Mitä on velka?

Mitä on velka?

Olen tästä aiheesta kirjoittanut ennenkin, mutta en ole ymmärtänyt vastauksia. Katsoin Wikipediasta, ja se vahvisti sen, ettei ainakaan valtion velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin.

Vanha tarina kertoo matkustavaisesta joka tuli kylän hotelliin, pani tiskille 100 dollarin setelin ja sanoi varaavansa itselleen huoneen. Hän lisäsi että jos parempi majoitus löytyy, hän hakee setelinsä pois.

No, hotellinomistaja kiiruhti heti oluenpanijan luo ja maksoi tälle 100 dollarin velkansa. Tämä taas juoksi teurastajan luo ja maksoi samansuuruisen velkansa pois. Teurastaja puolestaan... jne. jne., kunnes satanen tuli paikallisen ilotytön kouraan, joka juoksi kiireesti hotelliin maksamaan velaksi jääneen huoneenkäyttönsä.

Sitten matkalainen palasi hotelliin, ilmoitti löytäneensä paremman majoituksen, otti setelinsä ja poistui.

Mitä oli tapahtunut? Suuri osa kyläläisistä oli päässyt veloistaan, mutta se satasen seteli oli kadonnut matkalaisen mukana, ikään kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan.

Tässä asetelmassa on jotensakin uskonnollinen vivahde. Meille kerrotaan, että saamme syntivelkamme anteeksi, jos sitä hartaasti pyydämme. Jos uskomme Jumalaan, olemme siis vapaita velastamme.

Jos uskomme 100 dollarin seteliin, ja pääsemme koskettamaan sitä, vapaudumme velastamme, vaikka se seteli tämän jälkeen katoaisi.

Jos siis Kaikkivaltias Mr. Trump ilmoittaisi, että velkamme on kuitattu, katoaisiko myös raha tämän sileän tien?

Jotkut ovat jopa selittäneet, että mitä enemmän teemme velkaa, sitä enemmän siitä syntyy rahaa. Entä jos se sitten myös katoaa?

Onko niin, että vain uskossa olemme vapaita?

"Sana tyttö kuulostaa vielä oudolta", sanoi isä Kannaksella

Pikkusiskoni syntyi keskelle talvisodan pakkasia tammikuun 11.1.40, isoveljensä nimipäivänä. Sähkösanoma lähti isälleni Kannakselle välittömästi, mutta hän sai tiedon siitä vasta toista viikkoa myöhemmin, ”sattuneesta syystä”. 

Pian 60 vuotta täyttävälle isälleen, Stockmannin johtajistoon kuuluvalle Walter R.:lle hän kirjoitti 31.1.40 kirjeen, jossa kommentoi uutista:

”Onpa hauska kuulla että tyttäreni on oikein ihmisen näköinen. Muuten sana tyttö kuulostaa vielä oudolta. Se on niin uutta vielä, ja vaikka sitä on odotettu kuin auringon nousua. Se kai vaikuttaa myös asiaan, etten ole vielä nähnyt häntä. Täytyy vain mielikuvituksessa olla siellä kotona, ja olettaa kaikki mitä siellä on ja minkä näköistä”.

Walter oli huolestunut siitä, olisiko isällä tarpeeksi tupakkaa. Isänsä ja poikansa tavoin hän oli piippumiehiä. Ei hätää:

”Tupakkaa minulla on nyt pitkäksi aikaa riittävästi. Polón lähetti minulle suuren paketin suomalaista ja englantilaista tupakkaa. Voin antaa siitä miehillenikin”.

Tässä on kertomukseni siitä, miten minä siskoni näin, ja miksi puhuin hänelle aina ruotsia, vaikka hän vastaili vähän epäselvästi:

https://karirydman.blogspot.com/2014/01/sainpa-kerran-nimipaivalahjan.html

Muinaispeli "Caesarin viesti"

1980-luvun puolessa välissä hankin kotitietokoneen. Se oli Sinclair Spectrum, teho hurjat 48k. Aivan hämmästyttävää, miten paljon sillä sai aikaan, vaikka sitä luettiin kasettimankalla ja kuva tuotettiin televisioruudulla. Koneen kuvanpiirto-ohjelma oli mainio, parempi kuin tehokkaammilla kilpailijoilla.

Varsin nopeasti opin BASIC-ohjelmoinnin, ja ryhdyin tutkimaan kaaos-teoriaa ja Mandelbrotin kuvioita. Luullakseni minulla on vielä tallella jossain niiden ohjelmia ja tallennuksia. Kokonaisen ruudunkokoisen Mandelbrotin tulostaminen kesti tunteja. Kun illalla käynnistin muotoilemani BASIC-ohjelman, kuva oli valmis jo aamulla, kaikessa loistossaan!

Samalla ryhdyin tietysti rakentelemaan pelejä pienelle pojalleni. Paras valmistuneista oli pitkä peli nimeltä "Caesarin viesti". Sen koodin alku näytti tältä:

Tässä on pätkä kohdasta jossa rakensin maisemaa ja Ostian näkymiä:

Ja muutaman metrin päässä on vielä loppu- ja alkutekstejä:

Mitään kuvia pelistä ei ole, unohtui kuvata teeveeruutua. Mutta se leikki toimi yllättävän hyvin. Sitten lähdin rakentamaan kaupunkiseikkailua. Vierittely ei vielä oikein toiminut perspektiivissä, mutta katujen rakennukset olivat paikoillaan, ja niissä voi käydä, ja niistä sai vihjeitä ja tavasaa. Mutta kompuutterien kehitys oli nopeaa, ja minulla tuli isoja radiotöitä, ja ne paremmat pelit jäivät kesken.

Mutta yhä uneksin pelistä, jossa voi kulkea koko matkan Antiumista Roomaan, kaikkien kaupunkien ja rakennusten ohi. Peli on jäänyt tekemättä, samoinkuin fyysinen matka tuota ihmeitten tietä. Ehkäpä poikani tekee sen? "Ille faciet..."?

Myös sättimisen keksi vanha Väinämöinen

Suuri merenkulkija, salmien soutelija, väinän purjehtija, Väinämöinen, tuskastui suureen tammeen, pilven pidättelijään. Tilasi kaatomiehen:

Nousipa merestä miesi, 

uros aallosta yleni.

Ei tuo ollut suuren suuri

eikä aivan pienen pieni:

miehen peukalon pituinen,

vaimon vaaksan korkeuinen.

Syttyi sättely, kuin somessa ikään. Tyytymätön oli Väinämö, arveli:

"Mi sinä olet miehiäsi,

ku kurja urohiasi?

Vähän kuollutta parempi,

katonutta kaunihimpi!"

Kaatoi se pieni mies tammen. Kolmella iskulla kaatoi. Kunnian toki 

sai työn tilaaja, vanha Väinämö.

Kuva: https://www.is.fi/matkat/art-2000001256069.html

 

Taivaan värit dekonstruktion mukaan

Minä sanon teille: ”Taivas on sininen ja valkoinen”!

Mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska minä en ole millään tavalla pätevä esittämään väitteitä taivaan väristä. Ilmatieteilijällä saattaisi olla jonkinlainen pätevyys, mutta hänellä voisi olla paljon huomautettavaa väitteeni vuoksi.

Mutta minun väitteeni on hyvin kirjallisen tuntuinen. Onhan esimerkiksi Topelius runoillut Suomen lipun väristä tähän tapaan. Ja onhan Kuoppamäkikin esittänyt laulussaan samankaltaisia väitteitä. Jotain totuusarvoa väitteilläni täytyy olla! 

Ja onneksi löysin aihetta käsittelevän tieteellisen tutkimuksen. Sen on kirjoittanut Hervannan yliopiston tohtorioppilas Mattipetra Virta-Acquawi nimellä Taivaan värit - toiseuden diskurssi Topeliuksen ja Kuoppanäen lyriikassa (2012). 

Tutkija soveltaa ”taivaan” määrittelyssä diskurssianalyysiä, ja päätyy siihen, että koko käsite on sosiaalinen konstruktio. ”Taivaalla” on käsitteenä emansipatorinen intressi, jossa instituutioita koskevat normit toimivat vallan välikappaleina, kuten uskonnollisesti tai poliittisesti on todettu tapahtuneen.

Mitä itse mainittuihin väreihin tulee, tarkkaan ottaen vain "sininen" on väri. Sillä on sekä kulööri että valööri, "valkoisella" taas on vain valööri, muttei kulööriä. Toisaalta jo Newton on osoittanut, että "valkoiseen" liittyvät kaikki värit, joten ”sininen” on vain erikoistapaus, väliaikainen ja valinnainen ilmiö. Sitä paitsi dekonstruktio (Derrida & al.) on osoittanut, että ”sinisellä” on toinen merkitys kun se asetetaan toiseen kontekstiin ja narratiiviin. Niinpä ”sinisen” tosimerkitys voikin olla uskonnollinen, kuten Neitsyt Marian viitanväri, jolloin se osoittautuu jyrkän eksklusiiviseksi ilmaisuksi.

Mitä tulee Topeliuksen ehdotukseen ”Suomen” ”väreiksi”, tutkija huomauttaa että itse käsite ”Suomi” on myös todettu sosiaaliseksi konstruktioksi, jonka valtaa pitävä vähemmistö on kehitellyt peittääkseen tosiallisen valta-asemansa. Kun tämän ”Suomen” lipusta päätettiin, sen teki valkoisen diktatuurin aikainen vähemmistöparlamentti. Lippuasiantuntija Tuomas Tepora on todennut ettei Suomen lippu symbolisoi tasa-arvoa tai yhteisöllisyyttä. ”Kaikkea muuta, se on poliittisimpia tunnuksia mitä on”, Tepora toteaa, ja jatkaa: ”lipussa olennaisinta on, että se jakaa ihmisiä ja saa heitä ajattelemaan poliittisesti”. ( https://yle.fi/a/74-20117102).

Ymmärrän nyt, että kun nyt olen toistanut väitteitä Suomesta ja sen väreistä, olen asemoinut itseni äärioikeistolaiseksi ja potentiaaliseksi rikolliseksi. Koska käsitteet ”valkoinen” ja ”musta” sisältävät rivien alla mitä räikeimpiä sivumerkityksiä, yritän harmaalla. ”Tämä maa on harmaa ja harmaa”. Siltä se minusta nyt näyttääkin.

Uskonrauhaa häiritsemässä edistyksen puolesta?

Vanhoillis-laestadiolaisten Lopen Suviseurojen yhteydessä on levitetty "vastapuolen" tarroja. Niissä vastustetaan perinteistä avioliittokäsitystä miehen ja naisen välisenä pyhänä sopimuksena. Nyt levittäjien puolella ollaan "järkyttyneitä". Tarranlevittäjiä on näet nimitelty ja heille on huudeltu. Kokouksen osallistujilla on "havaittu toisen vahingoittamiseen sopivan esineen hallussapitoa” - mikä se sitten olikin, kirjoituksissa on mainittu vain retkituoli.

Ja niin sitten seuroihin hyökänneet ovat tehtailleet rikosilmoituksia. Jopa eräs piispakin on myötäillyt tarranlevittäjien toimintaa, ja kritisoinut ”väärinuskovia”.

Merkillistä. Jos vaikkapa ortodokseja tai islamilaisia vastaan leviteltäisiin tilaisuuksissa vastapropagandaa, sellainen epäilemättä pyrittäisiin estämään häiriöntekona ja uskonrauhan rikkomisena. Tiettävästi jopa poliisi voi suojata poliittisia kokouksia vastapuolen hyökkäyksiltä.

Mielipide-eroja on loputtomiin, ja ihmisiä on helppo kiihottaa toisiaan vastaan. Sen vuoksi yhteiskunta pyrkii hillitsemään rauhattomuuksia, ja suojelee ryhmiä toisiltaan. Minun käsitykseni mukaan oli jonkun vaikka kuinka omituisen porukan häiritseminen on sivistymätöntä ja sopimatonta, jos se käyttäytyy rauhanomaisesti, kuten varsinkin nämä vanhauskoiset seuroissaan.

Mitä koko kristinuskoon tulee, sen parissa näyttäisi perinteinen sukupuolikäsitys olevan enemmistön kannattama, puhumattakoon nyt sitten islamilaisesta maailmasta. Länsieurooppalaisen maallistuneen väestön piirissä leviää liberaalimpi käsitys, mutta sielläkin mielipiteet hajoavat.

Tarranlevittäjien ja heidän kannattajiensa parissa ollaan vakuuttuneita siitä, että he edustavat edistyksellistä ja moraalisesti esikuvallista kantaa, ja monet haastatellut hämmästelevät miten heidän jaloa toimintaansa ylipäätäänkään voi arvostella. Voin hyvin kuvitella, miten vanhauskoiset kutsuvat häiritsijöitään ”jumalattomiksi” tai ”sielunvihollisen rengeiksi”, mikä tietysti terminologisesti osuu suoraan näihinkin. Siispä raastupaan! Kun Jumalan rangaistus ei ehkä tässä kiireessä ehdi toteutua?

Voisiko arkkipiispa yrittää rauhoittaa porukoita? Mielipide-eroja tuskin voi tasoittaa, mutta niiden osapuolien sopisi yrittää elää sovussa.

 - Ja taas on pakko mainita, etten puhu ollenkaan aatteista, vaan käyttäytymisestä ja yhteiskuntarauhasta. Itse en edusta mitään ideologiaa. Toki ”puolueeton” saa kutia molemmilta suunnilta…

Urheilusaavutuksiani

Monet tuttavani ovat vanhemmilla päivillään kertoneet mitä huikeimpia faktoja urheilusaavutuksistaan. Pitää minunkin siis tehdä se. Saavutuksia on kosolti minullakin, ja vielä enemmän niistä seuranneita oppikokemuksia.

Pesäpallo

Pesäpalloa pelasin koulussa Johanneksen kentällä aivan Norssin vieressä. Muinainen vakiopaikkani oli kakkosvarana. Sen tehtävänä oli hakea pallo kadulta tai joskus jopa Norssin pihalta. Kiirettä ei ollut, sillä kaikki liikkuvat sisäpelaajat ehtivät juosta kotiin vaikka takaperin. Sisäpelaajana varmistin sen että seisoin potentiaalisten vainajien takana, siinä toivossa ettei tarvitsisi juosta. Sain nimittäin kerran kakkoselta kolmoselle juostessani pallon päähäni, ja opin laakista. Sitten kun pää oli selvinnyt.

Maastohiihto

Opin hiihtämään Suomenlahden jäällä. Siihen aikaan ei talvimerenkulkua ollut, joten vitivalkoista kenttää oli äärettömän laajalti. Yleensä hiihtovaellukseni oli isän ja isoisän mukana, ensin vyötäisiini kiinnitetyn köyden vauhdittamana, sitten isompana jo vapaana. Meressä oli siellä täällä luotoja, hurjimmat yli metrin korkuisia. Ne kierrettiin huolellisesti, sillä alamäissä oli aina vaarana hirmuinen vauhti ja siitä seurannut kaatuminen. Koulussa hiihdettiin valitettavasti mäkisissä metsissä. Ylös päin oli mahdotonta nousta lipsuvien suksien vuoksi, joten käytännöllisintä oli irrottaa sukset. Alas päin vauhti kiihtyi vaaralliseksi, ja ladussa oli aina lopulta mutka, joten varminta oli kävellä nekin matkat. Hiihdin koko ikäni isoisäni vanhoilla nappulakärkisillä Lampisilla (?), ja talvella 1968 minua kehotettiin poistumaan ladulta, kun sukseni olivat aivan liian leveät. Loukkaannuin, ja päätin ulkoistaa harrastukseni. Televisio auttoi minua paljon, mutta sain kaksi kertaa olla Valkeakosken SM-hiihtojen järjestelytoimikunnassa, tehtävänä juhla-Farfaarin (kyllä: FarFaarin!) laatiminen ja oheisohjelman järjestäminen. Tutustuin silloin mm. Pirjo Manniseen ja Jari Isometsään. Isometsä ja minä tunsimme toki toisemme televisiosta, hän oli lapsena katsonut jouluaaton joulupukkiohjelmaa jossa poikani ja minä esiinnyimme. Huippuna oli tutustuminen Marjo Matikaiseen. Hän tuli tervehtimään minua - joku oli tiennyt minun kiihkeästä fanituksestani, ja käynyt kuiskimassa.

Keihäänheitto

Eltsun kentällä luokkani heitti keihästä. Heitin 47 metriä, ja tulin toiseksi. Opettaja ei ensin uskonut, mutta kaverit todistivat tuloksen. Ajattelin että siinä onkin oma lajini, ja ostin Skohasta (nykyisen 'makkaratalon' paikalla) oikean keihään. Maalla aloin heitellä, sillä tuloksella että tänäänkään ei tulisi mieleen heittää palloakaan. Olkapää meni, ja vihoitteli myöhemminkin silloin tällöin. Keihäs siirtyi urheilijapojalleni, ja saattaa vielä olla erään ex-ministerin hallussa. Katkenneena. Sic transit.

Seiväshyppy

Maalla tein itselleni seipään kuusesta. Hiekkakentällä oli telineet, ja aloitin kahdesta metristä. Seiväs katkesi ensimmäisellä hypyllä, ja rojahdin suin päin kovaan maahan. Se seiväshypystä.

Maastojuoksu

Lähdin maalla juoksemaan pitkää lenkkiä, mutta löysin itseni ojanpientarella pökerryksissä. Se siitä. Mutta koulun opettajana menin halpaan, kun kollegani jääkiekkomestari Jorma Rikala löi vetoa siitä ettemme jaksaisi juosta edes viiden kilometrin lenkkiä. Tottakai jaksamme, me sanoimme. Pääsin perille vain yhden oksennuksen jälkeen, mutta seuraavana päivänä kävelin koulussa kuin puujaloilla. Mutta suoritus mikä suoritus. Ensimmäinen ja viimeinen.

Permantovoimistelu

Koulussa oli telinevoimistelu hirveintä mitä tiesin. Rekillä pakkasivat munat jäämään väliin, renkailla ainoa temppu oli roikkuminen, hevosella sattui niin pirusti. Muutaman kaverin kanssa viihdyimme mattokasassa. Mutta sitten siellä matolla käskettiin mennä makuulle, painamaan jalat mahan päälle, ja pompahtamaan pystyyn ilman käsien apua. Olin ensimmäinen koko porukasta! Sittemmin maalla häikäisin kaikkia mestarillisella tempulla: Seistään suorana, vesilasi otsalla, mennään makuulle ilman käsien apua, ja noustaan taas pystyyn, eikä vettä saanut loiskua. - Vihdoinkin onnistuin! Ad astra per aspera!