja. "Sä et ole mikään vauva / sä vauvailet vain" sisältää johdinverbin, jonka lapsi on aivan hyvin voinut muotoilla itse. "Oli kerran mies joka tapahteli" sopisi hyvin ammattirunoilijaan sanastoon.

Tämä "runo" on suosikkini:

Koppakuoriainen

se on se punanen koppakuoriainen
ja sitä on kuoletettu
sitä ei saa kuolettaa
ku se on pieni
se on ihan ikänen-vuotia vielä
leppäkerttu.

'Kuolettamisen' ohella minua riemastuttaa hyvin pienen lapsen (tai leppäkertun) kuvailu "ikänen-vuotia', jossa kuuluu aikuisten puhelu jota käydään yleensä vain pienten lasten kohdalla.

Kielikellon artikkelissa kerrotaan miten aikuinen oli käyttänyt sanaa 'kaukana', josta lapsi heti muodosti sanan 'kaukuus'. Loistava yleistys! Nelivuotias käytti ilmaisua "Muruja ja huruja". Kun häneltä kysyttiin mitä se 'hurut' ovat, hän selitti: 

”Hurut on muuten kun muruja mut niin pienii ettei aikuiset nää, mut lapset näkee”.

Ja runoilijat.

SELITTÄKÄÄS NY MULLE

SELITTÄKÄÄS NY MULLE n:o 1. "KESKUSTELLA".

Kielitoimiston sanakirja ilmoittaa tämän verbin sisällön näin: "vaihtaa mielipiteitä, puhella, jutella, haastella; neuvotella, pohtia, väitellä". Perhekeskustelu: "Se loppuu nyt tämä meininki, onko selvä?". Loppu. Ylen uutiset: "Keskustelemme nyt asiasta Aasiantuntijan kanssa. Mitenkä asia nyt on?". "Se on sillä tavalla ja tällä tavalla.". "Kiitos, Aasiantuntija!". - 'Keskustella' tarkoittaa siis samaa kuin 'tiedottaa'. Netissä 'keskustelu' ei tarkoita ainakaan samaa kuin 'vaihtaa mielipiteitä'. Ei kukaan mielipidettä vaihda, siellä tiedotetaan myös: "Tyhmä!". "Itte oot tyhmä!". Kuis se ny näin meni?

SELITTÄÄKÄS NY MULLE n:o 2. "KULUTTAA".

Ennen vanhaan ihmisiä kehotettiin ’SÄÄSTÄMÄÄN’. Se tuntui kovin järkevältä. Jos erehtyi TUHLAAMAAN, joutui äkkiä puille paljaille. Mutta varsinkin pankit olivat säästämisestä innoissaan. Kun ihmiset kantoivat säästönsä pankkiin, pankit pääsivät pyörittämään bisnestä. Monesti ihmisetkin siitä vähän hyötyivät, silloin kun säästöistä maksettiin korkoa. Tänään vaaditaan ihmisiä KULUTTAMAAN säästämisen sijaan. Nyt rahat menevät uusiin vaatteisiin entisten viereen tai kaatopaikoille, tai uusiin autoihin kun ne on niin hyviä vaikka vanhakin toimi. Korkoakaan ei kuluttamisesta makseta, päin vastoin, maksetaan veroa. Kuis se ny näin meni?

SELITTÄÄKÄS NY MULLE n:o 3. "RUMARAKENTAMINEN".

Kaikissa suurkaupungeissa, siis myös Tampereella rakennetaan isoja, aggressiivisia ja järjettömän näköisiä betoni-, lasi- ja metallihirviöitä, joka näyttävät noin neljävuotiaan piirtämiltä. Minulle selitettiin, että "jos ei tehtäisi rumaa, ei kauniskaan erottuisi". Synkästi epäilen, että selitys on väärä. Jos EI tehtäisi tosirumaa, hiukan vähemmän rumat näyttäisivät YHÄ rumilta, mutta nyt ne ovat edes HIUKAN VÄHEMMÄN rumia. Kuis se ny näin meni?

SELITTÄKÄÄS NY MULLE n:o 4. "PUOLIKUOLLUT KISSA".

Yhdellä Schrödingerillä oli kissa joka oli laatikossa. Hän ei tiennyt onko se elossa vai kuollut. Niinpä hän arveli että se on yhtäaikaa molempia. Kaksiarvoinen logiikka on kovin inhimillistä. Kissalla logiikka on kovien kokemuksien seurauksena kolmiarvoista: ELÄVÄ, PUOLIKUOLLUT, KUOLLUT. - Mitä tulee niihin pikkuhiukkasiin, joista ei tiedä missä ne milloinkin ovat tai ovatko missään, niin on se ihan saman tekevää mitä tiedemiehet ihmettelevät, jossakinhan niiden täytyy olla mikäli ovat olemassa. Joko tahi. Ei sekä että. Kyllähän sen pitäisi tunnustaa jo kapitalistisenkin tiedemiehen, kuten soturi Lahtinen totesi. Kyä se vaan niino.